Liikkuva, nomadinen, elämäntyyli on pohjoisessa yllättävän tavallista, ainakin oman tuttavapiirini joukossa. Lapin maakunnan sisällä paikkakuntaa vaihdetaan herkästi töiden perässä ja sesonkien mukaan. Monet lappilaiset myös lähtevät synnyinseuduiltaan heti peruskoulun jälkeen isompiin kaupunkeihin joko opiskelemaan tai näkemään maailmaa. Osa palaa pohjoiseen, lähtee uudelleen ja palaa taas. Jotkut asuvat puolet vuodesta Lapissa, ja toisen puolikkaan jossakin muualla. Tyylejä on monia.
Ihmisten liikkuvuus korostuu etenkin tunturikeskuksissa, joissa tulijoiden ja lähtijöiden virta on jatkuva.
Taatsijärvi ja Taatsinkirkko-kallioseinämä
Lahjoja Taatsin seidalla, saamelaisen muinaisuskon pyhällä kivellä. Seidalle vietiin ainakin muinoin, ellei edelleenkin, uhrilahjoja esimerkiksi paremman kalasaaliin toivossa.
Jonnakin kävi antamassa pähkinöitä lahjaksi seidalle.
Perinteisesti nomadeilla tarkoitetaan paimentolaisia, jotka elävät liikkuvaa elämää kasvattamansa karjan perässä. Pohjoisessa perinteisen nomadismin juuret ovat poropaimentolaisuudessa.
Nykypäivän länsimainen nomadismi on yleistetty tarkoittamaan vastakkaista elämäntapaa paikalleen asettumiselle. Nykynomadit ovat seikkailunhaluisia reppureissaajia ja autossa asujia sekä freelancereita, yrittäjiä ja etätöiden tekijöitä. Jälkimmäiselle kategorialle löysin trendikkään terminkin: diginomadit eli läppärikulkurit.
Nykynomadismiin liitetään monia asioita, kuten levottomuus ja lähtemisen halu, vapaaehtoinen lapsettomuus, suorituskeskeisen oravanpyöräelämän vieroksuminen ja uteliaisuus vieraita kulttuureita kohtaan.
Nomadiseen elämäntyyliin eivät sovi mutkuttelu ja sitkuttelu, eivätkä tarkat tulevaisuudensuunnitelmat. Vastakkainasettelu paikalleen asettuneelle elämälle on voimakasta.
Kuva: Jonna Saari
Kuksani, tai ehkä enemmäkin puukuppini, on kulkenut mukanani kaikilla kesän retkillä. Siitä on juotu teetä, kahvia ja kuohuviiniäkin eri juhlahetkien kunniaksi. Tällä retkellä skoolattiin kaakaolla Suomen luonnon päivän kunniaksi.
Elämäntapana nomadismi ei todellisuudessa ole kallis, vaikka se monesti yhdistetäänkin irtiottotarinoihin, joissa jätetään kaikki taakse ja lähdetään uraputkesta tukka putkella isojen säästöjen turvin. Toki kulkurielämää voi elää myös luksushotelleissa ja jokapäiväisillä ravintolaruuilla töitä vältellen, mutta harvalla on sellaiseen varaa.
Erityisesti ulkomaille suuntaavien nomadien elämänasenteen on oltava nimenomaan työtä pelkäämätön, koska jatkuva paikan vaihtaminen edellyttää valmiutta monenlaisten töiden tekemiseen ja toistuvaan uuden opetteluun vieraissa kulttuureissa ja vierailla kielillä.
Lapissa nykypäivän nomadi kohtaa sen tosiasian, että tietyt alat työllistävät toisia enemmän ja kaikkien alojen työpaikkoja ei ole saatavilla. Alaa voi joutua vaihtamaan tiuhempaan tahtiin kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.
Vaivaiskoivuja ruskan väreissä
En ole koskaan kokenut, että minulla olisi nomadinen mentaliteetti, etenkään ulkomaille suuntautuva sellainen. Mutta Lapin maakunnan sisällä paikkakunnan vaihtaminen houkuttelee aiempaa enemmän, varsinkin kun minulla ei ole pohjoisessa mitään juuria tai paikkaa, johon elämäni olisi jo rakentunut. Ehkäpä omalta tuntuva rakennuspaikka jostain joskus löytyy.
Lappia kiertäväksi diginomadiksi päädyin hieman vahingossa, mutta ainakin tähän asti liikkuvampi elämäntyyli on tuonut kaipaamaani vaihtelua. Kuluneen vuoden aikana muutoksista ja erityisesti paikkakunnalta toiselle muuttamisesta on tullut myös rutinoituneempaa, vaikka muutosten edessä minulla kestääkin yleensä useita viikkoja sulatella asiaa.
Olen oppinut nyt tunnistamaan tietyt vaiheet, jotka toistuvat aina muutoksia kohdatessani. Ensin tulee muutosvastarinta: mieleni syöttää tekosyitä toisen perään, miksi muutosta ei kannattaisi tehdä. Sen jälkeen iskee täysin päinvastainen reaktio eli yli-innostus ja impulsiivinen poukkoilu: haluaisin toteuttaa muutoksen heti tässä ja nyt. Vasta näiden vaiheiden jälkeen pystyn suhtautumaan muutokseen neutraalimmin ja analysoivammin.
Hiljennyimme kuuntelemaan vastarannalta kantautuvaa rummun kuminaa. Kuva: Jonna Saari
Kuva: Jonna Saari
Kuva: Jonna Saari
Tämä Taatsin retki oli viimeinen retki Kittilän seudulla hetkeen, ja sen myötä kiertoreittini läppäri retkirepussa jatkuu ja suuntaa entistä pohjoisemmas.
Levin lähiseudun luontoa ja ihmisiä minulle tulee varmasti ikävä. Jotkut kutsuvat Leviä Lapin ruotsinlaivaksi, mutta minulle Levi on kaikkea muuta. Se on paikka, jossa rakastuin. Ja paikka, jolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni. Leviä ympäröivä luonto on uskomattoman kaunis ja kotoisa. Täällä vietin ensimmäisen Lapin kesäni, jota en varmasti tule unohtamaan koskaan. Niin paljon mieleenpainuvia hetkiä, retkiä ja ihania muistoja.
-Laura
Kuvat ovat Taatsijärveltä Kittilän Pokasta.