Elämäntyyleistä pohjoisessa – ja vähän muuallakin

Minulla ei ole oikein koskaan ollut niin sanottuja julkkisidoleita, vaan ihailen lukuisia tavallisia ihmisiä, joista monet sattuvat asumaan pohjoisessa. Yksi syy, miksi heitä ihailen on heidän rohkeutensa poiketa normeista ja elää sitä kuuluisaa omannäköistä elämää.

Monet heistä ovat myös löytäneet ne omat keinonsa, kontekstinsa ja kanavansa vaikuttaa ja tehdä hyvää.

Piirre, jota monissa ihailemissani ihmisissä arvostankin, on juuri se heidän palonsa puskea eteenpäin tärkeitä muutoksia. He ottavat yksilökeskeisen kulttuurin keskellä jatkuvasti kantaa myös yhteisiin asioihin: kyseenalaistavat haitallisia normeja tai yhteiskunnallisia rakenteita, tai ilmaisevat polemiikkia herättäviä poliittisia mielipiteitään, vaikka monesti helpompaa olisi vain piileskellä nurkissa ja jättää oma kanta julkaisematta.

Lappiin muutettuani eräs korkeastikoulutettu kaupunkilaiskuplani puhkesi nopeasti – ja hyvä niin, sillä elämäntyylien kirjo on pohjoisessa yllättävänkin monipuolinen ja mielenkiintoinen.

Eräoppaiden ja eränkävijöiden lisäksi Lapissa asuu esimerkiksi valokuvaajia, vapaalaskijoita, kirjailijoita, kalastajia, kahvilanpitäjiä, runoilijoita, omavaraisuuden harjoittajia, hitaasti eläjiä, tanssinopettajia, toimittajia, husky-yrittäjiä, kuvataiteilijoita, dokumentaristeja ja joikuartisteja.

Sekä paljon seikkailunhakuisia ihmisiä, joille paikalleen asettuminen tuntuu liian kahlitsevalta.

Joukkoon lukeutuu tietysti myös perinteisempiä saamelaisia elämäntapoja ja elinkeinoja, kuten poronhoitoa ja käsityöläisyyttä.

Pohjoisessa – ja vähän etelämmässäkin – asuvilta tavisidoleiltani saan inspiraatiota ja ideoita etsiessäni oman tyylistä elämääni ja maailmanparannuskeinojani.

Taipumukseni muihin vertailuun on vähentynyt, eikä vertailukohtinani ole enää minä ja muut, vaan ennemminkin entinen etelän elämäni ja nykyinen pohjoisen elämäni. Koen, että pohjoisen elämäni on huomattavasti vapautuneempaa ja jollain tasolla myös aidompaa.

Silti pohdin jatkuvasti, miltä omannäköinen elämäni mahtaa oikein näyttää ja erityisesti sitä, miltä se tuntuu. Millaisiin uomiinsa se on asettumassa – vai asettuuko se ollenkaan?

Pohjoisen elämääni on nimittäin värittänyt jatkuva muutostila ja olenkin havahtunut siihen, että saatan olla koukussa muutoksiin. Suurissa muutoksissa olen päässyt kokemaan syviä tunteita ja ajautunut väkisinkin kosketuksiin sellaisten filosofisten oivallusten kanssa, joita ei arjessa tule ajateltua. Suuret muutokset aina herättelevät ja pysäyttävät, ja siksi ne ovat niin kiinnostavia – ja koukuttavia.

Jatkuva muutos saattaa olla osa tätä elämänvaihetta, tai ylipäätään osa elämää. Tai ehkä muutoksista on vahingossa tullut riippuvuuteni ja hakeudun väkisin kohti muutostilaa. Onnekseni Lapissa luonto on jatkuvassa vuodenkierron mukaisessa muutostilassa, mikä samalla muuttaa myös meidän luonnon äärellä elävien elämää.

Oman elämän muutoksissa yhteisten asioiden miettiminen jää helposti taka-alalle, mutta nyt elämäni hieman tasaannuttua olisi sopiva hetki hakeutua kohti niitä yhteiskunnallisia ja yhteisöjä koskevia muutoksia.

-Laura

Kuvat ovat Keimiöniemen kalapirteiltä, Jerisjärveltä.

