Alkutalven ajatuksia

Ikävä. Vaikka palaudun parhaiten yksinolossa, ja erityisesti metsän hiljaisuudessa, ei se tarkoita ettenkö ikävöisi usein myös etelässä asuvia ystäviäni ja sukulaisiani. Tänä vuonna etelässä käyminen on ollut harvinaisen hankalaa ja monet suunnitellut kyläilyt ovat peruuntuneet tai siirtyneet, mikä on kaivertanut ikävääni entisestään.

Kaipaus. Tällä hetkellä kaipaan kasvotusten käytyjä keskusteluja ilman pätkiviä etäyhteyksiä. Kaipaan halauksia. Ja sitä, että voin nauraa kaveriporukan kanssa niin vapautuneesti, että vedet valuvat silmistä.

Kiitollisuus. Samalla olen myös kiitollinen, että saan asua korona-ajan juuri täällä pohjoisessa, jossa rajoitukset eivät juurikaan vaikuta tavalliseen sosiaalisesti eristäytyneeseen etätyöskentelyarkeeni tai vapaa-ajan luontoharrastuksiini.

Kuva: Jonna Saari

Huoli. Huolettaa ja harmittaa, että matkustusrajoitukset ovat vieneet älyttömän määrän työpaikkoja Lapista, vaarantaneet monien elinkeinon ja tuoneet ihmisten elämään paljon taloudellisia ja terveydellisiä vaikeuksia ja huolia. Huolia ne ovat tuoneet myös omaan elämääni.

Ymmärrys. Oman elämän huolien lomassa on hyvä tarkastella tätä vuotta ja tilannetta myös kokonaisuutena. Ymmärrän, että rajoituksia tehdään yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa olevien suojelemiseksi. Ymmärrän, että yhteisiä rajoituksia tarvitaan siksi, että yksilöt eivät osaa käyttää yksilönvapauttaan vastuullisesti.

-Laura

Arjestani Lapissa

Vuorossa vastauksia muutamiin usein esitettyihin kysymyksiin, jotka liittyvät töihin ja arkisiin asioihin.

Olen tarkoituksella jättänyt työasiat muihin kanaviin, sillä koen että ihminen tittelien takana on paljon aidompi ja kiinnostavampi. Työnimikkeet ovat pitkälti yhteiskunnan luomia määritelmiä, joten lopulta tärkeintä on kohdata ihminen titteleistä riisuttuna.

Ymmärrän Lapin työkuvioiden kuitenkin kiinnostavan etenkin etelästä pohjoiseen muuttoa hauduttelevia, joten avaan hieman arkeani myös täällä blogin puolella.

Mitä teen työkseni Lapissa?

Tällä hetkellä teen kahta osa-aikaista back-office työtä kotitoimistolta käsin sekä helsinkiläiseen markkinointitoimistoon että Tunturi-Lapin alueella toimivaan luontomatkailuyritykseen. Konkreettisemmin nämä niin sanotut toimistotyöt sisältävät talous- ja henkilöstöhallinnon työtehtäviä, pakollisia paperitöitä sekä markkinointi- ja viestintäsisältöjen luomista.

Töiden ohella “opiskelen” matkailupalvelujen tuottamista ja markkinointia – todellisuudessa opiskeluni ovat vielä toistaiseksi jääneet kaiken muun jalkoihin. Tavoitteenani olisi töitä ja opintoja yhdistellen pikkuhiljaa ymmärtää syvemmin ohjelmapalveluyrittämisestä ja kestävästä Lapin matkailusta.

Lisäksi minulla on hautumassa muutamia opiskeluihin ja töihin liittyviä ideoita ja haaveita, joita haluaisin tulevaisuudessa toteuttaa pohjoisessa.

Kaikista näistä arjen palasista on kehittymässä jonkinlainen paletti palkkatöitä, yrittäjyyttä ja opintoja. Pienenä ansana tässä kokonaisuudessa on se, että asiat helposti lipsuvat jälleen suorittamisen puolelle. Onneksi osaan nykyisin tunnistaa omat jaksamiseni rajat ja himmata jo etukäteen ennen kuin väsymys pyyhkäisee voimattomaksi ja kyyniseksi.

