Onnellista uutta vuotta Haukankierroksella

"Kun ulkoiset ärsykkeet ovat vähimmillään, ihminen joutuu kohtaamaan itsensä. Ehkä siksi kaamoksen yhteydessä puhutaan niin usein masennuksesta. Pelkäämme mitä sisältämme löydämme. Pimeänä vuodenaikana ihminen vetäytyy kuoreensa, vaikka pitäisi tehdä juuri toisin. Liikkuminen on tutkimusten mukaan tehokkaimpia tapoja torjua kaamoksen kurimusta.

Minulle kaamos, polaariyö, on puhdistava ja rauhoittava paasto etelän levottomasta aistisaasteesta. Kaamoksen keskellä uneni lisääntyvät, kummalliset unet. Ikään kuin mieleni oksentaisi sinne kertyneet luonnottomat lisäaineet. Sitten tulee sininen rauha.”

– Petteri Saario, Erämaan lumo

Vaikka Etelä-Suomessa ei täydellisen puhdistavaa kaamosta olekaan, pystyn samaistumaan Petteri Saarion sanoihin. Synkimmän pimeyden aikaan on pakko kuunnella, mitä oma sisäinen ääni yrittää kertoa, sillä silloin sitä ei voi valolla sokaisemalla vaientaa.

Kevään koittaessa olen monesti sysännyt kaamospohdintani takaisin mieleni reunoille, mutta nyt tajuan että se on ollut itseni huijaamista. Pohdinnat palaavat vuosi vuodelta voimakkaampina keskiöön. Tänä keväänä aionkin tehdä toisin eli muuttaa ajatukset teoiksi.

Ne teot tarkoittavat irti päästämistä. Ne tarkoittavat myös tutusta ja turvallisesta luopumista sekä rakenteilla olevan oravanpyörän pysäyttämistä ennen kuin on liian myöhäistä. Onnellisuus ei nimittäin piileksi isommassa asunnossa tai palkankorotuksessa. Ei lomamatkoissa, omaisuudessa tai missään materiassa. Eikä sitä voi saavuttaa etenemällä työuralla tai suorittamalla tutkintoja.

Onnellisuus on siellä, missä tuntee tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Sellaisia paikkoja voi olla useita ja minulla niitä on aina ollut vähintään kaksi: koti ja luonto. Kodilla en tarkoita tässä aineellista tilaa, asuntoa tai taloa, vaan enemmänkin paikkaa, jonne koen vahvasti kuuluvani. Luonnolla taas tarkoitan niitä kaikkia hetkiä, jotka olen kokenut läheisten ihmisten seurassa luonnon ympäröimänä.

Tällä hetkellä paikka, jota olen pitkään kutsunut kodiksi, ei tunnu enää kodilta. Onnellisuus odottelee minua siis jossakin muualla. Ehkäpä lähempänä luontoa.

Konkreettisesti tämä kaikki tarkoittaa muuttamista Lappiin.

En mitenkään voi ennalta tietää, täyttääkö Lappi kaikki ne odotukset, joita olen sille asettanut. Mutta en voi myöskään jäädä enää jossittelemaan ja rakentamaan toisenlaista elämää vain mielikuvissa. Sen tiedän, että onnellisuus ei löydy sitä etsimällä tai odottamalla, vaan muodostuu sivutuotteena silloin kun uskaltaa kuunnella omaa intuitiota ja tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeilta.

Ennen kuin pääsen lähtemään, on vietävä vielä muutamat keskeneräiset asiat loppuun. Tulevaa muuttoa suunnitellessani virittäydyn Lappi-tunnelmaan esimerkiksi katsomalla Eränkävijöitä ja kiertelemällä Etelä-Suomen kansallispuistoja. Vuoden ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui vielä kerran tuttu ja turvallinen Nuuksion Haukankierros, jolle heitin mielessäni samalla hyvästit – ainakin joksikin aikaa.

-Laura

Sivupolkuja:

Yle Areena: Eränkävijät

Yle Areena: Erämaan lumo

Kaakkurin kierros ja kestävät kulutusvalinnat

Kuluva syksy on kulunut kestäviä kulutusvalintoja pohtiessa.

