Kaamea kaamos

Kaamos on aihe, joka nousee esiin joka ikinen kerta kun puhutaan Lapissa asumisesta. Voisin muuten muuttaa Lappiin, mutta kun se pitkä pimeä kaamosaika. Myönnän että itseänikin jännitti etukäteen, imeekö kaamos minusta kaiken energian.

Olen nyt kokenut ensimmäisen oikean kaamokseni, sillä Kilpisjärven kaamos on päättynyt, määrittelee sen päättymisen kumminka tahansa: horisontin yläpuolelle aurinko nousi tammikuun 12. päivänä ja vajaa viikko sen jälkeen auringonsäteet näkyivät jo kylälle asti.

No mitenkä se kaamea kaamos sitten lopulta meni?

IMG_4366.JPG
IMG_4438.JPG

Minulle kaamos oli hengähtämisen aikaa, sillä asennoiduin tähän pimeään vuodenaikaan lepona. Olin varustautunut kaamokseen korkean kirjapinon kera – kiitos Yhteispohjoismainen kirjastoauto, joka käy kylällä muutaman kerran kuukaudessa! Iltaisin käperryin siis viltin alle kirjojen tai sarjojen ääreen koiran tuhistessa vieressä yhtä kaamosväsyneenä kuin minäkin. Muutamina valoisina tunteina harrastin mahdollisuuksien mukaan kevyttä ulkoilua, lähinnä pilkkimistä tai lumikenkäilyä. Talvivaellukset ja pidemmät kaamosretket houkuttelevat myös, mutta niiden aika on vasta tulevina vuosina sitten kun uskon olevani niihin valmis henkisesti ja fyysisesti.

IMG_3686.JPG
IMG_3027.JPG

Kirkkaina päivinä kaamos oli henkeäsalpaavan kaunis pastelliväreineen, helmiäispilvineen, revontulineen, tähtitaivaineen ja kuutamoöineen. Värimaailma taivaalla eli jatkuvasti omaa elämäänsä. Eräänä lähes täysikuun yönä satuin heräämään keskellä yötä ja ulkona oli yhtä valoisaa kuin hämäränä talvipäivänä, sillä koko kylällä oli sähkökatkos eikä keinovaloa kajastanut mistään. Ainoastaan kuunvalo heijasti hangen kautta luoden maagisen utuisen tunnelman nukkuvan kylän ylle.

Kuutamoiden ja revontulien lisäksi sateenkaaren värisiä helmiäispilviä näkyi kaamoksen aikana usein ja iltaisin lukuisat tähdet täyttivät taivaan. Tähdenlentoja nähdessäni haltioiduin kuin pieni lapsi ja kuiskasin toiveen jokaisen tähdenlennon kohdalla.

IMG_4503.jpg

Kauneudestaan huolimatta kaamos otti toisinaan mieleni valtaansa ja nosti jälleen pintaan myös kielteisiä ajatuksia ja tunteita. Kaamoksen pimeät tunnit lähestulkoon pakottivat käsittelemään erilaisia epämiellyttäviä tunteita tunkeutumalla uniini ja ajatuksiini. Kaamos sai välillä minut tuntemaan itseni heikoksi ja haavoittuvaksi, ja toisinaan se pisti minut myöntämään omat virheeni ja tunnistamaan häpeän lähteeni.

Kaamoksen lopulla oivalsin, miten paljon olen oppinut itsestäni viimeisen vuoden aikana. Kun tarkastelen viime vuotta, huomaan myös että monet palaset ovat alkaneet loksahdella kohdilleen. Koostin tähän tekstiin kolme selkeää oivallusta.

IMG_4456.JPG
IMG_4323.JPG

Ensimmäinen oivallus: luontosuhteeni on syventynyt, mutta myös monimutkaistunut. Ennen ajattelin luontosuhteen liittyvän pelkästään luonnossa kulkemiseen ja luonnon tarkkailuun eri aisteilla. Nyt tiedostan sen olevan paljon muutakin. Luontosuhteeseeni kuuluu nykyisin monia eri puolia ja nämä eri puolet ovat myös ristiriidassa keskenään.

Teen nykyisin töitä luontomatkailun parissa eli olen välillisesti edistämässä ilmastonmuutosta vauhdittavaa lentämistä sekä hyödyntämässä pohjoisen luonnon rajallista kantokykyä. Vaikka itse välttelen lentämistä, autoilen huomattavasti enemmän kuin ennen, joten en voi myöskään väittää hiilijalanjälkeni kutistuneen muutettuani Lappiin. Lisäksi kun kuljen tunturissa ja valokuvaan eteen osuvia villieläimiä, ovat nämä eläimet silloin minulle nähtävyyksiä. Mutta kun olen mukana metsällä, ovat ne saaliita, jotka päätyvät lopulta ruuakseni.

Mitä tulee paikalliseen ympäristöpolitiikkaan, niin vastustan useita uusia kaivoshankkeita, mutta samalla tiedostan niiden työllistävän vaikutuksen sekä malmien tarpeen yhteiskunnassamme. Kannatan suunnitteilla olevia uusia luonnonsuojelualueita Pohjois-Lappiin, mutta ymmärrän monien paikallisten huolen päätäntävallan menettämisestä lähiympäristön käytöstä paikalliselinkeinoissa. Kannatan uusiutuvaa sähköntuotantoa kuten tuuli- ja vesivoimaa, mutta vastustan lohijokien patoamista sekä tarkastelen kriittisesti tuulipuistojen rakentamista porojen keskeisille laidunalueille, sillä ne vaarantavat koko paikallisen paliskunnan perinteisen elinkeinon.

Luonnon äärellä asuessa ihminen siis todella on osa luontoa, niin hyvässä kuin pahassakin. Samalla kun hyödynnämme luontoa, on meidän myös autettava sitä uusiutumaan ja ylläpitämään monimuotoisuuttaan.

IMG_4402.JPG
IMG_4439.JPG

Toinen oivallus: olen introvertimpi kuin luulin. Vasta Lappiin muutettuani olen ymmärtänyt, että vahva introvertti puoleni on ollut haudattuna etelän ekstroverttiysihanteen alla, ja siksi jatkuva sosiaalisten tilanteiden paljous aiheutti entisessä elämässäni ahdistusta, joka pikkuhiljaa kasaantui sisälleni negatiiviseksi möykyksi ja purkautui toisinaan väärällä tavalla, väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Nykyään pystyn onneksi varmistamaan sen, että saan riittävästi lepoa yltiösosiaalisten päivien jälkeen. Aina se ei kuitenkaan ennakoinnista huolimatta onnistu ja esimerkiksi yhtenä joulukuisena iltana yllätin itseni nieleskelemästä uupumuksen kyyneleitä kesken kahvipöytäkeskustelun. Olimme viettäneet viikonloppua helluni sukulaisia tavaten ja viimeisessä kyläilykohteessa sosiaalisten tilanteiden sietokykyni oli tapissaan. Uusien ihmisten tiheä tapaaminen oli kuluttanut loppuun sosiaalisen kapasiteettini.

Pystyn nykyisin onneksi välttelemään kaikista kuormittavimpia sosiaalisia tilanteita eli tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä ja meteliä. En enää lähde niihin kärvistelemään naama nyrpeänä ja vakuuttelemaan itselleni ja muille, että minullakin on siinä hälyssä ja puheensorinassa yhtä hauskaa kuin muilla. Enkä nyt väitä, että kaikki entiseen elämääni kuuluneet opiskelijatapahtumat ja tuttavapiirini juhlat synttäreistä valmistujaisiin olisivat aina olleet kamalaa piinaa ja kärsimystä, eivät tietenkään. Mutta monissa tapauksissa näihin tapahtumiin osallistumiseni ja ekstroverttiysyritykseni olivat kuitenkin enemmänkin sopeutumiskeinoja, eivät hauskanpitoa.

IMG_3630.JPG
IMG_4200.JPG

Kolmas oivallus: pohjoisessa pystyn toteuttamaan itseäni paremmin. Helsinki ja muut etelän isommat kaupungit näyttäytyvät monille loputtomien mahdollisuuksien paikkoina, ja syrjäseutujen pikkukylät sen sijaan jälkeenjääneiltä ja rajoittavilta. Minulle loputtomat mahdollisuudet tuovat elämään kuitenkin vain liikaa sekavuutta ja jatkuvaa epäilyä omia valintojani kohtaan. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole valittaa siitä, että minulla on mahdollisuuksia valita, mutta en koe kaupunkien valintaviidakon sopivan impulsiiviselle luonteenlaadulleni.

Vaihtoehtojen paljouden lisäksi, tai ehkäpä juuri niistä johtuen, pääkaupunkiseudun ilmapiirissä monesti painotetaan pitkälle vietyä erikoistumista johonkin tiettyyn niche-aihealueeseen, jotta voi brändätä itsensä aiheen asiantuntijaksi ja varmistaa työllistymisen kovasta kilpailusta huolimatta.

On ollut helpotus huomata, että Lapissa moniosaaminen ja kiinnostuneisuus useita aihealueita kohtaan nähdään pääosin positiivisena asiana, eikä esimerkiksi päämäärättömänä haahuiluna. Pohjoisen ilmapiirissä voin siis yhden alan huippuammattilaisuuden sijaan tehdä useita erilaisia töitä ja kokeilla erilaisia luontoharrastuksia. Toisin sanoen elää omalta tuntuvaa elämää ja ammentaa luovuutta erämaaluonnosta.

IMG_4308.JPG
IMG_3666.JPG

Lapissa jokin kahdeksasta vuodenajasta on aina alkamassa tai päättymässä. Tältä erää heipat kaamokselle ja tervetuloa pakkastalvi!

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärven kaamoksesta.

P.S. Seuraavassa blogitekstissäni ajattelin vastata usein esitettyyn kysymykseen: millaista on arkeni Lapissa?

2019: Ensimmäinen vuoteni Lapissa

Alkuvuoden lähtöjännitystä ja muuttosuunnitelmia

Kulunut vuosi alkoi sekavissa tunnelmissa: olin muutamia vuosia kestäneen identiteettikriiseilyn loppusuoralla, mutta minäkuvastani puuttui vielä jotain. Olin yrittänyt selvittää puuttuvaa palasta lukuisten impulsiivisten innostumisten kautta, mutta käteen oli jäänyt lähinnä kirveleviä kyllästymisiä. Niiden jälkimainingeissa kasasin alkuvuodesta motivaationi vielä viimeiseen rutistukseen maisteriopintojeni loppuun viemiseksi.

Ennen valmistumista olin jo ehtinyt testata cityoravanpyörää asuntolainoineen ja nousujohteisine palkkakehityksineen sekä kokeilla erilaisia opintopolkuja ja työtehtäviä. Mikään niistä ei kuitenkaan tuntunut omalta tai tarpeeksi merkitykselliseltä. Keskeneräisyyteni ja hukassa olemiseni vaikutti häiritsevän enemmän lähipiiriäni kuin itseäni – jälkikäteen tosin ymmärrän, että jatkuvan poukkoiluni perässä oli varmasti hankala pysyä.

Vuodenvaihteessa olin myös tilanteessa, jossa koko varhaisaikuisuuden kestänyt parisuhteeni oli vastikään päättynyt. Oli pakollisen pysähtymisen aika ja ainoa asia, joka auttoi mielen synkkyyden keskellä oli ajatus pohjoisesta; nyt jos koskaan oli oikea hetki toteuttaa vuosia kytenyt unelma Lapissa asumisesta! Mikään ei enää pidätellyt etelässä ja kaiken huipuksi mahtava työnantajani tuki unelmaani etätyömahdollisuudella. Päätös lähdöstä tuntui oikeammalta ratkaisulta kuin mikään vuosiin.

Lähteminen silti jännitti ja pelotti – lähinnä siksi, etten tuntenut pohjoisesta ketään. Yksin oleminen kauhistutti, vaikka se oli juuri se asia, mitä kipeästi tarvitsin.

Ajatuksista tekoihin: muutto Rovaniemelle

Käytännön asiat muuton osalta järjestyivät lopulta yllättävän helposti.

Aivan ensiksi täytyi tietysti päättää, minne päin Lappia muuttaisin. Olin aikaisemmin käynyt lähinnä hiihtoturistina tunturikeskuksissa eli Ylläksellä, Saariselällä, Levillä ja Sallassa. Ajatus tunturikeskuksiin muuttamisesta tuntui kuitenkin absurdilta: eihän kukaan voi asua lomakylässä vakituisesti. No, todistin itselleni toisin, sillä suurimman osan Lapin-ajastani olen asunut nimenomaan tunturikeskuksissa.

Mielikuvani hiihtokeskusten ulkopuolisesta Lapista perustuivat puhtaasti tuttujen kertomuksiin sekä matkailumarkkinoinnin, viihteen ja somen luomaan kuvaan. Muistan harkinneeni tulevaksi asuinpaikakseni Rovaniemeä, Ivaloa ja Sodankylää, vaikka en ollut edes käynyt niissä missään.

Päädyin lopulta aloittamaan Lappi-seikkailuni omasta mielestäni helpoimmasta päästä eli maakunnan isoimmasta kaupungista Rovaniemeltä. Rovaniemestä en tiennyt ennakkoon oikeastaan muuta kuin sen, että sitä pidetään joulukaupunkina ja Lapin yliopiston vuoksi siellä on paljon opiskelijoita.

Paikkakunnan valinnan jälkeen ahmin koko alkuvuoden ajan blogeista ja lehdistä juttuja Lappiin muuttaneiden elämästä ja muodostin niiden pohjalta tiettyjä odotuksia. Huolellisen taustatutkimuksenkaan jälkeen minulla ei todellisuudessa ollut harmaintakaan hajua siitä, millaista elämä Lapissa oikeasti tulisi olemaan. Asenteeni oli lähdön hetkellä jopa naiivin positiivinen ja optimistinen: halusin enemmän kuin mitään muuta, että viihtyisin ja kotiutuisin Lappiin.

Mielestäni kevät on kaikin puolin paras ajankohta muuttaa Lappiin, sillä talven turistisesongin päättyminen vapauttaa asuntoja kausityöläisten ja Airbnb-majoittujien jäljiltä. Löysinkin Tori.fi:n kautta kalustetun kerrostaloasunnon aivan Rovaniemen keskustan tuntumasta. Muutaman sähköpostin ja puhelun jälkeen vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu ja takuuvuokra maksettu. Enää en voinut jänistää.

Maaliskuussa pakkasin tavarani rinkkaan ja isoon matkalaukkuun ja raahasin ne yöjunalla pohjoiseen. Siitä seikkailuni varsinaisesti alkoi.

Kevätaurinko ja Rovaniemen leppoisa tunnelma tekivät alusta helpon. Vaikka en tuntenut Lapista vielä ketään, olo tuntui nopeasti kotoisalta. Haikailin silti vieläkin pohjoisemmas, sillä minulle Lappia edustavat parhaiten tunturimaisemat, joita Rovaniemellä ei ole. Onneksi Rovaniemeltä kulkee monta kertaa päivässä linja-autoja esimerkiksi Saariselälle ja Leville, joten silloin viellä autottomana hyppäsin monesti näihin tuntureille vieviin linjureihin.

Eräällä näistä reissuistani tapasin lappilaisen miehen ja heittäydyin oitis tunteiden vietäväksi. Samalla kun suhteemme tiivistyi, syventyi ihastukseni myös eteläisen Tunturi-Lapin luontoa kohtaan. Lopulta muutin kesän kynnyksellä tuntureiden (ja vähän rakkaudenkin) perässä Leville.

Muuttoa muuton perään: Ounasvaaralta Levitunturin kautta Saanan kupeeseen

Ensimmäinen Lapin kesäni oli kaikin tavoin ihana ja puhdistava. Karistelin kesän aikana kaikki kaupunkipölyt pois systeemistäni ja nautin Lapista kaikilla aisteillani.

Ilmojen viiletessä syksy toi mukanaan taas uusia tunturituulia. Hellulleni tarjottiin työpaikkaa Kilpisjärveltä. Jahkailimme muuttoa kuukauden päivät, koska kaupunkilaistaustaisena minulla kesti aikani sulatella ajatusta asumisesta reilun sadan hengen syrjäisessä pikkukylässä suurtuntureiden huomassa. Myöskin asunnon löytäminen tuotti vaikeuksia. Viikkojen epäselvyyksien jälkeen asunto ja muutkin käytännön asiat jälleen järjestyivät, ja pakkasin rinkkani ja matkalaukkuni jo kolmannen kerran vuoden sisään.

Alkuvuodesta kotini ikkunasta näkyi Ounasvaara, sen jälkeen Levitunturi ja nyt Saanatunturi.

TOUKOKUU. Retki Pallaksen Vatikuruun oli ensimmäisiä retkiäni Tunturi-Lapissa ja yksi vuoden unohtumattomimmista päivistä. Kiitos kuvasta ja retkiseurasta, Jonna!

Toukokuinen retki Pallaksen Vatikuruun oli ensimmäisiä retkiäni Tunturi-Lapissa ja yksi vuoden unohtumattomimmista päivistä. Kiitos kuvasta ja retkiseurasta, Jonna!

TOUKOKUU. Kävin ensimmäistä kertaa Pohjois-Norjan Lyngenissä kalareissulla. Omalta osaltani reissu sisälsi enemmän vuonomaisemien ihailua ja valokuvaamista, Villen keskittyessä perhokalastukseen.

Toukokuussa kävin myös ensimmäistä kertaa Pohjois-Norjan Lyngenissä kalareissulla. Omalta osaltani reissu sisälsi enemmän vuonomaisemien ihmettelyä ja valokuvaamista Villen keskittyessä perhokalastukseen.

