Alkuvuoden lähtöjännitystä ja muuttosuunnitelmia
Kulunut vuosi alkoi sekavissa tunnelmissa: olin muutamia vuosia kestäneen identiteettikriiseilyn loppusuoralla, mutta minäkuvastani puuttui vielä jotain. Olin yrittänyt selvittää puuttuvaa palasta lukuisten impulsiivisten innostumisten kautta, mutta käteen oli jäänyt lähinnä kirveleviä kyllästymisiä. Niiden jälkimainingeissa kasasin alkuvuodesta motivaationi vielä viimeiseen rutistukseen maisteriopintojeni loppuun viemiseksi.
Ennen valmistumista olin jo ehtinyt testata cityoravanpyörää asuntolainoineen ja nousujohteisine palkkakehityksineen sekä kokeilla erilaisia opintopolkuja ja työtehtäviä. Mikään niistä ei kuitenkaan tuntunut omalta tai tarpeeksi merkitykselliseltä. Keskeneräisyyteni ja hukassa olemiseni vaikutti häiritsevän enemmän lähipiiriäni kuin itseäni – jälkikäteen tosin ymmärrän, että jatkuvan poukkoiluni perässä oli varmasti hankala pysyä.
Vuodenvaihteessa olin myös tilanteessa, jossa koko varhaisaikuisuuden kestänyt parisuhteeni oli vastikään päättynyt. Oli pakollisen pysähtymisen aika ja ainoa asia, joka auttoi mielen synkkyyden keskellä oli ajatus pohjoisesta; nyt jos koskaan oli oikea hetki toteuttaa vuosia kytenyt unelma Lapissa asumisesta! Mikään ei enää pidätellyt etelässä ja kaiken huipuksi mahtava työnantajani tuki unelmaani etätyömahdollisuudella. Päätös lähdöstä tuntui oikeammalta ratkaisulta kuin mikään vuosiin.
Lähteminen silti jännitti ja pelotti – lähinnä siksi, etten tuntenut pohjoisesta ketään. Yksin oleminen kauhistutti, vaikka se oli juuri se asia, mitä kipeästi tarvitsin.
Ajatuksista tekoihin: muutto Rovaniemelle
Käytännön asiat muuton osalta järjestyivät lopulta yllättävän helposti.
Aivan ensiksi täytyi tietysti päättää, minne päin Lappia muuttaisin. Olin aikaisemmin käynyt lähinnä hiihtoturistina tunturikeskuksissa eli Ylläksellä, Saariselällä, Levillä ja Sallassa. Ajatus tunturikeskuksiin muuttamisesta tuntui kuitenkin absurdilta: eihän kukaan voi asua lomakylässä vakituisesti. No, todistin itselleni toisin, sillä suurimman osan Lapin-ajastani olen asunut nimenomaan tunturikeskuksissa.
Mielikuvani hiihtokeskusten ulkopuolisesta Lapista perustuivat puhtaasti tuttujen kertomuksiin sekä matkailumarkkinoinnin, viihteen ja somen luomaan kuvaan. Muistan harkinneeni tulevaksi asuinpaikakseni Rovaniemeä, Ivaloa ja Sodankylää, vaikka en ollut edes käynyt niissä missään.
Päädyin lopulta aloittamaan Lappi-seikkailuni omasta mielestäni helpoimmasta päästä eli maakunnan isoimmasta kaupungista Rovaniemeltä. Rovaniemestä en tiennyt ennakkoon oikeastaan muuta kuin sen, että sitä pidetään joulukaupunkina ja Lapin yliopiston vuoksi siellä on paljon opiskelijoita.
Paikkakunnan valinnan jälkeen ahmin koko alkuvuoden ajan blogeista ja lehdistä juttuja Lappiin muuttaneiden elämästä ja muodostin niiden pohjalta tiettyjä odotuksia. Huolellisen taustatutkimuksenkaan jälkeen minulla ei todellisuudessa ollut harmaintakaan hajua siitä, millaista elämä Lapissa oikeasti tulisi olemaan. Asenteeni oli lähdön hetkellä jopa naiivin positiivinen ja optimistinen: halusin enemmän kuin mitään muuta, että viihtyisin ja kotiutuisin Lappiin.
