Päivittyvä perhosseuranta Kilpisjärveltä

Alkuvuoden hämyisten talvi-iltojen viihdykkeenä selailin perhoskirjoja, joita olin lainannut kirjastoautosta. Pakkasen vielä purressa pitkään tulevia päiviä, viikkoja ja kuukausia päätin, että tänä kesänä yrittäisin opetella tunnistamaan tunturiseudulla viihtyviä perhoslajeja.

Harvinaiset tunturikasvit houkuttelevat näille kulmille erikoisia perhosia, joista kuuluisin (ainakin perhospiireissä) lienee pohjansiilikäs (Arctia alpina). Tämä ultraharvinainen perhoslaji löydettiin Käsivarresta ensimmäisen kerran 1799, ja seuraava havainto kyseisestä perhosesta tehtiin vasta 1962 Saanalla. 1960-luvun jälkeen virallisia pohjansiilikäshavaintoja on kertynyt aivan näihin päiviin asti. Omat tähänastiset perhoshavaintoni eivät ole aivan pohjansiilikkään maineen veroisia, mutta kauniita liihottelijoita yhtä kaikki.

Kovinkaan yksinkertaista puuhaa ei perhostunnistus vaikuta olevan, sillä pätevän tunnistuksen tekemiseen vaaditaan yleensä ylä- ja alasiipien sekä etu- ja takasiipien kuviointien tutkailua. Eli toisin sanoen valokuvat perhosesta pitäisi onnistua saamaan useammista eri asennoista. Perhosia kun ei voi pyytää poseeraamaan, jää tunnistaminen yleensä muutaman kuvan varaan. Onneksi joidenkin lajien kuvioinnit ja esiintymisseudut eroavat sukulaisistaan sen verran reippaasti, että tunnistus joskus onnistuu jopa yhden kuvan avulla. Tämä pätee esimerkiksi lapinverkkoperhoseen, jonka hieman samannäköistä lähilajia kirjoverkkoperhosta ei tavata näin pohjoisessa.

Päätin perustaa tänne blogiin päivittyvän perhosseurannan Kilpisjärven tunturimaastoista. Lisäilen kuvia ja havaintoja sitä mukaa, kun niitä kertyy. Jos kertyy.

Muurainhopeatäplä (Boloria freija). Kuvattu Kilpisjärvellä 3.6.2024.

Hopeatäplien tunnistamisessa kului useampikin tovi, sillä samannäköisiä lähilajeja on lukuisia. Päädyin lopulta ylemmän yksilön osalta muurainhopeatäplään. Voin olla väärässäkin. Alempi taas muistuttaa yläsiipien kuvioinnin perusteella tunturihopeatäplää.

Mahdollisesti tunturihopeatäplä (Boloria napaea). Kuvattu Käsivarren erämaa-alueella heinäkuussa 2022.

Lapinverkkoperhonen (Euphydryas iduna). Kuvattu Kilpisjärvellä 30.6.2022.

Kangasperhonen (Callophrys rubi) on koko maassa yleinen nopsasiipiperhonen, ja se viihtyy nähtävästi myös tunturimaisemissa. Kuvattu Kilpisjärvellä 16.6.2024.

Kilpisjärven kevät

Aina keväisin mieleni valtaa levottomuus. Kaipaan jotain, mitä on vaikea määritellä tai sanoittaa. Levottomaan mieleen kun yhdistää tuskastuttavan hitaasti etenevän Kilpisjärven kevään, on ajatusten melankolinen myllerrys taattua. Onneksi ulkoilu auttaa yleensä tähänkin vaivaan.

Kevään ensimmäiset merkit

Touko-kesäkuun vaihteessa meinasi jälleen usko loppua siihen, että kesä oikeasti alkaa myös kotimaan kylmimmässä kulmassa joskus. Luontoäidin näytöksiä ei rospuuttoaikaan ole ähkyyn asti, ja kauneutta saa välillä hakemalla hakea.

