Vuodenvaihteen jälkeen kaamos kääntyy pakkastalveksi eri aikoihin eri puolella Lappia. Aurinko nousee jälleen horisontin yläpuolelle, päivät pitenevät ja pakkaset kiristyvät. Ja jos pilvet rakoilevat, niin karamellikelit ovat taattuja.
Karkkikelit ovat hämmentävän kauniita kuurankukkien ja utuisen valon kera. Sen pidempään en loruile tähän alkuun; kuvat kertokoon tällä kertaa sanoja enemmän.
KILPISJÄRVI 7.1.
TSAHKALPUTOUS 8.1.
Kuva: Kirsi Kiemunki
YLLÄSJÄRVI 12.1.
KUERTUNTURI 13.1.
Syyskuu oli yhdellä sanalla kuvailtuna ihana. Muutamalla lisäsanalla kuvailtuna kaunis, tunnelmallinen ja rakkaiden ihmisten kanssa vietetty.
Syyskuu sisälsi myös pitkiä päiviä, unettomia öitä ja huomisen huolia. Mutta metsissä ja tuntureilla ne unohtuivat. Voi kun ne metsät ja tunturit myös kantaisivat näiden hankalien aikojen yli.
Ruska- ja pyyntiretket alkoivat tänä vuonna Kittilän metsistä.
Ruskaretkeily jatkui Ylläksen maisemissa etelän ystävän kanssa retkeillen. Alla olevat kuvat ovat Kukastunturilta.
Metsästyskausi jatkui Käsivarressa riekonpyynnin merkeissä.
-Laura
PÄIVÄ 1: Sulaoja (Suttesája) – Ruktajärvi (Ruktajávri) 12 km
Ensimmäinen reissupäivämme kului suurimmaksi osaksi tien päällä. Ystäväni oli matkustanut yöjunalla etelästä asti ja hain hänet aamulla Kolarin juna-asemalta, josta jatkoimme kohti Utsjokea. Matkalla pysähdyimme Inarissa, jossa kävimme syömässä PaPaNan burgerit, jotta metsässä ei tarvitsisi heti pysähtyä kokkailemaan trangiaruokaa. Kävimme Inarissa myös täyttämässä vesipullot ja vesirakot rinkkoihin sekä hankimme kaasua trangiaa varten. Kaasua joutuikin hetken etsimään, sillä muut ruskavaeltajat olivat jo tyhjentäneet paikallisten kauppojen ja huoltoasemien kaasupullohyllyt.
Inarista jatkoimme matkaa kohti Kenestupaa, jonne olimme sopineet kuskimme kanssa treffit kello kolmeksi iltapäivällä. Kevon reitti ei ole rengasreitti, joten autonsiirtopalvelua reitin lähtö- ja päätepisteiden välillä tarjoavat muutamat paikalliset matkailuyrittäjät. Kenestuvan valtavan mukava eläkeläisherra kuskasi meidät Sulaojan lähtöpisteelle ja ajoi automme takaisin päätepisteeseen eli Kenesjärvelle. Hintaa tälle siirrolle kertyi 120 euroa, mikä saattaa alkuun kuulostaa kalliilta, mutta kun ottaa huomioon usean tunnin edestakaisen ajelun, alkaa summa tuntua varsin kohtuulliselta.
Kumpikin meistä taisi torkahtaa ajomatkan aikana. Sulaojan lähtöpisteellä tunnelma oli edelleen väsynyt ja jopa hieman huonovointinenkin kaikesta matkustamisesta ja pakkausstressailuista. Sadekin alkoi heti kun kuskimme oli kaartanut pois näköpiiristä. Enää ei kuitenkaan voinut perääntyä.
Kello näytti vähän yli viittä kun viimein nostimme rinkat selkään. Vaelsimme ensimmäisen päivän osuuden (12km) Ruktajärvelle reippaaseen tahtiin, jotta saimme teltan pystyyn ennen pimeää.
Muutaman kilometrin jälkeen sade onneksi lakkasi, ja väsymys ja huonovointisuuskin oli jo unohtunut tunturimaisemia tutkaillessa. Vaelluksemme aikana ei satanut enää kertaakaan näiden ensimmäisten kilometrien jälkeen. Ruskakin vaikutti olevan parhaimmillaan! Ensimmäisen päivän kuvasaldo jäi kuitenkin rivakan kävelytahdin takia heikoksi, mutta tilanne korjaantui seuraavan kolmen päivän aikana.
Reitti Sulaojalta Ruktajärvelle on nopeakulkuista melko tasaista ja leveää polkua, joten saimme hyvissä ajoin ennen pimeää iltapalan syödyksi ja teltan pystyyn. Sympaattisella Ruktajärvellä on myös autiotupa ja tulistelulaavu. Meidän lisäksemme paikalla oli pari muutakin telttaa ja muutama autiotuvassa yöpyjä, mutta porukkaa ei ollut tungokseen asti, joten nukuimme oikein makoisat yöunet koivikon hiljaisuudessa. Sopulitkaan eivät meitä häirinneet, vaikka kuulimme myöhemmin, että jonkun vaeltajan rinkka oli joutunut sopulihyökkäyksen kohteeksi sisällä olleiden kuivattujen banaanilastujen vuoksi.