Olen pyöritellyt ja haudutellut näitä pohdintoja muiden ilmastoahdistusta potevien nuorten kanssa Suomen luonnonsuojeluliiton Tankki-ajatushautomossa. Meidän tiimimme paneutui syksyn aikana pääosin matkailuun liittyviin ympäristötekoihin sekä niistä avoimesti ja innostavasti viestimiseen.

Matkailu ja liikenne aiheuttavat keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä reilun viidesosan. Loput muodostuu asumisesta, ruuasta ja muusta kulutuksesta. Hiilijalanjäljen suuruus määrittyy siis hyvin pitkälti totutun elämäntavan kautta ja on monesti kiinni valinnoista – ainakin niin kauan kun päättäjät välttelevät vastuutaan ilmastotalkoissa.

Omien kulutustapojeni ympäristövaikutusten tiedostaminen ja omasta turhamaisuudestani turhautuminen ovat motivoineet minua erilaisiin valintoihin ja elintapojeni muokkaamiseen. Tällä hetkellä eniten mietityttää se, millaisia matkailuun liittyviä ilmastovalintoja olen aidosti valmis tekemään.

Erityisesti lomamatkojen osalta kyse todella on valinnoista. Jäädäkö marraskuussa koleaan ja harmaaseen Suomeen vai lentääkö viikoksi jonnekin lämpimään ja valoisaan? Lentolippujen hintojen tippuessa ulkomailla reissaaminen on usein jopa halvempaa kuin kotimaassa lomailu. Eri maita ja lomakohteita tulee helposti must visit -listailtua sen enempää miettimättä, miten suuria ympäristökuormituksia jatkuva lentely ja eri kohteiden “keräily” aiheuttaa.

On täysin eri asia lähteä vuodeksi tai useammaksi kuukaudeksi ulkomaille vaihtoon, töihin, reilaamaan, reppureissaamaan tai muulla tavoin tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja elämäntyyleihin. Silloin ei puhuta enää matkojen kuluttamisesta, toisin kuin silloin kun ostaa halpalentoyhtiön lennot hetken mielijohteesta kohteeseen kuin kohteeseen paetakseen hetkeksi arjen ankeutta.

Siksipä olen haastanut itseni minimoimaan lentämisen yhteen edestakaiseen Euroopan sisäiseen lentomatkaan vuodessa!

Eurooppaa kauemmas en ole vielä koskaan edes matkannut, vaikka monet kaukomaat houkuttelevat kovasti. Eniten olen haaveillut esimerkiksi Uuden-Seelannin ja Kanadan luontokohteista, olenhan nähnyt niistä lumoavia kuvia.

Juuri ne lumoavat kuvat somessa ja matkailumainoksissa saavat nykyään aikaiseksi lähinnä ristiriitaisen ahdistusryöpyn. Haluaisin niin kovasti matkustaa tiettyihin paikkoihin näkemään somessa tykkäyksiä keräävien kuvien uskomattomia maisemia. Samaan aikaan kuitenkin tiedostan, että kaukolentojen ilmastopäästöt ovat valtavia ja monet luontokohteet kärsivät liikaturismista. Vuosittaiset black fridayt ja cyber mondayt lisäksi muistuttavat, että kulutuskarkeloiden jatkuessa kiihtyvä ilmastonmuutos pikkuhiljaa tuhoaa juuri niitä asioita, joita luontokohteissa haluaisin nähdä. En mitenkään haluaisi myöntää kuuluvani last chance -turismin luvattuun sukupolveen.

Omantunnontuskia keventääkseni reissaan enimmäkseen Suomessa. Kotimaan kiertely sopii loistavasti nykyiseen elämäntilanteeseeni, enkä haikaile kauas. Heräteostoslentojen sijaan pitkät metsäkävelyt toimivat irtiottoina arjesta.

Suorastaan koukuttaa pysytellä neljän, tai kahdeksan, vuodenajan maassa. Jopa kaamosväsymys kiehtoo; kuuluuhan se olennaisesti juuri tähän joulua edeltävään aikaan. Ehkä kaamoskausi on marraskuun valomerkki tehokkuustempoileville suomalaisille, että nyt olisi aika vähän hidastaa tahtia.

