Harvinainen lauantaipäivä Saanalla

Tänä vuonna Lapin kevätsesonki loppui harmillisesti jo ennen kuin se ehti edes alkaa, mistä on luonnollisesti seurannut paljon ikäviä asioita. Mutta tänään en antanut ajatuksissani tilaa niille. Tänään keskityin viettämään eskapismipäivää tunturissa, sillä tunturi ei tiedä maailman nykytilasta mitään.

Kuvat: Ville

Kuva: Ville

Tuntuu jollain tapaa väärältä nauttia siitä, että korona on mahdollistanut myös pieniä positiivisia asioita elämässäni. Mutta toisaalta olisi myös kurjaa olla nauttimatta niistä, joten tänään vietin kotitunturilla päivän ikään kuin koronaa ei olisikaan.

IMG_5650.jpg
IMG_5637.JPG

Jos nyt olisi tavallinen kevättalven päivä Kilpisjärvellä, olisi Saanatunturilla paljon muitakin ulkoilijoita – mutta tänään saimme olla siellä kolmistaan.

Jos nyt olisi tavallinen kevättalven päivä Kilpisjärvellä, olisi jompi kumpi meistä tekemässä pitkää työpäivää, emmekä ehtisi tai jaksaisi ulkoilla yhdessä.

IMG_5643.JPG
Kuva: Ville

Kuva: Ville

Kevätaurinko lämmittää jo näilläkin leveysasteilla ja päivän pituus on jo lähempänä yötöntä yötä kuin kaamosta. Ne ovat asioita, jotka tapahtuvat ihmiskuntaa koskettavasta kriisistä huolimatta ja antavat pienen toivonkipinän siitä, että ehkä ihan kaikki ei muutukaan.

Voimia kaikille!

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärveltä Saanatunturin rinteeltä.