Kiirunankello

Kiirunankello (campanula uniflora) kasvaa Suomessa vain ja ainoastaan Käsivarressa, korkeimpien tunturien keskipaljakalla. Tätä arktista kellokasvia tavataan myös muissa Pohjoismaissa. Enontekiön suurtuntureita runsaslukuisempana se kasvaa Norjan ja Ruotsin kalkkipitoisilla tuntureilla sekä Islannista.

kiirunankello

Löysin tämän kiirunankellon heinäkuun puolivälin paikkeilla kotimaastoista tutun tunturin puolivarjoiselta pohjoisrinteeltä. Hentoinen kukka huojui kevyessä tuulenvireessä niin huomaamattomasti muiden kasvien seassa, etten olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota ellen olisi lähtenyt sitä varta vasten etsimään. Huomatessani kasvin, pääsi suustani spontaani ja yllättynyt “tuoko se nyt sitten on”.

Suomessa äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu arktisen tunturilinnun mukaan nimetty kellokasvi on ollut etsintälistallani jo neljä kesää, joten sen löytäminen tällä yöttömän yön retkellä oli palkitsevaa.

Lajin voi harjaantumaton silmä sekoittaa myös kissankelloon. Kissankello on kuitenkin kiirunan kukkaa huomattavasti kookkaampi ja näyttävämpi. Lisäksi kiirunankellon varressa ja kellon tyvessä on lyhyitä vaaleita karvoja, kuten alemmasta kuvasta juuri ja juuri erottaa.

Kellon terälehdet värjäytyivät ilta-auringossa hieman tavanomaista tummemman violeteiksi. Luonnossa väritys oli kuvia hailakampi ja vaatimattomampi. Tämä yksilö oli suunnilleen kymmenen sentin korkuinen. Sen rinnalla kasvavat kuusi muuta kiirunankelloa olivat jo kukkineet ja suoristaneet karvaisen vartensa pystyyn.

kiirunankello

-Laura

Somepaastoa ja tulevia lammaslomia

Kesäkuu viettää jo viimeisiä viikkojaan, sinirinnat vetelevät viimeisiä suvivirsiään ja kesäpäivänseisaus pyöräyttää vuodenkierron vähän varkainkin kohti syksyä. Kotimaan kesälomakausi on kuitenkin vasta alkanut, ja minäkin kuulun tänä vuonna siihen monipäiseen massaan, joka käynnistää lomansa keskikesän juhlasta.

Olen viettänyt nyt kesäkuussa somepaastoa, muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan. Somettomuus on tuntunut virkistävältä vaihtelulta ja mielialan tasaannuttajalta.

Dopamiiniryöpsäytykset saan kesän aikana varmasti tulevilta reissuilta ja niiden sisältämistä retkikohteista. Yllä olevat kuvat liittyvät näihin kohteisiin olennaisesti: lampaita, vesiputouksia, vuoria, vuonoja ja vulkaanisuutta. Suuntaan tänä kesänä pitkästä aikaa ulkomaille asti – reilun viiden vuoden tauon jälkeen. Pistäytymiset Norjassa ja Ruotsissa kun eivät Kilpisjärveltä käsin mielestäni lukeudu ulkomaanmatkoiksi, vaikka valtioiden raja ylittyykin matkaa tehdessä.

Ehkä jatkan hiljaiseloa somessa kesän yli, tai sitten en. Mutta lupaan kertoa tulevien reissujeni retkikohdevinkkejä vähintäänkin täällä blogissa.

-Laura

Päivittyvä perhosseuranta Kilpisjärveltä

Alkuvuoden hämyisten talvi-iltojen viihdykkeenä selailin perhoskirjoja, joita olin lainannut kirjastoautosta. Pakkasen vielä purressa pitkään tulevia päiviä, viikkoja ja kuukausia päätin, että tänä kesänä yrittäisin opetella tunnistamaan tunturiseudulla viihtyviä perhoslajeja.

Harvinaiset tunturikasvit houkuttelevat näille kulmille erikoisia perhosia, joista kuuluisin (ainakin perhospiireissä) lienee pohjansiilikäs (Arctia alpina). Tämä ultraharvinainen perhoslaji löydettiin Käsivarresta ensimmäisen kerran 1799, ja seuraava havainto kyseisestä perhosesta tehtiin vasta 1962 Saanalla. 1960-luvun jälkeen virallisia pohjansiilikäshavaintoja on kertynyt aivan näihin päiviin asti. Omat tähänastiset perhoshavaintoni eivät ole aivan pohjansiilikkään maineen veroisia, mutta kauniita liihottelijoita yhtä kaikki.

Kovinkaan yksinkertaista puuhaa ei perhostunnistus vaikuta olevan, sillä pätevän tunnistuksen tekemiseen vaaditaan yleensä ylä- ja alasiipien sekä etu- ja takasiipien kuviointien tutkailua. Eli toisin sanoen valokuvat perhosesta pitäisi onnistua saamaan useammista eri asennoista. Perhosia kun ei voi pyytää poseeraamaan, jää tunnistaminen yleensä muutaman kuvan varaan. Onneksi joidenkin lajien kuvioinnit ja esiintymisseudut eroavat sukulaisistaan sen verran reippaasti, että tunnistus joskus onnistuu jopa yhden kuvan avulla. Tämä pätee esimerkiksi lapinverkkoperhoseen, jonka hieman samannäköistä lähilajia kirjoverkkoperhosta ei tavata näin pohjoisessa.

Päätin perustaa tänne blogiin päivittyvän perhosseurannan Kilpisjärven tunturimaastoista. Lisäilen kuvia ja havaintoja sitä mukaa, kun niitä kertyy. Jos kertyy.

Muurainhopeatäplä (Boloria freija). Kuvattu Kilpisjärvellä 3.6.2024.

Hopeatäplien tunnistamisessa kului useampikin tovi, sillä samannäköisiä lähilajeja on lukuisia. Päädyin lopulta ylemmän yksilön osalta muurainhopeatäplään. Voin olla väärässäkin. Alempi taas muistuttaa yläsiipien kuvioinnin perusteella tunturihopeatäplää.

Mahdollisesti tunturihopeatäplä (Boloria napaea). Kuvattu Käsivarren erämaa-alueella heinäkuussa 2022.

Lapinverkkoperhonen (Euphydryas iduna). Kuvattu Kilpisjärvellä 30.6.2022.

Kangasperhonen (Callophrys rubi) on koko maassa yleinen nopsasiipiperhonen, ja se viihtyy nähtävästi myös tunturimaisemissa. Kuvattu Kilpisjärvellä 16.6.2024.