Harvinainen lauantaipäivä Saanalla

Tänä vuonna Lapin kevätsesonki loppui harmillisesti jo ennen kuin se ehti edes alkaa, mistä on luonnollisesti seurannut paljon ikäviä asioita. Mutta tänään en antanut ajatuksissani tilaa niille. Tänään keskityin viettämään eskapismipäivää tunturissa, sillä tunturi ei tiedä maailman nykytilasta mitään.

Kuva: Ville

Tuntuu jollain tapaa väärältä nauttia siitä, että korona on mahdollistanut myös pieniä positiivisia asioita elämässäni. Mutta toisaalta olisi myös kurjaa olla nauttimatta niistä, joten tänään vietin kotitunturilla päivän ikään kuin koronaa ei olisikaan.

Jos nyt olisi tavallinen kevättalven päivä Kilpisjärvellä, olisi Saanatunturilla paljon muitakin ulkoilijoita – mutta tänään saimme olla siellä kolmistaan.

Jos nyt olisi tavallinen kevättalven päivä Kilpisjärvellä, olisi jompi kumpi meistä tekemässä pitkää työpäivää, emmekä ehtisi tai jaksaisi ulkoilla yhdessä.

Kuva: Ville

Kevätaurinko lämmittää jo näilläkin leveysasteilla ja päivän pituus on jo lähempänä yötöntä yötä kuin kaamosta. Ne ovat asioita, jotka tapahtuvat ihmiskuntaa koskettavasta kriisistä huolimatta ja antavat pienen toivonkipinän siitä, että ehkä ihan kaikki ei muutukaan.

Voimia kaikille!

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärveltä Saanatunturin rinteeltä.

Miksi muutin Lappiin?

Kevätpäiväntasauksena eli 20. päivänä maaliskuuta oli vuosipäiväni kahdessa asiassa: Lappiin muutostani on kulunut päivälleen tasan vuosi, ja muuttoaikeeni ääneen sanoittamisesta päivälleen kaksi vuotta.

Siksi päätinkin kirjoitella niistä mietteistä, mitä tähän aikaan vuodesta olen mielessäni pyöritellyt: miksi halusin muuttaa Lappiin, ja miksi asun täällä edelleen vuoden jälkeenkin?

Monet muuttoni taustasyistä ovat hyvinkin itsekeskeisiä, ja osan niistä voi luokitella jopa kliseisiksi etelästä pohjoiseen muuttavien ajatuksiksi.

Vaikka alun perin muutin Lappiin monien itsekkäiden syiden ajamana, nyt vuoden asumisen jälkeen koen, että haluan antaa jotain myös takaisin ja osallistua enemmän paikallisten yhteisöjen kehittämiseen. Mitä enemmän perehdyn pohjoisen asioihin, sitä selvemmin näen, kuinka vähän vielä tiedän ja kuinka paljon enemmän haluaisin tietää, osata ja osallistua.

Lappi on kokonaisuutena paljon monipuolisempi kuin se jokseenkin yksipuolinen hiihtoturismi-lappikuva, jolla tavoin itsekin Lappia katsoin vielä vuosi takaperin. Yhtä kaikenkattavaa Lappia kun ei ole olemassakaan, vaan maakunnan sisällä eri paikkakunnat ja kylät poikkeavat toisistaan paljonkin.

Etenkin nyt kun koronavirus on myllännyt monia asioita uusiksi, tuntuu entistä vahvemmin siltä, että haluan jäädä Lappiin, jos se vielä kaiken jälkeen on mahdollista. Jännittää miten pohjoinen ylipäätään toipuu kriisistä; miten käy Lapin yrittäjille matkailun notkahduksessa ja miten terveydenhuollon kantokyky kestää kriisin yli.

Koronakriisi koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella ja voimme kaikki auttaa toisiamme eri tavoin, vaikka emme toimisikaan koko yhteiskunnan kannalta keskeisissä ammateissa. Henkisen tuen (etä)tarjoamisen lisäksi voimme tukea vaikkapa paikallisia pienyrittäjiä monin keinoin. Voimme myös auttaa muita yksinkertaisesti välttämällä turhaa matkustamista Suomen sisällä. Monille meistä Lapin lomat ovat jokakeväisiä etuoikeuksia, joten jos yksi lomareissu jää koronan takia välistä, ei sen pitäisi olla niin kovin suuri murhe paljon isompien menetysten koetellessa nyt koko ihmiskuntaa.

Koronakriisin myötä olen myös tajunnut, että hyvin monelle ihmiselle etätöiden tekeminen kotona tarkoittaa karanteenia ja social distancing valtion päättäjien taholta tulevaa suositusta. Minulle nuo molemmat ovat jokapäiväistä elämää ja omia valintojani. Normaalista arjestani poiketen olen nyt kriisiaikana soitellut ja viestitellyt eri puolilla Suomea ja maailmaa asuville läheisilleni tavallista enemmän.

