"Kun ulkoiset ärsykkeet ovat vähimmillään, ihminen joutuu kohtaamaan itsensä. Ehkä siksi kaamoksen yhteydessä puhutaan niin usein masennuksesta. Pelkäämme mitä sisältämme löydämme. Pimeänä vuodenaikana ihminen vetäytyy kuoreensa, vaikka pitäisi tehdä juuri toisin. Liikkuminen on tutkimusten mukaan tehokkaimpia tapoja torjua kaamoksen kurimusta.
Minulle kaamos, polaariyö, on puhdistava ja rauhoittava paasto etelän levottomasta aistisaasteesta. Kaamoksen keskellä uneni lisääntyvät, kummalliset unet. Ikään kuin mieleni oksentaisi sinne kertyneet luonnottomat lisäaineet. Sitten tulee sininen rauha.”
– Petteri Saario, Erämaan lumo
Vaikka Etelä-Suomessa ei täydellisen puhdistavaa kaamosta olekaan, pystyn samaistumaan Petteri Saarion sanoihin. Synkimmän pimeyden aikaan on pakko kuunnella, mitä oma sisäinen ääni yrittää kertoa, sillä silloin sitä ei voi valolla sokaisemalla vaientaa.
Kevään koittaessa olen monesti sysännyt kaamospohdintani takaisin mieleni reunoille, mutta nyt tajuan että se on ollut itseni huijaamista. Pohdinnat palaavat vuosi vuodelta voimakkaampina keskiöön. Tänä keväänä aionkin tehdä toisin eli muuttaa ajatukset teoiksi.
Ne teot tarkoittavat irti päästämistä. Ne tarkoittavat myös tutusta ja turvallisesta luopumista sekä rakenteilla olevan oravanpyörän pysäyttämistä ennen kuin on liian myöhäistä. Onnellisuus ei nimittäin piileksi isommassa asunnossa tai palkankorotuksessa. Ei lomamatkoissa, omaisuudessa tai missään materiassa. Eikä sitä voi saavuttaa etenemällä työuralla tai suorittamalla tutkintoja.
Onnellisuus on siellä, missä tuntee tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Sellaisia paikkoja voi olla useita ja minulla niitä on aina ollut vähintään kaksi: koti ja luonto. Kodilla en tarkoita tässä aineellista tilaa, asuntoa tai taloa, vaan enemmänkin paikkaa, jonne koen vahvasti kuuluvani. Luonnolla taas tarkoitan niitä kaikkia hetkiä, jotka olen kokenut läheisten ihmisten seurassa luonnon ympäröimänä.
Tällä hetkellä paikka, jota olen pitkään kutsunut kodiksi, ei tunnu enää kodilta. Onnellisuus odottelee minua siis jossakin muualla. Ehkäpä lähempänä luontoa.
Konkreettisesti tämä kaikki tarkoittaa muuttamista Lappiin.
En mitenkään voi ennalta tietää, täyttääkö Lappi kaikki ne odotukset, joita olen sille asettanut. Mutta en voi myöskään jäädä enää jossittelemaan ja rakentamaan toisenlaista elämää vain mielikuvissa. Sen tiedän, että onnellisuus ei löydy sitä etsimällä tai odottamalla, vaan muodostuu sivutuotteena silloin kun uskaltaa kuunnella omaa intuitiota ja tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeilta.
Ennen kuin pääsen lähtemään, on vietävä vielä muutamat keskeneräiset asiat loppuun. Tulevaa muuttoa suunnitellessani virittäydyn Lappi-tunnelmaan esimerkiksi katsomalla Eränkävijöitä ja kiertelemällä Etelä-Suomen kansallispuistoja. Vuoden ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui vielä kerran tuttu ja turvallinen Nuuksion Haukankierros, jolle heitin mielessäni samalla hyvästit – ainakin joksikin aikaa.
-Laura