Tunturihiihtelijän ylistys kaamokselle

January 11, 2022

Vielä viimeinen kaamosylistys tältä erää. Sitten on hiljalleen suunnattava ajatukset lähestyvään kevääseen, kerihangen kepeisiin hiihtopäiviin.

29.12.2021 Kaamoksen kaakaohiihto lähikukkulalle

Hiihtelimme hattarakoivikossa ahkiota vetäneen urhean umpisenhiihtäjän jälkiä. Kuten melkeinpä aina Kilpisjärvellä, hiihtoretkemme suuntautui jälleen ylöspäin, kohti puutonta keroa.

Löysimme aukean paikan koivikon keskeltä. Edessämme avautui Kilpisjärvi (sekä kylä että järvi) ja sitä ympäröivät teräväpiirteiset tunturit.

Lumikko oli käynyt tepsuttelemassa lähistöllä.

Lämmitystä kaipaavat kohmeiset sormet hakeutuivat höyryävän kaakaokuksan ympärille. Kuumaa juomaa hörpätessä osa härmistyneiden silmäripsien kuurakerroksesta suli pois.

Tuuhean talvikarvan kasvattanut belgianpaimenkoira Nelson nautiskeli kylmänvalkean pakkashangen viileydestä.

7.1.2022 Tunturiylängön kaamostaikaa

Pelkistetty ja puhtoinen kylää reunustava tunturiylänkö rajautui pohjoisessa horisontissa täyteläiseen pinkkiin ja unensiniseen, etelässä mandariininoranssiin. Toissaöinen puhuri oli lakaissut eläinten vanhat jäljet hangesta ja jättänyt tilalle omat jälkensä lumidyyneinä, jotka kova pakkanen oli jähmettänyt paikalleen.

Jylhä ja samaan aikaan lempeä maisema oli yllättäen täysin tyven. Pakkasasteita oli kolmisenkymmentä, mutta sukset oli silti saatava jalkaan ja ajatukset hangen suhinaan.

Kaamostunturissa ei tehnyt mieli kiirehtiä. Hiihdimme hissukseen ja havainnoiden. Painoimme mieleen jokaisen yksityiskohdan tuulentuivertamassa pysähtyneessä tunturissa: lainehtivan lumipeitteen muotokielen ja riekon sipsuttamat symmetriset askellukset. Etsimme taivaalta kasvavaa kuuta, joka hiihtoretken päätteeksi tupsahtikin sirppinä tunturiharjanteiden väliin.

8.1.2022 Aurinkojahti kaamoksen lopulla

Pienellä kylällä jutut kulkevat vauhdilla. Niin oli korviimme kantautunut sekin tieto, että korkealta kukkulalta saattaisi nähdä jo pilkahduksen Auringosta. Kaamoksen lopulla Auringon tervehtiminen tuntuu tärkeältä siirtymisriitiltä seuraavaan vuodenaikaan.

Päättäväisinä tarvoimme ja hikoilimme umpisessa ja könysimme kukkulalle, jolta Auringon ennustimme näkevämme. Meitäkin sinnikkäämmät auringonsäteet kurkottelivat Ruotsin nyppylöiden takaa, mutta valahtivat kuitenkin lopulta näkymättömiin. Samaan aikaan Kuu kohosi vastataivaanrannasta kiiruhtaen.

Emme vieläkään nähneet pilkahdusta Auringosta – tuosta taivaankappaleesta, joka polaariyön aikaan ei meille näyttäydy, mutta joka silti on kaamoksessakin läsnä. Kuu heijastaa auringonvaloa myös kaamospäivinä, revontulet syntyvät aurinkotuulesta ja taivaanrantaan vastaruskon alapuolelle maalautuva sininen siivu, maapallon varjo, on sekin auringonvalon aikaansaannoksia.

Vajaan viikon päästä Aurinko tulee tervehtimään kyläläisiä kahden kuukauden tauon jälkeen. Siihen hetkeen päättyy kaamos.

Kilpisjärven kaamos on joka vuosi hieman erilainen. Toissa vuonna se oli leuto ja helmiäispilvet värittivät etelähorisonttia lähes päivittäin. Viime vuonna kaamos oli sitkeän pilvipeitteen hämärtämä, tuulinen ja tuiskuinen.

Tänä vuonna kaamos oli kirkas ja hyytävän kylmä. Kuu oli tämän kaamoksen päätähti ja tanhuavat taivaanvalkeat ilahduttivat iltaisin.

Kaamoksesta luopuminen tuntuu joka talvi vaikeammalta. Kaamoksessa on niin paljon lempeyttä ja armollisuutta.