(Alla olevat kuvat ovat toisen vaelluspäivän reitiltä.)
Kevon kanjoni. Kuvaaja: Iina
PÄIVÄ 2: Ruktajärvi (Ruktajávri) - Fiellogahjohka 18 km
Toisen päivän aamu valkeni kuulaan syksyisenä. Emme pitäneet kiirettä aamutoimien kanssa, vaan nautiskelimme aamupuurot kaikessa rauhassa tyhjässä autiotuvassa, jossa yöpyneet vaeltajat olivat jo lähteneet meitä aikaisemmin liikkeelle.
Aurinko pilkahteli välillä pilvien takaa kun viimein ponnistimme rinkat taas selkään. Varsinainen Kevon luonnonpuiston alue alkaa Ruktajärven koillispuolelta, ja luonnonpuiston kyltin kohdilla tuntuikin siltä, että nyt varsinainen vaellus vasta käynnistyi.
Maisemat myös selkeästi muuttuivat luonnonpuiston puolella. Toisen päivän reitti kulki pääosin avotunturissa ja laskeutui aina välillä alas puroille ja joille, joista saimme raikasta vettä kokkailuun sekä juomapuolloihin. Virtaavista vesistä joimme suoraan, seisahtaneempaa keitimme tai suodatimme.
Kävelytahtimme hidastui nyt toisena päivänä huomattavasti, sillä tasaisin väliajoin oli pysähdyttävä katselemaan maisemia, lisäämään tai vähentämään vaatekerroksia tai kuvailemaan poroja. Kuvasin poroja kaukaa pitkällä putkella, sillä porojen rykimäaikaan suositellaan pysyttelemään etäisyyden päässä erityisesti kiimaisista porohirvaista.
Tunturiylänkömaasto on Kevolla melko helppokulkuista (verrattuna esimerkiksi Käsivarren suurtunturimaastoihin) eikä nousumetrejä ole liiaksi, mutta silti kulkiessa joutuu vilkuilemaan mihin astuu, ettei nyrjäytä nilkkoja kivikoissa.
Tällä toisen päivän reitillä oli kaksi selkeää nähtävyyttä eli Kevon kanjoni ja Fiellun vesiputous, jonka vieressä myös yövyimme. Luonnonpuiston alueella saa muuten leiriytyä ainoastaan merkityillä telttailualueilla ja autiotupien pihapiirissä. Sulan maan aikaan myöskään merkityiltä vaellusreiteiltä ei saa poistua omille poluille.
Kanjonia lähestyessämme huomasimme, että meitä kohti lensi kovaa vauhtia ja äänettömästi kaarrellen jokin tumma hahmo. Vasta kohdalla tajusimme, että kyseessä on hornetti. Emme ehtineet muuta kuin tunkea sormet korviimme ennen kuin hornetin ääni saapui jälkijunassa jylisemään pitkin kanjonia ja tuntureita. Suorastaan mahtipontinen hetki.
Juuri ennen yöpymispaikkaamme Fiellun putouksen kupeessa reitillemme osui ensimmäinen joenylitys, Fiellogahjohka. Loput kolme ylitystä Kevojoen yli osuivat kahdelle viimeiselle päivälle. Vaikka vedet olivatkin tähän aikaan vuodesta matalalla ja pienten purojen yli pääsi kengät jalassa kiveltä toiselle hyppien, täytyi joet silti ylittää crocsit jalassa lahkeet käärittynä. Jokien ylityspaikoilla oli onneksi vaijerit helpottamassa tasapainottelua liukkailla kivillä. Muutoin reitillä oli tähän aikaan vuodesta sen verran kuivaa, että pärjäsimme hyvin lyhytvartisilla vaelluskengillä.
Aamu-usvaa Fiellun putouksen telttapaikalla kolmannen vaelluspäivän aamuna.
Risteys, josta käännytään pidemmälle vaellukselle eli Kuivin reitille. Me jatkoimme suoraan.
Kartanlukuhetki. Reitti on merkitty niin selkeästi, ettei karttaa tarvinnut usein vilkaista. Käytimme karttaa lähinnä henkisenä apuna arvioidessamme matka-aikaa seuraavalle taukopaikalle tai telttapaikalle.
Jokien ylitykset onnistuivat helpoiten crocsit jalassa.
PÄIVÄ 3: Fiellogahjohka - Gaskkamuš Njaggaljávri 22 km
Yö Fiellun putouksen laaksossa oli kylmä ja kostea. Ei ihmekään, että telttailualueella ei meidän lisäksemme ollut ketään muita. Yhteydetkään eivät pelanneet, joten olimme täysin omillamme. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut.
Aamulla teltasta kömmittyämme ymmärsimme, miksi teltan katosta oli yöllä tippunut kylmiä pisaroita naamaan: Putous keräsi kaiken kosteuden laaksoon, jonne auringonsäteetkään eivät yltäneet kuivattamaan ja lämmittämään. Koko laakso oli usvan peitossa.
