Hellettä ja hyttysiä

Kesän ensimmäinen hellejakso Kilpisjärvellä on vihdoin ohi. Jäljelle jäivät enää miljoonat lämmöstä riemastuneet ja kiireellä kuoriutuneet ötökät. Ja epämääräinen vuorokausirytmi. Helteellä tunturiin ei nimittäin ollut juuri asiaa kuin ilta kahdeksan ja yö yhden välillä.

Juuri ennen helteitä kerkesivät yöpakkasetkin käväistä kertaalleen kylällä: Saanan rinne sai hennon lumikuorrutuksen vielä juhannusviikolla.

Saanan rinne kultaisessa yöttömän yön valossa.

On se nyt vain todettava, että olen enemmän talvi-ihminen kuin kesäihminen. Vaikka rakastankin valoisia kesäöitä ja kirkkaita luonnonvesiä, en nauti ollenkaan helteistä. Tuntuu ettei ajatus kulje kuumuudessa, päätä särkee ja olo on jatkuvasti huonovointinen.

Aina välillä tukala kuumuus onneksi helpotti kylää kiertävien ukkospilvien purkauduttua. Kilpisjärven laaksoon asti ei kunnon ukonilma tälläkään kertaa saapunut jyrisemään. Harmi, sillä pidän ukkosesta – sen äärimmäisyydestä luonnonvoimana.

Kapustarinnat vihelsivät lämpimässä kesäyössä.

Kapustarinta

Lapinverkkoperhonen on erittäin uhanalainen Kilpisjärvellä ja Utsjoella viihtyvä päiväperhonen.

Yöttömän yön retkellä. Kuva: Kirsi

Hellejakso toi mukanaan erikoisia pilvimuodostumia.

Kävimme hellejakson aikana päiväretkellä Norjassa siinä toivossa, että Jäämeren tuuli helpottaisi tuskaista oloa. Jäämeri oli kuitenkin tyyni ja etelämpää puhaltava lempeä tuulahdus oli kuuma Norjassakin. Hyttysiä ei onneksi näkynyt eikä kuulunut.

Löysimme aivan mahdottoman hienon vesiputousaltaan eräältä vuorelta. Lilluimme lumien sulamisvesialtaassa skumppaa hörppien. Tuossa hetkessä mikään ei olisi voinut olla paremmin! Kirsin tekemä kela kipuamista vaatineesta pulikointireissustamme löytyy täältä.

-Laura

Ruskalomailua

Oli loistava päätös jättää yksi kesälomaviikko ruska-ajalle. Aion jatkossakin tehdä saman, sillä ainakin tämän vuoden ruska oli aivan mahtavan värikäs. Jopa värikkäämpi kuin viime vuonna, muistaakseni. Tai sitten ajattelen niin joka vuosi.

Ruskalomailua osa 1: kanalintukauden avaus mäntyrajalla

Metsäkanalintujen pyynti alkaa yleensä juuri samoihin aikoihin parhaimman ruskan kanssa. Lähdimmekin pienen perheemme kera mäntyrajalle avaamaan kanalintukautta ja nauttimaan ruskasta tunnettujen tunturien takamaille. Vaikka ruskaturistit täyttävät tunturikeskukset aivan täpötäyteen ja suositut vaellusreititkin ovat syksyisin ruuhkaisia, ei rinkan kanssa tarvitse montaakaan kilsaa poluttomissa kohteissa taivaltaa kun löytää jo paikkoja, joissa saa olla täysin rauhassa. Pystytimme leirin kolmeksi yöksi nätin joen rantaan ja kävimme päiväreppujen kera lyhyempiä ja pidempiä mutkia lähistön lintumaastoissa.

Saaliin saaminen ei minulle ole metsästyspäivissä tärkeintä (eikä minulla ole edes metsästyslupia), vaan hienoimpia hetkiä ovat lintuhavainnot sekä koiran mutkattoman työskentelyn seuraaminen. Nuori kanakoiramme Kira on todella innokas tapaus ja kauden ensimmäinen metsästyspäivä menikin lähinnä ylimääräisiä höyryjä päästellessä. Toisena ja kolmantena päivänä työskentely alkoi sujumaan mallikkaammin: Kiran lähes oppikirjamaista luovimista, ketterää liikkumista maastossa sekä väkeviä seisontoja ja avansseja oli ilo seurata.

Uppouduin metsästyksen seuraamisen lomassa välillä ruskan väreihin. Erityisen hienoja olivat ilta-auringon valaisemat suot sekä kuuraiset varvikot aamun aikaisina tunteina ennen kuin aurinko ehti sulattaa lehtien sokerireunukset.

Vaikka muuten tulistelen retkillä harvakseltaan, kuuluu pyyntipäiviin ehdottomasti nokipannukahvit tervastulilla.

