Kotimaan luontomatkailun, etenkin retkeily- ja vaellusreissujen, suosio sen kuin kasvaa, ja yksi selittävä syy siihen voi olla ihmisten potema lentohäpeä. Myös sosiaalisen median tunnelmalliset kuvat varmasti lisäävät retkeilyhypeä. Suomen luontoa hehkutetaan kaikkialla aina ulkomaita myöten ja ihan syystäkin, sillä luonnolla on tutkitusti positiivinen vaikutus ihmisiin.
Mutta ihmisillä on sitä vastoin yleensä negatiivinen vaikutus luontoon. Suosituimmissa retkikohteissa se näkyy esimerkiksi maaston kulumisena kulkijamäärien lisääntyessä. Ikävin seuraus luontomatkailun suosion kasvussa on kuitenkin metsiin päätyvien roskien määrä. Taukopaikkojen jäteastiat pursuavat yli ja roskia löytyy myös keskeltä ”koskematonta” erämaata.
Haluaisin uskoa, että monet vastuuttomat retkeilyvalinnat johtuvat ihmisten tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta – kukapa nyt tahallaan haluaisi pilata luontoa tai muiden retkifiilistä. Roskaaminen harvemmin kuitenkaan johtuu tietämättömyydestä, vaan tuppaa olemaan puhdasta itsekkyyttä ja laiskuutta.
Viimeisiä ruskalehtiä Käsivarressa.
Roskaaminen. Kuvia en luontoon jätetyistä roskista viitsi ottaa, sillä en halua saastuttaa niillä omaa tai muiden mieltä. Nykyisin kuljetan retkirepussa ylimääräistä roskapussia. Vaikka muiden jättämien roskien kerääminen joka kerta ketuttaakin, tuo se samalla myös ihan hippusen verran hyvää mieltä, kun tiedän, että seuraava kulkija ei joudu törmäämään samaan näkymään.
Vaikka roskaaminen onkin ikävää ja itsekästä, voivat monet muut vastuuttomat retkeilyteot johtua perehtyneisyyden puutteesta. Esimerkiksi houkutus poiketa merkityltä kansallispuistoreitiltä on suuri silloin kun muitakin (metelöiviä) porukoita kulkee samoilla poluilla. Itsekin olen viitoitetuilta reiteiltä monta kertaa poikennut, mutta nykyisin muistan aina etukäteen tarkistaa, onko vierailemassani kansallispuistossa rajoitusalueita. Ja vaikka kulkurajoitteita ei olisikaan, niin turha tallominen tai muukaan luonnon kuluttaminen ei ole vastuullisen retkeilijän valinta, sillä kulkijamassojen moninkertaistuessa luonto luonnollisesti, tai pikemminkin luonnottomasti, aina kärsii.
Koirat. Koiran kanssa retkeillessä toinen suuri houkutus, ainakin minulla, on koiran päästäminen vapaaksi. Kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla koirien irtipito on kuitenkin kiellettyä ja jälleen ihan syystä. Vapaana kulkevat koirat, hyvin koulutetutkin, saattavat häiritä lintujen pesintää, jyrsiä puita ja kantoja, kaivaa kuoppia tai rientää innokkaana muiden retkeilijöiden luokse häiriköimään. Kaikki luonnossa liikkujat eivät pidä koirista, eivätkä välttämättä tunnista eroa leikkisän ja vihaisen koiran välillä.
Tulenteko. Monille tunnelmatulien tekeminen on osa onnistunutta retkeä. Tähänkin liittyy paljon sääntöjä ja taitoja, jotka tulistelijan tulee taitaa. Nuotion tekeminen ei myöskään kuulu jokaisenoikeuksiin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kansallispuistoissa tulia saa tehdä vain merkityillä tulipaikoilla metsäpalovaroitukset huomioiden. Lisäksi on suositeltavaa, ettei tulia koskaan tehtäisi niin sanotusti turhaan, vaan aina joko ruuanlaittoa tai lämmittelyä varten.
Vaikka kansallispuistoista on tullut suosittuja virkistyskohteita ja arjen pakopaikkoja, ovat ne ensisijaisesti luonnonsuojelualueita. Puistojen sääntöjä ei siis ole heitetty hatusta ihan vain sääntöjen keksimisen ilosta, vaan jokaisella säännöllä ja ohjeella on selkeä tarkoituksensa. Ohjeita löytyy muun muassa telttailuun, tulentekoon, retkiastioiden tiskaamiseen, jätehuoltoon, huussikäytäntöihin ja autiotupien käyttöön. Niihin kannattaakin tutustua ja jakaa tietoa myös eteenpäin.
-Laura
Sivupolkuja:
Minna Jakosuo - Vastuullinen retkeily
Essi Anttila - Ympäristövastuullisen vaeltajan verkko-opas
Retkipaikka - Luonnossa liikkujan jätehuolto
Tunturihullu - Helle haastaa luonnon, nuotiontekijät ymmärryksen