Junantuomana kolarilaisena toisen kotikuntani luonto jaksaa edelleen hämmästyttää monipuolisuudellaan; upeita retkikohteita on valittavissa aina avotuntureilta aapasoille. Tällä kertaa juhannussunnuntain retkikohteena oli Teuravuoman aapasuo, joka kuuluu Teuravuoma-Kivijärvenvuoman soidensuojelualueeseen. Monien lähteiden mukaan kyseessä on myös yksi parhaista lintukosteikoista Keski-Lapissa sekä Länsi-Lapin tärkein suokokonaisuus. Aapasoiden fanina ja aloittelevana lintuharrastajana Teuravuoma oli keikkunut retkikohdelistallani jo jokusen tovin.
Jo pelkkä ajomatka retkikohteeseen oli silmille nautinnollinen: Teurajärven parkkipaikalle vievä tiepätkä on idyllistä maalaismaisemaa puisine mökkeineen, värikkäine puutarhoineen ja porotokkineen – onhan seutu myös merkittävää poronhoitoaluetta.
Ensimmäisen metsäpätkän retkireitistä kuljettuani saavuin Teurajärven rantaan, jossa alkoi välittömästi elämöinti: punakylkirastaita ruuanhakupuuhissa, keltavästäräkkien käynnissä oleva lentoshow ja liroja rämemäntyjen oksilla huutelemassa Tunkeilija reviirillä! -varoitushuutoja. Olin siis selkeästi saapunut lirojen valtakuntaan. Sorsalintujen kaakatustakin kantautui kauempaa järven rannasta, en vain tunnistanut lajia.
Vaikka vilkkaimmat lintujentarkkailuajankohdat eli kevätmuutto ja soidinaika olivat jo ohitse, ja pesintäpuuhat olivat monilla lajeilla jo käynnistyneet, oli aapasuolla nyt kesäkuun viimeisellä viikollakin silti paljon elämää. Kevät- ja syysmuuton aikaan kosteikolla käy varmasti kova kuhina. Luontotornin taulusta luin, että alueen yleisimmät lajit ovat pajulintu, järripeippo ja keltavästäräkki. Myös monia kahlaajia ja vesilintuja on suolla tavattu, eivätkä kurjet tai tikatkaan kovin harvinaisia asukkaita tällä aapasuolla ole.
Keltavästäräkki
Kiukkuinen liro varoitti tunkeilijasta reviirillä.
Punakylkirastas ruuanhakupuuhissa
Toinenkin liro keikkui rämemännyn latvassa.
Teurajärven luontotornilta avautui suomaisemaa silmänkantamattomiin ja järven vastarannalla häämötti Yllästunturi. Jatkoin luontotornilta vielä vähän matkaa eteenpäin kohti Saarijärven laavua tupasvillan valtaamia pitkoksia pitkin, mutta käännyin takaisin jo reippaasti ennen laavua.
Paluumatkalla koin erikoisen hetken kun kuulin pusikossa ilmiselvän naurunpyrskähdyksen ja mielikuvitukseni keksi heti, että joku Teurajärven kyläläinen oli tullut jekkuilemaan huomatessaan yksin kulkevan retkeilijän suuntaavan reitille. Pian havaitsin, ettei kyseessä ollutkaan kujeileva kyläläinen, vaan käki! En tiennytkään, että käki toisinaan tuolla tavalla nauraa räkättää, mutta käeksi tämä ääni varmistui kun naurunremakkaa seurasi tuttu kukkuminen, ja lopulta käki paljasti piilopaikkansa lehahtamalla lentoon viereisestä männystä. Tarkistin vielä kotiin päästyäni Luontoportista, että kyseessä tosiaan oli käki.
Tupasvillan valtaamat pitkospuut
Luontoretkistä saa kyllä niin paljon enemmän irti, kun malttaa välillä pysähtyä näkemään, kuulemaan ja haistamaan. Myös kotona tehdyt ennakko- ja jälkigooglettelut kohteesta tuovat retkeen lisäsäväystä sekä tärkeää tietoa.
Jälkigooglettelujen tuloksena selvisi muutamakin mielenkiintoinen seikka, kuten se, että Teuravuomalle on tehty ennallistamistöitä eikä suoluonto ole kokonaisuutena täysin luonnontilainen – joskin ennallistamisella siihen tähdätään. Toinen varsin mielenkiintoinen hanke alueeseen liittyen oli vuosina 2002–2003 Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen järjestämä suo-opaskoulutus. Koulutuksen tavoitteena oli kouluttaa oppaita, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan suoluonnon monipuolisuuteen. Suo-oppaan kanssa tähänkin retkeen olisi varmasti saanut entistä enemmän sisältöä.
P.S. Tällä viikolla tiedossa yöttömän yön kukkaretki tunturiin!