Päivä Pallaksella

Tällaiset päivät ovat niitä päiviä, jotka todella jäävät muistoihin pitkäksi aikaa. Ja tällaiset päivät ovat niitä päiviä, joiden vuoksi muutin pohjoiseen. Tällaiset päivät muistuttavat jatkuvasti vaihtuvista vuodenajoista, kahdeksasta vuodenajasta. Meneillään olevasta syystalvesta, syksyn vaihtumisesta talveen. Vuodenajasta, jolloin värikkäät ruskalehdet ovat pudonneet puista ja maaruska on peittynyt ensilumen alle. Vuodenajasta, jolloin syyssateiden raskaat vesipisarat muuttuvat rauhakseen leijaileviksi alkutalven lumihiutaleiksi. Vuodenajasta, jolloin kuulee vielä virtaavan veden solinan samaan aikaan kun pakkaslumi jo narskuu askelten alla. Vuodenajasta, jona loputon valoisuus on kääntynyt kohti pitkää pimeyttä. Kohti sitä seuraavaa vuodenaikaa. Vuodenaikaa, jota opin arvostamaan vasta viime vuonna, ensimmäisenä vuotenani Lapissa. Vuodenaikaa, joka on tunnelmallinen, kaunis ja koskettava. Vuodenaikaa, jolloin luonto hiljenee. Vuodenaikaa, jonka aikana on tilaa kyseenalaistaa monia asioita. Pohtia elämää ja ihmisyyttä. Vuodenaikaa, jona päivät ovat niin lyhyitä, että värit taivaalla vaihtuvat kirjaimellisesti silmien edessä ja kuu nousee taivaanrannasta sellaisella vauhdilla, ettei sitä usko edes todeksi. Vuodenaikaa, jolloin revontulet ja tähtitaivas ovat enemmän läsnä. Kaamos, olen valmis.

Päivä alkoi kauniina Pallastuntureilla.

Kuukkelitkin osallistuivat tähän päivään. Kuukkeli on kuulemma onnenlintu, joten aina kun näen kuukkelin, koen, että päivä ei voi olla huono.

Auringonlasku Pallasjärven rannalla oli jälleen henkeäsalpaavan kaunis.

Kuva: Jonna Saari

Pallasjärven päivätuvasta ja Punaisen hiekan rannasta on tullut suosittu retkikohde ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun paikalla ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Kuva: Jonna Saari.

Kuva: Jonna Saari

Päivä päättyi täysikuun valaistessa.

Kuvista seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän kiitos kuuluu Jonnalle. Kiitos myös retkiseurasta ja ystävyydestä!

-Laura

Päiväretkien rypäs Rukalla

Kun suunnilleen puoli Suomea suuntasi heinäkuun alussa pohjoiseen, päätin itse suunnata autoni renkaat kohti eteläistä Lappia: Posiolle ja Kuusamoon. Tiedän, tiedän, Kuusamo ei kuulu Lapin maakuntaan, mutta monet Lapille tunnusomaiset piirteet siellä kuitenkin täyttyvät: Kuusamo on poronhoitoaluetta ja siellä sijaitsee Rukan tunturikeskus, jonne minäkin päädyin lomailemaan vajaaksi viikoksi.

Lehdissä oli alkukesän ajan kirjoiteltu kauhustooreja eteläisen Lapin valtavista sääskimääristä, joten olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan kuin mitä hyttysparvet todellisuudessa olivat. Toki vesistöjen läheisyydessä inisijöitä riitti, mutta tunturien ja vaarojen päällä jatkuva tuulenvire karkoitti nuo retkeilijöiden häiritsijät.

Majoituin sukulaisteni asuntoautossa Rukatunturin rinteessä, josta pääsin kätevästi päiväretkeilemään kahteen kansallispuistoon eli Riisitunturille ja Oulankaan.

Riisitunturin kansallispuisto

Kiutaköngäs Oulangan kansallispuistossa

Nämä kolme päiväretkikohdetta ovat maisemiltaan ja maastoltaan yllättävänkin erilaisia, vaikka välimatkaa ei ole kuin kymmeniä kilometrejä.

