Punakko
Kuuraa
Ahman jäljet
Riekko
Helmiäispilvi
Kaamossydän
Tunturikoivu
Rullakiviranta
Urpiainen
Ruska
Tapahtumarikasta tulevaa vuotta jokaiselle!
Kesäisiä kuvia ja kuunneltavia kirjasuosituksia
Vannoutuneena fyysisten kirjojen lukijana olen viimein oppinut myös kuuntelemaan äänikirjoja. Tässä siis kesään sopivat kuunneltavat kirjasuositukseni:
Inari Fernández: Käppyrämännyn juurella – Kuinka Lappi muutti minut
Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu
Monni Himari: Vaella, kalasta, rakasta
Laura Friman & Lauri Pietikäinen: Koukuttaja – Miten ystävystyin kalastajan kanssa Pohjois-Norjassa
Maria Veitola: Toisinpäin
Satu Rämö: Hildur-trilogia
Shelley Read: Minne virta kuljettaa
Ja sitten kuvakooste alkukesästä.
Kiiruna
Saanan vartija
Lapinalppiruusu
Svartebergetin retki
Kukkia kuvaamassa. Kuva: Kirsi
Sinirinta
Kivitasku
Pieni kesälomareissu Norjaan
-Laura
Kaamosrajan tällä puolen
Ollaan jo pitkällä kaamoksen tuolla puolen. Auringon puolella.
Väsymys kuitenkin jatkui kaamoksen yli.
Kiirekin on täällä taas. Kerran tai pari vuodessa se kiitää Nelostietä Suomen halki tänne pohjoisimpiin pitäjiin. Monesti se kurvaa Tornion kohdalla Vt21:lle ja jatkaa aina tänne Käsivarren kärkeen asti.
Kiireestä en jaksa kirjoittaa. Kiireessä en saa kirjoitettua. Kiireettömiin talvihetkiin palaan nyt kuvapäiväkirjan muodossa.
Joulun ajan riekosteluhiihtelyitä kotikulmilla
Utuiset sinertävän valon päivät olivat jälleen levollisia ja vaihtoivat kalenterivuoden kauniisti.
Loppiaisen kiirunahiihto keskipäivän kuutamossa
Aamulla lämpömittaria tihrustaessa en meinannut löytää lukemia. Elohopea oli valahtanut hurjan alas. Kylmä päivä ennusteli kauneutta, joten puimme kaikki merinokerrastot kaapista päälle ja lähdimme ylös tunturiin.
Varaslähtö auringon paluuseen Yllästunturilla
Malttamattomina auringonpalvojina lähdimme Kilpisjärveltä etelän reissulle Ylläkselle. Tarkoituksenamme oli hiihtää auringon tykö, mutta sankka sumupilvi alhaalla kylällä muutti suunnitelmia. Päädyimme lopulta kiikkumaan Yllästunturin päälle gondolihissin kyydissä. Siellähän se valopallero odottelikin pilvipeitteen yläpuolella. Vielä kaukaisena ja kylmänä, mutta piristävänä.
Olisi tehnyt mieli sukeltaa pehmeään pilvimereen ja kroolata kohti valoa. Lopulta oli kuitenkin pakko laskeutua gondolin kyydissä takaisin värittömään ja valottomaan iltaan.
Kuva: Kirsi Kiemunki
Helmiäispilviviikko tammikuun lopulla
En ole vieläkään onnistunut ikuistamaan helmiäispilviä tunturihiihtomaisemissa. Helmiäispilvipäivät ovat aina sattuneet arkipäiville, jolloin kuvailut ovat ajoittuneet kahvitauoille kotipihalta käsin.
Traditioksi muodostunut aurinkohiihto helmikuun ensimmäisinä päivinä
Melkein päivälleen vuosi taaksepäin kävin tekemässä samaisen hiihtolenkin Saanan alarinteillä. Ehkä tästä muotoutuu minulle jokavuotinen traditio.
Näköpilkkipäivä maatuiskuisessa tunturissa
Serkkuni ja kummipoikani tulivat viikoksi kyläilemään, ja sääkartat ennustelivat ennätysmyrskyisiä ja harvinaisen lauhoja päiviä juuri tuolle viikolle. Olimme jo varautuneet muuttamaan suunnitelmia säiden mukaan, sillä ajokelit alkoivat mennä turhan hasardeiksi ja Käsivarrentie oli jatkuvasti tukossa, kun rekkaa ja bussia oli ojassa ja tiellä poikittain. Lopulta jouduimme siirtämään ainoastaan yhtä ajotaivalta Norjan puolella, sillä seuraavan päivän myrskyennusteet lumi- ja maavyöryvaroituksien kera eivät houkutelleet tien päälle.
Kuin ihmeen kaupalla onnistuimme siis välttämään pahimmat myrskymylläkät ja pääsimme jopa tunturiin nauttimaan aikaisen kevään tuntuisesta näköpilkkipäivästä. Tunturilakeuksia koristelevat maatuiskut loivat maagisen tunnelman pilkkiporukan ympärille.
P.S. Toissapäivänä toiselta puolen kylää kantautui korviini hiihtovaelluksen kutsuhuuto – ja siitähän ei tietenkään voinut kieltäytyä! Ihanaa, että kevättalven varalle on pieni hiihtoretki jo suunniteltuna. Viime talvivaelluksestamme onkin jo vierähtänyt tovi.