Arjestani Lapissa

Vuorossa vastauksia muutamiin usein esitettyihin kysymyksiin, jotka liittyvät töihin ja arkisiin asioihin.

Olen tarkoituksella jättänyt työasiat muihin kanaviin, sillä koen että ihminen tittelien takana on paljon aidompi ja kiinnostavampi. Työnimikkeet ovat pitkälti yhteiskunnan luomia määritelmiä, joten lopulta tärkeintä on kohdata ihminen titteleistä riisuttuna.

Ymmärrän Lapin työkuvioiden kuitenkin kiinnostavan etenkin etelästä pohjoiseen muuttoa hauduttelevia, joten avaan hieman arkeani myös täällä blogin puolella.

Mitä teen työkseni Lapissa?

Tällä hetkellä teen kahta osa-aikaista back-office työtä kotitoimistolta käsin sekä helsinkiläiseen markkinointitoimistoon että Tunturi-Lapin alueella toimivaan luontomatkailuyritykseen. Konkreettisemmin nämä niin sanotut toimistotyöt sisältävät talous- ja henkilöstöhallinnon työtehtäviä, pakollisia paperitöitä sekä markkinointi- ja viestintäsisältöjen luomista.

Töiden ohella “opiskelen” matkailupalvelujen tuottamista ja markkinointia – todellisuudessa opiskeluni ovat vielä toistaiseksi jääneet kaiken muun jalkoihin. Tavoitteenani olisi töitä ja opintoja yhdistellen pikkuhiljaa ymmärtää syvemmin ohjelmapalveluyrittämisestä ja kestävästä Lapin matkailusta.

Lisäksi minulla on hautumassa muutamia opiskeluihin ja töihin liittyviä ideoita ja haaveita, joita haluaisin tulevaisuudessa toteuttaa pohjoisessa.

Kaikista näistä arjen palasista on kehittymässä jonkinlainen paletti palkkatöitä, yrittäjyyttä ja opintoja. Pienenä ansana tässä kokonaisuudessa on se, että asiat helposti lipsuvat jälleen suorittamisen puolelle. Onneksi osaan nykyisin tunnistaa omat jaksamiseni rajat ja himmata jo etukäteen ennen kuin väsymys pyyhkäisee voimattomaksi ja kyyniseksi.

Jonkin työuupumuksen kaltaisen väsymysjakson jälkeen tuntuukin pitkästä aikaa siltä, että jaksan taas innostua ja motivoitua töistä. Satuin lukemaan jostain, että työn kokee merkitykselliseksi yleensä silloin, kun sillä on jokin positiivinen vaikutus muihin ihmisiin. Ehkäpä siinä syy viimeisimpään motivaatiopuuskaani! Olisi nimittäin valtavan hienoa joskus tehdä työtä, jolla on aidosti hyvä vaikutus muihin ihmisiin, eläimiin tai luontoon.

Miten löysin töitä Lapista?

Olin siinä mielessä onnekas pohjoiseen muuttaja, ettei minulla ollut hoppua löytää työpaikkaa Lapista heti, sillä pystyin jatkamaan osa-aikaisesti etätöitä Helsinkiin. Aloin kuitenkin heti muutettuani seurailemaan erilaisia rekrytointikanavia sekä mielenkiintoisten paikallisten yritysten some-profiileja. Kaupalliselle alalle painottuneen koulutus- ja työtaustani johdosta etsiskelin erityisesti yritysten hallinnollisiin tehtäviin liittyviä töitä, mutta pidin mieleni avoimena kaikenlaisille eteen osuville mahdollisuuksille.

Suunnilleen puoli vuotta Lappiin muuton jälkeen eräs ystäväni linkkasi työpaikkailmoituksen, johon hän oli törmännyt Facebookissa. Ilmoituksen työnkuva paikallisessa matkailuyrityksessä kuulosti siltä, että voisin olla sopiva kandidaatti. Laitoin avoimen hakemuksen sähköpostilla ja muutamien puheluiden ja viestittelyjen jälkeen päädyin aloittamaan työt loppuvuodesta.

Millainen on tyypillinen arkipäiväni Lapissa?

