Muistoja kesältä

Kesälomavaellus Käsivarren erämaassa

Tämä patikka oli minulle ensimmäinen sulan ajan pidempi vaellus Käsivarren erämaassa. Tuntui hassulta olla vaelluksella niin lähellä kotia, mutta kuitenkin niin erilaisissa maisemissa. Samalla tuntui kotoisalta, tutulta ja turvalliselta, ja samaan aikaan ympärillä oli loputtomasti kaikkea uutta ihmeellistä tutkailtavaa.

Ketunpoikanen

Purorikko

Tunturikihu

Todennäköisesti tunturihopeatäplä. Alasiipi jäi kuvaamatta, joten varmuudella tunnistusta ei voi tehdä.

Pohjekramppeja Norjan vuorilla

Kävimme kesällä useampaan otteeseen rajan toisella puolen. Kipusimme vuonoista nouseville vuorille maisemien perässä, vaikka pohkeita kramppasi ja polvia kolotti.

Retkeilyä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Tämän kesän jäljiltä olen kiertänyt melkeinpä kaikki Pallas-Yllästunturin kansallipuiston retkeilyreitit Hetta–Pallas retkeilyopastani varten.

Sienilöytöjä ja erikoinen lintuhavainto

Herkkutatit eivät kuulu Kilpisjärven jokavuotisiin vakiolajikkeisiin, joten niiden löytäminen tuntui suurin piirtein kultasuoneen osumiselta.

Kilpisjärveläinen herkkutatti. Löysimme elokuussa useita hyväkuntoisia herkkutatteja Kilpisjärven koivikoista.

Löysin myös tuoksuvalmuskoita eli matsutakeja hieman etelämpää Enontekiöltä.

Merimetso Kilpisjärvellä. Merimetsoja tapaa yleisemmin länsirannoikolla. Tämä kaveri oli varmaankin eksynyt tänne Norjan rannikolta.

-Laura

---

Yötön yö

Keskikesän kuvausta ja retkiä

Loppukesän sävyjä

Pohjoisessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että kesä päättyy yöttömän yön loppumiseen. Yleensä kelitkin viilenevät jo heti elokuun alussa ja ruska alkaa vaivihkaa hiipiä tunturikoivuihin ja varvikoihin. Nyt elokuun puolivälissä syksy tuoksuu jo ilmassakin, ja sateet ropisevat katoissa ja räystäissä. Kukat ovat kukkineet, marjat kypsyneet, sääsket kaikonneet, ja sienetkin puskevat esiin sammaleiden seasta.

Ennen kuin päästän kesän kokonaan menemään ja käännän ajatukset tulevaan ruskaan, kertailen vielä kuvien kautta loppukesän tunnelmia.

Loppukesän sävyjä Kilpisjärvellä

Käsivarren tunturit vetivät menneenä kesänä minua puoleensa väkevämmin kuin koskaan aikaisemmin. Ehkäpä siksi, että tutustuin uusiin puoliin paikallisessa tunturiluonnossa ja tiedostan nyt entistä paremmin sen haurauden ja uhanalaisuuden. Kun oppii tuntemaan harvinaisten tunturikasvien ja -eläinten haastavat ja alati kutistuvat elinympäristöt, tuntuu niiden arvostaminen ja suojeleminen entistä tärkeämmältä asialta.

Saanan luontopolulla elokuisessa ilta-auringossa. Kuva: Kirsi Kiemunki

Kiitos Kirsille seurasta kesän kukka-, lintu- ja tunturiretkillä Käsivarressa sekä tämän Retkipaikan Tervehdyttävä pienuus: Ylevän kokemus -artikkelin linkkaamisesta! Juuri tuo pienuuden tunne ja ylevän kokemus on se, mitä tuntureilta löydän.

Retkipaikan artikkelissa minua eniten puhuttelivat nämä lauseet:

Nykyaikaa leimaavan korostuneen yksilökeskeisyyden aikana ylevä on suoraa vastalääkettä käsitykselle minästä kaiken keskipisteenä.

Olet pieni. Nauti siitä.

