Harvinainen lauantaipäivä Saanalla

Tänä vuonna Lapin kevätsesonki loppui harmillisesti jo ennen kuin se ehti edes alkaa, mistä on luonnollisesti seurannut paljon ikäviä asioita. Mutta tänään en antanut ajatuksissani tilaa niille. Tänään keskityin viettämään eskapismipäivää tunturissa, sillä tunturi ei tiedä maailman nykytilasta mitään.

Kuva: Ville

Tuntuu jollain tapaa väärältä nauttia siitä, että korona on mahdollistanut myös pieniä positiivisia asioita elämässäni. Mutta toisaalta olisi myös kurjaa olla nauttimatta niistä, joten tänään vietin kotitunturilla päivän ikään kuin koronaa ei olisikaan.

Jos nyt olisi tavallinen kevättalven päivä Kilpisjärvellä, olisi Saanatunturilla paljon muitakin ulkoilijoita – mutta tänään saimme olla siellä kolmistaan.

Jos nyt olisi tavallinen kevättalven päivä Kilpisjärvellä, olisi jompi kumpi meistä tekemässä pitkää työpäivää, emmekä ehtisi tai jaksaisi ulkoilla yhdessä.

Kuva: Ville

Kevätaurinko lämmittää jo näilläkin leveysasteilla ja päivän pituus on jo lähempänä yötöntä yötä kuin kaamosta. Ne ovat asioita, jotka tapahtuvat ihmiskuntaa koskettavasta kriisistä huolimatta ja antavat pienen toivonkipinän siitä, että ehkä ihan kaikki ei muutukaan.

Voimia kaikille!

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärveltä Saanatunturin rinteeltä.

Elämäntyyleistä pohjoisessa – ja vähän muuallakin

Minulla ei ole oikein koskaan ollut niin sanottuja julkkisidoleita, vaan ihailen lukuisia tavallisia ihmisiä, joista monet sattuvat asumaan pohjoisessa. Yksi syy, miksi heitä ihailen on heidän rohkeutensa poiketa normeista ja elää sitä kuuluisaa omannäköistä elämää.

Monet heistä ovat myös löytäneet ne omat keinonsa, kontekstinsa ja kanavansa vaikuttaa ja tehdä hyvää.

Piirre, jota monissa ihailemissani ihmisissä arvostankin, on juuri se heidän palonsa puskea eteenpäin tärkeitä muutoksia. He ottavat yksilökeskeisen kulttuurin keskellä jatkuvasti kantaa myös yhteisiin asioihin: kyseenalaistavat haitallisia normeja tai yhteiskunnallisia rakenteita, tai ilmaisevat polemiikkia herättäviä poliittisia mielipiteitään, vaikka monesti helpompaa olisi vain piileskellä nurkissa ja jättää oma kanta julkaisematta.

Lappiin muutettuani eräs korkeastikoulutettu kaupunkilaiskuplani puhkesi nopeasti – ja hyvä niin, sillä elämäntyylien kirjo on pohjoisessa yllättävänkin monipuolinen ja mielenkiintoinen.

Eräoppaiden ja eränkävijöiden lisäksi Lapissa asuu esimerkiksi valokuvaajia, vapaalaskijoita, kirjailijoita, kalastajia, kahvilanpitäjiä, runoilijoita, omavaraisuuden harjoittajia, hitaasti eläjiä, tanssinopettajia, toimittajia, husky-yrittäjiä, kuvataiteilijoita, dokumentaristeja ja joikuartisteja.

Sekä paljon seikkailunhakuisia ihmisiä, joille paikalleen asettuminen tuntuu liian kahlitsevalta.

Joukkoon lukeutuu tietysti myös perinteisempiä saamelaisia elämäntapoja ja elinkeinoja, kuten poronhoitoa ja käsityöläisyyttä.

Pohjoisessa – ja vähän etelämmässäkin – asuvilta tavisidoleiltani saan inspiraatiota ja ideoita etsiessäni oman tyylistä elämääni ja maailmanparannuskeinojani.

Taipumukseni muihin vertailuun on vähentynyt, eikä vertailukohtinani ole enää minä ja muut, vaan ennemminkin entinen etelän elämäni ja nykyinen pohjoisen elämäni. Koen, että pohjoisen elämäni on huomattavasti vapautuneempaa ja jollain tasolla myös aidompaa.

Silti pohdin jatkuvasti, miltä omannäköinen elämäni mahtaa oikein näyttää ja erityisesti sitä, miltä se tuntuu. Millaisiin uomiinsa se on asettumassa – vai asettuuko se ollenkaan?

