Somepaastoa ja tulevia lammaslomia

Kesäkuu viettää jo viimeisiä viikkojaan, sinirinnat vetelevät viimeisiä suvivirsiään ja kesäpäivänseisaus pyöräyttää vuodenkierron vähän varkainkin kohti syksyä. Kotimaan kesälomakausi on kuitenkin vasta alkanut, ja minäkin kuulun tänä vuonna siihen monipäiseen massaan, joka käynnistää lomansa keskikesän juhlasta.

Kuva: Kaisa Kauppila

Olen viettänyt nyt kesäkuussa somepaastoa, muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan. Somettomuus on tuntunut virkistävältä vaihtelulta ja mielialan tasaannuttajalta.

Dopamiiniryöpsäytykset saan kesän aikana varmasti tulevilta reissuilta ja niiden sisältämistä retkikohteista. Yllä olevat kuvat liittyvät näihin kohteisiin olennaisesti: lampaita, vesiputouksia, vuoria, vuonoja ja vulkaanisuutta. Suuntaan tänä kesänä pitkästä aikaa ulkomaille asti – reilun viiden vuoden tauon jälkeen. Pistäytymiset Norjassa ja Ruotsissa kun eivät Kilpisjärveltä käsin mielestäni lukeudu ulkomaanmatkoiksi, vaikka valtioiden raja ylittyykin matkaa tehdessä.

Ehkä jatkan hiljaiseloa somessa kesän yli, tai sitten en. Mutta lupaan kertoa tulevien reissujeni retkikohdevinkkejä vähintäänkin täällä blogissa.

-Laura

Päivittyvä perhosseuranta Kilpisjärveltä

Alkuvuoden hämyisten talvi-iltojen viihdykkeenä selailin perhoskirjoja, joita olin lainannut kirjastoautosta. Pakkasen vielä purressa pitkään tulevia päiviä, viikkoja ja kuukausia päätin, että tänä kesänä yrittäisin opetella tunnistamaan tunturiseudulla viihtyviä perhoslajeja.

Harvinaiset tunturikasvit houkuttelevat näille kulmille erikoisia perhosia, joista kuuluisin (ainakin perhospiireissä) lienee pohjansiilikäs (Arctia alpina). Tämä ultraharvinainen perhoslaji löydettiin Käsivarresta ensimmäisen kerran 1799, ja seuraava havainto kyseisestä perhosesta tehtiin vasta 1962 Saanalla. 1960-luvun jälkeen virallisia pohjansiilikäshavaintoja on kertynyt aivan näihin päiviin asti. Omat tähänastiset perhoshavaintoni eivät ole aivan pohjansiilikkään maineen veroisia, mutta kauniita liihottelijoita yhtä kaikki.

Kovinkaan yksinkertaista puuhaa ei perhostunnistus vaikuta olevan, sillä pätevän tunnistuksen tekemiseen vaaditaan yleensä ylä- ja alasiipien sekä etu- ja takasiipien kuviointien tutkailua. Eli toisin sanoen valokuvat perhosesta pitäisi onnistua saamaan useammista eri asennoista. Perhosia kun ei voi pyytää poseeraamaan, jää tunnistaminen yleensä muutaman kuvan varaan. Onneksi joidenkin lajien kuvioinnit ja esiintymisseudut eroavat sukulaisistaan sen verran reippaasti, että tunnistus joskus onnistuu jopa yhden kuvan avulla. Tämä pätee esimerkiksi lapinverkkoperhoseen, jonka hieman samannäköistä lähilajia kirjoverkkoperhosta ei tavata näin pohjoisessa.

Päätin perustaa tänne blogiin päivittyvän perhosseurannan Kilpisjärven tunturimaastoista. Lisäilen kuvia ja havaintoja sitä mukaa, kun niitä kertyy. Jos kertyy.

Muurainhopeatäplä (Boloria freija). Kuvattu Kilpisjärvellä 3.6.2024.