Mielestäni kevät on kaikin puolin paras ajankohta muuttaa Lappiin, sillä talven turistisesongin päättyminen vapauttaa asuntoja kausityöläisten ja Airbnb-majoittujien jäljiltä. Löysinkin Tori.fi:n kautta kalustetun kerrostaloasunnon aivan Rovaniemen keskustan tuntumasta. Muutaman sähköpostin ja puhelun jälkeen vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu ja takuuvuokra maksettu. Enää en voinut jänistää.
Maaliskuussa pakkasin tavarani rinkkaan ja isoon matkalaukkuun ja raahasin ne yöjunalla pohjoiseen. Siitä seikkailuni varsinaisesti alkoi.
Kevätaurinko ja Rovaniemen leppoisa tunnelma tekivät alusta helpon. Vaikka en tuntenut Lapista vielä ketään, olo tuntui nopeasti kotoisalta. Haikailin silti vieläkin pohjoisemmas, sillä minulle Lappia edustavat parhaiten tunturimaisemat, joita Rovaniemellä ei ole. Onneksi Rovaniemeltä kulkee monta kertaa päivässä linja-autoja esimerkiksi Saariselälle ja Leville, joten silloin viellä autottomana hyppäsin monesti näihin tuntureille vieviin linjureihin.
Eräällä näistä reissuistani tapasin lappilaisen miehen ja heittäydyin oitis tunteiden vietäväksi. Samalla kun suhteemme tiivistyi, syventyi ihastukseni myös eteläisen Tunturi-Lapin luontoa kohtaan. Lopulta muutin kesän kynnyksellä tuntureiden (ja vähän rakkaudenkin) perässä Leville.
Muuttoa muuton perään: Ounasvaaralta Levitunturin kautta Saanan kupeeseen
Ensimmäinen Lapin kesäni oli kaikin tavoin ihana ja puhdistava. Karistelin kesän aikana kaikki kaupunkipölyt pois systeemistäni ja nautin Lapista kaikilla aisteillani.
Ilmojen viiletessä syksy toi mukanaan taas uusia tunturituulia. Hellulleni tarjottiin työpaikkaa Kilpisjärveltä. Jahkailimme muuttoa kuukauden päivät, koska kaupunkilaistaustaisena minulla kesti aikani sulatella ajatusta asumisesta reilun sadan hengen syrjäisessä pikkukylässä suurtuntureiden huomassa. Myöskin asunnon löytäminen tuotti vaikeuksia. Viikkojen epäselvyyksien jälkeen asunto ja muutkin käytännön asiat jälleen järjestyivät, ja pakkasin rinkkani ja matkalaukkuni jo kolmannen kerran vuoden sisään.
Alkuvuodesta kotini ikkunasta näkyi Ounasvaara, sen jälkeen Levitunturi ja nyt Saanatunturi.
Toukokuinen retki Pallaksen Vatikuruun oli ensimmäisiä retkiäni Tunturi-Lapissa ja yksi vuoden unohtumattomimmista päivistä. Kiitos kuvasta ja retkiseurasta, Jonna!
Toukokuussa kävin myös ensimmäistä kertaa Pohjois-Norjan Lyngenissä kalareissulla. Omalta osaltani reissu sisälsi enemmän vuonomaisemien ihmettelyä ja valokuvaamista Villen keskittyessä perhokalastukseen.
Kesäkuussa kävin ystäväni Kaisan kanssa yöttömän yön roadtripillä. Reittimme kulki Pallaksen Punaiselta hiekalta Kautokeinon kautta Olderfjordin arktiselle tundralle, josta jatkoimme Suomen kauneimman tien (Karigasniemi - Utsjoki) kautta Pykeijaan. Pykeijassa kävimme saunomassa ja pulahduksella Jäämeressä.
