Sommarøy – kesäsaari Tromssan takana

Blogeissa paljon käytetty arktisen kesäparatiisin titteli ja vertaukset päiväntasaajan kuuluisiin paratiisikohteisiin eivät ole lainkaan liioittelua tälle Tromssan länsipuolella sijaitsevalle pohjoisnorjalaiselle pikkusaarelle. Kuumana kesäpäivänä valkoiset hiekkarannat vuoristoisilla maisemilla, silmänkantamattomiin jatkuva turkoosina sinertävä merihorisontti sekä lasinkirkkaana kimmeltävä, virkistävän puhdas ja sopivasti suolainen Norjanmeri tarjoavat runsaasti tutkailtavaa sekä täydellisen sijainnin rannalla rentoutumiseen. Vain palmujen puuttuminen paljastaa leveyspiirin olevan tunnetumpia paratiisipaikkoja huomattavasti pohjoisempi.

Sommarøy sopii mainiosti yhden tai kahden yön piipahdukseen esimerkiksi Kilpisjärveltä tai Tromssasta käsin. Pienestä koostaan johtuen majoituspaikkoja saarella on vain muutama ja ravintoloita käytännössä yksi, mutta Sommarøyan saarirykelmän rannoilta löytyy lukuisia ihania telttailu- ja evästelypaikkoja. Kajakeilla liikkuville myös syrjäisemmät autiot hiekkarannat ovat saavutettavissa.

Sommarøy

Suunnilleen kilometrin pituinen polku vie Ørnfløyan kukkulalle, josta avautuvat näkymät Sommarøyan ja Hillesøyan saarille.

Eräänä heinäkuisena hellepäivänä sujautimme kukkamekot päälle ja lähdimme köröttelemään kohti tätä kehuttua kesäsaarta. Kilpisjärveltä Sommarøyalle voi ajaa joko Tromssan kautta tai Balsfjordenin vuonon länsipuolta pientä 858-tietä. Molemmat ajoreitit vievät aikaa noin 3,5 tuntia. Tromssan kaupungin läpi ajaminen on aina oma härdellinsä, joten suosittelen lämpimästi jälkimmäistä reittivaihtoehtoa. Pysähdyimme matkalla 858-tien varresta löytyvään Toves Tradisjonsmat -kahvilaan. Paikan pitäjä Tove oli juuri leiponut herkullisen näköisiä kakkuja, joita emme voineet vastustaa.

Kuva: Kirsi

Sommarøyhin saapuessamme huomasimme, että kesälomasesongilla paikka on ilmeisen suosittu niin suomalaisten kuin norjalaistenkin matkailijoiden keskuudessa. Tungoksesta ei kuitenkaan voinut puhua, ja parkkipaikoilta löytyi aina tilaa. Sommarøyan ja Hillesøyan saarille jakautuneessa kalastajakylässä asukkaita on noin kolmisensataa, ja kesäisin paikallisten määrää lisäävät mökkeilijät. Kaikki kyltit kannattaakin lukea huolella, ettei vahingossa pysäköi paikallisen parkkiruutuun tai pystytä telttaa yksityisalueelle.

Sommarøyn pääsaarelle vie yhden auton levyinen korkea silta, jonka molemmissa päissä on liikennevalot.

Sommarøyalla mieleenpainuvin maamerkki, tai ennemminkin merimerkki, on horisontissa kohoava tuplakolmion muotoinen Håja-kalliosaari. Sen muotokieli on innoittanut kuuleman mukaan myös Tromssan arktisen katedraalin arkkitehtejä.

Håja

Håja-kalliosaari.

Yöpymispaikkaa pohdimme pitkän aikaa. Pilvetön taivas houkutteli ehdottomasti telttailemaan, mutta emme osanneet päättää, mille rannalle telttamme pystyttäisimme. Rinkkojen kanssa olisimme voineet kävellä jollekin syrjäisemmällekin sijainnille, mutta hellepäivän kuumuudessa päädyimme lopulta kuitenkin pystyttämään teltan Sandvikslettalle, eli sille isoimmalle ja tunnetuimmalle telttailurannalle.

