Riekko

Ripsu, ripe, riippana, rype, rievssat.

Takapihan tuttavista eli kotikoivikon riekoista on tullut jo naapuriin verrattavia seuralaisia. Välillä tuntuu etteivät ne ole moksiskaan, vaikka hiihtelen ohi; jatkavat vain ruokailuhetkeään tai avokiepissä köllöttelyä muina tirppoina.

Riekoilla on lämmin sydän. Se voi sykkiä jopa sata astetta lämpimämpänä kuin sydäntalven hyinen hohka.

Riekot vaihtavat höyhenpukunsa jopa neljästi vuoden aikana: lumenvalkoisesta talviasusta kevään laikukkaan, koirailla ruskean kaulurin somistaman soidinasun kautta ruosteenruskeaan kesäasuun ja asteittain taas syyspuvun kautta talvenvalkoisiin – vuodenkierron värien mukaan.

Riekko on monissa pohjoisen kulttuureissa elämän lintu, entisaikojen elannon lähde.

Riekon ravinnon eli koivun silmut ja urvut jauhaa mahalaukun lihasmaha eli kivipiira.

Runsaimmillaan riekkokannat ovat juuri pohjoisissa tunturikoivikoissa. Pääsin maaliskuussa todistamaan monisatapäisten riekkotokkien eloa Käsivarren erämaan riekkokeitailla.

Takatunturin riekoilla on ollut jo pidemmän aikaa kevätrinnat röyheinä. Riekkokukkojen räkätys keväthangilla kuuluu kotoisaan äänimaisemaan ja ketjumaiset sipsutusjäljet ovat tuttu näky tuoreella hangella.

En tiedä mikä mahtaa olla riekon kiihtyvyys, mutta lentävästä riippanasta en ole onnistunut saamaan vielä omaa silmää miellyttävää kuvaa. Aina on jokin risu tiellä tai valo tulee väärästä suunnasta, lintu on oudossa kulmassa tai suttuisen epätarkka. Paras yritys tähän mennessä onnistui huhtikuun alussa eräällä riekkohiihdolla.

-Laura

Keräkurmitsa

Keräkurmitsa on tunturiseuduilla pesivä harvinaislaatuinen kahlaaja ja lintumaailman feministi.

Keräkurmitsapariskuntien dynamiikka toimii niin, että naaras hoitaa koreilun ja edustamisen, ja koiraalla on päävastuu hautomisesta. Tipujen kuoriuduttua kurmitsamutsi lähtee livohkaan ja faija jää huolehtimaan muksuista. Keräkurmitsanaaras saattaa jopa pariutua toisen uroksen kanssa saman kesän aikana. Kurmitsamimmit harrastavat kesäheilausta siis ylpeästi rinta rottingilla.

Suomessa pesivien keräkurmitsaparien lukumäärä on ikävä kyllä laskussa. Arvioiden mukaan pareja on enintään 3000. Ilmastonmuutos vaikeuttaa tämänkin lajin pesintää.

Nämä näkemäni kurmitsat kipittelivät piipittäen pitkin rakkaa ja tunturinummea. Haudonta-aikaan naaraskurmitsa saattaa esittää siipirikkoa hämätäkseen pesää uhkaavaa petoa.

-Laura

Kevättalven lintuhavaintoja

KOSKIKARA 13.3. Muoniossa

Koskikarat talvehtivat jokien sulapaikoilla ja niitä voikin nähdä sukeltelemassa koskissa ja nivoissa jopa sydäntalven pakkasilla. Tämä maaliskuisessa ilta-auringossa paistetteleva kara piti meille näytöksen sukellustaidoistaan ja moniäänisestä laulustaan: kirkas sointi kuulosti siltä kuin laulajia olisi ollut useampikin kuin tämä pikkuinen varpuslintu.

Koskikara on maailman ainoa sukeltava varpuslintu. Se kauhoo siivillään vauhtia vedenalaisessa maailmassa ja pystyy sukeltamaan jopa kuuteen metriin. Mikä hämmästyttävintä, kara kykenee jopa kävelemään veden pohjassa kumartamalla eturuumiinsa niin kyyryyn, että virtauksen voima pitää linnun pohjassa.