Jäämeren hyytävän kylmä vesi ja keskiyön aurinko sekoittivat päämme ja päätimmekin Pykeijasta lähdettyämme ajaa läpi yöttömän yön Näätämön ja Sevettijärven kautta Inariin. Aamuöisen Otsamotunturin huiputuksen jälkeen ajoimme vielä takaisin kotiin Leville.
Heinäkuussa jatkoin Tunturi-Lapin retkikohteiden kiertelyä. Kuva on Saivoretkemme yhdestä kohteesta eli Äkässaivolta.
Elokuussa äitini matkusti etelästä hilla-apajien perässä pohjoiseen ja kävimme kiertelemässä Länsi-Lapin hillajänkiä.
Jonnan ottama kuva minusta elokuisella Pyhäjärven-retkellämme.
Vielä kesän viimeinen kalareissu Norjaan.
Syksy alkoi kauniisti Kevon ruskavelluksella ystäväni Iinan kanssa.
Syyskuussa muutimme Käsivarren Lappiin ruskan ollessa vielä parhaimmillaan.
Ensilumet satoivat suurtuntureille jo lokakuussa.
Jännitin etukäteen, millainen marraskuinen Lappi oikein olisi. Se osoittautui lopulta oikein kauniiksi eikä ollenkaan niin harmaaksi kuin etelän marraskuu.
Yksi vuoden kauneimmista viikonlopuista osui juuri ystävieni kyläilyn ajankohdalle. Kävimme ihailemassa maisemia Saanan päältä. Kuva: Henni.
Värimaailmaa Saanan retkellämme.
Vuoden viimeinen reissu Norjaan suuntautui tällä kertaa kalapaikkojen sijaan kaupunkikohteeseen eli Tromssaan.
Joulukuussa kävimme Jonnan kanssa lumikenkäretkellä Lommoltunturilla.
Kuvasin lähinnä havupuita, joita aina välillä kaipaan Kilpisjärvellä asuessa.
Vuoden vakioasentoni eli kuvauskyykky. Kiitos Jonnalle sen ikuistamisesta!
Talven ensimmäiset hiihtokilometrit tuli hiihdettyä vasta joulun välipäivinä. Kätkänkierroksella näkyi myös pilkahdus aurinkoa kaamoksen jälkeen.
Lopuksi
Jokaiselle Lappiin muuttavalle muotoutuu omanlainen polkunsa pohjoisessa ja se riippuu paljon eteen osuvista ihmisistä ja tilaisuuksista. Olen kiitollinen Lapin-taipaleelleni tähän mennessä sattuneista ihmisistä ja mahdollisuuksista, joihin olen myös uskaltanut tarttua.
Tiivistettynä ensimmäisen Lappi-vuoteni aikana olen tavannut paljon ihania ihmisiä, ystävystynyt ja rakastunut. Päättänyt ja aloittanut opintoja sekä työt matkailun parissa.
Olen päiväretkeillyt ja roadtrippaillut ympäri Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa. Käynyt syysvaelluksella sekä kulkenut mukana kalastus- ja metsästysretkillä.
Mutta ennen kaikkea olen oppinut paljon uusia puolia itsestäni ja kasvanut ihmisenä. Suorittanut aikaisempia vuosia vähemmän ja ollut enemmän läsnä hetkissä. Olen oppinut kuuntelemaan intuitiotani sekä löytänyt omia ajatuksiani ympäröivän hälinän hiljennyttyä. Näitä oivalluksiani ajattelin jakaa seuraavassa blogitekstissäni.
Kokisin ensimmäisen Lappi-vuoteni milloin tahansa uudestaan kaikkine tunnemyrskyineen. Kaikki oli alussa vielä uutta ja jännää, aina hauskoista murresanoista nopeasti vaihtuviin vuodenaikoihin.
Ainoa uudenvuodenlupaukseni on nauttia tulevastakin vuodesta yhtä täysillä kuin menneestäkin! Lapin-seikkailuni on nimittäin vasta ihan alussa ja koettavaa ja opittavaa on vielä paljon.
Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!