Ensivaikutelmia Käsivarren Lapista

KILPISJÄRVEN LÄHILUONTOA SYYSKUUSSA.

Helsingin pikavisiitin jälkeisenä päivänä muutto Käsivarren Lappiin tuntui henkisesti pitkältä matkalta, ja sitä se on tietysti myös maantieteellisesti. Kilometrejä mahtuu väliin 1200, joten maisemat, äänimaisema ja ilmapiiri ovat kaikki kovin erilaisia kuin ruuhka-Suomessa.

Ensimmäiset päivät kuluivat lähinnä ikävöidessä asioita, joita täällä ei ole: havumetsää ja läheisiä ihmisiä. Mutta seuraavina päivinä keskityin jo enemmän niihin harvinaisiin asioihin, joita täällä on: hiljaisuutta ja lähes koskematonta upean karua luontoa.

Hiljaisuus ja pimeys ovat muuten molemmat täällä läpitunkevan syviä verrattuna paikkoihin, joissa olen aikaisemmin asunut. Hiljaisuuden rikkovat ainoastaan tasaisin väliajoin ohi pyyhältävät lohirekat, myrskytuulen ujellus tai kylällä ulvovat huskyt.

Lopulta päätin kääntää kaikki ajatukseni ikävästä iloksi: lähimmät havumetsät ovat Norjan puolella lyhyen ajomatkan päässä, ja läheiset ihmiset ovat vähintäänkin puhelinsoiton päässä.

IMG-4409.jpg
Ruskan värejä syyskuun alussa  Aillahasvuopmilla.

Ruskan värejä syyskuun alussa Aillahasvuopmilla.

Eräs varsin positiivinen asia täällä on se, että me kaikki kolme nautimme, kun vapaa-ajalla pääsemme kukin helposti harrastamaan omia juttujamme: kalastamaan, kuvaamaan ja kirmaamaan. Ja olemaan niin kaukana korvessa, etteivät töiden lisäksi muut velvollisuudet tänne ylety millään. Etelässä asuessani vapaa-aikaani paloi toisinaan jopa velvollisuudelta tuntuvissa tapahtumissa, kuten tuttujen tupareissa, valmistujaisissa, synttäreillä ja gettogethereissä. Nykyisin vapaa-aikani on täysin aikataulutonta ja suunnittelematonta, ja kalenterimerkintöjen sijaan päivän sää määrittelee elämäni sisältöä.

IMG_9905.JPG
IMG_9881.JPG
Muro löysi maasta kauniit poronsarvet. Ne sopivat luontoon ja maisemaan niin hyvin, etten raaskinut ottaa mukaan.

Muro löysi maasta kauniit poronsarvet. Ne sopivat luontoon ja maisemaan niin hyvin, etten raaskinut ottaa mukaan.

Elämä täällä Käsivarren perukoilla on kaupunkeihin verrattuna huomattavasti yksinkertaisempaa, mutta sisällöltään mielestäni silti rikkaampaa. Riippuu toki paljon siitä, minkä kokee rikkautena. Minulle rikkautta elämään tuovat kauniit maisemat ja hiljaisuus, sekä nykyisin myös yksin oleminen ja omien ajatusten tutkaileminen. Ja tietysti retkeily. Retkijalkani vipattaakin malttamattomana. Mielessä olisi useita houkuttelevia kohteita, joihin suunnata kunhan syysflunssa ja jo kolme päivää riehunut syysmyrsky kumpainenkin ensin laantuisivat.

Lapissa retkeillessä minusta on kuoriutunut varsinainen hiljaisuussnobi. Jos retkikohteiden parkkipaikalla on muutamakin auto, ensimmäinen ajatukseni on, että toivottavasti en törmää näihin muihin paikalla oleviin, ja jos kuitenkin törmään, niin toivottavasti he eivät ole mekastavia turisteja. Suurin osa luonnossa liikkujista toki tiedostaa, miten luontoa ja toisia retkeilijöitä tulee kunnioittaa, mutta liian usein joutuu silti pettymään roskaajiin ja melskaajiin.

Käsivarren Lapissa turistisesonki on juuri päättymäisillään, ja viimeistenkin sinnikkäiden ruskalehtien pian pudottua puista vaipuu Kilpisjärven kylä talvilevolle kiireisen kesäkauden jälkeen.

IMG_9974.jpg
IMG_9953.jpg
Muro oli innoissaan saaliista.

Muro oli innoissaan saaliista.

Maisemat uudella kotikylällä tuntuvat vieläkin hyvin epätodellisilta; ympärillä on silmänkantamattomiin tunturikoivikkoa, tundraa, vuoria, vaaroja ja tuntureita. Ja tunturijärviä, joilla on minuun valtavan rauhoittava vaikutus jylhien maisemien keskellä.