Rannalta käsin koskikara tutkailee pinnanalaisia saaliitaan silmillään; siksi se viihtyy kirkkaiden virtavesien äärellä. Toukan tai muun ravinnoksi kelpaavan hyönteisen havaitessaan kara syöksyy nokka edellä ketterästi veteen.

Muuttolintujen saapuessa meille kesäksi, karat vastaavasti suuntaavat ulkomaille pesimäpaikoilleen, esimerkiksi Ruotsin tai Norjan vuoristoseuduille virtaavien vesien varteen. Sympaattinen ja harvinainen lintumaailman otus tämä kaveri. Koskikara on muuten myös Norjan kansallislintu.

URPIAINEN 24.3. Käsivarressa

Urpiaiset lähtivät viime syksynä melkeinpä viimeisinä muuttolintuina ja palasivat nyt keväällä ensimmäisten joukossa. Urpiaiset pesivät runsaslukuisina Lapin tunturikoivikoissa, ja linnun nimi viittaakin joidenkin lähteiden mukaan koivujen urpuihin. Ulkonäöltään urpiaisen tunnistaa helpoiten karmiininpunaisesta otsalaikusta ja nokan alapuolisesta leukaparrasta. Urpiaisen talvipuku on hyvin vaalea, ja joillakin sivuistoilla ja lintukirjoissa puhutaan vaaleasta ja viiruttomasta tundraurpiaisesta urpiaisen pohjoisena sisarlajina.

Urpiainen ei laulutaitojensa puolesta mielestäni lukeudu kauniiden lurittajien joukkoon, mutta sen tulittava viserrys ja kimakat vislaukset ovat helposti tunnistettavia.

KIIRUNAKUKKO 2.4. Kilpisjärvellä

Kiiruna ei ole muuttava tai vaeltava lintu vaan yksi harvoista linnuista, joka myös talvehtii kotituntureillaan. Kiiruna on itse asiassa ainoa lintu, joka kykenee talvehtimaan jopa Huippuvuorten hyytävässä ilmastossa.

Tämän kyseisen kiirunan kuvaaminen keväthangilla oli minulle merkittävä hetki, sillä en ollut aikaisemmin nähnyt uroskiirunaa talvipuvussa musta naamio kasvoillaan.

Olimme kotitunturin rinteessä levähtämässä kipuamisen jälkeen, kun kiirunakukko ilmoitti itsestään tunnistettavalla narinallaan – aivan kuin se olisi tiennyt että olimme tulossa kuvaamaan sitä. Lintu poseerasikin hetken monissa eri asennoissa eri taustoja vasten, mutta kyllästyi lopulta linssiludeiluun ja kipitti jatkamaan ruokailua omiin oloihinsa.

PULMUNEN 10.4. Äkäslompolossa

Pulmusten saapuminen pohjoiseen on takuuvarma kevään merkki; jopa pulmusen laulu kuulostaa minusta erittäin keväiseltä. Pulmuset muuttavat kesäksi Tunturi-Lapin paljakoille pesimäpuuhiin ja saapuvat näille leveyksille maalis-huhtikuun tienoilla. Tämän pulmusyksilön näin Äkäslompolossa. Monesti pulmusia tapaa isoissa parvissa, mutta tämä kaveri oli ruokailemassa yksikseen.

Pulmunen on maailman pohjoisin varpuslintu, joten se selkeästi viihtyy arktisella alueella, kylmissä olosuhteissa. Pulmunen onkin yksi ilmaston lämpenemisen mahdollisista uhreista.

PYY 20.4. Äkäslompolossa

Pyy on metsäkanoistamme pienikokoisin, mutta höyhenpuvun väritykseltään se ei mielestäni jää ollenkaan muiden kanalintujen varjoon. Yllätyin kuinka värikäs ilmestys metsän siimeksestä hiippaili esille. Pyihin ei ihan joka päivä törmää, sillä ne tykkäävät piileskellä tiheissä metsissä. Tämänkin pyypariskunnan havaitsimme ensin kuuloaistilla: pyykukon korkea vihellys kantautui tiheän metsikön laidalta. Jäimme aloillemme seuraamaan kun pyyt vilahtelivat puidenrunkojen lomassa. Lopulta hieman kiihtyneen oloinen koiras kipitteli näkösälle otsatöyhtö pystyssä törröttäen.

-Laura