Kävin ottamassa varaslähdön kesähelteisiin Etelä-Suomessa, jossa jo toukokuun lopulla kukat kukkivat täydessä loistossaan ja linnut suorastaan huusivat kosintalaulujaan kilpaa vertaistensa kanssa.
Saaristomeri oli kaunis, mutta kovin erilainen kuin tunturiluonto. Samoin kauniita olivat Espoon tuntemattomammat luontopolut sekä Turun keskustan festarihenkisyyttä huokuva livemusiikin ja puistoihin pikiniköityineiden ihmisten täyttämä kaupunkimiljöö Aurajoen varressa.
Palattuamme pohjoiseen nautimme Muron kanssa kesän alkamisesta uudelleen täällä: sateen jälkeisen metsän tuoksusta, kosteista jängistä, kirkasvetisistä järvistä, yöttömien öiden pehmeästä valosta, käkien kukkumisesta ja koivunlehtien havinasta kovassa tuulessa. Sääskistä me emme niin välitä, mutta nekin kuuluvat pohjoisen kesään ja niiden kanssa oppii elämään kun on pakko.
Minä nautin myös kirjojen lukemisesta mökin kuistilla samalla kun Muro vahtii pihalla mahdollisia tapahtumia; kutsuttujen kyläilijöiden saapumista tai odottamattomien vieraiden ilmestymistä mökkitielle. En ole vieläkään varma, tulenko koskaan tottumaan lappilaiseen kyläilykulttuuriin, jossa ruukataan vain tupsahtaa kahville ilmoittamatta.
Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja sukupolvelleni ominaisista kokemuksista: merkityksellisyyden kaipuusta, elämän tarkoituksen ajoittain jopa pakkomielteisestä etsimisestä sekä jatkuvasta ja perinpohjaisesta riittämättömyyden tunteesta. Jotkut hakevat merkitystä elämäänsä urheilusta, toiset perheen perustamisesta, osa työstä tai matkustamisesta. Minulle se merkitys on tällä hetkellä Lapin luonnossa. Vaikka välillä onkin kiva käydä muualla, niin tänne se ajatus aina halajaa vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Kaiken kauneutensa lisäksi pohjoisen luonto saa minut toimimaan armollisemmassa rytmissä ja irtaantumaan etelän kiireisistä kierroksista, jotka jäävät päälle vielä useiden viikkojen ajaksi kaupunkikäyntien jälkeen.
Pulahdus Saivojärvessä. Kuva: Jonna Saari
Naava on puhtaan ilman merkki.
Mutta voi veljet ja siskot, kun on kova kaipuu tunturiin. Laskeskelin päiviä siitä, kun viimeksi olin tunturissa ja siitä on ehtinyt vierähtää jo peräti 64 päivää – aivan liian pitkä aika!
Y-sukupolvelle lukusuosituksia riippumattoon:
Dolly Alderton - Kaikki mitä tiedän rakkaudesta
Heini Maksimainen - Vauvattomuusbuumi
Tuija Sorjanen & Annina Vainio - Millenniaalit: uuden vuosituhannen tekijät
Eeva Kolu - Korkeintaan vähän väsynyt: Eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä