Helmiäispilvet — Blogi

Auringonsäteiden välissä vietetään muutaman kuukauden pituisia kaamoskarnevaaleja. Pilviverhojen pysyessä auki, voi taivaankannen väri-ilottelua seurata melkeinpä vuorokauden jokaisena tuntina.

Värikylläisten vuorokausien väleissä piipahtavat pyrypäivät ovat taivasnäytösten välipäiviä, ja samalla maankamaralla sijaitsevan yleisön lepopäiviä. Silloin ehtii uppoutua kirjailijoiden luomiin tarumaailmoihin jopa vuorokausiksi putkeen. Koko syksyn kestänyt luku- ja kuuntelu-urakkani päättyi eräänä pyryisänä joulupyhänä, kun luin Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjan päätöstarinan yhteen pötköön.

Kaikki vapaat ja värikkäät kaamostunnit pyrin kuitenkin viettämään ulkona, minkä seurauksena kameraan kertyi kirjava kaamoskuvasarja.

5.1.2025 – violetin valon pakkaspäivä

Loppiaisen tienoilla pakkanen ylitti maagisen 30 asteen rajan, jonka kylmemmällä puolella kaamospäivät ovat usein purppuraisia maasta taivaaseen ja koivuihin kasvaa silkkipaperilehtiä.

Koivujen huurrelehdet syntyvät ilmassa olevan kosteuden jäätyessä kylmille oksille, mutta violetiksi värjäytyvän valon taustoja en osaa selittää. Oma veikkaukseni purppurapäiväilmiön syntyyn on se, että pakkasilmassa leijailevat pienen pienet jäähileet heijastavat auringon kaukaisen kajastuksen sävyjä, jolloin vaikuttaa siltä, että ilmakin olisi pinkkiä. Tämän tarkempaa selitystä en väri-ilmiölle vielä löytänyt, sillä päädyin lueskelemaan eri värien aallonpituuksista ja sain pääni pyörälle ennen kuin löysin pakkaspurppuralle pätevät perustelut.

Kuvaaja: Kirsi Kiemunki

11.1.2025 – helmiäispilvihiihto ja pieni siivu aurinkoa

Tammikuun puoli polaariyöstä oli helmiäistentäyteinen. Korkeapaineen luomat pakkasviikot sekä matalapaineita puskevat voimakkaat länsivirtaukset vuorottelivat ja loivat ilmakehän eri kerroksiin helmiäispilvien muodostumiseen vaadittavat olosuhteet.

Helmiäiset syntyvät hyisen kylmässä yläilmakehässä eli stratosfäärissä, mutta samaan aikaan täällä ihmisten ilmakehän kerroksessa, troposfäärissä, vietetään yleensä föhn-tuulen leudontamia päiviä.

Plussapäiviä kertyi tänä kaamoksena huolestuttavan useita. Eräänä näistä lauhoista, mutta tuulisista päivistä lähdimme tunturiin hiihtelemään. Helmiäishiihdon hovikuvaajana toimi Ville Alatalo.

Psykedeelisten polaaristratosfääripilvien tarkkailun lomassa havaitsimme myös pienen siivun kaukaisesta kaamosauringosta. Horisontin yläpuolelle aurinko kipuaa Kilpisjärvellä 12. päivänä tammikuuta, joten niillä tienoin korkeimmilta tuntureilta voi nähdä jo palasen valopallosta.

Muita kirjavia kaamoskuvia

Kaamoksen keskellä myös uusi kalenterivuosi vaihtui värikkäästi. Vuoden ensimmäisenä päivänä näin tähänastisen elämäni hienoimmat revontulet. Taivas oli täynnä monivärisiä, sähäkästi joka suuntaan sinkoilevia tulia, ja yläpuolelleni muodostuva revontulikorona muistutti valtavaa lohikäärmettä, jonka vihreissä siivissä oli punaisia, violetteja ja keltaisia juovia.

Värikkäiden taivastapahtumien lisäksi menneenä kaamoksena luntakin tuprutteli taivaan täydeltä, ja lapiointihommissa sai huhkia lihakset jumiin. Kaamoksen päättyessä virallinen lumensyvyys oli Kilpisjärvellä metrin luokkaa, joten kylä saattaa talven edetessä rikkoa vielä omia ennätyksiään. Suomen virallinen lumensyvyysennätys on nimittäin Kilpisjärven hallussa: 190 cm huhtikuulta 1997.

