Loputtoman pitkältä tuntuneen kevättalven jälkeen saapui kesä kuumana Lappiinkin. Vaikka en yleensä helteestä juuri välitäkään, kahdeksan kuukauden lumisen kauden jälkeen hellejaksosta osaa yllättäen taas nauttia. On myös hassua retkeillä sortseissa vaikka tunturissa on vielä paikoitellen lunta.
Talviturkin uskaltauduin heittämään hetken mielijohteesta pienessä erämaalammessa melkein heti lumien sulettua. Vesi oli hyytävän kylmää, varmasti kylmintä missä olen koskaan pulahtanut, vaikka olen sentään käynyt Jäämeressäkin.
Kun on kasvanut eteläisen Suomen vihreyden ja vehreyden keskellä, tuntuu arktinen tundra ja tunturipaljakka tähän aikaan vuodesta harvinaisen karulta. Tunturikoivikkokaan ei mielestäni tuoksu metsältä, ja kukatkin ovat pieniä ja vaatimattomia – mutta onneksi sitäkin kauniimpia kun tietää että ne kukkivat vain ihan hetkisen.
Varsinainen retkikesä alkoi Pallaksen Pyhäjoenpolulta, jossa keskityin nuuhkuttelemaan havupuita ja jänkiä.
Olen monestakin syystä kiintynyt Pallaksen seutuun ja sitä tulee joka kerta lähtiessä ikävä. Pallasjärvi, Särkijärvi, Jerisjärvi, Äkäsjärvi ja monet muut tuntureiden reunustamat järvet ovat kesäisin uskomattoman kauniita, ja jonkun niistä rannalla olisi hienoa joskus asua.
Särkijärveltä näkymiä Sammaltunturille ja Keimiötunturille.
Pallasjärvi, jossa Jonna kävi jälleen snorklaamassa. Punaisella hiekalla oli jo nyt tavallista enemmän porukkaa, ja paikkaa on mainostettu ihan Helsingin Sanomissa asti, joten tänä kesänä tungosta on varmasti.
Kilpisjärvellä tietoa Norjan rajojen avautumisesta odoteltiin monta epätietoisuuden tuskistuttamaa viikkoa. Monet kilpisjärveläiset yritykset ovat hyvin riippuvaisia norjalaisista mökkeilijöistä, ja rajojen sulkeutumisen jälkeen kylällä on välillä tuntunut jopa aavemaisen hiljaiselta. Sekin harmitti, ettei rajan toiselle puolen päässyt hakemaan ensi tuntumaa kevääseen tänä vuonna ollenkaan; Norjan vuonoilla kevät alkaa nimittäin yleensä paljon aikaisemmin kuin Kilpisjärvellä.
Kun päätös rajojen aukeamisesta vihdoin tuli, alkoi kylällä heti vilinä ja vilske. Me lähdimme Norjan puolelle Lulledaleniin katselemaan kukkia. Lulledalenissa monet kukat kukkivat jo, mutta parhaaseen orkidea-ajankohtaan emme osuneet tällä kertaa.
Metsäkurjenpolvi. Tunturiseuduilla metsäkurjenpolvet ovat monesti kokonaan valkoisia tai hailakan vaaleanpunaisia.
Lapinlemmikki
Ihanaa kun on lämmin, mutta ei vielä yhtään sääskiä. Sinirintakoiraatkin visertävät koivikossa iloisia potpureitaan päivästä toiseen.
Kilpisjärvestä lähtivät jäät vasta juhannuksena, vaikka yötön yö alkoi jo kuukausi sitten. Jäidenlähtö oli hauska, joskin yllättävän lyhyt suhinakonsertti: jäälautat päättivät juhannusaaton aattona kerääntyä keskeltä järveä rantoihin toisiinsa törmäillen ja sitten yksi toisensa jälkeen sulautua osaksi kylmää kirkasta järvivettä.
Päätimme juhannusaattona lähteä katsomaan, josko Norjan puolella olisi hieman Kilpisjärven Liikuntajuhannuksen hulinoita rauhallisempaa. Idea osoittautui erittäin hyväksi, sillä Lyngenin Blåisvatnetilla oli ihan vain muutamia retkeilijöitä meidän lisäksemme, vaikka oletin että paikalla olisi ollut monia muitakin sinisen jäätikköjärven ihastelijoita.
Sielikkö ja kukkakuvien vakiophotobombaaja. Kuva: Ville
Koronakevään jättämistä jäljistä huolimatta olo on tulevaisuuden suhteen toiveikas; vielä hyvin hähmäinen ja epävarma, mutta toiveikas. Ideoita ja suunnitelmia syksyn varalle on jo kertynyt. Heinäkuun kesälomallenikin on jo kertynyt kaikenlaisia Lapin luontoon liittyviä retkisuunnitelmia.
Sivupolkuja:
Retkipaikka - Juhannusretki Pohjois-Norjaan satumaiselle Blåisvatnet-jäätikköjärvelle