Työviikkoni on pääosin maanantaista perjantaihin, mutta päivittäiset työmäärät ja sisällöt vaihtelevat. Arkipäiväni näyttävät suurin piirtein tältä:

Herään yleensä ilman herätyskelloa viimeistään siinä vaiheessa kun koirani ilmoittaa kahdeksan yhdeksän välillä, että nyt täytyisi päästä aamupissalle. Käytän koiran ulkona ja samalla talven kirpeä pakkaskeli tai kesän loputon valoisuus yleensä herättelee minuakin.

Lyhyen aamu-ulkoilun jälkeen keitän kahvit ja istahdan kahvikupin ja aamiaisen kanssa hetkeksi keittiön ikkunan ääreen seuraamaan päivän valkenemista. Scrollailen samalla feedejäni läpi, jotta saan pintapuolisen käsityksen siitä, mitä lappilaistuneessa somekuplassani on käynnissä: missä päin näkyivät hienoimmat revontulet viime yönä, minne on satanut lisää lunta tai millaisia oivalluksia kukin on elämässään tehnyt.

Viimeistään kymmeneltä avaan läppärin ja aloitan päivän työt.

Työni on fyysisesti lähinnä istumista tietokoneen äärellä joko etäpalavereissa tai itsenäisesti työskennellen. Siksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että pystyn lounastauoilla ja töiden jälkeen suuntaamaan suoraan kotiovesta luontoon.

Viime kesänä tein joskus töitä myös autosta, teltasta, leirintäalueen mökistä tai sään salliessa myös ulkona rullattu makuupatja tuolina ja eväslaatikko pöytänä.

Työpäivän päätteeksi vuodenaika ja sää vaikuttavat paljon siihen mitä teen iltaisin. Nyt sydäntalvella iltojen ollessa vielä pimeitä olen lähinnä lukenut kirjoja, kokkaillut ruokia syksyn sadosta (tumpelona kotikokkina lähinnä sienirisottoa) tai katsonut sarjoja (erityisesti nykyisille kotikulmilleni sijoittuvia luonto-ohjelmia) sekä suunnitellut retkiä tulevalle sulan maan ajalle.

Kiihtyvällä tahdilla lisääntyvä päivänvalo ja hiihtolatujen avautuminen myös Kilpisjärvellä tarkoittavat sitä, että rasvaan sukseni ja käynnistän vihdoin hiihtokauteni kunnolla. Kausi kun saattaa kestää täällä pitkälle toukokuuhun asti. Hiihtokauden jälkeen on luvassa retkeilyä lähituntureilla sekä Norjan puolella laaksoissa, vuorilla ja jäätiköillä.

Millaisessa talossa asumme?

Tällä hetkellä asumme aivan tavallisessa rivitaloasunnossa, jossa sähkö lämmittää, ja lumityötkin hoidetaan puolestamme. Lapissa oloni aikana olen asunut myös kaupungissa kerrostaloasunnossa, kimppakämpässä alppitalossa sekä hirsimökissä hiihtokeskuksen mökkikylässä. Haaveenani olisi joskus asua vielä hieman syrjemmässä entistä enemmän omassa rauhassa. Ja hienointa olisi, jos koti olisi järven rannalla, jotta pääsisin talvisin avantoon ja kesäisin pulahduksille kotirannasta.

-Laura

Kuvat ovat Ylläsjärveltä tammikuun lopulta.

Kaamea kaamos

Kaamos on aihe, joka nousee esiin joka ikinen kerta kun puhutaan Lapissa asumisesta. Voisin muuten muuttaa Lappiin, mutta kun se pitkä pimeä kaamosaika. Myönnän että itseänikin jännitti etukäteen, imeekö kaamos minusta kaiken energian.

Olen nyt kokenut ensimmäisen oikean kaamokseni, sillä Kilpisjärven kaamos on päättynyt, määrittelee sen päättymisen kumminka tahansa: horisontin yläpuolelle aurinko nousi tammikuun 12. päivänä ja vajaa viikko sen jälkeen auringonsäteet näkyivät jo kylälle asti.

No mitenkä se kaamea kaamos sitten lopulta meni?

