Tällaiset päivät ovat niitä päiviä, jotka todella jäävät muistoihin pitkäksi aikaa. Ja tällaiset päivät ovat niitä päiviä, joiden vuoksi muutin pohjoiseen. Tällaiset päivät muistuttavat jatkuvasti vaihtuvista vuodenajoista, kahdeksasta vuodenajasta. Meneillään olevasta syystalvesta, syksyn vaihtumisesta talveen. Vuodenajasta, jolloin värikkäät ruskalehdet ovat pudonneet puista ja maaruska on peittynyt ensilumen alle. Vuodenajasta, jolloin syyssateiden raskaat vesipisarat muuttuvat rauhakseen leijaileviksi alkutalven lumihiutaleiksi. Vuodenajasta, jolloin kuulee vielä virtaavan veden solinan samaan aikaan kun pakkaslumi jo narskuu askelten alla. Vuodenajasta, jona loputon valoisuus on kääntynyt kohti pitkää pimeyttä. Kohti sitä seuraavaa vuodenaikaa. Vuodenaikaa, jota opin arvostamaan vasta viime vuonna, ensimmäisenä vuotenani Lapissa. Vuodenaikaa, joka on tunnelmallinen, kaunis ja koskettava. Vuodenaikaa, jolloin luonto hiljenee. Vuodenaikaa, jonka aikana on tilaa kyseenalaistaa monia asioita. Pohtia elämää ja ihmisyyttä. Vuodenaikaa, jona päivät ovat niin lyhyitä, että värit taivaalla vaihtuvat kirjaimellisesti silmien edessä ja kuu nousee taivaanrannasta sellaisella vauhdilla, ettei sitä usko edes todeksi. Vuodenaikaa, jolloin revontulet ja tähtitaivas ovat enemmän läsnä. Kaamos, olen valmis.
Päivä alkoi kauniina Pallastuntureilla.
Kuukkelitkin osallistuivat tähän päivään. Kuukkeli on kuulemma onnenlintu, joten aina kun näen kuukkelin, koen, että päivä ei voi olla huono.
Auringonlasku Pallasjärven rannalla oli jälleen henkeäsalpaavan kaunis.
Kuva: Jonna Saari
Pallasjärven päivätuvasta ja Punaisen hiekan rannasta on tullut suosittu retkikohde ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun paikalla ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Kuva: Jonna Saari.
Kuva: Jonna Saari
Päivä päättyi täysikuun valaistessa.