Sydäntalven ilmiöitä

February 22, 2022

Helmiäispilvet

Harvinaisia helmiäispilviä voi Länsi-Lapissa nähdä sydäntalven kuukausina Skandien läheisyydessä. Helmiäispilvet ovat polaaristratosfääripilviä: ne muodostuvat jääkiteistä napa-alueiden yläilmakehässä. Maankamaralta katsottuna ne sijaitsevat noin 15-30 kilometrin korkeudessa, toisin kuin tutummat alapilvilajit, jotka sijaitsevat yleensä vain muutamassa kilometrissä.

Helmäispilvet syntyvät kylmässä (jopa -85°C) stratosfäärissä erityisesti lännestä puskevan voimakkaan ilmavirtauksen, kuten föhn-tuulen, aikoihin. Esimerkiksi Kilpisjärvellä Kölivuoriston ylle syntyy tällöin ilmamassoista niin kutsuttuja vuoristoaaltoja, jotka vaikuttavat helmiäispilvien syntyyn. Vesihöyryä päätyy vuoristoaaltojen seurauksena hyytävän kylmään stratosfääriin, jossa kosteus härmistyy jääkiteiksi, helmiäispilviksi. Helmenhohtoisen värinsä pilvet saavat kun auringonvalo taittuu aamu- ja iltahämärän aikaan pilvien jääkiteistä.

Helmareita on ymmärtääkseni kahta eri sorttia: “hyviksiä” (virallisesti tyyppi 2) ja “pahiksia” (tyyppi 1). Ensin mainitut koostuvat puhtaasti jääkiteistä ja ovat värikkäitä, kirkkaan pastellinsävyisiä. Jälkimmäiset ovat haaleampia, lähes valkoisia ja niissä on ainesosana myös typpi- ja rikkihappoa. “Pahikset” ovat pahiksia siksi, että ne edistävät otsonikatoa. Arktisella alueella stratosfäärissä onkin vähemmän otsonia kuin muualla. Pahispilvien syntymiseen vaikuttavat osaltaan myös meidän ihmisten ilmakehään dumppaamat saasteet.

Voimakas länsivirtaus ja kylmä stratosfääri yhdessä luovat ne harvinaiset olosuhteet, joita vaaditaan helmiäispilvien syntymiseen. Kylmä ja tiivis polaaripyörre, joka aiheutti vuonna 2020 ennätyslumisen talven pohjoiseen ja lumettoman talven etelään, loi myös stratosfääriin otollisen kylmät olosuhteet helmiäispilville. Suurimman osan näistä helmiäispilvikuvista olen ottanut Kilpisjärvellä juuri kyseisenä talvena.

Helmäispilvifaktojen lähteet: Ursa, Ilmatieteen laitos ja Foreca

Aurinko ja Kuu loistavat kirkkaina samalla taivaalla

Keskitalvi juuri kaamoksen päättymisen jälkeen on 66 leveyspiirin pohjoispuolella yksi harvoista ajanjaksoista, jolloin sekä aurinko että kuu loistavat kirkkaina vastakkain samalla taivaalla. Nämä kuvat otin tammikuun 15. päivänä Äkäslompolon Kuertunturilta.

Pakkassumu eli häkärä

Pakkassumu eli häkärä, jota riekon pieruksikin kuulemma kutsutaan, muodostuu nimensä mukaisesta kovilla pakkasilla. Utuinen sumukerros, joka välillä peittää koko näkyvyyden ja jonka takaa auringonvalo kauniisti siivilöityy, muodostuu talvella jääkiteistä. Jostain on saapunut ilmaan ensin kosteutta, esimerkiksi matalapaineen tuomana, ja sen jälkeen kova pakkanen jäädyttää kosteuden pienenpieniksi jääkiteiksi.

Revontulet

Pohjoinen revontulivyöhyke on pohjoisnavan ympärillä oleva maantieteellinen alue, jossa revontulia havaitaan usein silloin kun geomagneettinen aktiivisuus on normaalilla tasollaan. Koko maapallon väestöstä vain kaksi prosenttia asuu revontulivyöhykkeellä. Suomen Lappi sijaitsee pohjoisella revontulivyöhykkeellä ja tilastollisesti eniten revontulia havaitaan Suomessa Kilpisjärvellä.