Pohjoisen elämääni on nimittäin värittänyt jatkuva muutostila ja olenkin havahtunut siihen, että saatan olla koukussa muutoksiin. Suurissa muutoksissa olen päässyt kokemaan syviä tunteita ja ajautunut väkisinkin kosketuksiin sellaisten filosofisten oivallusten kanssa, joita ei arjessa tule ajateltua. Suuret muutokset aina herättelevät ja pysäyttävät, ja siksi ne ovat niin kiinnostavia – ja koukuttavia.

Jatkuva muutos saattaa olla osa tätä elämänvaihetta, tai ylipäätään osa elämää. Tai ehkä muutoksista on vahingossa tullut riippuvuuteni ja hakeudun väkisin kohti muutostilaa. Onnekseni Lapissa luonto on jatkuvassa vuoden kiertokulun mukaisessa muutostilassa, mikä samalla muuttaa myös meidän luonnon äärellä elävien elämää.

Oman elämän muutoksissa yhteisten asioiden miettiminen jää helposti taka-alalle, mutta nyt elämäni hieman tasaannuttua olisi sopiva hetki hakeutua kohti niitä yhteiskunnallisia muutoksia.

-Laura

Kuvat ovat Keimiöniemen kalapirteiltä, Jerisjärveltä.

Arjestani Lapissa

Vuorossa vastauksia muutamiin usein esitettyihin kysymyksiin, jotka liittyvät töihin ja arkisiin asioihin.

Olen tarkoituksella jättänyt työasiat muihin kanaviin, sillä koen että ihminen tittelien takana on paljon aidompi ja kiinnostavampi. Työnimikkeet ovat pitkälti yhteiskunnan luomia määritelmiä, joten lopulta tärkeintä on kohdata ihminen titteleistä riisuttuna.

Ymmärrän Lapin työkuvioiden kuitenkin kiinnostavan etenkin etelästä pohjoiseen muuttoa hauduttelevia, joten avaan hieman arkeani myös täällä blogin puolella.

Mitä teen työkseni Lapissa?

Tällä hetkellä teen kahta osa-aikaista back-office työtä kotitoimistolta käsin sekä helsinkiläiseen markkinointitoimistoon että Tunturi-Lapin alueella toimivaan luontomatkailuyritykseen. Konkreettisemmin nämä niin sanotut toimistotyöt sisältävät talous- ja henkilöstöhallinnon työtehtäviä, pakollisia paperitöitä sekä markkinointi- ja viestintäsisältöjen luomista.

Töiden ohella “opiskelen” matkailupalvelujen tuottamista ja markkinointia – todellisuudessa opiskeluni ovat vielä toistaiseksi jääneet kaiken muun jalkoihin. Tavoitteenani olisi töitä ja opintoja yhdistellen pikkuhiljaa ymmärtää syvemmin ohjelmapalveluyrittämisestä ja kestävästä Lapin matkailusta.

Lisäksi minulla on hautumassa muutamia opiskeluihin ja töihin liittyviä ideoita ja haaveita, joita haluaisin tulevaisuudessa toteuttaa pohjoisessa. Nuo haaveet liittyvät mielen hyvinvointiin ja tietoiseen läsnäoloon.

Kaikista näistä arjen palasista on kehittymässä jonkinlainen paletti palkkatöitä, yrittäjyyttä ja opintoja. Pienenä ansana tässä kokonaisuudessa on se, että asiat helposti lipsuvat jälleen suorittamisen puolelle. Onneksi osaan nykyisin tunnistaa omat jaksamiseni rajat ja himmata jo etukäteen ennen kuin väsymys pyyhkäisee voimattomaksi ja kyyniseksi.

Jonkin työuupumuksen kaltaisen väsymysjakson jälkeen tuntuukin pitkästä aikaa siltä, että jaksan taas innostua ja motivoitua töistä. Satuin lukemaan jostain, että työn kokee merkitykselliseksi yleensä silloin, kun sillä on jokin positiivinen vaikutus muihin ihmisiin. Ehkäpä siinä syy viimeisimpään motivaatiopuuskaani! Olisi nimittäin valtavan hienoa joskus tehdä työtä, jolla on aidosti hyvä vaikutus muihin ihmisiin, eläimiin tai luontoon.

Miten löysin töitä Lapista?

