Auringonvalon välissä

January 26, 2025

Auringonsäteiden välissä vietetään muutaman kuukauden pituisia kaamoskarnevaaleja. Pilviverhojen pysyessä auki, voi taivaankannen väri-ilottelua seurata melkeinpä vuorokauden jokaisena tuntina.

Värikylläisten vuorokausien väleissä piipahtavat pyrypäivät ovat taivasnäytösten välipäiviä, ja samalla maankamaralla sijaitsevan yleisön lepopäiviä. Silloin ehtii uppoutua kirjailijoiden luomiin tarumaailmoihin jopa vuorokausiksi putkeen. Koko syksyn kestänyt luku- ja kuuntelu-urakkani päättyi eräänä pyryisänä joulupyhänä, kun luin Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjan päätöstarinan yhteen pötköön.

Kaikki vapaat ja värikkäät kaamostunnit pyrin kuitenkin viettämään ulkona, minkä seurauksena kameraan kertyi kirjava kaamoskuvasarja.

5.1.2025 – violetin valon pakkaspäivä

Loppiaisen tienoilla pakkanen ylitti maagisen 30 asteen rajan, jonka kylmemmällä puolella kaamospäivät ovat usein purppuraisia maasta taivaaseen ja koivuihin kasvaa silkkipaperilehtiä.

Koivujen huurrelehdet syntyvät ilmassa olevan kosteuden jäätyessä kylmille oksille, mutta violetiksi värjäytyvän valon taustoja en osaa selittää. Oma veikkaukseni purppurapäiväilmiön syntyyn on se, että pakkasilmassa leijailevat pienen pienet jäähileet heijastavat auringon kaukaisen kajastuksen sävyjä, jolloin vaikuttaa siltä, että ilmakin olisi pinkkiä. Tämän tarkempaa selitystä en väri-ilmiölle vielä löytänyt, sillä päädyin lueskelemaan eri värien aallonpituuksista ja sain pääni pyörälle ennen kuin löysin pakkaspurppuralle pätevät perustelut.

Kuvaaja: Kirsi Kiemunki

11.1.2025 – helmiäispilvihiihto ja pieni siivu aurinkoa

Tammikuun puoli polaariyöstä oli helmiäistentäyteinen. Korkeapaineen luomat pakkasviikot sekä matalapaineita puskevat voimakkaat länsivirtaukset vuorottelivat ja loivat ilmakehän eri kerroksiin helmiäispilvien muodostumiseen vaadittavat olosuhteet.

Helmiäiset syntyvät hyisen kylmässä yläilmakehässä eli stratosfäärissä, mutta samaan aikaan täällä ihmisten ilmakehän kerroksessa, troposfäärissä, vietetään yleensä föhn-tuulen leudontamia päiviä.

Plussapäiviä kertyi tänä kaamoksena huolestuttavan useita. Eräänä näistä lauhoista, mutta tuulisista päivistä lähdimme tunturiin hiihtelemään. Helmiäishiihdon hovikuvaajana toimi Ville Alatalo.

Psykedeelisten polaaristratosfääripilvien tarkkailun lomassa havaitsimme myös pienen siivun kaukaisesta kaamosauringosta. Horisontin yläpuolelle aurinko kipuaa Kilpisjärvellä 12. päivänä tammikuuta, joten niillä tienoin korkeimmilta tuntureilta voi nähdä jo palasen valopallosta.

Muita kirjavia kaamoskuvia

Kaamoksen keskellä myös uusi kalenterivuosi vaihtui värikkäästi. Vuoden ensimmäisenä päivänä näin tähänastisen elämäni hienoimmat revontulet. Taivas oli täynnä monivärisiä, sähäkästi joka suuntaan sinkoilevia tulia, ja yläpuolelleni muodostuva revontulikorona muistutti valtavaa lohikäärmettä, jonka vihreissä siivissä oli punaisia, violetteja ja keltaisia juovia.

Värikkäiden taivastapahtumien lisäksi menneenä kaamoksena luntakin tuprutteli taivaan täydeltä, ja lapiointihommissa sai huhkia lihakset jumiin. Kaamoksen päättyessä virallinen lumensyvyys oli Kilpisjärvellä metrin luokkaa, joten kylä saattaa talven edetessä rikkoa vielä omia ennätyksiään. Suomen virallinen lumensyvyysennätys on nimittäin Kilpisjärven hallussa: 190 cm huhtikuulta 1997.

17. & 18.1. – polaariyön päätösviikonloppu

Kilpisjärven kylällä kaamos päättyy vuodesta riippuen 17. tai 18. päivänä tammikuuta, jolloin auringonsäteet kurkottelevat pienen hetken eteläisellä taivaanrannalla, kunnes katoavat jälleen kukkuloiden taakse. Tänä vuonna kaamoksen päätöspäivä pysyi osittain pilviesirippujen takana.

