Ennen kuljin metsissä ja tuntureillakin lähinnä karttaa, kompassia tai matkamittaria tuijotellen. Sienien ja marjojen sijaan keräilin kansallispuistoja ja hiihtokilometrejä, ja luonnon aistimisen sijaan keskityin itseeni, omaan fyysiseen suoritukseeni. Miten paljon silloin jäikään näkemättä ja kuulematta – havainnoimatta.
Tunturin huipulle kiirehtimällä itse tunturiluonnosta jää kokematta monta puolta. Tunnetuiltakin tuntureilta, kuten Saanalta tai Pallakselta, voi löytää rauhallisia paikkoja ja sellaista nähtävää, joka ei kiireisimpien kulkijoiden silmiin osu.
Maisemiinkin ehtii uppoutua paremmin kun ei pidä tunturissa kiirettä.
Tunturimaisema sykähdyttää joka kerta. Se saa aikaan aidon ihastuksen ja pysähtymisen. Mieli menee automaattisesti meditatiiviseen tilaan luonnon kauneuden äärellä. Kuva: Kirsi Kiemunki
Pikkuruisten tunturikasvien takia voi välillä kyyristyä maatasoon tai käydä vaikka ihan makuulleen kukkien tasolle. Silloin voi havaita esimerkiksi lapinalppiruusun tai jääleinikin.
Toisinaan täytyy tähyillä korkeuksiin, jotta voi nähdä esimerkiksi maakotkan, piekanan tai tunturihaukan.
Rakkakivikoita kannattaa haravoida katseella, sillä kiirunat osaavat maastoutua taitavasti kivenkoloihin. Kivitaskut ja pulmuset sen sijaan hyppelehtivät usein kivien päällä ympäristöään tarkkaillen.
Kiiruna maastoutuneena kivikkoon
Kivitasku
Varvikossa voi lymytä kokonainen riekkopoikue ja tunturikoivikossa kaunis sinirinta.
Riekkokoiras vahtimassa, että poikue pääsee turvallisesti etenemään varvikossa.
Poikueen yksi pikkuisista kipitti vauhdilla mahdollisia petoja piiloon.
Sinirinta on Lapin maakuntalintu ja ääntelylaajuutensa takia myös pohjoisen satakieli.
Kuuntelemalla oppii monien lintujen ääntelyä; hjii-tsäk-tsäk säksättää kivitasku kivien päällä pomppien ja niiaillen. Kiiruna naurahtaa naristen kauempana rakkakentällä. Kapustarinnat viheltävät surullisen kuuloista loputonta vihellystään tunturinrinteellä.
Metsäisempään maastoon suunnatessa voi kuulla, kun teeri tai metso lehahtaa lentoon metsäaukean reunalla. Kuukkelit tulevat lähimpien puiden oksille usein keikkumaan ja katselemaan, kuka heidän metsissään taivaltaa. Taivaanvuohen määkimistä muistuttava lentoääni kertoo linnun kaartelevan jossakin lähistöllä. Aapasoilla ja kosteikoilla lintujen elämöinti voimistuu entisestään.
Keskikesällä myös perhoset liihottelevat tunturiniityillä.
Paritteleva tunturipunatäpläpariskunta
Kangassinisiipi
Vesistöjen äärellä voi tyynenä päivänä tarkkasilmäinen havaita vesilintujen lisäksi kalojen pintatuikkimista tai hyppimistä hyönteissaaliiden perässä.
Kaakkuriperhe tunturilompolossa
Tunturipaljakan niityillä ja kankailla aina karuihin louhikkoihin asti kasvaa myös hyvin harvinaisia kasveja, joita ei muilta kasvupaikoilta löydä. Käsivarren suurtuntureilla kasvaa monia rauhoitettuja kasvilajeja, kuten pahta-ailakki, jääleinikki, lapinalppiruusu, varputädyke, karvakuusio ja kiirunankello.
Tunturikallioinen
Pahta-ailakki
Sammalvarpio
Vaivaispaju
Tunturitädyke
Varputädyke
Kultarikko
Olen kulkenut matkani kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi ja nautin nyt suunnattomasti siitä, että olen löytänyt tunturiluonnosta niin monia uusia puolia eri vuodenaikoina. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin takaisin metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen; kauas menneisyyteen ennen maanviljelyä, teollistumista ja kaupungistumista. Tiedostan toki ettei asia ihan niinkään ole, mutta aikamatka-ajatusleikkinä se on silti mukava ja levollinen.
-Laura
P.S. Yötön yö on päättymäisillään ja marjojen kypsymisen myötä alkaa pian sadonkorjuun aika eli minulle marjastus- ja sienestyskausi.
Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Kilpisjärveltä heinäkuun aikana.
