Oli loistava päätös jättää yksi kesälomaviikko ruska-ajalle. Aion jatkossakin tehdä saman, sillä ainakin tämän vuoden ruska oli aivan mahtavan värikäs. Jopa värikkäämpi kuin viime vuonna, muistaakseni. Tai sitten ajattelen niin joka vuosi.
Ruskalomailua osa 1: kanalintukauden avaus mäntyrajalla
Metsäkanalintujen pyynti alkaa yleensä juuri samoihin aikoihin parhaimman ruskan kanssa. Lähdimmekin pienen perheemme kera mäntyrajalle avaamaan kanalintukautta ja nauttimaan ruskasta tunnettujen tunturien takamaille. Vaikka ruskaturistit täyttävät tunturikeskukset aivan täpötäyteen, ja suositut vaellusreititkin ovat syksyisin ruuhkaisia, ei rinkan kanssa tarvitse montaakaan kilometriä poluttomissa kohteissa taivaltaa, kun löytää jo paikkoja, joissa saa olla täysin rauhassa. Pystytimme leirin kolmeksi yöksi nätin joen rantaan ja kävimme päiväreppujen kera lyhyempiä ja pidempiä mutkia lähistön lintumaastoissa.
Itse en metsästä, eikä saaliin saaminen ei ole pyyntipäivissä mielestäni edes tärkeintä, vaan hienoimpia hetkiä ovat lintuhavainnot sekä koiran mutkattoman työskentelyn seuraaminen. Nuori kanakoiramme Kira on todella innokas tapaus ja kauden ensimmäinen metsästyspäivä menikin lähinnä ylimääräisiä höyryjä päästellessä. Toisena ja kolmantena päivänä työskentely alkoi sujumaan mallikkaammin: Kiran lähes oppikirjamaista luovimista, ketterää liikkumista maastossa sekä väkeviä seisontoja ja avansseja oli ilo seurata.
Uppouduin metsästyksen seuraamisen lomassa välillä ruskan väreihin. Erityisen hienoja olivat ilta-auringon valaisemat suot sekä kuuraiset varvikot aamun aikaisina tunteina, ennen kuin aurinko ehti sulattaa lehtien sokerireunukset.
Vaikka muuten tulistelen retkillä harvakseltaan, kuuluu pyyntikauden avaukseen ehdottomasti nokipannukahvit tervastulilla.
Riekkoillallinen
Kiran ansaittu lepohetki
Saalistakin tuli maltillisesti ja nautimme erään merkkipäivän kunniaksi riekkoillallisen. Punaviini-suppilovahverokastike sopii arvokkaan saaliin kylkeen mielestäni täydellisesti. Kaarnikkahillon olin unohtanut kotiin, mutta nokare sitä olisi toiminut annoksen viimeistelynä.
Ruskalomailua osa 2: Kilpisjärven ja Lyngenin retkikohteiden kiertelyä
Loput ruskalomastani vietin ystäväni Iinan kanssa Kilpisjärvellä ja Norjan Lyngenissä. Kiersimme tunnettuja (ja hieman ruuhkaisiakin) retkikohteita: kävimme esimerkiksi huiputtamassa Saanan, jonka päälle oli satanut jo reippaasti lunta.
Piipahdus talvessa Saanan huipulla
Kahdesti koronarokotettuina kävimme myös pitkästä pitkästä aikaa ulkomailla, Norjan Lyngenissä. Blåisvatnetin jäätikköjärvellä ruskan värit loivat lumisten vuorien ja sinisenä hohtavan järviveden kanssa kauniin kokonaisuuden. Kohteesta löytyy muuten myös kahden kesän takainen juttuni Retkipaikasta. Yövyimme tällä kertaa yhden yön teltassa Aspevatnetin rannalla ja seuraavana päivänä paluumatkan varrella kävimme vielä Steindalsbreenin jäätiköllä.
Steindalsbreenin jäätikön sulamisveden lammikko oli jo jäätynyt. Taas yksi merkki talven tulosta.
Aspevatnet
Notskeilua Kilpisjärven illassa
Käynnissä oleva viikko on selkeästi viimeinen ruskaviikko tänä syksynä, sillä voimistuvat syyspuhurit tiputtelevat jo lehtiä puista reippain ottein. Lisäksi Kilpisjärvellä hotelli ja Retkeilykeskus sulkevat ovensa tämän viikon jälkeen ja avaavat seuraavan kerran vasta keväthangille. Aavistuksen haikea olo, kun upea kesä- ja syyskausi taas tältä erää päättyy, mutta toisaalta myös ihanaa päästä lepäämään. Ja odottelemaan ensilumia. Ja pimeitä revontulien ja tähtitaivaan valaisemia iltoja.
Ruska jaksaa kyllä sykähdyttää vuodesta toiseen. Tämä ruska oli minulle kolmas. <3
-Laura