Muitakin telttalijoita ja grillailijoita rannalla riitti, mutta silti jokaisella tuntui olevan oma tila ja rauha, eikä kukaan tohtinut häiriköidä muiden oleskelua. Penkkipöytiä Sandsvikslettalta löytyy useampia ja parkkipaikalla on kaksi bajamajaa.

Kirkas, puhdas ja yllättävän lämmin merivesi houkutteli pulahduksille. Kuva: Kirsi.

Teltan pääsi rannalla pystyttämään tasaiselle nurmelle. Kuva: Kirsi.

Keskikesän aikaan aurinko keikkuu pohjoisella taivaanrannalla tuntitolkulla, joten ilta-aurinkoa sai Sandsvikslettalla seurata läpi pitkän yöhön taittuvan illan. Veikkailimme kellonaikaa, milloin aurinko tipahtaisi läheisten kukkuloiden taakse pois näkyvistä, mutta sitä hetkeä ei meinannut tulla koskaan. Kahden aikoihin luovutimme ja kömmimme makuupusseihin unimaskien keinotekoiseen pimeyteen. Yöaurinko oli käväissyt vain puolittain piilossa, ja palannut jälleen uutta päivää aloittamaan.

Sandviksletta

Keskiyön aurinkoa sai seurata Sandsvikslettan rannalla useita tunteja.

-Laura

Ensimmäinen yksinvaellus: Meekonlaakso Käsivarren erämaassa

Reitti: Kilpisjärvi–Saarijärvi–Kuonjarjoki–Meekonjärvi–Urtashotelli–Lossujärvi–Didnujoki, noin 65 km

Kesto: 3–5 päivää. Kovien sade- ja tuuliennusteiden vuoksi kiiruhdin reitin kolmessa päivässä, koska en halunnut jäädä avotunturiin testaamaan mieleni sateenpitävyyttä. Normaalisti päivämatkani vaelluksilla ovat 10–15 km.

Tämä ensimmäinen yksinvaellukseni oli niin mieleenpainuva kokemus, että aivan varmasti tulee lähdettyä toistekin. Muutaman lepopäivän jälkeen olenkin jo alkanut taas tutkailemaan karttaa ja pohtimaan hieman lyhyempää ruskavaellusta jollekin tulevan syksyn viikonlopuista.

Yksinvaellus Käsivarsi

Kolmantenakin vaelluspäivänä vielä hymyilytti, vaikka kroppa alkoi olla jo väsynyt.

Ennen reissua olin kuvitellut, että yksin kulkiessa tulisi ajateltua aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja jotain jopa ulkoavaruuden reunoilta. Todellisuudessa vaellustranssi oli syvempi ja ajatusten määrä jopa vielä vähäisempi kuin seurassa – kävely oli tällä kertaa täyttä meditaatiota.

Kolmen päivän aikana satunnaisten vastaantulijoiden tervehtiminen ja muutamat vaellusreitistä vaihdetut lauseet olivat ainoita sosiaalisia tilanteita. Puuttuvalle patikkatoverille ei voinut päivitellä maisemien upeutta tai reissun haastavia hetkiä. Välillä lipsautin havainnon tai pienen kivikkoturhautumisärripurrin ääneen, mutta kuulolla olivat lähinnä kirkuvat tunturikihut ja piekanat.

Tunneliteltta on puuttomassa ja usein tuulisessa Käsivarressa kupolitelttaa fiksumpi valinta.

Yleensä en tunturissa kaipaa oman seurueen lisäksi edes vilausta muista ihmisistä, mutta tällä kertaa muiden vaeltajien läsnäolo kaukaisuudessa etenevinä rinkkoina, kengänjälkinä mutaisilla poluilla ja telttoina tupien pihapiirissä toi turvan tuntua. Käsivarressa riittää kulkijoita kesäisin, joten totaalisen yksinäisiä hetkiä oli lopulta vähän.

