Meidän pienessä kylässämme maailman laidalla taivas tuntuu toisinaan todella olevan lähempänä kuin muualla.
Seuraavaksi pienet maalis-huhtikuiset muistelut eli otteita menneen kevättalven sinivalkoisesta tunturikuplasta.
Maaliskuussa kävimme riekkohiihdoilla tunturissa, teimme tunturihiihtoja auringossa ja näimme aurinkokiirunoita hiihtäessä. Hiihtävää riekkoa tai kiirunaa ei sentään tullut vastaan, hiippailevia tunturikanoja montakin.
Samoihin aikoihin kun tunturitirpat aloittivat taas kulkunsa kohti loputonta valoa kevätrinnat röyheinä, alkoi sydäntalven jälkeinen aurinko jälleen lämmittää hiihtelijöiden kasvoja.
Pitkät päivät riekkokeitailla toivat kaivattua eskapismia arjesta. Kelloton kupla lumiaavikon syleilyssä kesti jopa kuukauden päivät, ja olisi jatkunut varmaan pidempäänkin, jos en olisi lähtenyt kohti etelän vihertyvää kevättä tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin.
Kiirunat käynnistivät kumppanien kevätkuikuilun jo maaliskuussa.
Lapintiainen
Sinivalkoinen tunturikupla ulottui myös rajan toiselle puolelle Norjaan. Tällä hiihtoretkellä kävimme vain pikkuisen tutkailemassa uusia paikkoja ja aivan yllättäen eteemme avautuivatkin huikaisevan hienot vuoristomaisemat.
Kuva: Kirsi
Vuodenaikojen ja matkailusesonkien lisäksi elämää Kilpisjärvellä määrittävät myös erilaiset pyyntikaudet. Reilun puolen vuoden mittainen riekonpyyntikausi päättyi maaliskuussa ja sen päätyttyä riekkokoira-Kirasta tuli taas kevät- ja kesäkaudeksi minulle retkikaveri ja Villelle kalakaveri. Ajattelin myös kokeilla kevyttä polkuhölkkäilyä Kiran kanssa heti kun lumet ovat sulaneet tarpeeksi.
Kuva: Kirsi
Kevättalven tunturikausi huipentui pääsiäisenä pieneen yön yli -retkeen. Telttailimme erään vaaran laidalla riekkojen soidinkäkätyksiä kuunnellen. Nautimme illalliseksi jo perinteeksi muodostunutta retkikaaminalla valmistettua riekkoa punaviinikastikkeessa. Pannulle päätyvä riekko oli pyydetty samoilta tienoilta aikaisemmin maaliskuun puolella.
Juhlistimme vötkylä-pilkkisiikoja skumpalla. Kuva: Kirsi
Retkemme aikana soidinriekkoja vilisi pitkin tunturihankia hohtavina keiloina raikuvasti räkättäen. Lähietäisyydelle kevätkiimaiset kukot eivät kuitenkaan tällä kertaa päästäneet, vaan pyrähtivät lentoon heti kun havaitsivat kameroiden kanssa hiippailevat hiihtäjät.
Myös iso pulmusparvi pölähti lentoon pälveltä kun matkasimme kelkan kyydissä kohti leiriä. Pulmusten näkeminen on Kilpisjärvellä vähintään yhtä varma kevään ensimerkki kuin leskenlehti etelässä.
Kuva: Kirsi
Riekot hohtivat kevähangillä keilojen lailla. Tämän lähemmäs niitä ei tällä kertaa päässyt kuvaamaan. Kuva: Kirsi
Vesien sulattelua lumesta. Kuva: Kirsi
Ahman jälkiä näkyi useitakin leiripaikamme lähistöllä. Näimme jopa pieniä ahman jälkiä, kenties tämän talven tulokkaita.
Ehdin käydä jo mutkan etelän kuntantuoksuisessa keväässä, vierailulla suuressa maailmassa. Kotiinpaluu tuntui ensimmäistä kertaa pohjoisessa asumisen aikana haikean vaikealta.
Mutta teidän jo kokemuksesta, että etelän ystävien ja perheen hyvästelemiseen liittyvä haikeus kaikkoaa taas pian kun pääsen tunturiin etsimään uusia kukkia ja tarkkailemaan muuttolintuja.