Kuusamo: Valtavaaran huiputus lisälenkillä 10 km

Valtavaara sijaitsee ihan Rukatunturin kupeessa, joten ensimmäinen kolmesta kohteestani oli helposti saavutettavissa. Sain tälle retkelle seuraksi vanhempani, vaikka he olivatkin reissanneet Rukalle pääasiassa suunnistamaan. Lähdimme matkaan Rukan puoleiselta parkkipaikalta, toinen vaihtoehto olisi ollut vaaran pohjoispuolelta eli Konttaisista.

Valtavaaran huiputuksen reitti on merkitty selkeästi ja päätimme kiertää sen suositusten mukaisesti myötäpäivään. Alkumatkan nousuvoittoinen taival vaaran päälle oli yllättävänkin hapottava. Käsivarren suurtuntureiden ja Pohjois-Norjan vuorien jälkeen olin tietysti lähtenyt etelään takki auki mukamas keveästi köpöttelemään, mutta ylimielisyyteni karisi pois jo ensimmäisissä mäissä.

Vaaran huipulla oleva alun perin palovartijan tuvaksi rakennettu päivätupa oli kuvauksellinen. Huipulta oli muutenkin jopa tällaisena sadekuuroisena päivänä hienot maisemat. Palovartijan tuvalta jatkoimme matkaa Suolammelle, jonne kulkeva polku oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Valtavaara on muuten luonnonsuojelualuetta, joten polulta ei pidä poiketa. Olin ottanut pulahduskamppeet matkaan, mutta Suolammella oli sen verran paljon porukkaa ja sääskiä, että jätin uikkarit tällä kertaa reppuun. Ukonilmaa enteilevä hiostava keli olisi kyllä houkutellut viileään lampeen hikeä huuhtomaan.

Posio: Riisin rietas -rengasreitti Riisitunturin kansallispuistossa 11 km

Toisen päivän retkikohde ei sitten ollutkaan ihan niin helposti saavutettavissa. Tai olisihan se ollut, jos olisin hetken verran pidempään keskittynyt navigointiin. Ajelin naapurikuntaan Posiolle ja laitoin hätäisesti Google Mapsiin määränpääksi Riisitunturi National Park, vaikka oikea määränpääni olisi ollut Riisitunturi Starting Point. Navigaattori ohjasi kyllä kansallispuiston reunoille, mutta ei lähellekään oikeaa parkkipaikkaa. Toistin siis jälleen kerran saman virheen kuin useasti aikaisemminkin – miten en koskaan opi…

Navigointireissustani tuli jo ihan oma seikkailunsa ennen varsinaista retkeä. Päädyin nimittäin ajelemaan kapenevalle ja huonokuntoiselle soratielle puhelimen kuuluvuuksien ulkopuolelle ja vasta hetken aikaa tien ylittävältä poroaidalta eteenpäin ajeltuani viimein tajusin kääntää auton ympäri, mikä ei sekään ollut ihan helppo homma yhden auton levyisellä metsätiellä. Palattuani isolle tielle oikea parkkipaikka löytyi lopulta helposti isoin kyltein varustettuna. Ei voi muuta kuin silmiä pyöritellä omalle hölmöydelleni.

Perille päästyäni kansallispuiston parkkipaikka oli jo aivan täynnä, ja jouduin jättämään auton tien varteen. Suurin osa sen päivän kansallispuistokävijöistä löytyi heti alkumatkasta Riisitunturin päältä, mutta Riisin riettaan -rengasreitillä sain kulkea yksikseni. Reitti oli helppokulkuista ja maasto vaihteli kauniista rinnesoista avariin tunturimaisemiin. Tykkäsin reitistä kovasti, sillä maisemista huokui jokin lämminhenkinen tunnelma.

Jos en olisi retken päätteeksi ollut niin hikinen ja mutainen, olisin poikennut paluumatkan varrelle osuvaan Korpihilla-kahvilaan, joka näytti ovelta vilkaistuna erittäin viihtyisältä paikalta.

