Kevätpäiväntasauksena eli 20. päivänä maaliskuuta oli vuosipäiväni kahdessa asiassa: Lappiin muutostani on kulunut päivälleen tasan vuosi, ja muuttoaikeeni ääneen sanoittamisesta päivälleen kaksi vuotta.
Siksi päätinkin kirjoitella niistä mietteistä, mitä tähän aikaan vuodesta olen mielessäni pyöritellyt: miksi halusin muuttaa Lappiin, ja miksi asun täällä edelleen vuoden jälkeenkin?
Monet muuttoni taustasyistä ovat hyvinkin itsekeskeisiä, ja osan niistä voi luokitella jopa kliseisiksi etelästä pohjoiseen muuttavien ajatuksiksi.
Vaikka alun perin muutin Lappiin monien itsekkäiden syiden ajamana, nyt vuoden asumisen jälkeen koen, että haluan antaa jotain myös takaisin ja osallistua enemmän paikallisten yhteisöjen kehittämiseen. Mitä enemmän perehdyn pohjoisen asioihin, sitä selvemmin näen, kuinka vähän vielä tiedän ja kuinka paljon enemmän haluaisin tietää, osata ja osallistua.
Lappi on kokonaisuutena paljon monipuolisempi kuin se jokseenkin yksipuolinen hiihtoturismi-lappikuva, jolla tavoin itsekin Lappia katsoin vielä vuosi takaperin. Yhtä kaikenkattavaa Lappia kun ei ole olemassakaan, vaan maakunnan sisällä eri paikkakunnat ja kylät poikkeavat toisistaan paljonkin.
Etenkin nyt kun koronavirus on myllännyt monia asioita uusiksi, tuntuu entistä vahvemmin siltä, että haluan jäädä Lappiin, jos se vielä kaiken jälkeen on mahdollista. Jännittää miten pohjoinen ylipäätään toipuu kriisistä; miten käy Lapin yrittäjille matkailun notkahduksessa ja miten terveydenhuollon kantokyky kestää kriisin yli.
Koronakriisi koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella ja voimme kaikki auttaa toisiamme eri tavoin, vaikka emme toimisikaan koko yhteiskunnan kannalta keskeisissä ammateissa. Henkisen tuen (etä)tarjoamisen lisäksi voimme tukea vaikkapa paikallisia pienyrittäjiä monin keinoin. Voimme myös auttaa muita yksinkertaisesti välttämällä turhaa matkustamista Suomen sisällä. Monille meistä Lapin lomat ovat jokakeväisiä etuoikeuksia, joten jos yksi lomareissu jää koronan takia välistä, ei sen pitäisi olla niin kovin suuri murhe paljon isompien menetysten koetellessa nyt koko ihmiskuntaa.
Koronakriisin myötä olen myös tajunnut, että hyvin monelle ihmiselle etätöiden tekeminen kotona tarkoittaa karanteenia ja social distancing valtion päättäjien taholta tulevaa suositusta. Minulle nuo molemmat ovat jokapäiväistä elämää ja omia valintojani. Normaalista arjestani poiketen olen nyt kriisiaikana soitellut ja viestitellyt eri puolilla Suomea ja maailmaa asuville läheisilleni tavallista enemmän.
Olen myös elänyt viimeisen vuoden ajan päivä ja viikko kerrallaan, sen tarkemmin suunnittelematta tulevaisuutta. Toki olen ideoinut tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvia asioita, mutta en yritä enää väkisin hallita elämän kulkua ennalta, vaan annan paljon tilaa muutoksille ja ennalta-arvaamattomille käänteille. Tuo uusi elämänasenteeni on auttanut myös sietämään epävarmuutta, jota erityisesti nyt on pakostakin jatkuvasti siedettävä.
Pitkän alustuksen jälkeen viimein niihin syihin, miksi muutin Lappiin.