Olin siinä mielessä onnekas pohjoiseen muuttaja, että minulla ei ollut hoppua löytää työpaikkaa Lapista heti, sillä pystyin jatkamaan osa-aikaisesti etätöitä Helsinkiin. Aloin kuitenkin heti muutettuani seurailemaan erilaisia rekrytointikanavia sekä mielenkiintoisten paikallisten yritysten some-profiileja. Kaupalliselle alalle painottuneen koulutus- ja työtaustani johdosta etsiskelin erityisesti yritysten hallinnollisiin tehtäviin liittyviä töitä, mutta pidin mieleni avoimena kaikenlaisille eteen osuville mahdollisuuksille.

Suunnilleen puoli vuotta Lappiin muuton jälkeen eräs ystäväni linkkasi työpaikkailmoituksen, johon hän oli törmännyt omalla Facebook-feedillään. Ilmoituksen työnkuva paikallisessa matkailuyrityksessä kuulosti siltä, että voisin olla sopiva kandidaatti. Laitoin avoimen hakemuksen sähköpostilla ja muutamien puheluiden ja viestittelyjen jälkeen päädyin aloittamaan työt loppuvuodesta.

Millainen on tyypillinen arkipäiväni Lapissa?

Työviikkoni on pääosin maanantaista perjantaihin, mutta päivittäiset työmäärät ja sisällöt vaihtelevat. Arkipäiväni näyttävät suurin piirtein tältä:

Herään yleensä ilman herätyskelloa viimeistään siinä vaiheessa kun koirani ilmoittaa kahdeksan yhdeksän välillä, että nyt täytyisi päästä aamupissalle. Käytän koiran ulkona ja samalla talven kirpeä pakkaskeli tai kesän loputon valoisuus yleensä herättelee minuakin.

Lyhyen aamu-ulkoilun jälkeen keitän kahvit ja istahdan kahvikupin ja aamiaisen kanssa hetkeksi keittiön ikkunan ääreen seuraamaan päivän valkenemista. Scrollailen samalla feedejäni läpi, jotta saan pintapuolisen käsityksen siitä, mitä lappilaistuneessa somekuplassani on käynnissä: missä päin näkyivät hienoimmat revontulet viime yönä, minne on satanut lisää lunta tai millaisia oivalluksia kukin on elämässään tehnyt.

Viimeistään kymmeneltä avaan läppärin ja aloitan päivän työt.

Työni on fyysisesti lähinnä istumista tietokoneen äärellä joko etäpalavereissa tai itsenäisesti työskennellen. Siksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että pystyn lounastauoilla ja töiden jälkeen suuntaamaan suoraan kotiovesta luontoon.

Viime kesänä tein joskus töitä myös autosta, teltasta, leirintäalueen mökistä tai sään salliessa myös ulkona rullattu makuupatja tuolina ja eväslaatikko pöytänä.

Työpäivän päätteeksi vuodenaika ja sää vaikuttavat paljon siihen mitä teen iltaisin. Nyt sydäntalvella iltojen ollessa vielä pimeitä olen lähinnä lukenut kirjoja, kokkaillut ruokia syksyn sadosta (laiskana kokkina lähinnä sienirisottoa) tai katsonut sarjoja (erityisesti nykyisille kotikulmilleni sijoittuvia luonto-ohjelmia) sekä suunnitellut retkiä tulevalle sulan maan ajalle.

Kiihtyvällä tahdilla lisääntyvä päivänvalo ja hiihtolatujen avautuminen myös tänne Käsivarteen tarkoittavat sitä, että rasvaan sukseni ja käynnistän vihdoin hiihtokauteni kunnolla. Kausi kun saattaa kestää täällä jopa toukokuun loppuun asti. Hiihtokauden jälkeen luvassa retkeilyä lähituntureilla sekä Norjan puolella laaksoissa, vuorilla ja jäätiköillä.

Millaisessa talossa asumme?

Tällä hetkellä asumme aivan tavallisessa rivitaloasunnossa, jossa sähkö lämmittää, ja lumityötkin hoidetaan puolestamme. Lapissa oloni aikana olen asunut myös kaupungissa kerrostaloasunnossa, kimppakämpässä alppitalossa sekä hirsimökissä hiihtokeskuksen mökkikylässä. Haaveenani olisi joskus asua vielä hieman syrjemmässä entistä enemmän omassa rauhassa. Ja hienointa olisi, jos koti olisi järven rannalla, jotta pääsisin talvisin avantoon ja kesäisin pulahduksille kotirannasta.

-Laura

Kuvat ovat Ylläsjärveltä tammikuun lopulta.