Olen asunut Lapissa nyt kuukauden. Toin loput tavarani sekä koirani tänne kevätpäiväntasauksena. Sain päivänvalosta matkakumppanin, jonka avulla hylkäsin erään toisen vuosien ajan mukanani roikkuneen seuralaisen eli ahdistuneen etelän sieluni.
Keväinen Lappi on hellinyt ja parantanut särkynyttä sisintäni. Se on jo ensimmäisen kuukauden aikana täyttänyt kaikki villeimmätkin toiveeni ja antanut jopa enemmän kuin uskalsin odottaa.
Ystäväni sanoin vietän kuherruskuukautta Lapin kanssa. Se pitää paikkansa; olen täysin Lapin lumoissa, enkä tällä hetkellä kaipaa minnekään muualle. Etelänikävää ei ole näkynyt eikä kuulunut. Päinvastoin kaikki entisestä elämästä lähtemiseen liittyvät pelkoni ovat osoittautuneet turhiksi.
Sanat tai kauniit lauseet eivät mitenkään kykene kuvaamaan kaikkia tunteita, joita täällä koen. Mutta osaan kuvailla sanoin asioita, jotka näitä mystisiä myönteisiä tunteita aiheuttavat.
Ensinnäkin täältä löytyy kaikki, mitä ihminen aidosti tarvitsee. Kaikki tarpeellinen eikä yhtään enempää. Loputon vaihtoehtojen ja valintojen määrä ei ole sekoittamassa Lapissa asuvien päitä.
Lapin luonto ja pohjoisessa tapaamani ihmiset sen sijaan sekoittavat oikealla tavalla minun pääni. Tapaamani avoimet ja vieraanvaraiset lappilaiset kohtelevat ihmisiä ihmisinä; eivät välikappaleina oman edun tavoittelussa tai naapureina, joita ei moikata rappukäytävässä, vaan ihan vain ihmisinä, kaikkine epävarmuuksineen ja vikoineen.
Lisäksi kiire on täällä seesteistä. Sellaista, joka pitää mielen virkeänä, mutta ei stressaantuneena. Ruuhkabusseissa kärvistelyn sijaan työpäivän jälkeen pääsee suuntaamaan suoraan luonnon keskelle.
Lapissa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että on jopa vaikeaa malttaa olla aloillaan. Vieressä kun on silmänkantamattomiin metsää, jossa voi viettää aikaa esimerkiksi erämaavaelluksilla, lumikenkäsafareilla tai huskyvaljakkoajeluilla. Lisäksi löytyy laskettelurinteitä, hiihtolatuja, maastopyöräilyreittejä ja avantoja. Ja jos välillä kaipaa vaihtelua tunturimaisemiin, voi ajella Norjan puolelle vuoristoon.
Ja vielä loppusilaus tähän matkailumainokselta kuulostavaan hehkutukseen: kesän koittaessa jäiden lähdettyä joet ja järvet luovat aivan uuden temmellyskentän, ja yöttömät yöt tuovat elämäniloa vuorokauden ympäri.
Täällä ollessa minulle on kirkastunut haaveilun ja sitten kun -ajattelun ero. Jälkimmäinen aiheuttaa vain katkeruutta ja tyytymättömyyttä nykyhetkeen. Ensin mainittu sen sijaan lennättelee perhosia vatsaan ja huomisen ajattelu pistää hymyilyttämään.
Haaveilen edelleen pohjoisessa asumisesta. Lapin mittakaavassahan asun yhä etelässä ja hinku entistä pohjoisemmas on kova.
Mitä pohjoisempana olen, sitä kotoisammaksi oloni tunnen. Silloin pystyn elämään elämää kaikilla aisteilla ja kokemaan palasen siitä, mikä mahdollisesti on aitoa onnellisuutta.
Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä aamuauringossa Kiiloselän poropirtin pienen hirsimökin kuistilla porontaljan päällä istuen. Kahvia hörppien ja aamiaispullaa mutustellen. Aamiaisen jälkeen kävin kiertämässä Kiirunapolun UKK:ssa.
Iltasaunan jälkeen käperryin raukeana koira kainalossa mökin makuulaverille kirjoittamaan tämän loppuun.
Kaiken kaikkiaan oloni on vapautunut ja hiukan epätodellinenkin – voisinko oikeasti aina elää näin? Ainakin olen valtavan kiitollinen kaikesta juuri tässä, juuri nyt.
-Laura