Ensilumien retki Saanalle

Saanatunturin retkeilyreitti: n. 8 km janareitti edestakaisin, kulkuaika n. 4–6 h

Kilpisjärven ykkösretkikohteeseen Saana-tunturille (pohjoissaameksi Sáná) voi kivuta myös talvisin. 1029 metriin merenpinnasta kohoavalla Saanalla talviretkeillessä kannattaa kuitenkin kiinnittää erityishuomiota turvallisuuteen. Esimerkiksi kovassa tuiskussa ei huiputtamista kannata lähteä edes kokeilemaan, sen verran ankariksi olosuhteet tunturin viimaisella huipulla helposti käyvät. Pienimuotoiset lumivyörytkään eivät jyrkkärinteisellä Saanalla aivan tavattomia ole, etenkin kun ilmastonmuutos on tehnyt nykytalvien lumipeitteen rakenteesta epävakaampaa.

Syystalven ensilumien aikaan Saanan reitille ei yleensä tarvitse vielä lumikenkiä, mutta sydäntalvella voivat lumikengät tulla tarpeeseen.

Vuosittaisia käyntejä Saanalle kertyy jopa 20.000, joten reitti tunturiin tamppautuu talvisinkin usein lumikenkäilijöiden jäljiltä kantavaksi. Saanan sulan maan polku on kulunut jo leveäksi valtaväyläksi, jota on myös kestävöity sorastuksilla ja kiviportailla. Tällä lokakuisella retkellä laskimme hennon lumihunnun alta pilkottavien kiviportaiden määrän: yhteensä 251 porrasta Mallan luonnonpuiston parkkipaikalta lähtevällä merkityllä reitillä. Nousumetrejä reitille kertyy jopa 550, mutta kiviportaat ja osittaiset sorastukset onneksi helpottavat hieman kiirunakukkulalle kiikkumista.

Angry bird -kiiruna lumikenkinäkin toimivien talvitöppöstensä kera.

Lumipallokiirunoita

En ole pitänyt lukua montako kertaa olen käynyt Saanalla eri vuosina ja vuodenaikoina, mutta puhutaan kuitenkin useista kymmenistä. Saanalla käynti on melkeinpä joka kerta omanlaisensa elämys. Tuntuu kuin piipahtaisi hetken verran jossain toisessa maassa. Lämpotila-asteetkin laskevat nousumetrien mukana, joten retki Saanalle tuntuu usein myös käynniltä talven todellisessa valtakunnassa. Erityisesti alkukesästä ja syksyisin eron huomaa selkeästi, sillä hanskoja, pipoa ja kevytuntsikkaa ei koskaan tule pakattua turhaan retkireppuun; huipulla ne päätyvät poikkeuksetta joka kerta käyttöön.

Kuva: Kaisa Kauppila

Lisää Kilpisjärven päiväretkikohteita löytyy nyt myös kirjoittamastani ja kuvaamastani Kilpisjärvi Halti -retkeilyoppaasta.

-Laura

Järvi jäätyi

Järvi jäätyi parissa päivässä.

Vielä tiistaina kävimme veneellä kalassa. Nuori tavi laskeutui silloin viereisille laineille tarkkailemaan.

Keskiviikkona vene vietiin talvisäilöön. Tavia ei enää näkynyt, oli varmaan tuumannut räpylöidensä jäätyvän kiinni jos jäisi vielä yhdeksikin yöksi tälle järvelle.

Torstaina lakkasi liplatus ja viimeisetkin vapaat virtaukset yhtyivät jähmettyneisiin rantoihin.

Perjantaina uskaltauduimme lasinkirkkaalle alustalle kävelemään, muutamien hiipivien askelien verran vain. Jää maukui ja paukkui välillä jalkojen alla sydäntä hypähdyttäen.

Kuva: Kirsi

Kuva: Kirsi

Kuva: Kirsi

Lauantaina askelten määrä tuplaantui. Jää mourusi entistä lujempaa. Kumiseva ääni kaikui pitkin järveä rannasta rantaan kimpoillen kuin jumiin jääneen valaan surumielistä viestiä kuljettaen.

Kuva: Kirsi

Kireä pakkanen loi jäälle arktisen kukkaniityn. Kuurankukat kasvoivat muutamassa päivässä pienistä nupuista kämmenen kokoisiksi.

Sunnuntaina melkein koko kylä kävi luistelemassa kantavalla kirkkaalla kristallijärvellä.

Kuva: Kirsi

-Laura

Marraskuiset Kuer ja Kukas

Ylläksen seitsemästä tunturista kaksi tähän vuodenaikaan mukavinta ovat mielestäni Kuer ja Kukas. Kävimme ystäväni Jeminan kanssa viime viikonloppuna näillä molemmilla tuntureilla.

Kaamoksen lähestymistä Kuerilla

Kivikkoiselle Kuerille emme uskaltaneet lähteä naarmuttamaan liukulumikenkien pohjia, joten päätimme kivuta huipulle ihan jalkaisin. Tunturiretkeen tulikin siksi seikkailun tuntua, sillä karttaan merkitty lumikenkäreitti ei ollut ehtinyt vielä tamppautua kantavaksi. Askeleita saikin varoa ja olla tarkkana, ettei humahtanut höttöhangessa kivenkoloon jumiin.

Huipulle kipuaminen oli kuitenkin kaiken kiikkumisen arvoista: panoraamanäköala lähestyvän kaamoksen sävyin värjäytyneeseen taivaaseen aikaansai kostuneita silmäkulmia ja ihastuneita huokauksia.

Liukulumikenkäillen Kukakselle

Kukaksella kävimme retkihiihtäen eli liukulumikenkäillen. Tunturilla oli tuona päivänä ihanan hiljaista: kohtasimme vain yhden vastaantulijan koko retken aikana.

Rauhallisen talvimaiseman ympäröimänä haltioiduimme kuurankukista ja kevyen lumikuorrutuksen saaneista puista. Huipulle päästyämme huomasimme kauniiden usvapilvien kertyneen alemmas laaksoon ja seurasimme kun hämärtyvä maisema peittyi hiljalleen pehmeään pumpuliin. Emme pitäneet kiirettä vaan annoimme katseemme kiertää rauhassa eri suuntiin tunturin huipulta, ja hengitimme puhdasta ja raikasta pakkasilmaa keuhkomme täyteen. Lopulta pienet vilunväreet herättivät meidät utuisesta satumaailman tunnelmasta ja päätimme liukua hissukseen takaisin autolle.

Rakastan marraskuun hitautta ja hiljaisuutta! <3

-Laura