17. & 18.1. – polaariyön päätösviikonloppu

Kilpisjärven kylällä kaamos päättyy vuodesta riippuen 17. tai 18. päivänä tammikuuta, jolloin auringonsäteet kurkottelevat pienen hetken eteläisellä taivaanrannalla, kunnes katoavat jälleen kukkuloiden taakse. Tänä vuonna kaamoksen päätöspäivä pysyi osittain pilviesirippujen takana.

Itse olin viettämässä polaariyön päätösviikonloppua Ylläksellä, jossa jo hyvinkin tutuiksi tulleet helmiäispilvet esittivät talvikiertueensa viimeisiä näytöksiä. Tälle talvelle kertyneiden helmiäispäivien määrästä en ole pysynyt enää kärryillä. Psykedeelipilviä on näkynyt lähes yhtä usein kuin revontuliakin, ellei jopa useammin.

Helmiäispilviä Ylläsjärven jäältä kuvattuna. Ylläksen korkeudella kaamos kestää vain muutamia viikkoja ja oli päättynyt jo joulukuun lopulla.

Helmiäispilvien kuvaaminen ei ole kaikista helpoin laji niiden kirkkauden vuoksi.

Kaamoksenpäätöskärrynpyörä. Kuvaaja: Jenni Hakulinen

-Laura

Sivupolkuja:

Ilmatieteen laitos: Ilmakehän kerrokset

Foreca: Helmiäispilvet

Sydäntalven ilmiöitä

Kaamos

Kaamoskuvia ja -retkiä Tunturi-Lapissa

Helmiäispilvet

Harvinaisia helmiäispilviä voi Länsi-Lapissa nähdä sydäntalven kuukausina Skandien läheisyydessä. Helmiäispilvet ovat polaaristratosfääripilviä: ne muodostuvat jääkiteistä napa-alueiden yläilmakehässä. Maankamaralta katsottuna ne sijaitsevat noin 15-30 kilometrin korkeudessa, toisin kuin tutummat alapilvilajit, jotka sijaitsevat yleensä vain muutamassa kilometrissä.

Helmäispilvet syntyvät kylmässä (jopa -85°C) stratosfäärissä erityisesti lännestä puskevan voimakkaan ilmavirtauksen, kuten föhn-tuulen, aikoihin. Esimerkiksi Kilpisjärvellä Kölivuoriston ylle syntyy tällöin ilmamassoista niin kutsuttuja vuoristoaaltoja, jotka vaikuttavat helmiäispilvien syntyyn. Vesihöyryä päätyy vuoristoaaltojen seurauksena hyytävän kylmään stratosfääriin, jossa kosteus härmistyy jääkiteiksi, helmiäispilviksi. Helmenhohtoisen värinsä pilvet saavat kun auringonvalo taittuu aamu- ja iltahämärän aikaan pilvien jääkiteistä.

Helmareita on ymmärtääkseni kahta eri sorttia: “hyviksiä” (virallisesti tyyppi 2) ja “pahiksia” (tyyppi 1). Ensin mainitut koostuvat puhtaasti jääkiteistä ja ovat värikkäitä, kirkkaan pastellinsävyisiä. Jälkimmäiset ovat haaleampia, lähes valkoisia ja niissä on ainesosana myös typpi- ja rikkihappoa. “Pahikset” ovat pahiksia siksi, että ne edistävät otsonikatoa. Arktisella alueella stratosfäärissä onkin vähemmän otsonia kuin muualla. Pahispilvien syntymiseen vaikuttavat osaltaan myös meidän ihmisten ilmakehään dumppaamat saasteet.

Voimakas länsivirtaus ja kylmä stratosfääri yhdessä luovat ne harvinaiset olosuhteet, joita vaaditaan helmiäispilvien syntymiseen. Kylmä ja tiivis polaaripyörre, joka aiheutti vuonna 2020 ennätyslumisen talven pohjoiseen ja lumettoman talven etelään, loi myös stratosfääriin otollisen kylmät olosuhteet helmiäispilville. Suurimman osan näistä helmiäispilvikuvista olen ottanut Kilpisjärvellä juuri kyseisenä talvena.

Helmäispilvifaktojen lähteet: Ursa, Ilmatieteen laitos ja Foreca

Aurinko ja Kuu loistavat kirkkaina samalla taivaalla

Keskitalvi juuri kaamoksen päättymisen jälkeen on 66 leveyspiirin pohjoispuolella yksi harvoista ajanjaksoista, jolloin sekä aurinko että kuu loistavat kirkkaina vastakkain samalla taivaalla. Nämä kuvat otin tammikuun 15. päivänä Äkäslompolon Kuertunturilta.