Revontulet syntyvät aurinkotuulen aiheuttamista avaruusmyrskyistä, jotka Maan magneettikenttään törmätessään aiheuttavat värikkäitä purkauksia. Revontulien tarkemmasta synnystä voi lukea Ilmatieteen laitoksen tai Ursan sivuilta tai vaikkapa Suomen Luonto -lehdestä.

Tänä talvena revontulia on näkynyt melkeinpä jokaisena selkeänä iltana. Olen päässyt seuraamaan voimakkaita, väriseviä ja värikkäitä taivaantulia, mutta myös nukkunut monien hienojen näytösten ohi.

Tämä tammikuisen illan loimunäytös kesti yhteensä kuusi tuntia ja seurasin sitä Äkäslompolosta käsin.

Harvoja esityksiä jaksaa seurata kuutta tuntia putkeen. Makasin välillä selälläni tyhjällä tiellä, välillä hangessa. Välillä kävin sisällä lämmittelemässä ja jatkoin taivaan tapittamista ikkunan takaa. Revontulikoronaa en nähnyt tälläkään kertaa, mutta leikittelevää loimottelua sain seurata tuntitolkulla. Toisinaan taivaankansi täyttyi vihreästä, hetkittäin värit hiipuivat. Sitten käynnistyi jälleen uusi koreografia. Välillä näkyi pilkahdus pinkkiä helmoissa, ikään kuin tanssiaismekon alushameen vilahdus vihreässä asukokonaisuudessa.

Tykkylumi

Revontulien ohella tykkylumi on yksi valtavan suosion saavuttanut luonnonilmiö pohjoisen talvessa. Tunturi-Lapin kynttiläkuusten oksilla tykkylunta oli runsaat kerrokset esimerkiksi joulukuussa 2021, mutta tammikuinen föhn-tuuli kävi riisumassa melkeinpä kaikki Länsi-Lapin puut lumikuorrutuksestaan.

Tykkylumi muodostuu ilmassa olevasta kosteudesta, joka kiinnittyy pakkasen vaikutuksesta puihin huurtumalla, samaan tapaan kuin ihmisen ripsetkin jäätyvät huurteisiksi kovalla pakkasella. Parhaiten huurretykkyä muodostuu kuulemma sumuisella kelillä kevyessä pakkasessa ja kohtalaisessa tuulessa. Osa puihin kasautuvasta tykkylumesta on nuoskatykkyä eli kosteaa lunta. Tykyn eri muodostumistavoista voi lukea lisää esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivuilta.

Alla olevat kuvat ovat Äkäslompolon Kuertunturilta.

Tiesittekö muuten, että ennusteiden mukaan terminen talvi tulee lyhenemään jopa kuukaudella ilmaston lämmetessä? Termisellä talvella tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyy pakkasen puolella. Lapissa terminen talvi kestää tällä hetkellä seitsemän kuukautta, mutta tulee siis todennäköisesti lyhenemään tulevaisuudessa. Samalla myös osa pakkastalven ilmiöistä saattaa hiipua tai ainakin muuttaa muotoaan.

-Laura

Sydäntalvi

Pakkastalven retkiä ja kuvia Tunturi-Lapissa

Aurinko aloittaa uuden vuoden

February 6, 2022

Kalenterivuodenvaihdetta merkityksellisempi vuoden aloitus monille pohjoiskalotilla asuville on auringon paluu pakkastaivaalle. Aurinko on kahden kuukauden kaamosjakson ajan pois luotamme ja sen paluu tuntuu joka sydäntalvi siltä, että nyt alkaa uusi vuosi ja uusi luonnon vuodenkierto. Eikä kyse ole pelkästään tunteesta: jos aurinko ei palaisi, ei luonnonkierron vuosi voisi käynnistyä ollenkaan – eihän maapallolla olisi edes elämää ilman Auringon voimakasta elämää versovaa energiaa. Jos aurinko ei joku vuosi palaisikaan, alkaisi maapallolla jälleen jääkausi. Viimeisin jääkausi noin 10 000 vuotta sitten jätti jälkeensä tunturit nykymuodossaan. Mitähän seuraava toisi tullessaan?