Meekonlaakso

Poseerausta Saivaaran kanssa.

Maasto oli minulle osan matkasta entuudestaan tuttua ja rinkan ponnistin selkään kotiovella, joten välillä tuntuikin että olisin ollut vain tavallista pidemmällä päiväretkellä. Toki jos nilkka olisi nyrjähtänyt tai joku varuste hajonnut, olisi fiilis ollut varmasti täysin toinen. Mukana kulkeva satelliittipuhelin antoi kuitenkin mielenrauhaa.

Vuomakasjoki

Ensimmäisen päivän taivalluksen jälkeen päätin puristaa reissun kolmen päivän vähemmän sateiseen säärakoon, joten mihinkään ylimääräiseen ei tällä vaelluksella jäänyt aikaa. Kaikki tunnit kuluivat kävellessä, syödessä tai nukkuessa. Olin ladannut puhelimelle äänikirjan offlineen, mutta en kertaakaan ehtinyt edes miettiä sen kuuntelemista. Iltaisin teltan pystytyksen, RealTurmat-pussipöperöiden popsimisen ja vaelluspäiväkirjan kirjoittamisen jälkeen olin valmis sujahtamaan makuupussiin, jossa uni tuli nopeasti.

Sadeaamun puuroaamianen valmistui kätevästi teltan absidin suojassa.

Urtashotellin sumuisia huussimaisemia

Vaeltamista yksin ei voi suositella ensimmäiseksi vaelluskokemukseksi eikä varsinkaan Käsivarren haastavassa maastossa. Itse olin ennen tätä patikkaa tehnyt useita pidempiä vaelluksia seurassa ja lukemattomia päiväretkiä ja yön yli -retkiä Käsivarressa eri vuodenaikoina.

Loppuun vielä muutama vinkki yksinvaellusta suunnitteleville retkeilijöille.

Jos lähdet vaellukselle yksin

  • Kerro reittisuunnitelmasi etukäteen jollekin läheiselle tai luontokeskuksen asiakaspalveluun. Muista myös ilmoittaa paluusi maastosta.

  • Tee oma turvallisuussuunnitelma eri skenaarioiden ja varasuunnitelmien kera ja varaa mukaan riittävät ea-varusteet.

  • Ota mukaan satelliittipuhelin, jolla voit tarvittaessa hälyttää apua. Satelliittiviestintälaitteella voi myös viestittää iltaisin kotiin vaelluksen etenemisestä.

  • Juttele muille vaeltajille tuvilla ja tauoilla: vaihda tietoja jo kulkemastasi reitistä ja kysele edessä olevasta. Näin saat ajantasaisimmat tiedot reitin ja palveluiden tilanteesta. Myös tieto muiden vaeltajien kulkemisesta samalla reitillä auttaa henkisesti, vaikkei heitä näkisikään kuin iltaisin leiripaikalla.

  • Jos jännitys tai pieni pelkokin hiipii mieleen, keskity tekemiseen: kävelemiseen, luonnon tarkkailuun, teltan pystyttämiseen, ruuanlaittoon ja vaelluspäiväkirjan kirjoittamiseen, niin mielen möröt yleensä kaikkoavat. Voit myös ladata ennen vaellusta puhelimeen äänikirjan tai podcasteja offlineen, jolloin niistä saa tarvittaessa täytettä yksinäisimmille hetkille.

  • Retkiruoka kannattaa olla painoltaan mahdollisimman kevyttä ja helposti valmistettavaa. Esimerkiksi hintavat, mutta eurojensa arvoiset RealTurmatin retkiruuat ovat yksin vaeltaessa käteviä, koska ne ovat ravintosisällöltään riittäviä, mutta painavat vähän. Ne eivät myöskään vie rinkasta liikaa tilaa, ja niiden valmistamiseen riittää veden kiehauttaminen. Samalla saa keitettyä kätevästi juomavettä juomapulloon eikä retkikattilaakaan tarvitse tiskata.

-Laura