Sinivalkoinen tunturikupla maailman laidalla

May 16, 2023

Meidän pienessä kylässämme maailman laidalla taivas tuntuu toisinaan todella olevan lähempänä kuin muualla.

Seuraavaksi pienet maalis-huhtikuiset muistelut eli otteita menneen kevättalven sinivalkoisesta tunturikuplasta.

Maaliskuussa kävimme riekkohiihdoilla tunturissa, teimme tunturihiihtoja auringossa ja näimme aurinkokiirunoita hiihtäessä. Hiihtävää riekkoa tai kiirunaa ei sentään tullut vastaan, hiippailevia tunturikanoja montakin.

Samoihin aikoihin kun tunturitirpat aloittivat taas kulkunsa kohti loputonta valoa kevätrinnat röyheinä, alkoi sydäntalven jälkeinen aurinko jälleen lämmittää hiihtelijöiden kasvoja.

Pitkät päivät riekkokeitailla toivat kaivattua eskapismia arjesta. Kelloton kupla lumiaavikon syleilyssä kesti jopa kuukauden päivät, ja olisi jatkunut varmaan pidempäänkin, jos en olisi lähtenyt kohti etelän vihertyvää kevättä tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin.

Naaraskiiruna — Kiirunat käynnistivät kumppanien kevätkuikuilun jo maaliskuussa.

Sinivalkoinen tunturikupla ulottui myös rajan toiselle puolelle Norjaan. Tällä hiihtoretkellä kävimme vain pikkuisen tutkailemassa uusia paikkoja ja aivan yllättäen eteemme avautuivatkin huikaisevan hienot vuoristomaisemat.

Vuodenaikojen ja matkailusesonkien lisäksi elämää Kilpisjärvellä määrittävät myös erilaiset pyyntikaudet. Reilun puolen vuoden mittainen riekonpyyntikausi päättyi maaliskuussa ja sen päätyttyä riekkokoira-Kirasta tuli taas kevät- ja kesäkaudeksi minulle retkikaveri ja Villelle kalakaveri. Ajattelin myös kokeilla kevyttä polkuhölkkäilyä Kiran kanssa heti kun lumet ovat sulaneet tarpeeksi.

Kevättalven tunturikausi huipentui pääsiäisenä pieneen yön yli -retkeen. Telttailimme erään vaaran laidalla riekkojen soidinkäkätyksiä kuunnellen. Nautimme illalliseksi jo perinteeksi muodostunutta retkikaaminalla valmistettua riekkoa punaviinikastikkeessa. Pannulle päätyvä riekko oli pyydetty samoilta tienoilta aikaisemmin maaliskuun puolella.

Skumppaa tunturissa — Juhlistimme vötkylä-pilkkisiikoja skumpalla. Kuva: Kirsi

Retkemme aikana soidinriekkoja vilisi pitkin tunturihankia hohtavina keiloina raikuvasti räkättäen. Lähietäisyydelle kevätkiimaiset kukot eivät kuitenkaan tällä kertaa päästäneet, vaan pyrähtivät lentoon heti kun havaitsivat kameroiden kanssa hiippailevat hiihtäjät.

Myös iso pulmusparvi pölähti lentoon pälveltä kun matkasimme kelkan kyydissä kohti leiriä. Pulmusten näkeminen on Kilpisjärvellä vähintään yhtä varma kevään ensimerkki kuin leskenlehti etelässä.

Riekot hohtivat kevähangillä keilojen lailla. Tämän lähemmäs niitä ei tällä kertaa päässyt kuvaamaan. Kuva: Kirsi

Ahman lumijäljet — Ahman jälkiä näkyi useitakin leiripaikamme lähistöllä. Näimme jopa pieniä ahman jälkiä, kenties tämän talven tulokkaita.

Ehdin käydä jo mutkan etelän kuntantuoksuisessa keväässä, vierailulla suuressa maailmassa. Kotiinpaluu tuntui ensimmäistä kertaa pohjoisessa asumisen aikana haikean vaikealta.

Mutta teidän jo kokemuksesta, että etelän ystävien ja perheen hyvästelemiseen liittyvä haikeus kaikkoaa taas pian kun pääsen tunturiin etsimään uusia kukkia ja tarkkailemaan muuttolintuja.

-Laura

Keväthiihtoja Pallas-Yllästuntureilla

March 31, 2022

Kevään ensimmäiset lämpimät päivät saapuivat tunturihiihtäjien iloksi ja hämmennykseksi keskelle talvista maaliskuuta. Untuvaan ja merinokerrastoihin tottuneina plussa-asteisiin pukeutuminen oli alkuun haastavaa – tai ainakin hiostavaa. Myös kirkas kevätvalo vaati kameran vastavalosuojan käytön opettelua. Tunturisuksienkin kanssa sai puljata: märkä nuoskalumi paakkuuntui jatkuvasti kastuneisiin nousukarvoihin ja hiihtäminen muistututti välillä enemmän lumikenkäilyä.

Mutta kaikista pienistä haasteista huolimatta nautimme ensimmäisistä kevätpäivistä tuntureilla jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan eli lintuhavaintojen ja huiputusmaisemien perässä hiihtäen.