Aurinko ei tokikaan palaa pohjoiskalotille yllättäen: se ilmoittelee kyllä saapumisestaan useiden viikkojen ajan valamalla tunturien takaiselle taivaalle värikästä hehkuaan. Ihmiskasvoille asti aurinko ojentaa säteensä Kilpisjärvellä kuitenkin vasta tammikuun lopulla.

Helmikuun ensimmäisenä pilvettömänä aamuna päätin lähteä spontaanille auringonnousuhiihdolle ennen työpäivää. Oli ihana aloittaa arkiaamu omissa ajatuksissa täydessä hiljaisuudessa. Mistään ei kuulunut edes kelkkojen pärinää vielä. Lähdin aamuhämärässä kolmenkympin pakkasessa hiihtämään kohti Saanan eteläistä alarinnettä.

Hiihdin aamuruskon väreissä ylöspäin ja vilkuilin välillä selkäni taakse auringonsäteitä etsien. Ensimmäinen kajastuksen merkki ilmaantui Ailakkavaaran taakse hentona auringonpilarina. Seuraavaksi auringon verkkaisen nousun huomasi siitä, että Bárráksen terävin huippu värjäytyi helakan pinkiksi, minkä jälkeen matalammat huiput kuten Jehkakset, Mallat ja Saana seurasivat perässä.

Aurinko loi ensisäteensä Bárráksen terävimpään huippuun.

Aurinko värjäsi seuraavaksi Iso-Jehkaksen laen.

Ruusunkultainen valo valui Saanan etelärinnettä hiljalleen alaspäin samalla kun minä hiihdin ylöspäin. Yritin ennustaa, missä kohdassa lopulta kohtaisimme valon reunan kanssa.

Kun rinne alkoi käydä yhä vain jyrkemmäksi ja hiihtäminen hankalammaksi, päätin istahtaa hangen alta pilkistävän kiven päälle odottelemaan. Inversion takia pakkanen ei näin korkealla tuntunut enää yhtä kireältä kuin kylältä lähtiessä. Joskus talvisin maanpinnan lähelle muodostuva inversiokerros ilmakehässä asettuu kahden ilmakerroksen väliin ikään kuin muuriksi, jolloin alin kylmä ilmamassa ei pääse leviämään ylöspäin. Tänään kovin pakkanen oli siis jäänyt kylälle lämpimän ilmakerroksen alle jumiin. Harvinaista kyllä, tunturissa ei myöskään tuullut tänään yhtään, joten tarkenin istua rinteessä pitkän tovin ja katsella aamu-unista kylää.

Odotin kärsivällisesti kiven päällä kököttäen, ja tutkailin tuulen ja pakkasen jähmettämää hankea. Pakkasen sokeroimalla hangella oli lähipäivinä käynyt riekkoja, jäniksiä, kettuja, hiihtäjiä ja kelkkailijoita, mutta nyt ketään ei näkynyt missään. Vain muutama lapintiainen kaarteli kauempana koivikossa. Harmitti etten ollut ottanut aamukahvia termariin; se olisi varmasti maistunut tässä odotellessa.

Kun aurinko valaisi Salmivaaran, mietin mahtoivatko siellä puolen kylää asuvat nyt paistatella pakkasaamua kahvia hörppien ja tulevaan päivään verkkaisesti heräillen. Ehkäpä jopa yhtä verkkaisesti kuin aurinkokin tänä helmikuisena aamuna kömmiskeli esiin kukkuloiden takaa.

Kesken mietintöjeni se viimein tapahtui: tunsin valonsäteen hennon lämmön kasvoillani. Kiiruhdin katseeni nopeasti kylältä ylös Ailakalle, ja siellä se nyt oli! Höselsin kameraan nopeasti oikeat asetukset ja nappasin kuvan tuosta taivaankappaleesta, jota oli odotettu täällä useita viikkoja.

Pian aurinko kultasi jo koko laakson ja kylän. En ollut ennen pannut merkille näin syvän punakultaisena kimmeltävää hankea. Olisin halunnut jäädä ihastelemaan sitä koko päiväksi, mutta oli pakko palata arjen pariin, sillä päivän työt kutsuivat. Nautin vielä hetkisen valosta kasvoillani ja liu’uin sitten alas röpelöistä glitterihankea kuin aalloilla surffaillen. Suhahdin tuttuun koivikkoon, jossa edelleen matalalta paistava aurinko värjäsi kaiken kultaiseksi huurrekudelmaisia koivuja myöten. Olin keskellä satumaailmaa. Aivonikin käväisivät satumaa-asetuksilla ennen kuin asetin ne tehokkaaseen työmoodiin.