Hopeatäplien tunnistamisessa kului useampikin tovi, sillä samannäköisiä lähilajeja on lukuisia. Päädyin lopulta ylemmän yksilön osalta muurainhopeatäplään. Voin olla väärässäkin. Alempi taas muistuttaa yläsiipien kuvioinnin perusteella tunturihopeatäplää.

Mahdollisesti tunturihopeatäplä (Boloria napaea). Kuvattu Käsivarren erämaa-alueella heinäkuussa 2022.

Lapinverkkoperhonen (Euphydryas iduna). Kuvattu Kilpisjärvellä 30.6.2022.

Kangasperhonen (Callophrys rubi) on koko maassa yleinen nopsasiipiperhonen, ja se viihtyy nähtävästi myös tunturimaisemissa. Kuvattu Kilpisjärvellä 16.6.2024.

-Laura

Lähteitä ja sivupolkuja:

Suomen perhoset

Luontoportti – perhoset

Suomen lajitietokeskus

Hetta–Pallastelua – opaskirjani klassikkoreitille

Kirjoittamani ja kuvaamani Hetta Pallas retkeilyopas ja kartta (2023, Karttakeskus) on havainnoivalle retkeilijälle suunnattu tietopainotteinen teos, josta löytyy tiivistetyn kattavaa kuvausta Hetta–Pallas vaellusreitin etappien lisäksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ja sen reuna-alueiden

• elinkeinohistoriasta alkaen jääkauden jälkeisestä peuranpyyntiajasta poropaimentolaisuuteen ja nykypäivän luontaiselinkeinoihin;

• matkailuhistoriasta tutkimusmatkailijoiden aikakaudelta nykypäivän trendikkääseen luontomatkailuun;

• monimuotoisesta luonnosta aina luppoisista taigametsistä muumilaaksomaisille tuntureille;

• lajistosta nisäkkäistä lintuihin ja kaloihin sekä pikkuruisiin tunturikasveihin;

• kahdeksasta vuodenajasta yöttömästä yöstä kaamokseen.

Lisäksi oppaassa on runsaasti hyödyllistä infoa vaelluksen suunnittelua varten. Opaskirjasta löytyy esimerkiksi vastauksia yleisiin kysymyksiin, kuten miten reitin lähtöpisteille pääsee, mitä retkeilypalveluita reitin varrelta löytyy, ja millaisia varusteita tunturivaellukselle tarvitaan.

HETTA–PALLAS VAELLUSREITTI

Hetta–Pallas on vaellusreittien klassikko, joka on Suomen ensimmäinen merkitty retkeilyreitti. Se viitoitettiin maastoon jo vuonna 1934 eli samalla vuosikymmenellä, kun tunturimatkailun ensiaskelia otettiin.

Nyt 90 vuotta vaellusreitin merkitsemisen jälkeen Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on käyntimäärissä mitattuna Suomen suosituin kansallispuisto ja sen keskeisin elementti ja kuuluisin nähtävyys Pallastunturit kuuluvat kansallismaisemiemme kunniakkaaseen joukkoon.

PÄIVÄREITIT HETASSA JA PALLAKSELLA

Vaellusreitin lisäksi esittelen oppaassa Hetan ja Pallaksen seudun suosituimmat päiväretkikohteet, joita on yhteensä parisenkymmentä. Mukana ovat esimerkiksi suursuosion saavuttaneet Särkitunturi ja Pallasjärven Punainenhiekka.

Oppaan retkikohteet on tarkoitettu kierrettäväksi pääosin sulan maan aikaan, mutta joillekin reiteille pääsee talvisin myös lumikengillä tai tunturisuksilla. Opaskirjan mukana on vedenkestävä kartta, jolle kaikki kirjassa esitellyt kohteet on merkitty.

Lumettoman ajan retkeilykausi alkaa Tunturi-Lapissa aivan näillä näppäimillä, ja opaskirja auttaa tulevan kesän tunturiretkien suunnittelussa sekä paikallisen lajistotuntemuksen kartuttamisessa.

Havaintorikasta retkikesää toivoen!

-Laura