Ensimmäinen yksinvaellus: Meekonlaakso Käsivarren erämaassa

Reitti: Kilpisjärvi–Saarijärvi–Kuonjarjoki–Meekonjärvi–Urtashotelli–Lossujärvi–Didnujoki, noin 65 km

Kesto: 3–5 päivää. Kovien sade- ja tuuliennusteiden vuoksi kiiruhdin reitin kolmessa päivässä, koska en halunnut jäädä avotunturiin testaamaan mieleni sateenpitävyyttä. Normaalisti päivämatkani vaelluksilla ovat 10–15 km.

Tämä ensimmäinen yksinvaellukseni oli niin mieleenpainuva kokemus, että aivan varmasti tulee lähdettyä toistekin. Muutaman lepopäivän jälkeen olenkin jo alkanut taas tutkailemaan karttaa ja pohtimaan hieman lyhyempää ruskavaellusta jollekin tulevan syksyn viikonlopuista.

Yksinvaellus Käsivarsi

Kolmantenakin vaelluspäivänä vielä hymyilytti, vaikka kroppa alkoi olla jo väsynyt.

Ennen reissua olin kuvitellut, että yksin kulkiessa tulisi ajateltua aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja jotain jopa ulkoavaruuden reunoilta. Todellisuudessa vaellustranssi oli syvempi ja ajatusten määrä jopa vielä vähäisempi kuin seurassa – kävely oli tällä kertaa täyttä meditaatiota.

Kolmen päivän aikana satunnaisten vastaantulijoiden tervehtiminen ja muutamat vaellusreitistä vaihdetut lauseet olivat ainoita sosiaalisia tilanteita. Puuttuvalle patikkatoverille ei voinut päivitellä maisemien upeutta tai reissun haastavia hetkiä. Välillä lipsautin havainnon tai pienen kivikkoturhautumisärripurrin ääneen, mutta kuulolla olivat lähinnä kirkuvat tunturikihut ja piekanat.

Tunneliteltta on puuttomassa ja usein tuulisessa Käsivarressa kupolitelttaa fiksumpi valinta.

Yleensä en tunturissa kaipaa oman seurueen lisäksi edes vilausta muista ihmisistä, mutta tällä kertaa muiden vaeltajien läsnäolo kaukaisuudessa etenevinä rinkkoina, kengänjälkinä mutaisilla poluilla ja telttoina tupien pihapiirissä toi turvan tuntua. Käsivarressa riittää kulkijoita kesäisin, joten totaalisen yksinäisiä hetkiä oli lopulta vähän.

Meekonlaakso

Poseerausta Saivaaran kanssa.

Maasto oli minulle osan matkasta entuudestaan tuttua ja rinkan ponnistin selkään kotiovella, joten välillä tuntuikin että olisin ollut vain tavallista pidemmällä päiväretkellä. Toki jos nilkka olisi nyrjähtänyt tai joku varuste hajonnut, olisi fiilis ollut varmasti täysin toinen. Mukana kulkeva satelliittipuhelin antoi kuitenkin mielenrauhaa.

Vuomakasjoki

Ensimmäisen päivän taivalluksen jälkeen päätin puristaa reissun kolmen päivän vähemmän sateiseen säärakoon, joten mihinkään ylimääräiseen ei tällä vaelluksella jäänyt aikaa. Kaikki tunnit kuluivat kävellessä, syödessä tai nukkuessa. Olin ladannut puhelimelle äänikirjan offlineen, mutta en kertaakaan ehtinyt edes miettiä sen kuuntelemista. Iltaisin teltan pystytyksen, RealTurmat-pussipöperöiden popsimisen ja vaelluspäiväkirjan kirjoittamisen jälkeen olin valmis sujahtamaan makuupussiin, jossa uni tuli nopeasti.

Sadeaamun puuroaamianen valmistui kätevästi teltan absidin suojassa.