Kiran ansaittu lepohetki

Saalistakin tuli maltillisesti ja nautimme erään merkkipäivän kunniaksi riekkoillallisen. Punaviini-suppilovahverokastike sopii arvokkaan saaliin kylkeen mielestäni täydellisesti. Kaarnikkahillon olin unohtanut kotiin, mutta nokare sitä olisi toiminut annoksen viimeistelynä.

Lapintiainen

Riekkojen ja metsojen lisäksi lintuhavaintoja kertyi lapintiaisista maakotkaan.

Ruskalomailua osa 2: Kilpisjärven ja Lyngenin retkikohteiden kiertelyä

Loput ruskalomastani vietin ystäväni Iinan kanssa Kilpisjärvellä ja Norjan Lyngenissä. Kiersimme tunnettuja (ja hieman ruuhkaisiakin) retkikohteita: kävimme esimerkiksi huiputtamassa Saanan, jonka päälle oli satanut jo reippaasti lunta.

Piipahdus talvessa Saanan huipulla

Kahdesti koronarokotettuina kävimme myös pitkästä pitkästä aikaa ulkomailla eli naapurissa Norjan Lyngenissä. Blåisvatnetin jäätikköjärvellä ruskan värit loivat lumisten vuorien ja sinisenä hohtavan järviveden kanssa kauniin kokonaisuuden. Kohteesta löytyy muuten myös kahden kesän takainen juttuni Retkipaikasta. Yövyimme tällä kertaa yhden yön teltassa kauniin Aspevatnetin rannalla ja seuraavana päivänä paluumatkan varrella kävimme vielä Steindalsbreenin jäätiköllä. Jäätikön sulamisveden lammikko oli jo jäätynyt. Taas yksi merkki talven tulosta.

Notskeilua Kilpisjärven illassa

Käynnissä oleva viikko on selkeästi viimeinen ruskaviikko tänä syksynä, sillä voimistuvat syyspuhurit tiputtelevat jo lehtiä puista reippain ottein. Lisäksi Kilpisjärvellä hotelli ja Retkeilykeskus sulkevat ovensa tämän viikon jälkeen ja avaavat seuraavan kerran vasta keväthangille. Aavistuksen haikea olo kun hieno kausi taas tältä erää päättyy, mutta toisaalta myös ihanaa päästä lepäämään. Ja odottelemaan ensilumia. Ja pimeitä revontulien ja tähtitaivaan valaisemia iltoja.

Ruska jaksaa kyllä sykähdyttää vuodesta toiseen. Tämä ruska oli minulle kolmas. <3

-Laura

Retkeilyn tehoviikko Tunturi-Lapissa

Elokuu alkoi retkeilyn kannalta harvinaisen tehokkaasti, sillä ystäväni etelästä tuli kylään ja kiersimme viikon aikana monta suosittua retkeilyreittiä Tunturi-Lapin alueella ja piipahdimme myös Norjan puolella muutamassa kohteessa.

Särkitunturi Muoniossa

Reitti: 6 km edestakaisin / 2 h

Särkitunturi on pitkään ollut retkikohdelistallani, ja nyt ymmärrän miksi niin monet sitä suosittelevat: kauniit tunturimaisemat ovat helposti saavutettavissa leveää ja loivasti nousevaa soratietä kulkien.

Meidän retkellemme sattui lisäksi aivan upea tyyni ja lämmin kesäilta. Ja koska lähdimme matkaan iltaa vasten, ei ruuhkaakaan juurikaan ollut.

Särkitunturin huipulta avautuu tunturimaisemaa joka suuntaan: Pallastuntureille, Leville ja Ylläksen tuntureille. Huipulla pääsee halutessaan myös lampeen uimaan, mikä on harvinaista tunturien laella.

Huippu on myös sen verran tasainen ja laaja, että siellä mahtuu hyvin evästämään omassa rauhassa. Istahdimme nauttimaan evääksi vihersmoothieta. Smoothieta lipittäessäni ja maisemia ihastellessani meinasin jopa hieman herkistyä, kun mietin että pian nämä metsäiset tunturit tulisivat olemaan taas osa-aikaista lähiluontoani. Olen viimeisen vuoden aikana kaivannut metsää jopa tuskaisen paljon.

Lisätietoja kohteesta: Luontoon.fi - Särkitunturi

Taivaskeron kierros Pallaksella, Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Reitti: 8 km rengasreitti / 4 h

Seuraavana päivänä kävimmekin sitten Pallastuntureilla, joiden siluettia olimme edellisenä iltana ihastelleet Särkitunturin päältä.

Olin käynyt Pallaksen Vatikurussa ja Taivaskerolla jo muutaman kerran aikaisemminkin, joten tällä kertaa keskityin katselemaan maisemia pelkästään omin silmin, enkä edes kaivanut kameraa repustani.