Kolmannen päivän reittimme oli kaikista pisin, ja olimme varautuneet taukoilemaan usein. Pidimme sopivin välein evästaukoja ja kartanlukuhetkiä. Välillä pysähdyimme myös kuuntelemaan syvää hiljaisuutta, joka tuulettomilla tuntureilla tuona päivänä vallitsi. Ainoastaan porohirvaiden rykimä-ääniä kantautui korviimme silloin tällöin. Suopöllökin lehahti edestämme äänettömästi liitelemään. Muita vaeltajia näimme vasta ihan viimeisillä kilometreillä ennen yöpymispaikkaamme Njaggaljärvellä.
Kevon karttaan on merkitty selkeä havumetsän raja, joka kulkee Kevojoen vartta molemmin puolin. Lähestyessämme Kevojokea maisema alkoikin vehreytyä huomattavasti. Avotunturipaljakan ja ruskan väreissä läikehtivien tunturikoivikkojen jälkeen oli ihanaa piipahtaa välillä satumaisessa havumetsässä. Havumetsän tuoksu on myös todella rauhoittava.
Lähestyessämme reissun viimeistä telttapaikkaa alkoi vasen polveni väsyä etenkin alamäissä. Kipua alkoi tuntua viimeisissä portaissa, jotka laskeutuivat telttailualueelle. Onneksi seuraava eli viimeinen päivämatkamme tulisi olemaan reissun lyhin.
PÄIVÄ 4: Gaskkamuš Njaggaljávri – Kenesjärvi (Ganešjávri) 11 km
Viimeisen päivän aamu alkoi lämpimänä ja jouduimme vähentämään vaatetta jatkuvasti matkan edetessä. Nautiskelimme vielä viimeisestäkin päivästä, vaikka mielessä pyörikin jo ajatus rasvaisesta pizzasta, lämpimästä saunasta ja puhtaista hiuksista. Myös polveni kipeytyi jokaisella askeleella lisää. Atleettiselta näyttävä sauvakävelyaskel muuttui viimeisten kilometrien ajaksi ähkimiseksi, puhkimiseksi ja kiroiluksi vaellussauvoja kainalosauvoina käyttäen.
Onneksi myös tämän neljännen päivän reitille mahtui paljon vaihtelevia maisemia aina havumetsästä värikkäisiin vaivaiskoivuihin ja tyyniin tunturijärviin, joten polven kipu välillä unohtui.
Päätepisteessä eli Kenesjärvellä olo oli uupunut, mutta onnellinen!
Kevon vaellus oli myös minulle getaway arjesta, vaikka nykyinen arkeni onkin hyvin retkeilypainotteinen. Vaellusten fyysinen ja henkinen raskaus yhdistettynä upeisiin maisemiin ja suklaan mutusteluun taukopaikoilla on loistava kokonaisuus nautiskelua ja itsensä ylittämistä. Lisäksi mobiiliyhteyksien (lue: sosiaalisen median) ulottumattomissa oleminen tekee todella hyvää!
Kevon reitin tarkempi kuvaus ja ohjeistus löytyvät Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta. Ohjeistus kannattaa lukea huolella läpi ennen vaellusta. Kevon luonnonpuisto on suosittu vaelluskohde, ja jotta jokaisen meidän kokemuksemme siellä olisivat positiiviseen sävyyn unohtumattomia, tulee meidän kaikkien noudattaa ohjeita.
Luotan siihen, että jokainen vaeltaja on halukas pitämään huolen esimerkiksi siitä, että:
roskia ei päädy luontoon,
autiotuvat pysyvät siisteinä,
reitillä ei turhaan metelöidä,
kulku tapahtuu vain merkityillä reiteillä, jotta hauras maasto ei kulu ympäriltä,
tulia ei tehdä muualla kuin merkityillä tulentekopaikoilla,
koiria ei pidetä vapaana, jotta lintujen pesintä tai muutkaan eläimet eivät häiriinny,
astiat tiskataan kuivalla maalla (ei rannassa) pelkällä vedellä tai enintään biohajoavalla pesuaineella, jotta vedet pysyvät puhtaina ja juomakelpoisina.
Iso hatunnosto vielä Metsähallituksen työntekijöille ja mahdollisille talkoolaisille Kevon reitin palveluista, kuten telttailualueiden kuivakäymälöistä ja tulentekopaikoista sekä polttopuista, siisteistä autiotuvista, joenylityspaikkojen vaijereista, jyrkkien kohtien portaista, suoalueiden hyväkuntoisista pitkospuista sekä selkeästä reittiviitoituksesta. Ja kaikki tämä meille vaeltajille vieläpä täysin ilmaiseksi!
Vaelluksen jälkeisen päivän palautumista Pallasjärvellä
Pallasjärven Punainenhiekka
PALAUTUMISPÄIVÄ Pallaksella
Vaellusta seuraavana päivänä kävimme Pallasjärvellä tekemässä kylmähoitoa väsyneille jäsenille. Sen jälkeen tankkasimme vielä helluni aamulla pyytämää ja valmistamaa koppeloa kermakastikkeessa. Palautumisen ja levon jälkeen jaksaa taas suunnitella tulevia vaelluksia!
-Laura