Urtashotellin sumuisia huussimaisemia

Vaeltamista yksin ei voi suositella ensimmäiseksi vaelluskokemukseksi eikä varsinkaan Käsivarren haastavassa maastossa. Itse olin ennen tätä patikkaa tehnyt useita pidempiä vaelluksia seurassa ja lukemattomia päiväretkiä ja yön yli -retkiä Käsivarressa eri vuodenaikoina.

Loppuun vielä muutama vinkki yksinvaellusta suunnitteleville retkeilijöille.

Jos lähdet vaellukselle yksin

  • Kerro reittisuunnitelmasi etukäteen jollekin läheiselle tai luontokeskuksen asiakaspalveluun. Muista myös ilmoittaa paluusi maastosta.

  • Tee oma turvallisuussuunnitelma eri skenaarioiden ja varasuunnitelmien kera ja varaa mukaan riittävät ea-varusteet.

  • Ota mukaan satelliittipuhelin, jolla voit tarvittaessa hälyttää apua. Satelliittiviestintälaitteella voi myös viestittää iltaisin kotiin vaelluksen etenemisestä.

  • Juttele muille vaeltajille tuvilla ja tauoilla: vaihda tietoja jo kulkemastasi reitistä ja kysele edessä olevasta. Näin saat ajantasaisimmat tiedot reitin ja palveluiden tilanteesta. Myös tieto muiden vaeltajien kulkemisesta samalla reitillä auttaa henkisesti, vaikkei heitä näkisikään kuin iltaisin leiripaikalla.

  • Jos jännitys tai pieni pelkokin hiipii mieleen, keskity tekemiseen: kävelemiseen, luonnon tarkkailuun, teltan pystyttämiseen, ruuanlaittoon ja vaelluspäiväkirjan kirjoittamiseen, niin mielen möröt yleensä kaikkoavat. Voit myös ladata ennen vaellusta puhelimeen äänikirjan tai podcasteja offlineen, jolloin niistä saa tarvittaessa täytettä yksinäisimmille hetkille.

  • Retkiruoka kannattaa olla painoltaan mahdollisimman kevyttä ja helposti valmistettavaa. Esimerkiksi hintavat, mutta eurojensa arvoiset RealTurmatin retkiruuat ovat yksin vaeltaessa käteviä, koska ne ovat ravintosisällöltään riittäviä, mutta painavat vähän. Ne eivät myöskään vie rinkasta liikaa tilaa, ja niiden valmistamiseen riittää veden kiehauttaminen. Samalla saa keitettyä kätevästi juomavettä juomapulloon eikä retkikattilaakaan tarvitse tiskata.

Lisää kuvia ja runsaasti tietoa Käsivarressa vaeltamisesta ja retkeilemisestä löytyy myös Karttakeskuksen julkaisemasta Kilpisjärvi Halti retkeilyoppaastani.

-Laura

Keräkurmitsa

Keräkurmitsa on tunturiseuduilla pesivä harvinaislaatuinen kahlaaja ja lintumaailman feministi.

Keräkurmitsa

Keräkurmitsapariskuntien dynamiikka toimii niin, että naaras hoitaa koreilun ja edustamisen, ja koiraalla on päävastuu hautomisesta. Tipujen kuoriuduttua kurmitsamutsi lähtee livohkaan ja faija jää huolehtimaan muksuista. Keräkurmitsanaaras saattaa jopa pariutua toisen uroksen kanssa saman kesän aikana. Kurmitsamimmit harrastavat kesäheilausta siis ylpeästi rinta rottingilla.

Keräkurmitsa
Keräkurmitsa

Suomessa pesivien keräkurmitsaparien lukumäärä on ikävä kyllä laskussa. Arvioiden mukaan pareja on enintään 3000. Ilmastonmuutos vaikeuttaa tämänkin lajin pesintää.

Keräkurmitsa

Nämä näkemäni kurmitsat kipittelivät piipittäen pitkin rakkaa ja tunturinummea. Haudonta-aikaan naaraskurmitsa saattaa esittää siipirikkoa hämätäkseen pesää uhkaavaa petoa.