Jonkin työuupumuksen kaltaisen väsymysjakson jälkeen tuntuukin pitkästä aikaa siltä, että jaksan taas innostua ja motivoitua töistä. Satuin lukemaan jostain, että työn kokee merkitykselliseksi yleensä silloin, kun sillä on jokin positiivinen vaikutus muihin ihmisiin. Ehkäpä siinä syy viimeisimpään motivaatiopuuskaani! Olisi nimittäin valtavan hienoa joskus tehdä työtä, jolla on aidosti hyvä vaikutus muihin ihmisiin, eläimiin tai luontoon.

Miten löysin töitä Lapista?

Olin siinä mielessä onnekas pohjoiseen muuttaja, ettei minulla ollut hoppua löytää työpaikkaa Lapista heti, sillä pystyin jatkamaan osa-aikaisesti etätöitä Helsinkiin. Aloin kuitenkin heti muutettuani seurailemaan erilaisia rekrytointikanavia sekä mielenkiintoisten paikallisten yritysten some-profiileja. Kaupalliselle alalle painottuneen koulutus- ja työtaustani johdosta etsiskelin erityisesti yritysten hallinnollisiin tehtäviin liittyviä töitä, mutta pidin mieleni avoimena kaikenlaisille eteen osuville mahdollisuuksille.

Suunnilleen puoli vuotta Lappiin muuton jälkeen eräs ystäväni linkkasi työpaikkailmoituksen, johon hän oli törmännyt Facebookissa. Ilmoituksen työnkuva paikallisessa matkailuyrityksessä kuulosti siltä, että voisin olla sopiva kandidaatti. Laitoin avoimen hakemuksen sähköpostilla ja muutamien puheluiden ja viestittelyjen jälkeen päädyin aloittamaan työt loppuvuodesta.

Millainen on tyypillinen arkipäiväni Lapissa?

Työviikkoni on pääosin maanantaista perjantaihin, mutta päivittäiset työmäärät ja sisällöt vaihtelevat. Arkipäiväni näyttävät suurin piirtein tältä:

Herään yleensä ilman herätyskelloa viimeistään siinä vaiheessa kun koirani ilmoittaa kahdeksan yhdeksän välillä, että nyt täytyisi päästä aamupissalle. Käytän koiran ulkona ja samalla talven kirpeä pakkaskeli tai kesän loputon valoisuus yleensä herättelee minuakin.

Lyhyen aamu-ulkoilun jälkeen keitän kahvit ja istahdan kahvikupin ja aamiaisen kanssa hetkeksi keittiön ikkunan ääreen seuraamaan päivän valkenemista. Scrollailen samalla feedejäni läpi, jotta saan pintapuolisen käsityksen siitä, mitä lappilaistuneessa somekuplassani on käynnissä: missä päin näkyivät hienoimmat revontulet viime yönä, minne on satanut lisää lunta tai millaisia oivalluksia kukin on elämässään tehnyt.

Viimeistään kymmeneltä avaan läppärin ja aloitan päivän työt.

Työni on fyysisesti lähinnä istumista tietokoneen äärellä joko etäpalavereissa tai itsenäisesti työskennellen. Siksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että pystyn lounastauoilla ja töiden jälkeen suuntaamaan suoraan kotiovesta luontoon.

Viime kesänä tein joskus töitä myös autosta, teltasta, leirintäalueen mökistä tai sään salliessa myös ulkona rullattu makuupatja tuolina ja eväslaatikko pöytänä.

Työpäivän päätteeksi vuodenaika ja sää vaikuttavat paljon siihen mitä teen iltaisin. Nyt sydäntalvella iltojen ollessa vielä pimeitä olen lähinnä lukenut kirjoja, kokkaillut ruokia syksyn sadosta (tumpelona kotikokkina lähinnä sienirisottoa) tai katsonut sarjoja (erityisesti nykyisille kotikulmilleni sijoittuvia luonto-ohjelmia) sekä suunnitellut retkiä tulevalle sulan maan ajalle.