- Katkelma kirjasta Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Pienuutta kokemassa ylevän äärellä. Kuva: Kirsi Kiemunki

Tätä blogia aloitellessani koin luontosuhteeni olevan hukassa tai ainakin väärillä urilla. Silloin kolmisen vuotta sitten etsiskelin kuumeisesti metsäyksinäisyyttä (waldeinsamkeit), mutta Etelä-Suomesta en sitä löytänyt. Nyt tuota ylevää yksinoloa saan kokea arjessa metsien lisäksi myös tuntureilla – ja se tuntuu pienelle ihmiselle suurelta etuoikeudelta.

Sininrintapoikanen

Sinirintapoikanen

Sinirintapoikanen

Yöttömän yön kukkaloiston lisäksi linnut vangitsivat huomioni menneenä kesänä. Lintujen eriskummallista elämää oli mahtavaa seurata kevätmuutosta soidinmenojen kautta pesintään ja poikasten kuoriutumiseen. Pian poikasetkin ovat jo oppineet lintujen elämässä tärkeät selviytymistaidot ja ovat valmiita lähtemään talveksi kohti etelää. Haikeasti hyvästelen muuttolinnut taas seuraavaan kesään asti.

Kaakkuri poikasensa kanssa

Sinirikko aivan kukintansa lopulla

Tunturi- tai sopulinkallioinen tai joku niiden sekoitus

Kuva: Kepa Teittinen

Kilpisjärven luonto on niin erityinen ja karulla tavalla kaunis, että sen syliin kotiutuminen vei minulta lopulta melkein kaksi kokonaista vuotta. Eteläisen Tunturi-Lapin luonto Pallastuntureilta Ylläksen tuntureille on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Käsivarren suurtunturiluonto, mutta nyt viimein uskallan kutsua Kilpisjärvenkin jylhiä huippuja kotoisiksi.

Tunturipajua Leutsuvaaralla

Pohjanruusujuuri aivan kukinnan lopussa

Muutamia ruskalehtiä näkyy jo tunturikoivuissa.

Urpiaisen poikanen

Urpiaisen poikanen

Loppukesän sävyjä Äkäslompolossa

Heinäkuun loppupuolella sain toiseen kotikylääni kivoja kyläilijöitä etelästä. Kesäloman loppumista vietimme ystäväni Jeminan kanssa tuntureilla samoillen ja maastopyöräillen. Tuntureilla ajantaju katoaa huomaamatta ja aika minuuteissa tai tunneissa mitattuna menettää merkityksensä; se jos mikä on parasta palautumista lomalla ja arjessa.

Poro Kesänkitunturilla

Pohjantikka Kesänkitunturin alarinteen metsikössä

Maisemia Kesänkitunturilta

Kapustarinta Aakenustunturilla

Ystäväni Jeminan kanssa Kesänkitunturin laella

Kuertunturin kääpä

Kesäkintunturin porot

Koppelon sulka Kuertunturilla

Aakenustunturilla

Pikkukuovi Yllästunturilla

Ukkosta enteileviä pilvimassoja Muononjoen yllä. Tuona yönä ukkostikin rajusti. Minulle raju ukonilma on viesti siitä, että me ihmiset olemme mitättömän merkityksettömiä suurten luonnonvoimien äärellä.

Ensimmäisten syyssateiden mukana saapui elämääni myös vähän murheita lähipiirissä. Sateen jälkeisen metsän tuoksu, valo ja värit rauhoittavat onneksi mieltä.

Syksy on nyt täällä. Aurinko painuu jälleen horisontin taakse, sumu kertyy vesistöjen ylle ja etelään talvehtimaan suuntaavat linnut lähtevät pian muuttomatkalleen. Me pohjoisen asukkaat jäämme tänne odottamaan talven ihmeitä kuurankukista revontuliin.

-Laura

Sivupolkuina syysiltoihin sopivia kirjavinkkejä pohjoisen luonnosta:

Tieteen ja taiteen tunturit

Pohjoinen

Kulkijat

Ruoppakönkäällä isojen päätösten äärellä

Kävin Ruoppakönkäällä nyt toistamiseen kuukauden sisään. Tämä retkikohde on onneksi niin lähellä Leviä, että uusintareissu ei haitannut yhtään. Päinvastoin, toisella kerralla löytyi paljon uutta nähtävää ja uskaltauduin myös pulahdukselle Pahikkojärveen.