Kuusamo: Könkään keino -rengasreitti Oulangan kansallispuistossa 8 km

Viimeisenä kohteena halusin tutustua Karhunkierroksesta kuuluisaan Oulangan kansallispuistoon. Huhupuheiden mukaan Pienellä Karhunkierroksella oli heinäkuun alussa jopa puolen tunnin mittaiset jonot riippusilloille, joten päätin lähteä kansallispuiston keskiosiin katsastamaan Oulangan luontokeskuksen ja Kiutakönkään. Kiersin samalla Könkään keino -nimisen rengasreitin.

Kiutaköngäs oli lopulta koko reitin hienoin nähtävyys, muuten maisemat olivat pääosin mäntymetsää. Hienoja kelohonkia näkyi kyllä siellä sun täällä reitin varrella ja Oulankajoella näin myös useita melojia. Ylimmäisen Hiidenlammen rannassa havaitsin myös pöllön ja onnistuin ottamaan siitä kuvankin. Tunnistin sen hiiripöllöksi, mutta voin olla väärässäkin.

-Laura

Pallaksella viettämässä kansallispuistopäivää

Euroopan ensimmäiset kansallispuistot perustettiin 24.5.1909 eli tänään vietetään kansallispuistojen 110-vuotisjuhlapäivää. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen, että Suomessakin on jopa 40 kansallispuistoa, joista seitsemän sijaitsee ainakin osittain Lapissa.

Euroopan kansallispuistopäivän kunniaksi oli otollista käydä piipahtamassa Pallaksella Vatikurun luontopolulla. Viitoitettu luontopolku alkaa Pallastunturin luontokeskukselta. Varsinainen luontopolku kääntyy takaisin jo yllättävän aikaisin, joten jatkoimme matkaa kurun pohjalla kulkevaa kapeaa pikkupolkua pitkin. Olimme etukäteen tarkistaneet, ettei kansallispuistossa ollut kulkurajoituksia.

Suloinen polku kulki keväisesti solisevan puron vartta molemmin puolin, joten lisälenkistämmekin muodostui mukava rengasreitti.

Kuva: Jonna Saari

Kuten lähes jokaisena aamuna, myös tänä aamuna jouduin nipistämään itseäni herätessäni. Näen edelleen todellisen tuntuisia unia arjestani pääkaupungissa ja herätessäni olen hetken tokkurassa, ennen kuin minulle valkenee, että se elämä mitä täällä elän ei olekaan ihanaa unta vaan todellisuutta – eikä toisinpäin.

Jokaiseen päivääni mahtuu edelleen epätodellisia hetkiä, joina poden jopa pientä syyllisyyttä siitä, että saan ihan oikeasti asua ja elää näin. Kansallispuisto- ja erämaaretket eivät ole enää vain lomaluksusta, vaan osa arkeani.

Lomilla teen nykyisin jotain aivan muuta. Huomenna suuntaamme kesäloman viettoon Norjaan nauttimaan vuonomaisemista ja pyytämään meritaimenia. Kalassa olen käynyt viimeksi lähes 20 vuotta sitten, pikkutyttönä ukin kanssa mato-ongella. Perhokalastus on minulle vielä täysin uusi tuttavuus, mutta tämän kesän jälkeen tiedän ja osaan varmasti jo hieman enemmän.

Lapissakin alkaa viimein näyttää ja tuntua alkukesältä. Lämpötilat vaihtelevat niin nopeasti, että välillä sitä huomaa etsivänsä bikinejä ja pipoa samaan aikaan.

Olen myös yllättäen innostunut lintujen tarkkailusta. Olen nähnyt esimerkiksi taivaanvuohen ja Lapin maakuntalinnun sinirinnan. Molempien lintujen ääntely on jotain aivan uskomattoman kuuloista. Sellaista, että täytyy muutamaan otteeseen tarkistaa, lähteekö ääni varmasti pienestä siivekkäästä otuksesta vai jostain isommasta metsän asukkaasta.

Poroja näkee tietysti harva se päivä. Ainoat liikenneruuhkat, joissa olen Lapissa ollut ovat johtuneet tiellä laiskasti löntystelevistä poroista. Poroilla kun harvemmin on kiire mihinkään.

Kuva: Jonna Saari

Tällaisia Lappi-arjen yksityiskohtia tänään.

-Laura