Seuraan päivittäin kotimme ikkunasta maiseman muuttumista kelien ja vuorokaudenaikojen mukana. Aamuauringon noustessa lähistön huiput värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Auringon laskiessa taivas läikehtii hetken oranssin eri sävyissä, kunnes sinertävä hämärä laskeutuu ja lipuu lopulta sysimustaksi pimeydeksi.

Ikkunasta näkyvä maisema on jokaisena päivänä hieman erilainen. Sumuisella säällä se näyttää aivan Suomen saaristolta. Poutapäivinä tuntuu, että asuisimme Norjan puolella, sillä teräväpiirteiset vuorenhuiput näkyvät horisontissa ja kylillä käydessä kuulee melkeinpä enemmän norjaa kuin suomea tai pohjoissaamea.

Jatkuvasti tekisi mieli kulkea joka paikassa kameran kanssa, mutta välillä maltan jättää sen kotiinkin esimerkiksi kauppareissulla, jotta en näyttäisi niin turistilta – tai mikä vielä pahempaa, somevaikuttajalta, joita täällä on nyt ruska-aikaan pyörinyt paljonkin.

Kylällä asustaa myös poroja. Porot ovat pulskistuneet huomattavasti nyt syksyllä. Marjat ja sienet ovat tainneet maistua.

Kylällä asustaa myös poroja. Porot ovat pulskistuneet huomattavasti nyt syksyllä. Marjat ja sienet ovat tainneet maistua.

Syyskuun puolessavälissä ruskan värit tummenivat. Taustalla loistava  Saanatunturi  on minulta vielä huiputtamatta.

Syyskuun puolessavälissä ruskan värit tummenivat. Taustalla loistava Saanatunturi on minulta vielä huiputtamatta.

Kun ensilumet satoivat lähiseudun huipuille, tajusin, että minulla on ollutkin jo ikävä talvea: narskuvaa lunta jalkojen alla, jäätynyttä järvenpintaa, hiljakseen leijailevia lumihiutaleita ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvää kaamostaivasta. Näiden lisäksi odotan kovasti pimeitä mutta kirkkaita iltoja, jolloin revontulet pääsevät valloilleen. Syksyn ensimmäiset kirkkaanvihreät ja vallattomina loimuavat reposet näkyivät viime perjantaina. Tuona kyseisenä iltana tuntui, että koko Lappi oli samaan aikaan seuraamassa luonnon järjestämää valonäytöstä.

Tämän talven tavoitteeni on opetella kuvaamaan revontulia sekä nähdä niiden koko värikirjo. Onneksi tässä on koko pohjoisen pitkä talvi aikaa!

Kuten saattaa huomata, on säästä puhuminen Lapissa asumiseni aikana lähtenyt aivan uusiin sfääreihin. Syrjäisissä pienissä kylissä säällä onkin ihmisten elämään huomattavasti isompi vaikutus kuin kaupungeissa.

public.jpg
IMG_1682.jpg
Norjan puoleiset huiput. Korkeimpana  Paras -niminen huippu.

Norjan puoleiset huiput. Korkeimpana Paras-niminen huippu.

Säähavaintojen ja maisemakuvailujen jälkeen loppuun vielä muutama ihmisyyteen liittyvä havainto näiltä leveyspiireiltä.

Ensinnäkin Eränkävijöiden uusinta kautta on ollut erityisen jännittävää seurata nyt niin sanotusti paikan päältä eli paikkakunnalta, jossa asuminen tuntui minulle vuosi sitten vielä täysin utopistiselta ajatukselta.

Lisäksi minusta tuntuu, että monet täällä Suomen pohjoisimmissa kolkissa pakenevat jotakin. Minun pohjoisen pakomatkani on nyt tullut päätökseensä, sillä tätä pohjoisempana tuskin tulen koskaan asumaan.

Pakomatkaani liittyneet aikuistumisen kasvukivut on nyt ainakin hetkeksi kipuiltu ja tilalle on tullut kokonaisvaltainen kiitollisuus kaikesta; menneistä, nykyhetkestä ja tulevasta. Sekä henkisestä ja fyysisestä kodista täällä pohjoisessa. Ja ennen kaikkea tärkeistä ihmisistä ja ystävistä ympäri Suomea ja maailmaakin. Lopulta elämässä kaikkein tärkeintä ovat ne rakkaat ihmiset ja eläimet lähellä ja kaukana.

-Laura

P.S. Uteliaille etelän epäilijöille vastauksia muutamiin kysymyksiin: kaupasta saa täälläkin härkistä eli kasvispainotteinen kokkailu jatkuu edelleen. Lisäksi laajakaista toimii täälläkin (itse asiassa jopa nopeammin kuin Levillä), joten etätöiden tekeminen ja sarjojen striimaus onnistuvat myös ongelmitta.