Päivä Pallaksella

Tällaiset päivät ovat niitä päiviä, jotka todella jäävät muistoihin pitkäksi aikaa. Ja tällaiset päivät ovat niitä päiviä, joiden vuoksi muutin pohjoiseen. Tällaiset päivät muistuttavat jatkuvasti vaihtuvista vuodenajoista, kahdeksasta vuodenajasta. Meneillään olevasta syystalvesta, syksyn vaihtumisesta talveen. Vuodenajasta, jolloin värikkäät ruskalehdet ovat pudonneet puista ja maaruska on peittynyt ensilumen alle. Vuodenajasta, jolloin syyssateiden raskaat vesipisarat muuttuvat rauhakseen leijaileviksi alkutalven lumihiutaleiksi. Vuodenajasta, jolloin kuulee vielä virtaavan veden solinan samaan aikaan kun pakkaslumi jo narskuu askelten alla. Vuodenajasta, jona loputon valoisuus on kääntynyt kohti pitkää pimeyttä. Kohti sitä seuraavaa vuodenaikaa. Vuodenaikaa, jota opin arvostamaan vasta viime vuonna, ensimmäisenä vuotenani Lapissa. Vuodenaikaa, joka on tunnelmallinen, kaunis ja koskettava. Vuodenaikaa, jolloin luonto hiljenee. Vuodenaikaa, jonka aikana on tilaa kyseenalaistaa monia asioita. Pohtia elämää ja ihmisyyttä. Vuodenaikaa, jona päivät ovat niin lyhyitä, että värit taivaalla vaihtuvat kirjaimellisesti silmien edessä ja kuu nousee taivaanrannasta sellaisella vauhdilla, ettei sitä usko edes todeksi. Vuodenaikaa, jolloin revontulet ja tähtitaivas ovat enemmän läsnä. Kaamos, olen valmis.

IMG_8661.jpg
Päivä alkoi kauniina Pallastuntureilla.

Päivä alkoi kauniina Pallastuntureilla.

F4A26DD1-7509-48EE-8BFD-DDA6C0917912-9F5072C0-A93F-4392-9CFB-26220116E8C3 2.JPG
Kuukkelitkin osallistuivat tähän päivään. Kuukkeli on kuulemma onnenlintu, joten aina kun näen kuukkelin, koen, että päivä ei voi olla huono.

Kuukkelitkin osallistuivat tähän päivään. Kuukkeli on kuulemma onnenlintu, joten aina kun näen kuukkelin, koen, että päivä ei voi olla huono.

IMG_8764%252B3.jpg
Auringonlasku Pallasjärven rannalla oli jälleen henkeäsalpaavan kaunis.

Auringonlasku Pallasjärven rannalla oli jälleen henkeäsalpaavan kaunis.

722cd387-20d0-4650-b5aa-d7c224a393ca.jpg

Kuva: Jonna Saari

Pallasjärven päivätuvasta ja Punaisen hiekan rannasta on tullut suosittu retkikohde ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun paikalla ei ollut meidän lisäksemme ketään muita.

Pallasjärven päivätuvasta ja Punaisen hiekan rannasta on tullut suosittu retkikohde ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun paikalla ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Kuva: Jonna Saari.

aa375cc1-0999-4abc-aa6c-2829a11e7ebd.jpg

Kuva: Jonna Saari

Päivä päättyi täysikuun valaistessa.

Päivä päättyi täysikuun valaistessa.

Kuvista seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän kiitos kuuluu Jonnalle. Kiitos myös retkiseurasta ja ystävyydestä!

-Laura