Pallaksen Hietajärvi ja Lapin ystävät

PALLAKSEN HIETAJÄRVI.

Monet Etelä-Suomesta Lappiin muuttaneet ovat tulleet tänne etsimään mielenrauhaa, omaa tilaa tai uutta suuntaa elämälleen. Niitä kaikkia täältä voi löytää ihan varmasti; sitä kukaan harvemmin epäileekään. Oman tilan lisäksi ihminen kuitenkin tarvitsee sosiaalisena olentona myös muita ihmisiä, ellei ole luonteeltaan äärimmäinen erakkosielu.

Miten Lapissa tutustuu ihmisiin? – kysymys, joka nousee aina esille kun puhutaan pohjoiseen muuttamisesta. Saman kysymyksen kysyin itsekin puoli vuotta sitten muuttaessani tänne.

Muutin Lappiin puhtaasti luonnon ja uuden alun perässä. Minulla ei ollut täällä opiskelu- eikä työpaikkaa, enkä tuntenut täältä entuudestaan ketään.

IMG_8388.jpg

Nyt lähes puolen vuoden Lapissa asumisen jälkeen uskallan väittää, että täällä uusiin ihmisiin tutustuminen on ulkopaikkakunnalta tulevalle jopa helpompaa kuin ihmisiä kuhisevassa Helsingissä. Tähän väitteeseen olen mielestäni löytänyt muutaman selittävän syyn.

Ensinnäkin Lappiin muutto on yleensä valinta; harvemmin tänne enää nykypäivänä tullaan, tai jäädään, vasten omaa tahtoa esimerkiksi työpaikkojen takia. Lapissa on siis yllättävän helppo löytää samankaltaista seuraa, koska monet muutkin ovat muuttaneet tänne omasta tahdostaan ja samoista syistä.

Minulle samankaltainen seura tarkoittaa luontoa rakastavia ja jatkuvasta retkeilystä syttyviä ihmisiä – ja niitähän täällä piisaa.

Kuva:  Jonna Saari

Toinen ero pääkaupunkiseutuun on se, että Lapissa asuvilla harvemmin on ylitsepursuavan laajoja kaveripiirejä, joten ihmiset ovat lähtökohtaisesti avoimempia tutustumaan uusiin tyyppeihin.

Tähän väliin kuitenkin pieni huomio erityisen ekstroverteille ihmisille, jotka viihtyvät isoissa kaveriporukoissa ja tarvitsevat jatkuvasti seuraa ympärilleen: kolmas ero pk-seutulaisiin on se, että sosiaalisten tapahtumien sijaan monet Lapissa asuvat tykkäävät viettää aikaa yksin. Tarkoitan nyt siis aidosti ihan yksin keskellä metsää mahdollisimman kaukana muista ihmisistä; ei yksin kahvilassa tai elokuvateatterissa muiden ihmisten ympäröimänä. Eikä yksin kerrostaloasunnossa, jossa naapureiden elämänäänet muistuttavat muiden ihmisten olemassaolosta.

Monet tänne muuttaneet ja täällä edelleen asuvat ovat luonteeltaan introvertteja, jotka uupuvat helposti kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Ei kannata siis loukkaantua, jos pohjoisen ihminen sanoo jopa tökerön suoraan että juuri nyt ei millään jaksa tavata; siinä tuskin on mitään henkilökohtaista.

IMG_8393.jpg

Omakohtaisen kokemukseni mukaan sosiaalisten tilanteiden tarve myös vähenee Lapissa huomattavasti. Yllätyin itsekin, kun huomasin, että nykyään lähden useasti mieluummin metsäretkelle yksin kuin grillijuhliin puolituttujen seuraan.

Pääkaupunkiseudulla minulla oli, ja on tietysti edelleen, useita kaveripiirejä eri harrastuksista, kouluista ja työpaikoilta, joten olin tottunut siihen, että ympärilläni oli jatkuvasti ihmisiä. Yksinäiset hetket oli liiankin helppo välttää. Lapissa joudun väkisinkin kohtaamaan yksinäiset hetket, mikä on kaikin puolin tervettä ja tervetullut muutos elämääni.

Täällä ei muutenkaan tarvitse uskotella itselle tai muille, että tuntee paljon ihmisiä, koska ketään ei määritellä sosiaalisten piirien perusteella. Lapissa minulle riittää, että tunnen suunnilleen kourallisen ihmisiä, joihin voin luottaa ja joiden seurasta nautin. Ja jotka auttavat yllättävissä käänteissä eli esimerkiksi silloin kun bensa loppuu kesken matkan, ja lähimmän kylän bensis on suljettu sunnuntaisin ja seuraavaksi lähin on viimeisiä polttoainepisaroita nielevän tankin ulottumattomissa.

IMG_8381.jpg

Neljäs kärjistetty ero pääkaupunkiseutuun on se, että ystävyyssuhteet ovat täällä pitkien välimatkojen vuoksi luonteeltaan hieman pitkäjänteisempiä. Lappilaisille on täysin tavallista, että hyviäkään ystäviä ei nähdä moneen vuoteen ja silti koetaan, että suhde on syvä ja läpi elämän kantava.

Ystävien luokse ollaan myös valmiita matkustamaan pidempiä matkoja, jopa satoja kilometrejä.

Helsingin keskustassa asuville metromatka Espooseen tai junamatka Vantaalle on ylitsepääsemättömän mahdottomalta tuntuva matka, joten ei ihmekään, että pääkaupunkiseudulla kavereiden näkeminen tuntuu usein hankalalta.