-Laura

Sivupolkuja:

Retkipaikka: Värikästä ja levollista – 10 kuvaa Kilpisjärven kaamoksesta

Loppukesän sävyjä

August 21, 2021

Pohjoisessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että kesä päättyy yöttömän yön loppumiseen. Yleensä kelitkin viilenevät jo heti elokuun alussa ja ruska alkaa vaivihkaa hiipiä tunturikoivuihin ja varvikoihin. Nyt elokuun puolivälissä syksy tuoksuu jo ilmassakin, ja sateet ropisevat katoissa ja räystäissä. Kukat ovat kukkineet, marjat kypsyneet, sääsket kaikonneet, ja sienetkin puskevat esiin sammaleiden seasta.

Ennen kuin päästän kesän kokonaan menemään ja käännän ajatukset tulevaan ruskaan, kertailen vielä kuvien kautta loppukesän tunnelmia.

Loppukesän sävyjä Kilpisjärvellä

Käsivarren tunturit vetivät menneenä kesänä minua puoleensa väkevämmin kuin koskaan aikaisemmin. Ehkäpä siksi, että tutustuin uusiin puoliin paikallisessa tunturiluonnossa ja tiedostan nyt entistä paremmin sen haurauden ja uhanalaisuuden. Kun oppii tuntemaan harvinaisten tunturikasvien ja eläinten haastavat ja alati kutistuvat elinympäristöt, tuntuu niiden arvostaminen ja suojeleminen entistä tärkeämmältä asialta.

Saanan luontopolulla elokuisessa ilta-auringossa. Kuva: Kirsi

Kiitos Kirsille seurasta kesän kukka-, lintu- ja tunturiretkillä Käsivarressa sekä tämän Retkipaikan Tervehdyttävä pienuus: Ylevän kokemus -artikkelin linkkaamisesta! Juuri tuo pienuuden tunne ja ylevän kokemus on se, mitä tuntureilta löydän.

Retkipaikan artikkelissa minua eniten puhuttelivat nämä lauseet:

Nykyaikaa leimaavan korostuneen yksilökeskeisyyden aikana ylevä on suoraa vastalääkettä käsitykselle minästä kaiken keskipisteenä.
Olet pieni. Nauti siitä.

- Katkelma kirjasta Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Pienuutta kokemassa ylevän äärellä. Kuva: Kirsi

Tätä blogia aloitellessani koin luontosuhteeni olevan hukassa tai ainakin väärillä urilla. Silloin kolmisen vuotta sitten etsiskelin kuumeisesti metsäyksinäisyyttä (waldeinsamkeit), mutta Etelä-Suomesta en sitä löytänyt. Nyt tuota ylevää yksinoloa saan kokea arjessa metsien lisäksi myös tuntureilla – ja se tuntuu pienelle ihmiselle suurelta etuoikeudelta!

Yöttömän yön kukkaloiston lisäksi linnut vangitsivat huomioni menneenä kesänä. Lintujen eriskummallista elämää oli aivan mahtavaa seurata kevätmuutosta soidinmenojen kautta pesintään ja poikasten kuoriutumiseen. Pian poikasetkin ovat jo oppineet lintujen elämässä tärkeät selviytymistaidot ja ovat valmiita lähtemään talveksi kohti etelää. Haikeasti hyvästelen muuttolinnut taas seuraavaan kesään asti.

Tunturi- tai sopulinkallioinen tai joku niiden sekoitus

Ailakkavaaralta. Kuva: Kepa — Kuva: Kepa

Kilpisjärven luonto on niin erityinen ja karulla tavalla kaunis, että sen syliin kotiutuminen vei minulta lopulta melkein kaksi kokonaista vuotta. Eteläisen Tunturi-Lapin luonto Pallastuntureilta Ylläksen tuntureille on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Käsivarren suurtunturiluonto, mutta nyt viimein uskallan kutsua Kilpisjärvenkin jylhiä huippuja kotoisiksi.

Muutamia ruskalehtiä näkyy jo tunturikoivuissa.

Loppukesän sävyjä Äkäslompolossa

Heinäkuun loppupuolella sain toiseen kotikylääni kivoja kyläilijöitä etelästä. Kesäloman loppumista vietimme ystäväni Jeminan kanssa tuntureilla samoillen ja maastopyöräillen. Tuntureilla ajantaju katoaa huomaamatta ja aika minuuteissa tai tunneissa mitattuna menettää merkityksensä; se jos mikä on parasta palautumista lomalla ja arjessa.

Pohjantikka Kesänkitunturin alarinteen metsikössä

Ukkosta enteileviä pilvimassoja Muononjoen yllä. Tuona yönä ukkostikin rajusti. Minulle raju ukonilma on viesti siitä, että me ihmiset olemme mitättömän merkityksettömiä suurten luonnonvoimien äärellä.

Ensimmäisten syyssateiden mukana saapui elämääni myös vähän murheita lähipiirissä. Sateen jälkeisen metsän tuoksu, valo ja värit rauhoittavat onneksi mieltä.