Lentämistä vältellessäni olen viettänyt lomia mökeillä, lähiympäristöissä, roadtripeillä ja kansallispuistoissa. Kansallispuistoihin tai muihin kotimaan luontokohteisiin on kuitenkin vielä hankalaa tai jopa mahdotonta matkustaa junalla tai bussilla, joten yksityisautoilusta en toistaiseksi olisi valmis luopumaan. Se, etten ravaa ulkomailla, ei siis tee reissaamisestani hiilijalanjäljetöntä. Lentämisen vähentäminen on kuitenkin selkeä ilmastoteko, josta aion pitää kiinni.

Toissavuoden roadtrip-kesälomalla kiertelimme Kymenlaaksossa ja kävimme Repovedellä päiväpatikoinnilla.

Aurinkoisena heinäkuun päivänä pisimmällä rengasreitillä eli Kaakkurin kierroksella ei vastoin odotuksia ollutkaan tungosta. Saimme kulkea suurimman osan matkasta ihan kahdestaan. Retkiseuralaisen mielestä emme tietenkään olleet kahdestaan, sillä hänen ympärillään pörräsivät sekä kärpäset että hyttyset, kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä.

Repovedellä reittimerkinnät ovat selkeitä ja telttapaikkoja sekä juomavesikaivoja löytyy useita. Olimme päättäneet tehdä päiväretken kevyillä kantamuksilla, joten kaivot säännöllisin välein kevensivät reppuja huomattavasti kun kaikkea juomavettä ei tarvinnut kantaa alusta asti mukana.

Aloitimme retkemme Lapinsalmen parkkipaikalta, josta lähdimme kulkemaan kohti Tervajärveä. Heti alkumatkaan osui kaunis Kapiavesi, jonka ylitimme Ketunlossilla. Köysilossia kelatessamme ohi lipui useampia melojia. Repovedellä onkin kuulemma paljon hyviä melontapaikkoja ja sieltä voi vuokrata kanootteja ja kajakkeja paristakin eri paikasta.

Tarkoituksenamme oli oikoa hieman, jotta kokonaismatkasta tulisi rengasreitin 27 kilometrin sijaan lähemmäs 20 kilometriä. Ensimmäisen oikoreittivalinnan teimme jo ennen Tervajärveä ja lähdimme risteyksestä pohjoiseen kohti Kuutinkanavaa. Jätimme siis Tervajärven itäisen puolen kokonaan välistä.

Kuutinkanavalta jatkoimme Mustanlamminvuoren näköalatornille. Upeita maisemia ihaillessa nälkä alkoi kurnia jo häiritsevän äänekkäästi ja jatkoimme matkaa Olhavanlammen nuotiopaikalle nauttimaan eväitä. Eväitä mussuttaessa ihastelimme Olhavanvuoren jyrkkiä kallionseinämiä, jotka ovat kiipeilijöiden suosiossa.

Rauhallisen evästauon jälkeen lähdimme kipuamaan jalkaisin ylös Olhavanvuorelle, josta avautui yllä olevan kuvan maisema. Olhavalta jatkoimme Valkjärvelle, josta aikeinamme oli lähteä jo takaisin etelään, mutta Olhavanvuoren maisemista häkeltyneinä ajauduimmekin vahingossa väärälle polulle.

Jonkin matkaa Valkjärven reunaa pohjoiseen talsittuamme tajusimme vilkaista karttaa ja tehdä täyskäännöksen. Mustalammen ja Kuutinkanavan kautta jatkoimme Katajajärvelle ja Lapinsalmelle, jossa retken kruunasi Lapinsalmen riippusilta.

Illaksi ajelimme Verlaan soutelemaan, saunomaan ja yöpymään.

-Laura

Sivupolkuja:

SLL - Tankki

Sitra: Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki

UNESCOn maailmanperintökohde Verla

Kiertoreitin ensiaskeleet Klassarinkierroksella

Tästä se alkaa! Vaellusmatka itseeni, ajatuksiini ja ennen kaikkea kotimaan monimuotoisiin metsiin.

Kun hahmottelen elämäni tähänastista aikajanaa, huomaan että se koostuu joukosta peräkkäisiä kilpailukeskeisiä suorituksia: peruskoulu, kilpavoimistelu, lukio, ylioppilaskirjoitukset, suunnistuskilpailut, pääsykokeet, yliopisto, opiskelijavaihto, työnhaku ja gradu.