Kiihtyvällä tahdilla lisääntyvä päivänvalo ja hiihtolatujen avautuminen myös Kilpisjärvellä tarkoittavat sitä, että rasvaan sukseni ja käynnistän vihdoin hiihtokauteni kunnolla. Kausi kun saattaa kestää täällä pitkälle toukokuuhun asti. Hiihtokauden jälkeen on luvassa retkeilyä lähituntureilla sekä Norjan puolella laaksoissa, vuorilla ja jäätiköillä.

Millaisessa talossa asumme?

Tällä hetkellä asumme aivan tavallisessa rivitaloasunnossa, jossa sähkö lämmittää, ja lumityötkin hoidetaan puolestamme. Lapissa oloni aikana olen asunut myös kaupungissa kerrostaloasunnossa, kimppakämpässä alppitalossa sekä hirsimökissä hiihtokeskuksen mökkikylässä. Haaveenani olisi joskus asua vielä hieman syrjemmässä entistä enemmän omassa rauhassa. Ja hienointa olisi, jos koti olisi järven rannalla, jotta pääsisin talvisin avantoon ja kesäisin pulahduksille kotirannasta.

-Laura

Kuvat ovat Ylläsjärveltä tammikuun lopulta.

Ylläksen Pyhäjärvellä pohtimassa Lapin olemusta

Suomi on täynnä pyhäjärviä ja Lappi täynnä pyhätuntureita. Nämä tämänkertaisen retkemme pyhät eli Pyhäjärvi, Pyhälompolo ja Pyhäjärvenlaki sijaitsevat Ylläksellä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella.

Lähdimme seikkailemaan Pyhäjärven parkkipaikalta vailla tarkkaa reittisuunnitelmaa ja päädyimme kiertämään Pyhälompolon ympäri, minkä jälkeen kipusimme hetken verran kohti paljasta Pyhäjärvenlakea. Tajusimme pian, että silmämääräisesti lähellä häämöttävä huippu olikin oikeasti sen verran kaukana, ettei mukaan tarttuneilla eväsmäärillä kannattaisi lähteä sitä huiputtamaan.

Tunturien huiputtaminen on joka kerta erilaista; joskus paljas laki on saavutettavissa helposti ja nopeasti, mutta useimmiten sitä tulee itse huiputetuksi korkeuskäyrien tai hidaskulkuisen maaston toimesta.

Hillan lehdet ruskan väreissä

Tälläkin retkellä pohdiskelin taas ääneen ja äänettömästi monenmoisia asioita, muun muassa sitä, mitä lappi oikeastaan edes tarkoittaa, mistä se alkaa ja mihin se päättyy. Yhtenäistä lapin määritelmää kun ei vaikuttaisi olevan olemassa.

Googlettelemalla ja kirjoja lukemalla Lapin käsite ei ainakaan tarkennu yhtään selkeämmäksi. Määritelmä vaihtelee lähteen julkaisuajankohdasta sekä kirjoittajan taustoista ja näkövinkkelistä riippuen. Myös turismiteollisuudella on oma liiketaloudellista hyötyä tavoitteleva näkemyksensä Lapista.

Ja kun kysyn lapin määritelmää pohjoisen ihmisiltä itseltään, saan vielä epäselvempiä vastauksia.

Kuva: Jonna Saari

Yksinkertaisin tapa lähteä määrittelemään Suomen Lappia on nykyisen Lapin maakunnan rajat. Maakuntarajojen ulkopuolelle jää kuitenkin esimerkiksi Kuusamo, joka on maisemiltaan ja kulttuuriltaan varmasti monella tapaa lappimainen. Hieman epäloogisesti Lapin maakuntaan kuuluvat silti Kuusamon korkeudella sijaitsevat Posio ja Ranua.

Pinta-alaltaan nykyinen Lapin maakunta käsittää kolmasosan Suomesta, joten Lapin olemusta on siksikin vaikea kiteyttää, vaikka matkailumarkkinointi sitä kovasti, ja usein keinotekoisesti, yrittääkin. Eteläisimmät osat Lapin maakunnasta ovat esimerkiksi kasvillisuudeltaan paljon runsaampia ja vehreämpiä kuin ne karut ja jylhät pohjoisosien maisemat, jotka Lappi-kuvastoon monesti yhdistetään.