Syksy on nyt täällä. Aurinko painuu jälleen horisontin taakse, sumu kertyy vesistöjen ylle ja etelään talvehtimaan suuntaavat linnut lähtevät pian muuttomatkalleen. Me pohjoisen asukkaat jäämme tänne odottamaan talven ihmeitä kuurankukista revontuliin.

-Laura

Sivupolkuina syysiltoihin sopivia kirjavinkkejä pohjoisen luonnosta:

Tieteen ja taiteen tunturit

Pohjoinen

Kulkijat

Kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi

July 18, 2021

Ennen kuljin metsissä ja tuntureillakin lähinnä karttaa, kompassia tai matkamittaria tuijotellen. Sienien ja marjojen sijaan keräilin kansallispuistoja ja hiihtokilometrejä, ja luonnon aistimisen sijaan keskityin itseeni, omaan fyysiseen suoritukseeni. Miten paljon silloin jäikään näkemättä ja kuulematta – havainnoimatta.

Tunturin huipulle kiirehtimällä itse tunturiluonnosta jää kokematta monta puolta. Tunnetuiltakin tuntureilta, kuten Saanalta tai Pallakselta, voi löytää rauhallisia paikkoja ja sellaista nähtävää, joka ei kiireisimpien kulkijoiden silmiin osu.

Maisemiinkin ehtii uppoutua paremmin kun ei pidä tunturissa kiirettä.

Tunturimaisema sykähdyttää joka kerta. Se saa aikaan aidon ihastuksen ja pysähtymisen. Mieli menee automaattisesti meditatiiviseen tilaan luonnon kauneuden äärellä. Kuva: Kirsi

Pikkuruisten tunturikasvien takia voi välillä kyyristyä maatasoon tai käydä vaikka ihan makuulleen kukkien tasolle. Silloin voi havaita esimerkiksi lapinalppiruusun tai jääleinikin.

Toisinaan täytyy tähyillä korkeuksiin, jotta voi nähdä maakotkan, piekanan tai tunturihaukan.

Rakkakivikoita kannattaa haravoida katseella, sillä kiirunat osaavat maastoutua taitavasti kiviksi. Ja toisaalta esimerkiksi kivitaskut ja pulmuset viihtyvät kivien päällä ympäristöään tarkkaillen.

Kiiruna maastoutuneena kivikkoon. — Kiiruna maastoutuneena kivikkoon

Varvikossa voi lymytä kokonainen riekkopoikue ja tunturikoivikossa kaunis sinirinta.

Riekkokoiras vahtimassa, että poikue pääsee turvallisesti etenemään varvikossa.

Poikueen yksi pikkuisista kipitti vauhdilla mahdollisia petoja piiloon.

Sinirinta on Lapin maakuntalintu ja ääntelylaajuutensa takia myös pohjoisen satakieli.

Kuuntelemalla oppii monien lintujen ääntelyä; hjii-tsäk-tsäk säksättää kivitasku kivien päällä pomppien ja niiaillen. Kiiruna naurahtaa naristen kauempana kivikossa. Kapustarinnat viheltävät surullisen kuuloista loputonta vihellystään tunturinrinteellä.

Metsäisempään maastoon suunnatessa voi kuulla, kun teeri tai metso lehahtaa lentoon metsäaukean reunalla. Kuukkelit tulevat lähimpien puiden oksille usein keikkumaan ja katselemaan, kuka heidän metsissään taivaltaa. Taivaanvuohen määkimistä muistuttava lentoääni kertoo linnun kaartelevan jossakin lähistöllä. Aapasoilla ja kosteikoilla lintujen elämöinti voimistuu entisestään.

Keskikesällä myös perhoset liihottelevat tunturiniityillä.

Vesistöjen äärellä voi tyynenä päivänä tarkkasilmäinen havaita vesilintujen lisäksi kalojen pintatuikkimista tai hyppimistä hyönteissaaliiden perässä.

Tunturipaljakan niityillä ja kankailla aina karuihin louhikkoihin asti kasvaa myös hyvin harvinaisia kasveja, joita ei muilta kasvupaikoilta löydä. Käsivarren suurtuntureilla kasvaa monia rauhoitettuja kasvilajeja, kuten pahta-ailakki, jääleinikki, lapinalppiruusu, varputädyke, karvakuusio ja kiirunankello.

Olen kulkenut matkani kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi ja nautin nyt suunnattomasti siitä, että olen löytänyt tunturiluonnosta niin monia uusia puolia eri vuodenaikoina. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin takaisin metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen; kauas menneisyyteen ennen maanviljelyä, teollistumista ja kaupungistumista. Tiedostan toki ettei asia ihan niinkään ole, mutta aikamatka-ajatusleikkinä se on silti mukava ja levollinen.

-Laura

P.S. Yötön yö on päättymäisillään ja marjojen kypsymisen myötä alkaa pian sadonkorjuun aika eli minulle marjastus- ja sienestyskausi.

Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Kilpisjärveltä heinäkuun aikana.