Kuva: Ville

Minulle kaamos oli hengähtämisen aikaa, sillä asennoiduin tähän pimeään vuodenaikaan lepona. Olin varustautunut kaamokseen korkean kirjapinon kera – kiitos Yhteispohjoismainen kirjastoauto, joka käy kylällä muutaman kerran kuukaudessa. Iltaisin käperryin siis viltin alle kirjojen tai sarjojen ääreen koiran tuhistessa vieressä yhtä kaamosväsyneenä kuin minäkin. Muutamina valoisina tunteina harrastin mahdollisuuksien mukaan kevyttä ulkoilua, lähinnä pilkkimistä tai lumikenkäilyä. Talvivaellukset ja pidemmät kaamosretket houkuttelevat myös, mutta niiden aika on vasta tulevina vuosina, sitten kun uskon olevani niihin valmis henkisesti ja fyysisesti.

Kirkkaina vuorokausina kaamos oli henkeäsalpaavan kaunis pastelliväreineen, helmiäispilvineen, revontulineen, tähtitaivaineen ja kuutamoöineen. Värimaailma taivaalla eli jatkuvasti omaa elämäänsä. Eräänä lähes täyden kuun yönä satuin heräämään keskellä yötä ja ulkona oli yhtä valoisaa kuin hämäränä talvipäivänä, sillä koko kylällä oli sähkökatkos eikä keinovaloa kajastanut mistään. Ainoastaan kuunvalo heijasti hangen kautta luoden maagisen utuisen tunnelman nukkuvan kylän ylle.

Kuutamoiden ja revontulien lisäksi sateenkaaren värisiä helmiäispilviä näkyi tämän ensimmäisen kaamokseni aikana usein, ja iltaisin lukuisat tähdet täyttivät taivaan. Tähdenlentoja nähdessäni haltioiduin kuin pieni lapsi.

Kauneudestaan huolimatta kaamos otti toisinaan mieleni valtaansa ja nosti jälleen pintaan myös kielteisiä ajatuksia ja tunteita. Kaamoksen pimeät tunnit lähestulkoon pakottivat käsittelemään erilaisia epämiellyttäviä tunteita tunkeutumalla uniini ja ajatuksiini. Kaamos sai välillä minut tuntemaan itseni heikoksi ja haavoittuvaksi, ja toisinaan se pisti minut myöntämään omat virheeni ja tunnistamaan häpeän lähteeni.

Kaamoksen lopulla oivalsin, miten paljon olen oppinut itsestäni viimeisen vuoden aikana. Kun tarkastelen edellistä vuotta, huomaan myös että monet palaset ovat alkaneet loksahdella kohdilleen. Koostin tähän tekstiin kolme selkeää oivallusta.

Ensimmäinen oivallus: luontosuhteeni on syventynyt, mutta myös monimutkaistunut. Ennen ajattelin luontosuhteen liittyvän pelkästään luonnossa kulkemiseen ja luonnon tarkkailuun eri aisteilla. Nyt tiedostan sen olevan paljon muutakin. Luontosuhteeseeni kuuluu nykyisin monia eri puolia ja nämä eri puolet ovat myös ristiriidassa keskenään.

Teen nykyisin töitä luontomatkailun parissa eli olen välillisesti edistämässä ilmastonmuutosta vauhdittavaa lentämistä sekä hyödyntämässä pohjoisen luonnon rajallista kantokykyä. Vaikka itse välttelen lentämistä, autoilen huomattavasti enemmän kuin ennen, joten en voi myöskään väittää hiilijalanjälkeni kutistuneen muutettuani Lappiin. Lisäksi kun kuljen tunturissa ja valokuvaan havaitsemiani villieläimiä, ovat nämä eläimet silloin minulle nähtävyyksiä. Mutta kun olen mukana metsällä, ovat ne saaliita, jotka päätyvät lopulta ruuakseni.

Mitä tulee paikalliseen ympäristöpolitiikkaan, niin vastustan useita uusia kaivoshankkeita, mutta samalla tiedostan niiden työllistävän vaikutuksen sekä malmien tarpeen yhteiskunnassamme. Kannatan suunnitteilla olevia uusia luonnonsuojelualueita Pohjois-Lappiin, mutta ymmärrän monien paikallisten huolen päätäntävallan menettämisestä lähiympäristön käytöstä paikalliselinkeinoissa. Kannatan myös uusiutuvaa sähköntuotantoa kuten tuuli- ja vesivoimaa, mutta samalla vastustan esimerkiksi jokien patoamista.