Keväinen pilkkipäivä Käsivarren erämaassa

Kilpisjärven kylältä käsin kevättalvinen Käsivarren erämaa näyttäytyy horisonttiin ikuisesti jatkuvana tunturiylänkönä – valkoisena saharana, jossa ei kasva edes käkkäräkoivuja. Tosiasiassa Käsivarren erämaa-alueen luonto on hyvinkin monipuolista: löytyy jylhiä jyrkkäseinäisiä kuruja, aakeita jokilaaksoja, metsäisempää tunturikoivikkoa ja tietysti kirkasvetisiä tunturijärviä, joissa asuu valtavan kokoisia punavatsaisia rautuja ja kirjavasta selkäevästään tunnettuja harjuksia. Kevätaikaan aluetta voisi luonnehtia suorastaan näköpilkkijän paratiisiksi.

Käsivarren erämaan maisemia

Lähdimme huhtikuisena sunnuntaina heti aamutuimaan kohti kirkkaita rautuvesiä. Jo pelkkä matkanteko sai sydämen sykähtämään useaan otteeseen: koivikkoisissa laaksoissa kymmenien lintujen riekkoparvet pyrähtelivät lentoon valkoinen höyhenpeite auringossa välkkyen ja mustat pyrstösulat viuhkana vilahdellen. Riekkolaaksoja reunustavat pahdat kohosivat valkoisesta lumierämaasta kumpuilevina ja suorastaan epätodellisen jylhinä.

Pilkkimimmi

Muut retkiseurueestamme olivat innokkaita pilkkijöitä, mutta minä keskityin enemmän maisemiin, eläinten lumijälkiin, kantohangella hiihtelyyn ja eväisiin.

Nokipannukahvilla

Kuva: Kirsi

Ennen kuin kukaan kalakiimaisista oli ehtinyt rynnätä ensimmäistä pilkkireikää kairaamaan, nautimme aamupalaksi nokipannukahvit ja viinerit. Aamukahvia hörppiessäni huomasin yhtäkkiä jännittävän pilvi-ilmiön tunturin takaisella taivaalla: tunnistin pilvet Kelvin-Helmholtzin pilviksi. Tajusin onneksi napata niistä heti kuvan, sillä pilvet muodostivat aaltomaisen ketjun taivaalla vain muutaman minuutin ajan.

Kelvin-Helmholtzin pilviä

Aamupalan jälkeen muut siirtyvitä pilkkirei’ille pötköttelemään ja minä vaihdoin monot jalkaan ja suuntasin valkoisen aavikon lumilaineille.

Innokkaat pilkkijät malttoivat pimplata tuntitolkulla. Näköpilkkiminen on toki minunkin mielestäni perinteistä pilkkimistä mielenkiintoisempaa, sillä pilkkireiästä voi nähdä kirkkaissa vesissä uiskentelevia vonkaleita. Eri asia toki on, tarttuvatko kalat syöttiin. Tälläkin pilkkikerralla isot raudut kaartelivat reikien ympärillä, mutta eivät selvästikään olleet ruokailutuulella.

Raudun näköpilkkiä
Kira väsähti

Kärsivälliset pimplaajat jatkoivat järvenpohjaan tuijottelua sillä aikaa kun me gordoninsetteri Kiran kanssa kävimme hiihtelemässä ja nuuhkuttelemassa keväisiä tuntureita. Näimme vanhoja ahman jälkiä, mahdollisia naalin jälkiä, ja kuulimme käkätysnaurun saattelemia riekkoparvia.

Pilkkijät

Tunnit vierähtivät kelloon vilkaisematta, ja aivan huomaamatta alkoi ilta laskeutua tunturiin. Paistoimme vielä iltapalamakkarat ennen kotimatkaa.

Nuotion sammutus

Kuva: Kirsi. Notskin sammutus näytti savukoneen tupruttelulta.

Kelkan kyydissä erämaahan

Kuva: Kirsi

Auringonpilari

Kotimatkalla näimme vielä upean auringonpilarin. Aivan mahtava päätös tälle kevättalven tunturipäivälle!

-Laura

Sivupolkuja:

Pilkkiopastuksia Kilpisjärvellä ja Käsivarressa – Wild Trail Waters