Kahdeksan vuodenaikaa ja harvinainen erämaaluonto. Minulle oli tärkeää, että voisin asua Lapissa vähintään vuoden, jotta kokisin kaikki kahdeksan vuodenaikaa kunnolla. Etelän talven ikuiseen marraskuuhun verrattuna Lapin kaikki vuodenajat ovat täynnä ihmeteltävää. Lumikaan ei ole enää pelkkää lunta vaan silläkin on monia olomuotoja syystalven ensilumesta sydäntalven puuterilumeen ja kevättalven kantohankeen. Vuodenaikojen lisäksi avotunturit, puhtaat järvivedet ja erämainen luonto ovat harvinaisuuksia, joihin en ollut etelässä tottunut.
Itseni etsiminen oli yksi painavimmista syistä muuttooni. Etelässä koin jatkuvasti paineita toteuttaa elämää tiettyjen normien mukaan tietyllä keskiluokkaisella kaavalla: opintojen jälkeen siirrytään työelämään, mieluiten vakituiseen työpaikkaan tai vaihtoehtoisesti työpaikkaan, joka on hyvä ponnahduslauta nousujohteisen uran näkökulmasta. Asuntosäästötilin kartuttamisen jälkeen hankitaan ensiasunto, mennään naimisiin ja perustetaan perhe. Eletään ruuhkavuosia, muutetaan isompaan asuntoon ja suunnitellaan lomamatkoja tai mökkireissuja, jotta voidaan aina hetkeksi ottaa aikalisiä ruuhkavuosiarjesta.
Eikä tuossa elämäntyylissä tietenkään ole mitään vikaa, mutta en koe sitä tyyliä omakseni. Enkä väitä, etteikö omantyylistä elämää voisi elää myös etelässä — itse asiassa monille juuri Helsinki tai muut isommat kaupungit mahdollistavat omannäköisen elämän, joka ei pienillä paikkakunnilla aina ole mahdollista.
Erinäisistä syistä johtuen pääkaupunkiseudusta muotoutui minulle vuosien saatossa kahlehtivalta tuntuva paikka, jossa muiden mielipiteet merkitsivät minulle omiani enemmän ja aloin olla hukassa elämänsuuntani kanssa. Pohjoisessa asuessa minulla on ollut enemmän aikaa prosessoida ja pohtia, mitä tulevaisuudelta mahdollisesti haluaisin ilman jatkuvaa ulkopuolista vaikutetulvaa.
Rauhoittuminen ja hiljentäminen. Etelän elämässäni suoritin vielä suorittamasta päästyänikin, enkä koskaan kunnolla pysähtynyt nauttimaan siitä, mitä olin jo saavuttanut tai saanut. Enkä pysähtynyt miettimään sitä, mitä todella haluan elämältä. Enemmän mietin sellaisia asioita kuin, mikä näyttäisi hyvältä CV:ssä, tai mikä kaikista lukuisista vaihtoehdoista olisi rationaalisin ja tehokkain.
Pääkaupunkiseudun tahti on nakuttavan luja, ja ironista kyllä, se korostuu nyt koronakriisissä: muutoksiin täytyy pystyä reagoimaan tunneissa mitattavassa aikahaarukassa, muuten on globaalissa maailmassa auttamatta myöhässä. Etätöiden ja muiden myllerrysten kautta (suur)kaupunkien kapitalistinen tehokkuusajattelu on kulkeutunut nyt myös Lappiin: samaan aikaan kun koko maailma on pysähdyksissä, on tehtävä tehokkaasti tukihakemuksia, lomautuspäätöksiä sekä lainojen (ja elämän) uudelleenjärjestelyjä.
Toivon, että joskus tulevaisuudessa koronan jälkeen voin palata takaisin pohjoiselle tyypillisempään rauhalliseen rytmiin: hengähtää, hengittää ja elää hetkessä, ilman jatkuvaa höntyilyä ja hoppuilua joka suuntaan.
Myöskin Käsivarren Lapin syvä hiljaisuus tuntuu elintärkeältä erityisesti juuri nyt.
Kuvat ovat Sallasta maaliskuulta 2018. Näiden kuvien tarkoitus ei ole houkutella ketään matkustamaan Lappiin juuri nyt, vaan ennemminkin innostaa katselemaan vuosien takaisia lomakuvia ja elää niiden kautta uudelleen ihania hetkiä sillä välin, kun uudet lomareissut ovat tauolla.