-Laura

P.S. Tänään 6.2. on saamelaisten kansallispäivä, ja juhlapäivän lisäksi se on vuosittain hyvä muistutus Pohjoismaiden ainoasta alkuperäiskansasta ja sen asemasta yhteiskunnassamme. Yle Areenasta löytyy useampiakin loistavia dokumentteja, jotka suosittelen katsomaan. Linkit niihin tässä:

Eatnameamet - Hiljainen taistelumme

Sohkaršohkka - Vähemmistö vähemmistön sisällä

Muita Sivupolkuja:

Yle: Koska on seuraava jääkausi?

Päiväretkien kuvakooste helmikuulta

March 1, 2021

Jonkinlainen kirjoituskuilu on vaivannut minua jo kuukausia. Olen pyöritellyt päässäni monia aihepiirejä, joista tekisi mieli kirjoittaa, mutta en vaan saa tekstiä mieleiseeni muotoon. Tekstintuottamiskipuiluun auttaa monesti lukeminen, joten tämän blogin lopussa on linkkejä etelästä pohjoiseen muuttaneiden ystävieni ja tuttavieni blogeihin. Suosittelen tutustumaan näihin lahjakkaisiin kuvaajiin ja kirjoittajiin.

Alkuun retkikuvakooste helmikuulta.

Pilkkimistä Kilpisjärvellä 4.2.

Kuvista ei valitettavasti välity hyytävän arktinen keli, joka tuona päivänä pauhasi. Tuulenpuuskat olivat sitä luokkaa ettei meinannut pystyssä pysyä.

Liukulumikenkäretki Saanan uudelle kodalle 9.2.

Vaikka kaamos onkin ohitettu jo ajat sitten, oli helmikuun alussa vielä paljon sinisiä hetkiä ja kauniita purppuraisia sävyjä.

Lumileikkejä Särkitunturilla 20.2.

Retkeilykeli oli sen verran pilvinen, ettemme viitsineet kivuta tunturin laelle ollenkaan vaan jäimme alemmas rinteeseen leikkimään lumessa. Aikuisenakin pitäisi enemmän leikkiä ja lapsenmielisesti touhuta. Piristää mieltäkin kummasti, kun aito hersyvä nauru kirpoaa herkästi.

Hiihtoretki Saanalle 22.2.

Kuten Kilpisjärvellä yleensäkin, keli ja maisemat muuttuivat moneen kertaan muutaman tunnin retken aikana. Näimme myös osittaisen haloilmiön lainehtivien pilvien seassa. Täältä pääset näkemään tuon hienon hetken ystäväni Kaisan taltioimana.

Täydenkuun hiihtoretki Tsahkaljärvelle 26.2.

Vaikka mieleni oli perjantai-iltana työviikosta uuvuksissa, päätin silti pistää sukset jalkaan ja lähteä katsomaan täydenkuun iltaa Tsahkaljärvelle. Onneksi lähdin, sillä en ollut aikaisemmin nähnyt täysikuuta näin pilvettömällä taivaalla.

-Laura

Sivupolkuina Blogivinkkejä:

Erämaan vaeltajatar: Anne-Marie Holm taltioi blogiinsa inspiroivan ilahduttavasti retkeilyä, vaeltamista ja ulkoilmaelämää Utsjoella.

Saari avaruudessa: Pohjoisen tähtitaivaasta inspiraatiotaan ammentava Jonna Saari kirjoittaa päiväkirjamaisen yksityiskohtaisesti hiljaiselosta Ounasjoen rannalla sekä viisaita mietteitä ihmiselosta ja -olosta.

Sanna Vaara: Blogissa pääsee kurkistamaan sykähdyttävän kauniiden kuvien ja tunnelmallisten kirjoitusten ja videoiden kautta luovan introvertin maailmaan Muonionjoen varrella ja seikkailuilla ympäri Lappia.