Tietysti aikajanalleni on kertynyt valtavasti ihania kokemuksia ja muistoja, mutta silti monien asioiden taustalla on ollut kyse suorittamisesta.

Aikanaan elämää suuremmilta tuntuneet tavoitteet ovat saavuttamisen jälkeen menettäneet merkitystään. Suoritusten sijaan vuosien varrella koetut merkitykselliset hetket ja pohdinnat nousevat lämpiminä tuulahduksina pintaan muistini syövereistä.

Siksi haluankin kulkea tämän matkan kokemukset ja pohdiskelut edellä!

Vaikka blogini syntyidea 2000 kilometriä Suomen 40 kansallispuistossa vuoteen 2040 mennessä voi alkuun kuulostaa jälleen yhdeltä suoritukselta, on oikea haaste lukujen takana se, etten missään vaiheessa ryhtyisi suorittamaan tätä matkaa. Etten suorituskeskeisyyshuumassa kääntäisi tätäkin taas yhdeksi päämääräksi.

Ei se määränpää, vaan se matka — tällä kertaa ihan kirjaimellisesti.

Luontosuhde, sen kadottaminen ja uudelleen löytäminen ovat mietityttäneet minua viime aikoina. En koe, että luontosuhteeni olisi täysin hukassa, mutta haluaisin ehdottomasti vahvistaa sitä.

Eräs asia, jota tällä matkallani varsinaisesti etsin on vaikea pukea sanoiksi, ainakin suomeksi. Parhaiten sitä kuvaa saksankielinen sana waldeinsamkeit, sanasta sanaan käännettynä metsäyksinäisyys. Yksinäisyyden tunteen sijaan tarkoitan tällä voimakasta yhteyden kokemusta luonnon kanssa. En osaa tämän tarkemmin vielä kuvailla luontoyhteyden kokemusta, koska en ole tarpeeksi voimakasta sellaista päässyt kokemaan.

Kansallispuistoreittien lisäksi tämä blogi tulee sisältämään ennalta määrittelemättömän määrän harhailua, haarautuvia ajatuspuroja ja etenkin pohjoisen erämaihin suuntautuvia sivupolkuja. Etelän eläjänä haikailen jatkuvasti pohjoiseen. Voisi siis sanoa, että elämän punaisen langan sijaan päätöksiäni ohjailee kompassin punainen neula. Mutta siitä lisää myöhemmin. Pysytään vielä hetki tai useampi etelässä.

Lähdimme syyskuisena sunnuntaina etsimään sieniä ja ruskaa Nuuksioon Klassarinkierrokselle. Aloitimme kierroksen Valklammen pysäköintialueelta ja kiersimme rengasreitin vastapäivään, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Olimme sen verran varhain liikkeellä, että muita retkeilijöitä oli vähän ja sieniä vielä paljon. Ruskan värejä näkyi vasta aavistuksen kellastuneissa lehdissä.

Klassarinkierroksella on helppokulkuista, mutta vaihtelevaa maastoa: vain neljän kilometrin pituiselta reitiltä löytyy vanhaa kuusimetsää ja lampimaisemia. Klassarinkalliolta avautuu näkymäksi kauas horisonttiin jatkuvat puiden latvat. Reitin maisemat pääsivät yllättämään Nuuksion vakiovierailijoista koostuvan retkiseurueen.

Kauniiden maisemien, ruskan, sienien ja kadotetun luontosuhteen lisäksi uskon, että metsästä voi löytää jotain niinkin isoa ja hienoa kuin elämän tarkoituksen – tai vähintään jonkin suoritusputkea syvemmän merkityksen. Se tuskin tulee löytymään muutaman vuoden tai muutaman kymmenen kilometrin taipaleelta, mutta ehkäpä reilun kahdenkymmenen vuoden ja kahdentuhannen kilometrin kiertoreitiltä.

Sanonnan mukaan joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Siinä on varmasti perää, mutta lähelle voi nähdä myös katsomalla tarkemmin. Kauas lähtemisen sijaan uskonkin, että tutustumalla syvemmin kotimaahan tulen aidosti näkemään lähelle.

-Laura