Koti-ikävästä

Koti-ikävä on minulle uusi tunne, jota en potenut juuri koskaan ennen pohjoiseen muuttoa. Nykyään aina kun käyn etelässä, on ikävä pohjoiseen. Aina. Paitsi toukokuussa.

Mitäkö koti-ikävöin? Noh…

Tykkyisiä kynttiläkuusia ja tunturituulissa sinnitteleviä käkkäräkoivuja. Hangen päällä liitelevää lentolunta. Valon eri sävyjä ja ääripäitä. Kuutamon ja tähtitaivaan syvyyttä. Vinhaa revontulien tanssia ja harvinaisia helmiäispilviä. Paukkupakkasia. Kuuran valkaisemia keloja. Glitterihankea. Riekkoja ja rautuja. Tervastulien tuoksua. Pienuuden tunnetta avotunturien sylissä. Mieltä puhdistavaa puhuria. Tuulen ujellusta hormissa. Lumitöitä ja takkatulta. Arjen hitautta ja hiljaisuutta.

Sitä, että voin kotiovella sipaista sukset jalkaan ja suhahtaa tunturiin tai metsään, kun tarvitsen irtiottoa arjesta. Ja kyllä, arki ylettyy myös tunturien juurelle, mutta kovin erilaisena kuin etelässä. Arkeani täällä voisi verrata säätiloihin, jotka nekin ovat kaikkea muuta kuin tasaisia. Yhden päivän aikana voi myrskytä, tyyntyä, myrskytä taas ja tyyntyä vielä kertaalleen.

Ikävöin myös pientä, mutta kovin rakasta pohjoisen lähipiiriäni, joka koostuu tunturiluontoa arvostavista introverteihköistä ihmisistä, joita ei häiritse sosiaalinen kömpelyyteni tai ajoittainen ihmisväsymykseni. Ja joille tittelit ovat turhia ja minglaus, kreaus, pitchaus ja pöhinä vain epämääräistä sanahelinää. Asiat, joilla lähipiirilleni on aidosti painoarvoa ovat sellaisia, kuten miten pärjätä kairassa ja avotunturien myrskyissä. Ja milloin teeret ovat kevätsoitimella ja harjukset syönnillä.

Pohjoisen luonnon aiheuttamat tunnetilat minussa koti-ikävästä puhtaaseen onneen ovat yhtä intensiivisiä kuin sen luonnonilmiöt itsessään. Lännestä saapunut föhn-tuuli näyttäytyi eilen tunturin laella, kun aivan yhtäkkiä voimakas viima pieksi kaikkea olevaista pilvistä puihin, vaikka hetki sitten oli vielä ihan tyyntä. Nautin kotoisasta myrskytuulesta tunturin päällä auringonlaskua seuraten.

Ylikulutan jälleen kiitollisuutta, mutta olen valtavan kiitollinen siitä, että saan asua tämän ainutlaatuisen arktisen luonnon äärellä.

-Laura

Kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi

Ennen kuljin metsissä ja tuntureillakin lähinnä karttaa, kompassia tai matkamittaria tuijotellen. Sienien ja marjojen sijaan keräilin kansallispuistoja ja hiihtokilometrejä, ja luonnon aistimisen sijaan keskityin itseeni, omaan fyysiseen suoritukseeni. Miten paljon silloin jäikään näkemättä ja kuulematta – havainnoimatta.

Tunturin huipulle kiirehtimällä itse tunturiluonnosta jää kokematta monta puolta. Tunnetuiltakin tuntureilta, kuten Saanalta tai Pallakselta, voi löytää rauhallisia paikkoja ja sellaista nähtävää, joka ei kiireisimpien kulkijoiden silmiin osu.

Maisemiinkin ehtii uppoutua paremmin kun ei pidä tunturissa kiirettä.

Tunturimaisema sykähdyttää joka kerta. Se saa aikaan aidon ihastuksen ja pysähtymisen. Mieli menee automaattisesti meditatiiviseen tilaan luonnon kauneuden äärellä. Kuva: Kirsi Kiemunki

Pikkuruisten tunturikasvien takia voi välillä kyyristyä maatasoon tai käydä vaikka ihan makuulleen kukkien tasolle. Silloin voi havaita esimerkiksi lapinalppiruusun tai jääleinikin.

Toisinaan täytyy tähyillä korkeuksiin, jotta voi nähdä esimerkiksi maakotkan, piekanan tai tunturihaukan.

Rakkakivikoita kannattaa haravoida katseella, sillä kiirunat osaavat maastoutua taitavasti kivenkoloihin. Kivitaskut ja pulmuset sen sijaan hyppelehtivät usein kivien päällä ympäristöään tarkkaillen.

Kiiruna maastoutuneena kivikkoon

Kivitasku

Varvikossa voi lymytä kokonainen riekkopoikue ja tunturikoivikossa kaunis sinirinta.

Riekkokoiras vahtimassa, että poikue pääsee turvallisesti etenemään varvikossa.

Poikueen yksi pikkuisista kipitti vauhdilla mahdollisia petoja piiloon.

Sinirinta on Lapin maakuntalintu ja ääntelylaajuutensa takia myös pohjoisen satakieli.

Kuuntelemalla oppii monien lintujen ääntelyä; hjii-tsäk-tsäk säksättää kivitasku kivien päällä pomppien ja niiaillen. Kiiruna naurahtaa naristen kauempana rakkakentällä. Kapustarinnat viheltävät surullisen kuuloista loputonta vihellystään tunturinrinteellä.