KESÄNKITUNTURIN HUIPUTUS

Kesängin huipulle hinauduttamme annoimme suksien karvojen kuivua lempeässä tuulenvireessä ja nautimme itse harvinaisen lämpimästä huiputuskelistä. Saatoin nauttia välillä jopa liiakseen, sillä pyllähdin rinteessä useampaan otteeseen paikoiltani. Kuvissa pienet pyllähdykset näyttävät siltä kuin olisin vain loikoillut kasuaalisti auringonpaisteessa, mutta todellisuudessa tasapaino petti pienestä pitäen suksien kanssa touhunneenkin.

Auringonlasku Kellokkaalla — Hiihdon jälkeen ihastelimme auringonlaskua vielä Luontokeskus Kellokkaan takapihalla.

KEIMIÖTUNTURIN HUIPUTUS

Seuraavana päivänä Keimiön huiputukseen lisähaastetta toivat metsäisen alarinteen sohjoontunut upottava hanki ja avotunturissa tuulen kovettama jäisen koppurainen kuori, jolla laskeminen oli paikoin jopa vähän pelottavaa.

Keimiötunturi sijaitsee Pallasten ja Yllästen välissä, joten eteläisessä horisontissa häämöttävät Yllästen seitsemän siluettia, ja Pallaksen kerot kumpuilevat kauniisti pohjoisessa maisemassa.

AURINGONLASKU KUKASTUNTURILLA

Kevätpäiväntasauksen aikoihin en millään malta olla kipuamatta tunturiin ilta-auringossa. Tällä kertaa suuntasin Kukastunturille suksitta kovaksi tamppautunutta lumikenkäilyuraa pitkin. Saavuin huipulle juuri parahiksi auringon kultaamaan maisemaan ja seurasinkin auringonlaskun kokonaan loppuun asti ennen kuin kipitin takaisin lähtöpaikalle eli Elämänluukulle.

Kiitos tunturimaisemista Kesänki, Keimiö ja Kukas sekä hiihtoseurasta Kirsi! Eihän tästä kevättalvesta saa koskaan tarpeekseen. Onneksi huhtikuukin on vielä täydellistä kantohankiaikaa. <3

-Laura

Mimmien hiihtoretki Aakenukselle

March 8, 2022

Naiset olivat Suomessa tunturihiihdon uranuurtajia! Vielä 1930-luvulla retkeily oli lähinnä miesten hommaa ja eräkirjallisuus pursuaakin miesten tarinoita tuon ajan tuntureilta. Kaarina Karin johdolla Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto aloitti tunturihiihtokurssit Pallaksella 1934. Kaarina Kari keksi myös idean helmikuisista hiihtolomaviikoista, kipusi retkikuntansa (naiskolmikon) kanssa ensimmäisenä etelän retkeilyporukkana Haltille ja kirjoitti vaelluksestaan kirjan. Häntä pidetäänkin myös Lapin vaellusmatkailun ja tunturiretkeilyn pioneerina.

Aivan kaarinoina kävimme viime sunnuntaina ystäväni Sannan kanssa hiihtoretkellä Aakenustunturilla. Samalla kävimme katsastamassa viime kesänä valmistuneen uuden autiotuvan eli Aakenustuvan. Tuvalla oli yllättävän paljon porukkaa vapaalaskijoista lumikenkäilijöihin. Me saavuimme tuvalle tunturisuksilla ja liukulumikengillä Vasalaen yli. Onneksi kevättalvinen hiihtokeli oli jo niin lämmin, että tarkenimme evästää pihapiirissä ja vältimme täpärästi tupatungoksen.

Matkaan lähdimme Totovaaran parkkipaikalta, jonne johtava tie oli juuri edellisviikolla aurattu hiihtolomalaisia varten. Ylläksen talvireittikartan mukaan Aakenustuvalle johtaa erämaalatu, jota myötäillen mekin hiihdimme. Hanki kantoi jo hyvin, joten sivakoimme lähinnä omia uria pitkin.

Ah, mikä vapauden huuma, kun saa hiihtää juuri siihen suuntaan kuin milloinkin huvittaa!

Päivän tunturikeli oli harmahtava, mutta silti hämyisän kaunis. Välillä aurinko yritti puskea häikäisevää kevätvaloaan pilviverhon takaa, mutta toteutus jäi lounaistaivaalle kellertäväksi kajastukseksi. Koillishorisontti pitäytyi tummemmissa sävyissä: lumipyrypilvien syvänharmaassa ja talvisen havumetsämaaston sinerryksessä.

Totesimme, että monesti tuntureita kuvastaa parhaiten juuri tällainen harmaan eri sävyjen sää, jota harvoin kuitenkaan näkee matkailumainonnan tunturikuvissa. Niissä aurinko usein paistaa tykkylumipuiden kehystämässä maisemassa – olen ehkä jossain määrin jo allergisoitunut tuolle kuvastolle. Oikeasti tuntureilla usein tuulee ja tuiskuaa.

Hiihtoretken aikana pyörittelimme ideoita naisten tekemistä ja tähdittämistä erädokumenteista ja -kirjoista. Olisi hienoa päästä toteuttamaaan näitä ideoita joskus!

Ihanaa ja inspiroivaa naistenpäivää!

-Laura