Jääleinikki

Tämän kesän tunnuskukkani on ehdottomasti jääleinikki. Tuon kauniin, harvinaisen ja rauhoitetun kukan perässä olen kivunnut ja kolunnut tunturien rinteitä yksin ja ystävän kanssa. Jääleinikki on arktisten alueiden kasvi ja Suomessa se viihtyy vain Käsivarren suurtuntureilla.

Jääleinikki

Jääleinikin löytäminen ei ole ihan helpoimmasta päästä, sillä kasvupaikat ovat korkealla tunturinrinteellä karuissa kivikoissa; jääleinikki voi kukkia jopa kahden kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Pikkuruisen kukan huomaa sorakossa kulkiessa vasta kun osuu ihan sen kohdalle. Mutta kun sopiva kasvualusta löytyy, voi jääleinikkiä samalta alueelta löytää jopa satoja. Viime kerralla näimme Kirsin kanssa ainakin 200 kukkaa tietyllä alueella.

IMG_3474.JPG
IMG_3085.JPG
Jääleinikki

Tämäkin harvinainen kukka kärsii ilmaston lämpenemisestä ja voi jonakin päivänä kadota tuntureiltamme kokonaan.

IMG_3456.JPG
IMG_3398.JPG
Jääleinikki
Jääleinikki

Kukinnan alussa jääleinikin terälehdet ovat puhtaan valkoiset ja keskus kirkkaankeltainen. Ultraviolettisäteilylle altistuessaan terälehdet alkavat punertaa ja kukinnan lopulla kukka on monesti kirkuvan violetin ja pinkin sävyinen, mutta voi myös muuttua mitäänsanomattoman ruskeaksi. Kiehtova kasvi kaiken kaikkiaan!

-Laura