Pallaksella viettämässä kansallispuistopäivää

PALLAS-YLLÄSTUNTURIN KANSALLISPUISTON VATIKURUN LUONTOPOLKU.

Euroopan ensimmäiset kansallispuistot perustettiin 24.5.1909 eli tänään vietetään kansallispuistojen 110-vuotisjuhlapäivää. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen, että Suomessakin on jopa 40 kansallispuistoa, joista seitsemän sijaitsee ainakin osittain Lapissa.

Euroopan kansallispuistopäivän kunniaksi oli otollista käydä piipahtamassa Pallaksella Vatikurun luontopolulla. Viitoitettu luontopolku alkaa Pallastunturin luontokeskukselta. Varsinainen luontopolku kääntyy takaisin jo yllättävän aikaisin, joten jatkoimme matkaa kurun pohjalla kulkevaa kapeaa pikkupolkua pitkin. Olimme etukäteen tarkistaneet, ettei kansallispuistossa ollut kulkurajoituksia.

Suloinen polku kulki keväisesti solisevan puron vartta molemmin puolin, joten lisälenkistämmekin muodostui mukava rengasreitti.

Read More