Olen myös elänyt viimeisen vuoden ajan päivä ja viikko kerrallaan, sen tarkemmin suunnittelematta tulevaisuutta. Toki olen ideoinut tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvia asioita, mutta en yritä enää väkisin hallita elämän kulkua ennalta, vaan annan paljon tilaa muutoksille ja ennalta-arvaamattomille käänteille. Tuo uusi elämänasenteeni on auttanut myös sietämään epävarmuutta, jota erityisesti nyt on pakostakin jatkuvasti siedettävä.

Pitkän alustuksen jälkeen viimein niihin syihin, miksi muutin Lappiin.

Kahdeksan vuodenaikaa ja harvinainen erämaaluonto. Minulle oli tärkeää, että voisin asua Lapissa vähintään vuoden, jotta kokisin kaikki kahdeksan vuodenaikaa kunnolla. Etelän talven ikuiseen marraskuuhun verrattuna Lapin kaikki vuodenajat ovat täynnä ihmeteltävää. Lumikaan ei ole enää pelkkää lunta vaan silläkin on monia olomuotoja syystalven ensilumesta sydäntalven puuterilumeen ja kevättalven kantohankeen. Vuodenaikojen lisäksi avotunturit, puhtaat järvivedet ja erämainen luonto ovat harvinaisuuksia, joihin en ollut etelässä tottunut.

Itseni etsiminen oli yksi painavimmista syistä muuttooni. Etelässä koin jatkuvasti paineita toteuttaa elämää tiettyjen normien mukaan tietyllä keskiluokkaisella kaavalla: opintojen jälkeen siirrytään työelämään, mieluiten vakituiseen työpaikkaan tai vaihtoehtoisesti työpaikkaan, joka on hyvä ponnahduslauta nousujohteisen uran näkökulmasta. Asuntosäästötilin kartuttamisen jälkeen hankitaan ensiasunto, mennään naimisiin ja perustetaan perhe. Eletään ruuhkavuosia, muutetaan isompaan asuntoon ja suunnitellaan lomamatkoja tai mökkireissuja, jotta voidaan aina hetkeksi ottaa aikalisiä ruuhkavuosiarjesta.

Eikä tuossa elämäntyylissä tietenkään ole mitään vikaa, mutta en koe sitä tyyliä omakseni. Enkä väitä, etteikö omantyylistä elämää voisi elää myös etelässä — itse asiassa monille juuri Helsinki tai muut isommat kaupungit mahdollistavat omannäköisen elämän, joka ei pienillä paikkakunnilla aina ole mahdollista.

Erinäisistä syistä johtuen pääkaupunkiseudusta muotoutui minulle vuosien saatossa kahlehtivalta tuntuva paikka, jossa muiden mielipiteet merkitsivät minulle omiani enemmän ja aloin olla hukassa elämänsuuntani kanssa. Pohjoisessa asuessa minulla on ollut enemmän aikaa prosessoida ja pohtia, mitä tulevaisuudelta mahdollisesti haluaisin ilman jatkuvaa ulkopuolista vaikutetulvaa.

Rauhoittuminen ja hiljentäminen. Etelän elämässäni suoritin vielä suorittamasta päästyänikin, enkä koskaan kunnolla pysähtynyt nauttimaan siitä, mitä olin jo saavuttanut tai saanut. Enkä pysähtynyt miettimään sitä, mitä todella haluan elämältä. Enemmän mietin sellaisia asioita kuin, mikä näyttäisi hyvältä CV:ssä, tai mikä kaikista lukuisista vaihtoehdoista olisi rationaalisin ja tehokkain.

Pääkaupunkiseudun tahti on nakuttavan luja, ja ironista kyllä, se korostuu nyt koronakriisissä: muutoksiin täytyy pystyä reagoimaan tunneissa mitattavassa aikahaarukassa, muuten on globaalissa maailmassa auttamatta myöhässä. Etätöiden ja muiden myllerrysten kautta (suur)kaupunkien kapitalistinen tehokkuusajattelu on kulkeutunut nyt myös Lappiin: samaan aikaan kun koko maailma on pysähdyksissä, on tehtävä tehokkaasti tukihakemuksia, lomautuspäätöksiä sekä lainojen (ja elämän) uudelleenjärjestelyjä.

Toivon, että joskus tulevaisuudessa koronan jälkeen voin palata takaisin pohjoiselle tyypillisempään rauhalliseen rytmiin: hengähtää, hengittää ja elää hetkessä, ilman jatkuvaa höntyilyä ja hoppuilua joka suuntaan.

