Ylläksen seitsemästä tunturista kaksi tähän vuodenaikaan mukavinta ovat mielestäni Kuer ja Kukas. Kävimme ystäväni Jeminan kanssa viime viikonloppuna näillä molemmilla tuntureilla.
Kaamoksen lähestymistä Kuerilla
Kivikkoiselle Kuerille emme uskaltaneet lähteä naarmuttamaan liukulumikenkien pohjia, joten päätimme kivuta huipulle ihan jalkaisin. Tunturiretkeen tulikin siksi seikkailun tuntua, sillä karttaan merkitty lumikenkäreitti ei ollut ehtinyt vielä tamppautua kantavaksi. Askeleita saikin varoa ja olla tarkkana, ettei humahtanut höttöhangessa kivenkoloon jumiin.
Huipulle kipuaminen oli kuitenkin kaiken kiikkumisen arvoista: panoraamanäköala lähestyvän kaamoksen sävyin värjäytyneeseen taivaaseen aikaansai kostuneita silmäkulmia ja ihastuneita huokauksia.
Liukulumikenkäillen Kukakselle
Kukaksella kävimme retkihiihtäen eli liukulumikenkäillen. Tunturilla oli tuona päivänä ihanan hiljaista: kohtasimme vain yhden vastaantulijan koko retken aikana.
Rauhallisen talvimaiseman ympäröimänä haltioiduimme kuurankukista ja kevyen lumikuorrutuksen saaneista puista. Huipulle päästyämme huomasimme kauniiden usvapilvien kertyneen alemmas laaksoon ja seurasimme kun hämärtyvä maisema peittyi hiljalleen pehmeään pumpuliin. Emme pitäneet kiirettä vaan annoimme katseemme kiertää rauhassa eri suuntiin tunturin huipulta, ja hengitimme puhdasta ja raikasta pakkasilmaa keuhkomme täyteen. Lopulta pienet vilunväreet herättivät meidät utuisesta satumaailman tunnelmasta ja päätimme liukua hissukseen takaisin autolle.
Rakastan marraskuun hitautta ja hiljaisuutta! <3