Itse olin viettämässä polaariyön päätösviikonloppua Ylläksellä, jossa jo hyvinkin tutuiksi tulleet helmiäispilvet esittivät talvikiertueensa viimeisiä näytöksiä. Tälle talvelle kertyneiden helmiäispäivien määrästä en ole pysynyt enää kärryillä. Psykedeelipilviä on näkynyt lähes yhtä usein kuin revontuliakin, ellei jopa useammin.

Helmiäispilviä Ylläsjärven jäältä kuvattuna. Ylläksen korkeudella kaamos kestää vain muutamia viikkoja ja oli päättynyt jo joulukuun lopulla.

Helmiäispilvien kuvaaminen ei ole kaikista helpoin laji niiden kirkkauden vuoksi.

Kaamoksenpäätöskärrynpyörä. Kuvaaja: Jenni Hakulinen

-Laura

Sivupolkuja:

Ilmatieteen laitos: Ilmakehän kerrokset

Foreca: Helmiäispilvet

Sydäntalven ilmiöitä

Kaamos

Kaamoskuvia ja -retkiä Tunturi-Lapissa

Kaamosrajan tällä puolen

February 19, 2023

Ollaan jo pitkällä kaamoksen toisella puolella. Auringon puolella.

Väsymys kuitenkin jatkui kaamoksen yli.

Kiirekin on täällä taas. Kerran tai pari vuodessa se kiitää Nelostietä Suomen halki tänne pohjoisimpiin pitäjiin. Monesti se kurvaa Tornion kohdalla Vt21:lle ja jatkaa aina tänne Käsivarren kärkeen asti.

Kiireestä en jaksa kirjoittaa. Kiireessä en saa kirjoitettua. Kiireettömiin talvihetkiin palaan nyt kuvapäiväkirjan muodossa.

Joulun ajan riekosteluhiihtelyitä kotikulmilla

Utuiset sinertävän valon päivät olivat jälleen levollisia ja vaihtoivat kalenterivuoden kauniisti.

Loppiaisen kiirunahiihto keskipäivän kuutamossa

Aamulla lämpömittaria tihrustaessa en meinannut löytää lukemia. Elohopea oli valahtanut hurjan alas. Kylmä päivä ennusteli kauneutta, joten puimme kaikki merinokerrastot kaapista päälle ja lähdimme ylös tunturiin.

Varaslähtö auringon paluuseen Yllästunturilla

Malttamattomina auringonpalvojina lähdimme Kilpisjärveltä etelän reissulle Ylläkselle. Tarkoituksenamme oli hiihtää auringon tykö, mutta sankka sumupilvi alhaalla kylällä muutti suunnitelmia. Päädyimme lopulta kiikkumaan Yllästunturin päälle gondolihissin kyydissä. Siellähän se valopallero odottelikin pilvipeitteen yläpuolella. Vielä kaukaisena ja kylmänä, mutta piristävänä.

Olisi tehnyt mieli sukeltaa pehmeään pilvimereen ja kroolata kohti valoa. Lopulta oli kuitenkin pakko laskeutua gondolin kyydissä takaisin värittömään ja valottomaan iltaan.

Helmiäispilviviikko tammikuun lopulla

En ole vieläkään onnistunut ikuistamaan helmiäispilviä tunturihiihtomaisemissa. Helmiäispilvipäivät ovat aina sattuneet arkipäiville, jolloin kuvailut ovat ajoittuneet kahvitauoille kotipihalta käsin.

Traditioksi muodostunut aurinkohiihto helmikuun ensimmäisinä päivinä

Melkein päivälleen vuosi taaksepäin kävin tekemässä samaisen hiihtolenkin Saanan alarinteillä. Ehkä tästä muotoutuu minulle jokavuotinen traditio.

Näköpilkkipäivä maatuiskuisessa tunturissa

Serkkuni ja kummipoikani tulivat viikoksi kyläilemään, ja sääkartat ennustelivat ennätysmyrskyisiä ja harvinaisen lauhoja päiviä juuri tuolle viikolle. Olimme jo varautuneet muuttamaan suunnitelmia säiden mukaan, sillä ajokelit alkoivat mennä turhan hasardeiksi ja Käsivarrentie oli jatkuvasti tukossa, kun rekkaa ja bussia oli ojassa ja tiellä poikittain. Lopulta jouduimme siirtämään ainoastaan yhtä ajotaivalta Norjan puolella, sillä seuraavan päivän myrskyennusteet lumi- ja maavyöryvaroituksien kera eivät houkutelleet tien päälle.

Kuin ihmeen kaupalla onnistuimme siis välttämään pahimmat myrskymylläkät ja pääsimme jopa tunturiin nauttimaan aikaisen kevään tuntuisesta näköpilkkipäivästä. Tunturilakeuksia koristelevat maatuiskut loivat maagisen tunnelman pilkkiporukan ympärille.

-Laura

P.S. Toissapäivänä toiselta puolen kylää kantautui korviini hiihtovaelluksen kutsuhuuto – ja siitähän ei tietenkään voinut kieltäytyä! Ihanaa, että kevättalven varalle on pieni hiihtoretki jo suunniteltuna. Viime talvivaelluksestamme onkin jo vierähtänyt tovi.