Myöskin Käsivarren Lapin syvä hiljaisuus tuntuu elintärkeältä erityisesti juuri nyt.

-Laura

Kuvat ovat Sallasta maaliskuulta 2018. Näiden kuvien tarkoitus ei ole houkutella ketään matkustamaan Lappiin juuri nyt, vaan ennemminkin innostaa katselemaan vuosien takaisia lomakuvia ja elää niiden kautta uudelleen ihania hetkiä sillä välin, kun uudet lomareissut ovat tauolla.

Elämäntyyleistä pohjoisessa – ja vähän muuallakin

Minulla ei ole oikein koskaan ollut niin sanottuja julkkisidoleita, vaan ihailen lukuisia tavallisia ihmisiä, joista monet sattuvat asumaan pohjoisessa. Yksi syy, miksi heitä ihailen on heidän rohkeutensa poiketa normeista ja elää sitä kuuluisaa omannäköistä elämää.

Monet heistä ovat myös löytäneet ne omat keinonsa, kontekstinsa ja kanavansa vaikuttaa ja tehdä hyvää.

Piirre, jota monissa ihailemissani ihmisissä arvostankin, on juuri se heidän palonsa puskea eteenpäin tärkeitä muutoksia. He ottavat yksilökeskeisen kulttuurin keskellä jatkuvasti kantaa myös yhteisiin asioihin: kyseenalaistavat haitallisia normeja tai yhteiskunnallisia rakenteita, tai ilmaisevat polemiikkia herättäviä poliittisia mielipiteitään, vaikka monesti helpompaa olisi vain piileskellä nurkissa ja jättää oma kanta julkaisematta.

Lappiin muutettuani eräs korkeastikoulutettu kaupunkilaiskuplani puhkesi nopeasti – ja hyvä niin, sillä elämäntyylien kirjo on pohjoisessa yllättävänkin monipuolinen ja mielenkiintoinen.

Eräoppaiden ja eränkävijöiden lisäksi Lapissa asuu esimerkiksi valokuvaajia, vapaalaskijoita, kirjailijoita, kalastajia, kahvilanpitäjiä, runoilijoita, omavaraisuuden harjoittajia, hitaasti eläjiä, tanssinopettajia, toimittajia, husky-yrittäjiä, kuvataiteilijoita, dokumentaristeja ja joikuartisteja.

Sekä paljon seikkailunhakuisia ihmisiä, joille paikalleen asettuminen tuntuu liian kahlitsevalta.

Joukkoon lukeutuu tietysti myös perinteisempiä saamelaisia elämäntapoja ja elinkeinoja, kuten poronhoitoa ja käsityöläisyyttä.

Pohjoisessa – ja vähän etelämmässäkin – asuvilta tavisidoleiltani saan inspiraatiota ja ideoita etsiessäni oman tyylistä elämääni ja maailmanparannuskeinojani.

Taipumukseni muihin vertailuun on vähentynyt, eikä vertailukohtinani ole enää minä ja muut, vaan ennemminkin entinen etelän elämäni ja nykyinen pohjoisen elämäni. Koen, että pohjoisen elämäni on huomattavasti vapautuneempaa ja jollain tasolla myös aidompaa.

Silti pohdin jatkuvasti, miltä omannäköinen elämäni mahtaa oikein näyttää ja erityisesti sitä, miltä se tuntuu. Millaisiin uomiinsa se on asettumassa – vai asettuuko se ollenkaan?

Pohjoisen elämääni on nimittäin värittänyt jatkuva muutostila ja olenkin havahtunut siihen, että saatan olla koukussa muutoksiin. Suurissa muutoksissa olen päässyt kokemaan syviä tunteita ja ajautunut väkisinkin kosketuksiin sellaisten filosofisten oivallusten kanssa, joita ei arjessa tule ajateltua. Suuret muutokset aina herättelevät ja pysäyttävät, ja siksi ne ovat niin kiinnostavia – ja koukuttavia.

Jatkuva muutos saattaa olla osa tätä elämänvaihetta, tai ylipäätään osa elämää. Tai ehkä muutoksista on vahingossa tullut riippuvuuteni ja hakeudun väkisin kohti muutostilaa. Onnekseni Lapissa luonto on jatkuvassa vuoden kiertokulun mukaisessa muutostilassa, mikä samalla muuttaa myös meidän luonnon äärellä elävien elämää.

Oman elämän muutoksissa yhteisten asioiden miettiminen jää helposti taka-alalle, mutta nyt elämäni hieman tasaannuttua olisi sopiva hetki hakeutua kohti niitä yhteiskunnallisia muutoksia.

-Laura

Kuvat ovat Keimiöniemen kalapirteiltä, Jerisjärveltä.