Luonnon äärellä asuessa ihminen siis todella on osa luontoa, niin hyvässä kuin pahassakin. Samalla kun hyödynnämme luontoa, on meidän myös autettava sitä uusiutumaan ja ylläpitämään monimuotoisuuttaan.

Toinen oivallus: olen introvertimpi kuin luulin. Vasta Lappiin muutettuani olen ymmärtänyt, että vahva introvertti puoleni on ollut haudattuna etelän ekstroverttiysihanteen alla, ja siksi jatkuva sosiaalisten tilanteiden paljous aiheutti entisessä elämässäni ahdistusta, joka pikkuhiljaa kasaantui sisälleni negatiiviseksi möykyksi ja purkautui toisinaan väärällä tavalla, väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Nykyään pystyn onneksi varmistamaan sen, että saan riittävästi lepoa yltiösosiaalisten päivien jälkeen. Aina se ei kuitenkaan ennakoinnista huolimatta onnistu ja esimerkiksi yhtenä joulukuisena iltana yllätin itseni nieleskelemästä uupumuksen kyyneleitä kesken kahvipöytäkeskustelun. Olimme viettäneet viikonloppua helluni sukulaisia tavaten ja viimeisessä kyläilykohteessa sosiaalisten tilanteiden sietokykyni oli tapissaan. Uusien ihmisten tiheä tapaaminen oli kuluttanut loppuun sosiaalisen kapasiteettini.

Pystyn nykyisin onneksi välttelemään kaikista kuormittavimpia sosiaalisia tilanteita eli tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä ja meteliä. En enää lähde niihin kärvistelemään naama nyrpeänä ja vakuuttelemaan itselleni ja muille, että minullakin on siinä hälyssä ja puheensorinassa yhtä hauskaa kuin muilla. Enkä nyt väitä, että kaikki entiseen elämääni kuuluneet opiskelijatapahtumat ja tuttavapiirini juhlat synttäreistä valmistujaisiin olisivat aina olleet kamalaa piinaa ja kärsimystä, eivät tietenkään. Mutta monissa tapauksissa näihin tapahtumiin osallistumiseni ja ekstroverttiysyritykseni olivat kuitenkin enemmänkin sopeutumiskeinoja, eivät hauskanpitoa.

Kolmas oivallus: pohjoisessa pystyn toteuttamaan itseäni paremmin. Helsinki ja muut etelän isommat kaupungit näyttäytyvät monille loputtomien mahdollisuuksien paikkoina, ja syrjäseutujen pikkukylät sen sijaan jälkeenjääneiltä ja rajoittavilta. Minulle loputtomat mahdollisuudet tuovat elämään kuitenkin vain liikaa sekavuutta ja jatkuvaa epäilyä omia valintojani kohtaan. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole valittaa siitä, että minulla on mahdollisuuksia valita, mutta en koe kaupunkien valintaviidakon sopivan impulsiiviselle luonteenlaadulleni.

Vaihtoehtojen paljouden lisäksi, tai ehkäpä juuri niistä johtuen, pääkaupunkiseudun ilmapiirissä monesti painotetaan pitkälle vietyä erikoistumista johonkin tiettyyn niche-aihealueeseen, jotta voi brändätä itsensä aiheen asiantuntijaksi ja varmistaa työllistymisen kovasta kilpailusta huolimatta.

On ollut helpotus huomata, että Lapissa moniosaaminen ja kiinnostuneisuus useita aihealueita kohtaan nähdään pääosin positiivisena asiana, eikä esimerkiksi päämäärättömänä haahuiluna. Pohjoisen ilmapiirissä voin siis yhden alan huippuammattilaisuuden sijaan tehdä useita erilaisia töitä ja kokeilla erilaisia luontoharrastuksia. Toisin sanoen elää omalta tuntuvaa elämää ja ammentaa luovuutta erämaaluonnosta.

Lapissa jokin kahdeksasta vuodenajasta on aina alkamassa tai päättymässä. Tältä erää heipat kaamokselle ja tervetuloa pakkastalvi!

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärven kaamoksesta.

P.S. Seuraavassa blogitekstissäni ajattelin vastata usein esitettyyn kysymykseen: millaista on arkeni Lapissa?