Päiväretkien kuvakooste helmikuulta

Jonkinlainen kirjoituskuilu on vaivannut minua jo kuukausia. Olen pyöritellyt päässäni monia aihepiirejä, joista tekisi mieli kirjoittaa, mutta en vaan saa tekstiä mieleiseeni muotoon. Tekstintuottamiskipuiluun auttaa monesti lukeminen, joten tämän blogin lopussa on linkkejä etelästä pohjoiseen muuttaneiden ystävieni ja tuttavieni blogeihin. Suosittelen tutustumaan näihin lahjakkaisiin kuvaajiin ja kirjoittajiin.

Alkuun retkikuvakooste helmikuulta.

Pilkkimistä Kilpisjärvellä 4.2.

Kuvista ei valitettavasti välity hyytävän arktinen keli, joka tuona päivänä pauhasi. Tuulenpuuskat olivat sitä luokkaa ettei meinannut pystyssä pysyä.

IMG_0203+2.jpg
IMG_0205.jpg

Liukulumikenkäretki Saanan uudelle kodalle 9.2.

Vaikka kaamos onkin ohitettu jo ajat sitten, oli helmikuun alussa vielä paljon sinisiä hetkiä ja kauniita purppuraisia sävyjä.

IMG_0346.jpg
IMG_4810.JPG
IMG_0317.jpg
IMG_0338.jpg

Lumileikkejä Särkitunturilla 20.2.

Retkeilykeli oli sen verran pilvinen, ettemme viitsineet kivuta tunturin laelle ollenkaan vaan jäimme alemmas rinteeseen peuhaamaan lumessa. Aikuisenakin pitäisi enemmän leikkiä ja lapsenmielisesti touhuta. Piristää mieltäkin kummasti, kun aito hersyvä nauru kirpoaa herkästi.

IMG_6722.JPG
IMG_6717.JPG
IMG_6701.jpg
IMG_6679.jpg
IMG_6700.jpg

Hiihtoretki Saanalle 22.2.

Kuten Kilpisjärvellä yleensäkin, keli ja maisemat muuttuivat moneen kertaan muutaman tunnin retken aikana. Näimme myös osittaisen haloilmiön lainehtivien pilvien seassa. Täältä pääset näkemään tuon hienon hetken ystäväni Kaisan taltioimana.

IMG_0411.jpg
IMG_6758.jpg
IMG_0419.JPG

Täydenkuun hiihtoretki Tsahkaljärvelle 26.2.

Vaikka mieleni oli perjantai-iltana uuvuksissa, päätin silti pistää sukset jalkaan ja lähteä katsomaan täydenkuun iltaa Tsahkaljärvelle. Onneksi lähdin, sillä en ollut aikaisemmin nähnyt täysikuuta näin pilvettömällä taivaalla.

IMG_0459.JPG
IMG_0514.jpg
IMG_0448.jpg
IMG_0468.jpg
IMG_0509.jpg

-Laura

Sivupolkuina Blogivinkkejä:

Erämaan vaeltajatar: Anne-Marie Holm taltioi blogiinsa inspiroivan ilahduttavasti retkeilyä, vaeltamista ja ulkoilmaelämää Utsjoella.

Merja Paakkanen: Lastensa kanssa Kilpisjärvelle asettunut luontoihminen ja valokuvaaja kuvaa samaistuttavasti pohjoiseen muuttamiseen liittyviä upeita ja kipeitäkin tunteita.

Saari avaruudessa: Pohjoisen tähtitaivaasta inspiraatiotaan ammentava Jonna Saari kirjoittaa päiväkirjamaisen yksityiskohtaisesti hiljaiselosta Ounasjoen rannalla sekä viisaita mietteitä ihmiselosta ja -olosta.

Sanna Vaara: Blogissa pääsee kurkistamaan sykähdyttävän kauniiden kuvien ja tunnelmallisten kirjoitusten ja videoiden kautta luovan introvertin maailmaan Muonionjoen varrella ja seikkailuilla ympäri Lappia.