Aina keväisin mieleni valtaa levottomuus. Kaipaan jotain, mitä on vaikea määritellä tai sanoittaa. Levottomaan mieleen kun yhdistää tuskastuttavan hitaasti etenevän Kilpisjärven kevään, on ajatusten melankolinen myllerrys taattua. Onneksi ulkoilu auttaa yleensä tähänkin vaivaan.
Kevään ensimmäiset merkit
Touko-kesäkuun vaihteessa meinasi jälleen usko loppua siihen, että kesä oikeasti alkaa myös kotimaan kylmimmässä kulmassa joskus. Luontoäidin näytöksiä ei rospuuttoaikaan ole ähkyyn asti, ja kauneutta saa välillä hakemalla hakea.
Toukokuun puolivälissä purot, joet ja kosket kuohuvat yli äyräidensä kun lumimassat sulivat vauhdilla ylätunturissa.
Lintukevät jäi osaltani vaisuksi. Sepelrastashavainnon lisäksi uusia tuttavuuksia ei tänä keväänä tullut vastaan. Soidinmenoista seurailin muutaman kerran suokukkojen ja telkkien tansseja.
Lintujen sijaan kotivuonolla kiikaroitiin tänä keväänä valkokuonodelfiinejä.
Kilpisjärven jäällä näkyi pilkkijiä ja hiihtäjiä vielä toukokuun viimeisellä viikollakin, mutta vuonolla pääsi onneksi sulien vesien äärelle. Vaikken itse kalasta, hoiti kalastava ja kokkaava kumppanini ansiokkaasti merikalaherkkuja pöytään. Tämän kevään ehdoton suosikki olivat itse tehdyt sushit meriraudusta ja -taimenesta.
Talviturkit karistelimme Kirsin kanssa osittain vielä jäässä olevan kosken kuohuihin jo toukokuun puolivälissä – huomattavasti aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Ensimmäinen sulan maan telttayökin vietettiin jo huhtikuussa Norjassa.
Sinirikko
Sinirikot kukkivat ensimmäisten tunturikasvien joukossa jo toukokuun puolella. Ihana väripilkahdus muuten niin rospuutonruskeaan maisemaan.
Viikko Altassa
Toukokuun lopulla lähdimme viikoksi etelän lomalle pari leveyspiiriä pohjosemmas; etsimään alkukesää Altavuonon rannalle. Melkein 500 metriä alempana meren äärellä kesä todella alkaa aikaisemmin kuin kotona. Altassa koivut olivat jo täydessä kirkkaanvihreässä alkukesän lehdessä, kun kotona vielä rikottiin pakkasennätyksiä ja odoteltiin jäiden lähtöä ja hiirenkorvien puhkeamista.
Altan kalliopiirroksia noin 5000 vuoden takaa
Kesäkuun pakkasennätys
Ei ehkä uskoisi, mutta Käsivarren kevät oli tänä vuonna tavallista aikaisemmassa, vaikka vielä 1.6. mitattiin Saanan päällä virallinen kesäkuun pakkasennätys, -7,7 astetta.
Pakkasesta huolimatta suurtuntureiden vakiokasvot riekot ja kiirunat kevätkukkoilivat tuttuun tyyliin reviireillään ja räkänaurullaan saattelivat satunnaisia tunkeilijoita. Tapasin kesäkuun alussa erään riekkokoiraan reippaasti puurajaa ylempänä, ja kysyinkin häneltä, että mitä hän mahtaa näin korkealla puuhata. Sain vastaukseksi vain naurahduksen.
Porovasat kylällä
Touko-kesäkuun vaihteessa porovaatimet laskeutuivat pikkuistensa kanssa tunturista teiden varsille ja kylän tuntumaan.
Hellyyttävät vastikään syntyneet vasat kekkuloivat yllättävän ketterästi ylipitkillä koivillaan pitkin kivikkoisia rinteitä ja lumilaikkuja.
Jäätikkö
Kahdeksantena päivänä kesäkuuta navakka tuuli puski viimeiset Kilpisjärven jäät isoiksi kasoiksi järven rannoille. Seurasimme haltioituneena, kun kotirantaan ilmestyi vartissa valtavan kokoinen jääkeko. Ristimme keon jäätiköksi, joka toimi samalla komeat 12 vuotta täyttäneen Nelson-koiran synttärilahjana.
Seuraavana päivänä lämpöaalto saapui kylälle, pääskynen liiteli Tsahkaljärven yllä ja Kilpisjärven kesä alkoi viimein.
-Laura