IMG_8421.jpg

Miten niitä samanhenkisiä ihmisiä sitten löytää Lapista ihan käytännössä?

Nykyaikana sosiaalinen media helpottaa huomattavasti uudelle paikkakunnalle muuttamista. Kynnyskysymyksenä on enää oma rohkeus. Alkuvuodesta kun suunnittelin muuttoa Lappiin, rohkaistuin laittamaan Instagramissa viestiä Jonnalle, jonka Lappi-aiheista blogia olin lukenut jo pidemmän aikaa. Sittemmin meistä on tullut hyviä ystäviä, joten viestittely todellakin kannatti.

Käymme Jonnan kanssa paljon lähialueiden retkikohteissa, joista yksi esimerkki on tämä Pallaksen Hietajärvi. Hietajärven reitti on mukavaa vaihtelua tunturimaisemiin, sillä reitillä on enimmäkseen kangasmetsää ja päätepisteestä löytyy upea kirkasvetinen järvi hiekkarantoineen. Hietajärvelle kävelee Ketomellan parkkipaikalta kolmisen kilometriä suuntaansa.

Kuva:  Jonna Saari

Ainakin retkiseuraa Lapista siis löytää helposti. Kokemusteni mukaan kahvittelu- tai retkiseurakyselyitä yksityisviestein esimerkiksi Instagramissa ei täällä koeta tungettelevina tai kuormittavina, koska niitä ei satele päivittäin joka kanavista. Päinvastoin, esimerkiksi me etelästä muuttaneet olemme lähtökohtaisesti kiinnostuneita auttamaan ja tutustumaan muihin samassa tilanteessa oleviin. Lappiin muuttamisesta puhuvia ihmisiä on paljon, mutta niitä, jotka sen lopulta toteuttavat on huomattavasti vähemmän.

Myös syntyperäiset paikalliset yleensä ottavat tänne muuttavat nuoret hyvin vastaan, koska muuttoliike suuntautuu tilastollisesti täältä poispäin etelän isoihin kaupunkeihin. Pienikin muuttoliikahdus tähän suuntaan koetaan siis pääosin positiivisena asiana, poikkeuksiakin toki löytyy.

IMG_8422.jpg

Paikkakuntakohtaisia eroja samanhenkisten ihmisten löytämisessä on varmasti. Omat kokemukseni liittyvät Rovaniemen ja Kittilän seutuun.

Kokemusteni mukaan Rovaniemi on helppo paikkakunta aloittaa Lappi-elämä, etenkin jos muuttaa pohjoiseen kaupunkiympäristöstä. Rovaniemellä kontrasti Etelä-Suomen kaupunkeihin ei ole niin iso kuin vaikkapa tuhannen asukkaan Utsjoella. Rovaniemi on eloisa kaupunki, jossa asuu sopiva määrä ihmisiä ja tarpeeksi paljon nuoria. Siellä on myös Facebook-yhteisöjä eri harrastuksille ja jopa koirapuistoille. Rovaniemeläiset, joihin ehdin kahden kuukauden aikana tutustua ovat sekoitus eräileviä luontoihmisiä ja boheemeja taitelijasieluja, kiitos Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan.

Lapin eri paikkakunnilla on jokaisella omanlaisensa historia, luonto, kulttuuri ja ihmiset. Siksi uskon, että jokaiselle Lappiin muuttavalle löytyy kokeilemalla se kotoisin kunta ja ihmiset, joiden kanssa synkkaa parhaiten. Minulla parhaiten on synkannut Kittilän seudulla asuvien ihmisten kanssa. Sen sijaan taiteesta ja kulttuurista nauttiville tutuilleni nimenomaan Rovaniemi on ollut se kotoisin paikkakunta.

Kuva:  Jonna Saari

Lappiin muutto oli täysin oma valintani, jota kaikki läheisetkään ihmiset eivät aina ymmärrä. Tiedostan, että osa etelän ihmissuhteistani varmasti hiipuu välimatkan takia, mutta niiden on ehkä tarkoituskin.

Monet pidempiaikaiset ystävyyssuhteeni ovat kuitenkin jopa syventyneet nyt kun matka välillämme on pitkä. Näemme harvemmin, mutta pidempiä aikoja kerralla. Pikaisten brunssien tai lounastreffien sijaan matkustan varta vasten ystävieni tykö tai he tulevat luokseni kylään.

Lappi on myös siksi hyvä paikka asua, että eri vuodenaikoina tänne on aina tulijoita. Joku haluaa kokea yöttömän yön, toinen nähdä poroja, kolmas päästä hilla-apajille, neljäs lähteä ruskaretkelle, viides bongailla revontulia ja kuudes hiihdellä keväthangilla. Kaamoksen aikaan kyläilijöiden määrä oletettavasti vähenee, mutta silloin voin vuorostani vierailla vähän lämpimämmässä ja valoisammassa etelässä.

IMG_8385.jpg

Tiedän, että parhaimmat ystäväni pysyvät ystävinäni, vaikka emme olisi yhteydessä moneen kuukauteen tai jopa vuoteen. Tai vaikka välillämme olisikin tuhat kilometriä tai enemmän.

-Laura

Sivupolkuja:

Lapland.fi - Löydä paikkasi Lapista

Jonna Saari - Onko Lappiin helppo kotiutua?