Toinen retkikerta sattui lisäksi sopivaan hetkeen, sillä se rauhoitteli jälleen levottomaksi yltynyttä mieltäni. Kaikesta kiireettömyydestä ja hitaammasta elämänrytmistä huolimatta Lapissa asuessa ei näköjään voi välttyä yllättäviltä käänteiltä.

Pahikkojärvi eräänä heinäkuun hellepäivänä

Muro kävi vahinkomulahduksella Pahikkojärvessä keppiä kurotellessaan.

Eräs poltteleva päätös ei jätä mieltäni rauhaan hetkeksikään.

Pitäisikö muuttaa Kilpisjärvelle?

Pieni seikkailijasielu sisälläni hihkuu, että tartu tilaisuuteen, muuten elämäsi seikkailu ja hyppy tuntemattomaan voi jäädä kokematta. Ja samaan aikaan taustalla jokin epäröivä muutosvastarintainen minäni kuiskailee, että äläpä hoppuile, ihan vielä ei ole oikea aika.

Seikkailijasielun ja muutosstressailijan äänten rinnalla kaupunkien palvelutarjontaan tottunut järkiminäni huutaa yllättävänkin lujaa, että on silkkaa hömöilyä muuttaa Kilpisjärvelle talven pakkasia ja kaamosta vasten. Mitä jos sattuu jotain?

Mitä jos auton lisäksi nimeltä mainitsemattomalta omenakauppiaalta hankittu älypuhelin hyytyy paukkupakkasilla? Entäpä jos sairastun? Lääkärimatka lasketaan sadoissa kilometreissä ja ambulanssin tulo kestää lähemmäs kolme tuntia. Entä jos lumimyräkkä sulkee poispääsyn koko kylältä juuri kun pitäisi lähteä käymään lääkärissä?

Entä jos en sopeudukaan 120 hengen kyläyhteisöön? Olen ikäni asunut paikoissa, joissa on sen verran paljon ihmisiä, etteivät toisten asiat juurikaan ketään hetkauta. Olenko henkisesti valmis siihen, että tulemiseni ja menemiseni sekä monet muutkin asiani ovat nopeasti kaikkien kyläläisten tiedossa? Ei sillä että minulla olisi mitään salattavaa. Tai että ketään varsinaisesti edes kiinnostaisi elämäni sen kummemmin, mutta ajatuksen tasolla olen tottunut olemaan piilossa, varjoissa, nimettömänä.

Entä jos mökkihöperöidyn? Entä jos pitkä kaamosaika imee minusta kaiken elämänilon?

Entä jos. Entä jos. Kaikki hurjimmatkin kauhuskenaariot pyörivät ympyrää päässäni.

Se tärkein kysymys kuitenkin tunkee jatkuvasti kauhuskenaariotulvan läpi: entä jos myöhemmin kadun sitä, etten tarttunut tilaisuuteen?

Jonna scouttaili parasta snorklauspaikkaa Ruoppajärven rannalla.

Kuvattavaa löytyi myös vedenpinnan yläpuolelta.

Muro löysi mustikkamättään ja mätti marjoja suuhunsa suoraan varvuista. Kuva: Jonna Saari.

Uskaltauduin lopulta hyytävän viileään Pahikkojärveen pienen epäröinnin jälkeen. Kuva: Jonna Saari.

Kilpisjärven olematon asuntotilanne onnekseni lykkää päätöksentekoa.

Olen neljässä kuukaudessa ehtinyt tottua Levillä asumiseen, mutta tuleva talvisesonki hirvittää jo. Turistiryysistä ja loputonta after ski -jytää olisi päästävä pakoon jonnekin. Joko länteen tai pohjoiseen. Lähiseuduille tai hieman kauemmas. Ehkä Käsivarren perukoille asti. Saa nähdä, mihin suuntaan syksy minua kuljettaa.

-Laura