Metsäisempään maastoon suunnatessa voi kuulla, kun teeri tai metso lehahtaa lentoon metsäaukean reunalla. Kuukkelit tulevat lähimpien puiden oksille usein keikkumaan ja katselemaan, kuka heidän metsissään taivaltaa. Taivaanvuohen määkimistä muistuttava lentoääni kertoo linnun kaartelevan jossakin lähistöllä. Aapasoilla ja kosteikoilla lintujen elämöinti voimistuu entisestään.

Keskikesällä myös perhoset liihottelevat tunturiniityillä.

Paritteleva tunturipunatäpläpariskunta

Kangassinisiipi

Vesistöjen äärellä voi tyynenä päivänä tarkkasilmäinen havaita vesilintujen lisäksi kalojen pintatuikkimista tai hyppimistä hyönteissaaliiden perässä.

Kaakkuriperhe tunturilompolossa

Tunturipaljakan niityillä ja kankailla aina karuihin louhikkoihin asti kasvaa myös hyvin harvinaisia kasveja, joita ei muilta kasvupaikoilta löydä. Käsivarren suurtuntureilla kasvaa monia rauhoitettuja kasvilajeja, kuten pahta-ailakki, jääleinikki, lapinalppiruusu, varputädyke, karvakuusio ja kiirunankello.

Tunturikallioinen

Pahta-ailakki

Sammalvarpio

Vaivaispaju

Tunturitädyke

Varputädyke

Kultarikko

Olen kulkenut matkani kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi ja nautin nyt suunnattomasti siitä, että olen löytänyt tunturiluonnosta niin monia uusia puolia eri vuodenaikoina. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin takaisin metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen; kauas menneisyyteen ennen maanviljelyä, teollistumista ja kaupungistumista. Tiedostan toki ettei asia ihan niinkään ole, mutta aikamatka-ajatusleikkinä se on silti mukava ja levollinen.

-Laura

P.S. Yötön yö on päättymäisillään ja marjojen kypsymisen myötä alkaa pian sadonkorjuun aika eli minulle marjastus- ja sienestyskausi.

Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Kilpisjärveltä heinäkuun aikana.

---

Lapin linnut

Lintuhavaintoja Lapista

Alkuvuoden mietteitä Lommoltunturilla

Pohjoisen asukkaita on hemmoteltu hienoilla ulkoilukeleillä lähes koko alkuvuoden. Tälle sunnuntaiselle Lommoltunturin retkellemmekin osui harvinaisen täydellinen sää eli sopiva määrä pakkasta, sopiva määrä tuulta ja sopiva määrä pilviä.

Retkemme teemoja olivat hienon kelin lisäksi silmille valuvat pipot, kaamoksen ja pakkasjakson jälkeinen hentoinen kevään tuntu, tykkylumikuvista täyttyvät kameran muistikortit, taivaansinen eri sävyt ja tietynlainen vapauden tunne, jota pohjoisessa asuminen monille teettää. Itse ainakin lukeudun siihen joukkoon, joka kokee olevansa täällä vapaa tietyistä sosiaalisista normeista.

Kuva: Jonna Saari

Arvot ja elämäntavat. Olen iloinen, että olen löytänyt täällä asuessani ympärilleni ihmisiä, jotka jakavat kanssani samoja arvoja ja elämäntapoja: luontoarvoja, erilaisia ydinperhemallista poikkeavia perhearvoja, erakkouden kunnioittamista sekä kulutus- ja kilpailukeskeisyyden vieroksuntaa. Täällä en koe olevani outolintu. Enkä myöskään koe tarvetta ahtautua mihinkään valmiiksi valettuun muottiin.

Joskus elin aikoja, jolloin valintojani ohjailivat aivan toisenlaiset arvot. Arvot, jotka tietyissä ympyröissä olivat keskeisiä: menestyksekäs ura ja materialistiset tavoitteet. Ne ajat tuntuvat nyt kaukaisilta.

Pysähtyminen ja uudistuminen. Uskon siihen, että ihminen voi uudistua jatkuvasti, mutta siihen tarvitaan ajoittaista pysähtymistä. Eteenpäin ei voi kulkea loputtomasti taukoja pitämättä. Enkä tarkoita nyt sellaista noususuuntaista etenemistä, mitä työ- ja urakeskeisessä kulttuurissa ihannoidaan, vaan oman ajattelun kehittymistä ja ylipäätään elämän tuomien muutosten ja vastoinkäymisten kokonaisvaltaista kohtaamista ja niistä selviämistä. Eteenpäin jatkamista uusien kokemusten, oppien ja ajatusten kera.

Omalla kohdallani uudistuminen ja eteneminen tarkoittavat myös sitä, etten rakenna omaa identiteettiäni yhden asian varaan väkisin, vaikka nykypäivänä tuntuukin siltä, että jokaisella pitäisi olla joku selkeä ja helposti määriteltävä henkilöbrändi.

Uudistuminen vaatii pysähtymisen lisäksi mielestäni myös sitä, että on valmis hyväksymään omat keskeneräisyytensä ja epävarmuutensa, vikansakin. Jokainen ihminen on lopulta koko elämänsä ajan vajavainen ja erehtyväinen, mutta toisaalta myös oppivainen.

Kuva: Jonna Saari

Kuva: Jonna Saari

Kuva: Jonna Saari

Tämä Pallaksen seutu vetää puoleensa ympäri vuoden. Muonion tunturit ovat pysyneet mahtavan erämaisina ja kunnan alueella sijaitseva Oloksen tunturikeskuskin on huomattavasti pienempi kuin Kittilän Levi tai Kolarin Ylläs.

Näissä maisemissa on helppo olla onnellinen.

-Laura

Sivupolkuja:

Jonnan kirjoittaman retkikertomuksen Lommoltunturilta löydät täältä.