Lisätietoa kohteesta: Luontoon.fi - Taivaskeron kierros

Pikku-Malla, Mallan luonnonpuistossa Kilpisjärvellä

Reitti: 7 km edestakaisin / 3 h

Pikku-Mallan huiputus oli sopiva retki sateisena kesäiltana. Pikku-Mallan päältä näkee kauas Kilpisjärven ylle sekä Ruotsin ja Norjan tuntureille asti. Maisemat ovat huomattavasti jylhemmät kun metsäisten tunturien laelta.

Pikku-Mallan rinteessä oli kokonainen porotokka viettämässä iltaa kun kipusimme ylös huipulle.

Lisätietoa kohteesta: Luontoon.fi - Mallan reitit

Steindalsbreenin jäätikkö Lyngenin niemimaalla Norjassa

Reitti: 12 km edestakaisin / 6 h

Jos viikon muut retket tuntuivat kevyiltä iltakävelyiltä, niin tämä retki sai pohkeet nopeasti jumiin. Norjan puolella retkeillessä nousumetrejä kertyy runsaasti joka kerta, sillä retkireitit lähtevät hyvin usein nousemaan heti aluksi ylöspäin. Niin tekee myös tämä Steindalsbreenin jäätikölle johtava reitti.

Alkumatka on hapottavaa nousua melkein koko matkan Steindalshyttelle asti. Hytte sijaitsee noin puolessa välissä matkaa jäätikölle mennessä. Keittelimme hyttellä trangiaevästä, jotta jaksoimme jatkaa taas matkaa. Hytten voisi käsittääkseni myös vuokrata yöpymiseen ja sieltä löytyy myös tulipaikka.

Hytten jälkeen maasto onkin jo paljon helppokulkuisempaa eikä nousua ole enää niin paljon kuin alkumatkasta. Jäätikköä lähestyessä reitin varrelle osuu myös kaunis laakso, jossa oli tällä kertaa lampaita laiduntamassa. Lampaita ei muuten kannata mennä häiritsemään ainakaan koiran kanssa, sillä emolampaat voivat olla kovinkin suojelevaisia pikkuisiaan kohtaan. Muutoin määkijät vaikuttivat oikein leppoisilta tyypeiltä ja antoivat ohittaa polulla kun rauhakseen kuljimme.

Jäätikön reunaan saapuessamme huomasimme kyltit, jotka näyttävät kuinka 8000 vuotta vanha ikijäätikkö on vuosien aikana sulanut ilmaston lämmetessä. Jo neljässäkin vuodessa on sulanut valtava määrä jäätä.

Jäätikön sulamisvedestä muodostuvassa lammessa voi vaikka pulahtaa jos uskaltaa, mutta jäätikölle ei saa mennä kuin asiantuntevan oppaan seurassa.

Alkukesästä matkaan kannattaa varautua korkeavartisilla kengillä, sillä reitti on silloin vielä osittain lumen peitossa.

Lisätietoja kohteesta: Visit Lyngenfjord - Steindalsbreen glacier

Guolasjärvi (Guolasjávri) Norjassa

Kumpikaan meistä ei ollut nähnyt Haltia aikaisemmin, joten päätimme lähteä tutustumaan siihen Norjan Guolasjärven kautta. Olimme googletelleet etukäteen, että Guolasjärvelle menevä tie on erittäin huonokuntoinen – ja niinhän se olikin. Birtavarren kylältä lähtevä 30 km pituinen yksityistie Guolasjärvelle on kapea, mutkitteleva, jyrkästi nouseva ja huonokuntoinen soratie, jota en itse lähtisi maavarattomalla autolla ajamaan ollenkaan.

Kyytejä Guolasjärvelle ja opastettuja päivävaelluksia Haltille tarjoavat onneksi monet paikalliset matkailuyrittäjät. Guolasjärveltä voi suunnistustaitoinen tehdä myös omatoimisen päiväretken Haltille. Haltille ei mene merkittyä reittiä ja maasto on kivikkoista ja vaikekulkuista, joten huiputusta suositellaan vain kokeneille vaeltajille. Matkaa kertyy noin 8 km suuntaansa. Guolasjärven ja Haltin lähistöllä ei ole myöskään kenttiä, joten jos jotain sattuu, on aikalailla oman onnensa nojassa.

Meillä oli nuoret koirat matkassa, joten retkemme tavoite oli vain kävellä pitkin Guolasjärven rantaa ja nähdä Halti sieltä käsin.

Retkemme tavoite saavutettiin eli pääsimme näkemään Haltin, tutkailemaan karua maisemaa Guolasjärven ympäristössä ja nauttimaan täydellisestä hiljaisuudesta. Haltin huiputan varmasti vielä joskus tulevaisuudessa.

Lisätietoja kohteesta: Visit Lyngenfjord - Halti hike

Kapea ja huonokuntoinen soratie Guolasjärvelle.

-Laura