Maakunnan rajaama Lappi ei kuitenkaan aina vastaa ihmisten mielikuvaa Lapista. Etelästä katsottuna Lappi usein alkaakin jo Kuusamon Rukalta. Sen sijaan monen pohjoisen ihmisen mielestä oikea Lappi alkaa vasta kuusirajalta, eli sieltä missä luonnonvaraiset kuuset eivät enää kasva. Käytännössä kuusiraja kulkee Itä-Lapissa Ivalon ja Inarin kirkonkylän välissä ja Länsi-Lapissa Enontekiön kunnan etelärajan tienoilla.

Lappi ei myöskään pääty Suomen valtion rajalle, vaan ulottuu myös Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisosiin. Tarkemmin perehdyttyäni tätä neljän maan alueelle ulottuvaa aluetta tulisi kutsua Saamenmaaksi (pohjoissaameksi Sápmi) eli sen alkuperäiskansan saamelaisten kotiseutualueeksi, joka Suomen valtion sisällä käsittää Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosat.

Kuva: Jonna Saari

Lapin laaja, monisyinen ja tietyiltä osin myös vaiettu historia vaikuttaa osaltaan paljon siihen, miten paikalliset ihmiset Lapin ja lappilaisuuden mieltävät. Historiankirjoissa puhutaan muun muassa Lapin ja Lannan rajasta, Saamenmaasta, Meänmaasta, Peräpohjolasta, ja tietysti Lapin sodasta, joka muutti asioita monin tavoin.

Jonna pääsi äyskäröintihommiin, jotta saatiin venelossi liikkeelle. Minun tehtäväkseni jäi tilanteen ikuistaminen.

Jos jätetään hallinnolliset, maantieteelliset ja historialliset määritelmät hetkeksi sivuun, voi Lapin olemusta etsiä myös kokemusperästä käsin. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Lappi on jokaisen täällä asuvan ja täällä vierailevan oma henkilökohtainen kokemus ja siihen vahvasti liittyvä maa-alue tai maisema.

Monille syntyperäisille paikallisille koti tietyllä paikkakunnalla tai kylässä on sidottu suvun maihin, elinkeinoihin ja historiaan. Koti on siis vahvasti kiinni juurissa.

Matkailijan näkökulmasta Lapin voi kaiketi kokea niin monella eri tavalla kuin on lapinkävijöitäkin. Joillekin Lapin olemus on toiminnallisissa aktiviteeteissa, kuten hiihtokilometreissä, harjuksen kalastuksessa, laavulla tulistelussa, fyysistä ja henkistä kanttia koettelevissa erämaavaelluksissa, kelkkailussa, kullanhuuhdonnassa, koskenlaskussa tai revontulivalokuvauksessa.

Toisille Lappi on luonnontilaisessa metsässä, tunturiylängöillä, hillajängillä tai lohijoissa.

Mustikan varvuista näkee parhaiten ruskan etenemisen.

Minulle Lappi on kirkasvetisten tunturijärvien rannalla sekä puuttomien ja karujen tunturinlakien eli kerojen päällä – paikoissa, joissa näkee kauas. Ja ennen kaikkea Lappi on minulle luonnon hiljaisuudessa, kaukana kaupunkien aistiärsykkeistä ja moottoriteiden kohinasta.

Jonna elementissään tutkailemassa pinnanalaista maisemaa Pyhäjärvessä.

Minä elementissäni tutkailemassa aavaa maisemaa tunturijärven pinnan yläpuolella. Kuva: Jonna Saari.

Edessäni olevat kokemukset ja tulevaisuudessa kohtaamani ihmiset tulevat varmasti vielä muovaamaan käsitystäni Lapista ja lappilaisuudesta.

Luonnonilmiöistä minulla on vielä kokematta ainakin taivaankannen täyttävät revontulet, kaamoksen sininen hetki, vyötärölle yltävät lumihanget ja ripset jäädyttävät pakkaset. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että tulen kokemaan nuo talven ihmeellisyydet paljon pohjoisemmassa, kuusirajankin pohjoispuolella; siellä joidenkin mielestä oikeassa Lapissa.

-Laura