Kaamos

Kaamoskuvia ja -retkiä Tunturi-Lapissa

Tunturihiihtelijän ylistys kaamokselle

January 11, 2022

Vielä viimeinen kaamosylistys tältä erää. Sitten on hiljalleen suunnattava ajatukset lähestyvään kevääseen, kerihangen kepeisiin hiihtopäiviin.

29.12.2021 Kaamoksen kaakaohiihto lähikukkulalle

Hiihtelimme hattarakoivikossa ahkiota vetäneen urhean umpisenhiihtäjän jälkiä. Kuten melkeinpä aina Kilpisjärvellä, hiihtoretkemme suuntautui jälleen ylöspäin, kohti puutonta keroa.

Löysimme aukean paikan koivikon keskeltä. Edessämme avautui Kilpisjärvi (sekä kylä että järvi) ja sitä ympäröivät teräväpiirteiset tunturit.

Lumikko oli käynyt tepsuttelemassa lähistöllä.

Lämmitystä kaipaavat kohmeiset sormet hakeutuivat höyryävän kaakaokuksan ympärille. Kuumaa juomaa hörpätessä osa härmistyneiden silmäripsien kuurakerroksesta suli pois.

Tuuhean talvikarvan kasvattanut belgianpaimenkoira Nelson nautiskeli kylmänvalkean pakkashangen viileydestä.

7.1.2022 Tunturiylängön kaamostaikaa

Pelkistetty ja puhtoinen kylää reunustava tunturiylänkö rajautui pohjoisessa horisontissa täyteläiseen pinkkiin ja unensiniseen, etelässä mandariininoranssiin. Toissaöinen puhuri oli lakaissut eläinten vanhat jäljet hangelta ja jättänyt tilalle omat jälkensä lumidyyneinä, jotka kova pakkanen oli jähmettänyt paikalleen.

Jylhä ja samaan aikaan lempeä maisema oli yllättäen täysin tyven. Pakkasasteita oli kolmisenkymmentä, mutta sukset oli silti saatava jalkaan ja ajatukset hangen suhinaan.

Kaamostunturissa ei tehnyt mieli kiirehtiä. Hiihdimme hissukseen ja havainnoiden. Painoimme mieleen jokaisen yksityiskohdan tuulentuivertamassa pysähtyneessä tunturissa: lainehtivan lumipeitteen muotokielen ja riekon sipsuttamat symmetriset askellukset. Etsimme taivaalta kasvavaa kuuta, joka hiihtoretken päätteeksi tupsahtikin sirppinä tunturiharjanteiden väliin.

8.1.2022 Aurinkojahti kaamoksen lopulla

Pienellä kylällä jutut kulkevat vauhdilla. Niin oli korviimme kantautunut sekin tieto, että korkealta kukkulalta saattaisi nähdä jo pilkahduksen Auringosta. Kaamoksen lopulla Auringon tervehtiminen tuntuu tärkeältä siirtymisriitiltä seuraavaan vuodenaikaan.

Päättäväisinä tarvoimme ja hikoilimme umpisessa ja könysimme kukkulalle, jolta Auringon ennustimme näkevämme. Meitäkin sinnikkäämmät auringonsäteet kurkottelivat Ruotsin nyppylöiden takaa, mutta valahtivat kuitenkin lopulta näkymättömiin. Samaan aikaan Kuu kohosi vastataivaanrannasta kiiruhtaen.

Emme vieläkään nähneet pilkahdusta Auringosta – tuosta taivaankappaleesta, joka polaariyön aikaan ei meille näyttäydy, mutta joka silti on kaamoksessakin läsnä. Kuu heijastaa auringonvaloa myös kaamospäivinä, revontulet syntyvät aurinkotuulesta ja taivaanrantaan vastaruskon alapuolelle maalautuva sininen siivu, maapallon varjo, on sekin auringonvalon aikaansaannoksia.

Vajaan viikon päästä Aurinko tulee tervehtimään kyläläisiä kahden kuukauden tauon jälkeen. Siihen hetkeen päättyy kaamos.

Kilpisjärven kaamos on joka vuosi hieman erilainen. Toissa vuonna se oli leuto ja helmiäispilvet värittivät etelähorisonttia lähes päivittäin. Viime vuonna kaamos oli sitkeän pilvipeitteen hämärtämä, tuulinen ja tuiskuinen.

Tänä vuonna kaamos oli kirkas ja hyytävän kylmä. Kuu oli tämän kaamoksen päätähti ja tanhuavat taivaanvalkeat ilahduttivat iltaisin.

Kaamoksesta luopuminen tuntuu joka talvi vaikeammalta. Kaamoksessa on niin paljon lempeyttä ja armollisuutta.

-Laura

Sivupolkuja:

Retkipaikka: Värikästä ja levollista – 10 kuvaa Kilpisjärven kaamoksesta