Pakkassumu eli häkärä

Pakkassumu eli häkärä, jota riekon pieruksikin kuulemma kutsutaan, muodostuu nimensä mukaisesta kovilla pakkasilla. Utuinen sumukerros, joka välillä peittää koko näkyvyyden ja jonka takaa auringonvalo kauniisti siivilöityy, muodostuu talvella jääkiteistä. Jostain on saapunut ilmaan ensin kosteutta, esimerkiksi matalapaineen tuomana, ja sen jälkeen kova pakkanen jäädyttää kosteuden pienenpieniksi jääkiteiksi.

Revontulet

Pohjoinen revontulivyöhyke on pohjoisnavan ympärillä oleva maantieteellinen alue, jossa revontulia havaitaan usein silloin kun geomagneettinen aktiivisuus on normaalilla tasollaan. Koko maapallon väestöstä vain kaksi prosenttia asuu revontulivyöhykkeellä. Suomen Lappi sijaitsee pohjoisella revontulivyöhykkeellä ja tilastollisesti eniten revontulia havaitaan Suomessa Kilpisjärvellä.

Revontulet syntyvät aurinkotuulen aiheuttamista avaruusmyrskyistä, jotka Maan magneettikenttään törmätessään aiheuttavat värikkäitä purkauksia. Revontulien tarkemmasta synnystä voi lukea Ilmatieteen laitoksen tai Ursan sivuilta tai vaikkapa Suomen Luonto -lehdestä.

Tänä talvena revontulia on näkynyt melkeinpä jokaisena selkeänä iltana. Olen päässyt seuraamaan voimakkaita, väriseviä ja värikkäitä taivaantulia, mutta myös nukkunut monien hienojen näytösten ohi.

Tämä tammikuisen illan loimunäytös kesti yhteensä kuusi tuntia ja seurasin sitä Äkäslompolosta käsin.

Harvoja esityksiä jaksaa seurata kuutta tuntia putkeen. Makasin välillä selälläni tyhjällä tiellä, välillä hangessa. Välillä kävin sisällä lämmittelemässä ja jatkoin taivaan tapittamista ikkunan takaa. Revontulikoronaa en nähnyt tälläkään kertaa, mutta leikittelevää loimottelua sain seurata tuntitolkulla. Toisinaan taivaankansi täyttyi vihreästä, hetkittäin värit hiipuivat. Sitten käynnistyi jälleen uusi koreografia. Välillä näkyi pilkahdus pinkkiä helmoissa, ikään kuin tanssiaismekon alushameen vilahdus vihreässä asukokonaisuudessa.

Tykkylumi

Revontulien ohella tykkylumi on yksi valtavan suosion saavuttanut luonnonilmiö pohjoisen talvessa. Tunturi-Lapin kynttiläkuusten oksilla tykkylunta oli runsaat kerrokset esimerkiksi joulukuussa 2021, mutta tammikuinen föhn-tuuli kävi riisumassa melkeinpä kaikki Länsi-Lapin puut lumikuorrutuksestaan.

Tykkylumi muodostuu ilmassa olevasta kosteudesta, joka kiinnittyy pakkasen vaikutuksesta puihin huurtumalla, samaan tapaan kuin ihmisen ripsetkin jäätyvät huurteisiksi kovalla pakkasella. Parhaiten huurretykkyä muodostuu kuulemma sumuisella kelillä kevyessä pakkasessa ja kohtalaisessa tuulessa. Osa puihin kasautuvasta tykkylumesta on nuoskatykkyä eli kosteaa lunta. Tykyn eri muodostumistavoista voi lukea lisää esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivuilta.

Alla olevat kuvat ovat Äkäslompolon Kuertunturilta.

Tiesittekö muuten, että ennusteiden mukaan terminen talvi tulee lyhenemään jopa kuukaudella ilmaston lämmetessä? Termisellä talvella tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyy pakkasen puolella. Lapissa terminen talvi kestää tällä hetkellä seitsemän kuukautta, mutta tulee siis todennäköisesti lyhenemään tulevaisuudessa. Samalla myös osa pakkastalven ilmiöistä saattaa hiipua tai ainakin muuttaa muotoaan.

-Laura

Sydäntalvi

Pakkastalven retkiä ja kuvia Tunturi-Lapissa