Toisinaan turhauttaa, että kotini on tällä hetkellä jakautunut niin useaan osoitteeseen, mutta ajellessani eteläisestä Tunturi-Lapista kohti Käsivarren kärjen kylää, Kilpisjärveä, koin aivan valtavan kiitollisuuden puuskan ravistelevan koko kroppaa: tänä vuonna olen saanut kutsua kodikseni kahta omasta mielestäni Suomen hienointa paikkaa.
Kaamos on Käsivarren Lapissa aivan erityinen vuodenaika, ja nyt toista oikeaa kaamosta viettäessäni olen oppinut arvostamaan tätä aikaa vuodesta. Kaamos on parhaimmillaan uskomattoman kaunis, sillä muutaman valoisan tunnin ajan taivaanranta liekehtii auringon kaukaisesta kajastuksesta, vaikka itse aurinko jättäytyy juuri ja juuri piiloon horisontin alapuolelle. Päivänvalo päättyy kuuluisaan siniseen hetkeen, jonka jälkeen voi kirkkaina iltoina nähdä tähdenlentoja, tunnistaa tähtikuvioita ja joinakin iltoina myös ihailla revontulia.
Kaamoksen aikaan on ihanaa rauhoittua ja pötkötellä, ja vieläpä hyvän omantunnon kera, sillä takana on touhukas ruska-aika ja edessä tulevan vuoden keväthanget ja kesän yötön yö, joiden aikana ei millään malta levätä. Kilpisjärven kylällä matkailusesonkikin painottuu kevääseen ja kesään, joten joulukaamoksen aikaan ei kylälläkään ole juurikaan säpinää.
Muutama kaamoksen valoisa tunti kannattaa kuitenkin käyttää aktiivisesti, jotta takkatulen ääressä löhöily, lukeminen, saunominen ja syöminen maistuvat entistä paremmin. Kilpisjärvellä valoisia tunteja on joulun aikaan suunnilleen kolme. Viime lauantaina käytimme ne kolme tuntia kirpsakassa pakkaskelissä tunturihiihtäen.
Sunnuntaina suuntasimme paikalliselle porotilalle tutustumaan perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon. Vasaran porotila on tunnelmallinen paikka tuntureiden suojissa Peerajärven rannalla. Porot käyskentelivät pihapiirissä kaikessa rauhassa, kun saavuimme paikalle.
Poroja tarkkaillessa aloin mielestäni jo erottaa luonteenpiirteitä eri yksilöissä. Aivan kuin yksi tämän vuoden vasoista olisi ollut hieman ujonpuoleinen: se kurkki ja kuikuili meitä uteliaana isompiensa takaa, mutta ujous ei antanut periksi, jotta se olisi uskaltautunut tulla tervehtimään. Ei sillä, että muutkaan porot olisivat meistä juurikaan välittäneet. Porot ovat puolivillejä eläimiä, jotka harvemmin kesyyntyvät ihmisten rapsuteltavaksi asti.
Vasaran vieraanvarainen perhe porisi elämäntyylistään samalla kun tarkkailimme ja kuvailimme poroja ja hörpimme jo toista aamukahviamme, jotta heräisimme aavistuksen vaaleanpunaisena valkenevaan, mutta pilvien ja lumisateen hämärtämään päivään. Tällaisina lumisadepäivinä kaikki on utuisen hämärää, eikä aina edes erota, mistä kohtaa valkoista kaikkeutta alkaa maa ja mistä taivas. Sekin on omalla tavallaan todella kaunista.
Kotiin palattuamme oli mukava kerrata saamelaiskulttuurista päivän aikana opittuja asioita glögimukillisen äärellä kuvia katsellen.