Toukokuun puolivälissä purot, joet ja kosket kuohuivat yli äyräidensä, kun lumimassat sulivat vauhdilla ylätunturissa.

Lintukevät jäi osaltani vaisuksi. Sepelrastashavainnon lisäksi uusia tuttavuuksia ei tänä keväänä tullut vastaan. Soidinmenoista seurailin muutaman kerran suokukkojen ja telkkien tansseja.

Lintujen sijaan kotivuonolla kiikaroitiin tänä keväänä valkokuonodelfiinejä.

Kilpisjärven jäällä näkyi pilkkijiä ja hiihtäjiä vielä toukokuun viimeisellä viikollakin, mutta vuonolla pääsi onneksi sulien vesien äärelle. Vaikken itse kalasta, hoiti kalastava ja kokkaava kumppanini ansiokkaasti merikalaherkkuja pöytään. Tämän kevään ehdoton suosikki olivat itse tehdyt sushit meriraudusta ja -taimenesta.

Talviturkit karistelimme Kirsin kanssa osittain vielä jäässä olevan kosken kuohuihin jo toukokuun puolivälissä – huomattavasti aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Ensimmäinen sulan maan telttayökin vietettiin jo huhtikuussa Norjassa.

Sinirikko

Sinirikot kukkivat ensimmäisten tunturikasvien joukossa jo toukokuun puolella. Ihana väripilkahdus muuten niin rospuutonruskeaan maisemaan.

Sinirikko

Viikko Altassa

Toukokuun lopulla lähdimme viikoksi etelän lomalle pari leveyspiiriä pohjosemmas; etsimään alkukesää Altavuonon rannalle. Melkein 500 metriä alempana meren äärellä kesä todella alkaa aikaisemmin kuin kotona. Altassa koivut olivat jo täydessä kirkkaanvihreässä alkukesän lehdessä, kun kotona vielä rikottiin pakkasennätyksiä ja odoteltiin jäiden lähtöä ja hiirenkorvien puhkeamista.

Alta

Altan kalliopiirroksia noin 5000 vuoden takaa

Kesäkuun pakkasennätys

Ei ehkä uskoisi, mutta Käsivarren kevät oli tänä vuonna tavallista aikaisemmassa, vaikka vielä 1.6. mitattiin Saanan päällä virallinen kesäkuun pakkasennätys, -7,7 astetta.

Pakkasesta huolimatta suurtuntureiden vakiokasvot riekot ja kiirunat kevätkukkoilivat tuttuun tyyliin reviireillään ja räkänaurullaan saattelivat satunnaisia tunkeilijoita. Tapasin kesäkuun alussa erään riekkokoiraan reippaasti puurajaa ylempänä, ja kysyinkin häneltä, että mitä hän mahtaa näin korkealla puuhata. Sain vastaukseksi vain naurahduksen.

Porovasat kylällä

Touko-kesäkuun vaihteessa porovaatimet laskeutuivat pikkuistensa kanssa tunturista teiden varsille ja kylän tuntumaan.

Hellyyttävät vastikään syntyneet vasat kekkuloivat yllättävän ketterästi ylipitkillä koivillaan pitkin kivikkoisia rinteitä ja lumilaikkuja.

Jäätikkö

Kahdeksantena päivänä kesäkuuta navakka tuuli puski viimeiset Kilpisjärven jäät isoiksi kasoiksi järven rannoille. Seurasimme haltioituneena, kun kotirantaan ilmestyi vartissa valtavan kokoinen jääkeko. Ristimme keon jäätiköksi, joka toimi samalla komeat 12 vuotta täyttäneen Nelson-koiran synttärilahjana.

Seuraavana päivänä lämpöaalto saapui kylälle, pääskynen liiteli Tsahkaljärven yllä ja Kilpisjärven kesä alkoi viimein.

-Laura