Taivaskerolla downshiftaamassa

PALLAS-YLLÄSTUNTURIN KANSALLISPUISTON TAIVASKERONKIERROS.

Olin suunnitellut pysyväni heinäkuun paljolti paikoillani, sillä kevään monet muutot ja muutokset sekä sairastelut, roadtripit ja kalareissut laskivat energiatasoja ja pankkitilin saldoa.

Tarkoitukseni oli myös kirjoittaa siitä, kuinka olen viettänyt kesälomaa harvinaisen staattisesti ja käynyt hiljaisessa lähiluonnossa lataamassa akkuja.

Heinäkuu kuitenkin toi Lappiin kaksi asiaa, jotka muuttivat suunnitelmani täysin: auringon ja turistit.

IMG_7980.jpg

Lapin kesä on tunnetusti lyhyt, joten sateisen alkukesän jälkeen en millään malta levätä nyt kun lämpöaalto on saapunut hetkeksi tänne.

Myös turistit ovat matkustaneet auringon perässä. Karavaanarit ovat tukkineet tiet sekä leirintäalueet, ja lähistöni luontokohteissa on tungosta.

Minulle lähin kansallispuisto sattuu olemaan monissa listauksissa Suomen suosituimmaksi ja kauneimmaksi valikoitunut Pallas-Yllästunturi. Heinäkuun kesälomasesonki on nyt auttamatta ruuhkauttanut myös sen.

Tarkoitukseni oli käydä kiertämässä Pallaksen Taivaskeronkierros kokonaisuudessaan, mutta sekään suunnitelma ei tietenkään strömsöillyt.

Lähdin matkaan Pallastunturin luontokeskukselta kulkien reittiä vastapäivään. Vaikka reitti on merkitty suhteellisen selkeästi, meinasin silti kahteen otteeseen lähteä väärään suuntaan pinkoessani karkuun saksalaista turistiryhmää. Kolmannella kerralla väistin isosarvista poroherraa, joka jolkotteli minua vastaan polulla. Herra Poro ei selvästikään ollut aikeissa väistää, joten tein hänelle – ja hänen sarvilleen – runsaasti tilaa.

Pyhäkeron ja Taivaskeron huiputusten jälkeen turistitoleranssini alkoi hälyttävästi täyttyä. Päätin livahtaa kenenkään huomaamatta hieman hiljaisemmille urille. Käännyin Liisansatulan kohdalta kapealle polulle, joka johti tutulle Vatikurulle.

Sain kulkea loppumatkan yksikseni, joten turistien harhauttaminen oli onnistunut.

IMG_8001.jpg

Auringonpaiste yhdistettynä yöttömiin öihin ei selvästikään ole sopiva ajankohta paikallaan olemiselle ja mitääntekemättömyydelle. Tai kuuluisalle downshiftaamiselle.

Olen hiljattain pohtinut paljon suhdettani downshiftaukseen. Sana on mielessäni saanut ikävän klangin, ja aluksi inhosin sitä, jos joku luokitteli minut niihin downshiftaajiin, joiden psyyke ei kestä pääkaupunkiseudun kiireistä ja kilpailullista ilmapiiriä.

Mutta tottahan se on, ei kestäkään – ei minun eikä monen muunkaan psyyke. Vasta kun suostuin myöntämään itselleni, ettei minun tarvitse tykätä kiireestä ja kilpailusta, ymmärsin että downshiftaus on hyvä asia.

Miellän downshiftaamisen nykyään elämäntavaksi, jossa ei yritetä suoriutua kaikista elämän osa-alueista parhaalla mahdollisella tavalla. Tarpeeksi hyvin riittää enemmän kuin hyvin.

IMG_8021.jpg

Downshiftaus tarkoittaa minulle ensisijaisesti sitä, että ärsytys- ja stressilevelini ovat laskeneet huomattavasti, koska pohjoisessa harvemmin tarvitsee jonottaa, jumittaa liikenneruuhkissa, väistellä ihmisiä kaduilla, aikatauluttaa kavereiden tapaamisia Doodlen avulla tai juosta rullaportaissa, jotta ehtii juuri ja juuri sujauttamaan itsensä sisään metron sulkeutuvista ovista.

Downshiftaus tarkoittaa minulle myös sitä, ettei tarvitse jatkuvasti miettiä, mikä näyttää hyvältä CV:ssä, tai miten erottua työhakemuksella satojen muiden hakijoiden joukosta.

Se tarkoittaa myös sitä, ettei minun tarvitse väkisin verkostoitua tai minglata. Eikä rakentaa itselleni henkilöbrändiä. Eikä namedroppailla, pöhistä, tai olla jatkuvasti luomassa jotain innovatiivista ja dynaamista.

Ja sitä, ettei minun tarvitse pysyä perässä Helsingin uusimmista hyvinvointitrendeistä tai joogasuuntauksista.

Eikä harrastaa crossfittiä tai triathlonia.

IMG_8041.jpg

Downshiftaus tarkoittaa minulle myös sitä, että voin aloittaa arkiaamut välillä vähän hitaammin, koska minun ei tarvitse kiirehtiä ruuhkiin jonottamaan päästäkseni avokonttorien hälinään tekemään pidennettyä kasista neljään -työpäivää, jotta saan maksettua Helsingin keskustan kalliin vuokran, ylihintaisen kuntosalikortin ja viikonloppujen getaway-reissut. Tai ne Anatuden luettelemat hot-joogat, pumpit, zumbat ja lauantaiskumpat.

Se tarkoittaa myös sitä, että saatan herätä viikonloppuaamuna aikaisin, pakata aamiaistarvikkeet reppuun ja mennä nauttimaan aamiaista laavulle.

Ja sitä, että täpötäysien kuntosalien tai asfalttihölkkäilyn sijaan käyn töiden jälkeen kiipeämässä jonkun lähitunturin päälle ihailemaan maisemia tai ajelen jollekin lähikoskelle heittelemään perhoa. Tai käyn tulistelemassa. Tai pulahtamassa luonnonvesissä. Tai saunon. Tai polttelen takkaa. Tai kun ei huvita tehdä mitään edellisistä, eikä lukea kirjaa, katsoa Netflixiä tai kuunnella podcasteja, makaan sohvalla tekemättä mitään. Silloin annan ajatuksilleni tilaisuuden villiintyä, tai yritän katseen voimalla poksauttaa muutaman sisälle eksyneen ajatteluani häiritsevän sääsken.

IMG_8105.jpg

Olen todella kiitollinen siitä, että voin tällä hetkellä tehdä työni kotoa käsin etänä ja suurimmaksi osaksi määritellä itse omat aikatauluni. Se helpottaa huomattavasti heittäytymistäni downshiftaajaksi.

Lapissa monet työt ovat sesonkiluonteisia, mikä tarkoittaa että marraskuusta vappuun painetaan töitä lähes aamusta iltaan minimivapailla ja kesäisin vastaavasti huilataan. Talven kausityöläisten downshiftauskin on siis sesonkiluonteista.

Hitaamman elämänrytmin perässä ei tietenkään tarvitse muuttaa Lappiin asti, mutta täältä minä olen löytänyt itselleni sopivan rytmin ja tavan elää.

IMG_8064.jpg

Nykypäivänä ihmisen on helppo täyttää kalenterinsa ja aivokapasiteettinsa jatkuvalla suorittamisella ja loputtomalla viihdetarjonnalla, mikä luo alituista kiireen tuntua. Itse luotu kiire vie ajatukset pois stressaavista ja ahdistavista asioista, mutta samalla myös niistä tärkeistä ajatuksista, joille pitäisi antaa tilaa kehittyä ja viedä ihmistä eteenpäin.

Niille ajatuksille haluan antaa tilaa – downshiftaamalla tai muuten.

-Laura