KESÄKUU. Kävin ystäväni Kaisan kanssa yöttömän yön roadtripillä. Reittimme kulki Pallaksen Punaiselta hiekalta Kautokeinon kautta Olderfjordin arktiselle tundralle, josta jatkoimme Suomen kauneimman tien (Karigasniemi - Utsjoki) kautta Pykeijaan. Py…

Kesäkuussa kävin ystäväni Kaisan kanssa yöttömän yön roadtripillä. Reittimme kulki Pallaksen Punaiselta hiekalta Kautokeinon kautta Olderfjordin arktiselle tundralle, josta jatkoimme Suomen kauneimman tien (Karigasniemi - Utsjoki) kautta Pykeijaan. Pykeijassa kävimme saunomassa ja pulahduksella Jäämeressä.

Jäämeren hyytävän kylmä vesi ja keskiyön aurinko sekoittivat päämme ja päätimmekin Pykeijasta lähdettyämme ajaa läpi yöttömän yön Näätämön ja Sevettijärven kautta Inariin. Aamuöisen Otsamotunturin huiputuksen jälkeen ajoimme vielä takaisin kotiin Leville.

HEINÄKUU. Jatkoin Tunturi-Lapin retkikohteiden kiertelyä. Kuva on Saivoretkemme yhdestä kohteesta eli Äkässaivolta.

Heinäkuussa jatkoin Tunturi-Lapin retkikohteiden kiertelyä. Kuva on Saivoretkemme yhdestä kohteesta eli Äkässaivolta.

ELOKUU. Äitini matkusti etelästä hilla-apajien perässä pohjoiseen ja kävimme kiertelemässä Länsi-Lapin hillajänkiä.

Elokuussa äitini matkusti etelästä hilla-apajien perässä pohjoiseen ja kävimme kiertelemässä Länsi-Lapin hillajänkiä.

ELOKUU. Jonnan ottama kuva minusta Pyhäjärven-retkellämme.

Jonnan ottama kuva minusta elokuisella Pyhäjärven-retkellämme.

ELOKUU. Vielä kesän viimeinen kalareissu Norjaan, tällä kertaa Ballangeniin.

Vielä kesän viimeinen kalareissu Norjaan.

SYYSKUU. Syksy alkoi kauniisti Kevon ruskavelluksella ystäväni Iinan kanssa.

Syksy alkoi kauniisti Kevon ruskavelluksella ystäväni Iinan kanssa.

SYYSKUU. Muutimme Käsivarren Lappiin ruskan ollessa vielä parhaimmillaan.

Syyskuussa muutimme Käsivarren Lappiin ruskan ollessa vielä parhaimmillaan.

LOKAKUU. Ensilumi satoi suurtuntureille jo lokakuussa.

Ensilumet satoivat suurtuntureille jo lokakuussa.

MARRASKUU. Jännitin etukäteen, millainen marraskuinen Lappi oikein olisi. Se osoittautui lopulta oikein kauniiksi eikä ollenkaan niin harmaaksi kuin etelän marraskuu.

Jännitin etukäteen, millainen marraskuinen Lappi oikein olisi. Se osoittautui lopulta oikein kauniiksi eikä ollenkaan niin harmaaksi kuin etelän marraskuu.

MARRASKUU. Yksi vuoden kauneimmista viikonlopuista osui juuri ystävieni kyläilyn ajankohdalle. Kävimme ihailemassa maisemia Saanan päältä. Kuva: Henni.

Yksi vuoden kauneimmista viikonlopuista osui juuri ystävieni kyläilyn ajankohdalle. Kävimme ihailemassa maisemia Saanan päältä. Kuva: Henni.

MARRASKUU. Värimaailmaa Saanan retkellämme.

Värimaailmaa Saanan retkellämme.

MARRASKUU. Vuoden viimeinen reissu Norjaan suuntautui tällä kertaa kalapaikkojen sijaan kaupunkikohteeseen eli Tromssaan.

Vuoden viimeinen reissu Norjaan suuntautui tällä kertaa kalapaikkojen sijaan kaupunkikohteeseen eli Tromssaan.

JOULUKUU. Kävimme Jonnan kanssa lumikenkäretkellä Lommoltunturilla.

Joulukuussa kävimme Jonnan kanssa lumikenkäretkellä Lommoltunturilla.

JOULUKUU. Kuvasin lähinnä havupuita, joita aina välillä kaipaan Kilpisjärvellä asuessa.

Kuvasin lähinnä havupuita, joita aina välillä kaipaan Kilpisjärvellä asuessa.

JOULUKUU. Vuoden vakioasentoni eli kuvauskyykky. Kiitos Jonnalle sen ikuistamisesta!

Vuoden vakioasentoni eli kuvauskyykky. Kiitos Jonnalle sen ikuistamisesta!

JOULUKUU. Talven ensimmäiset hiihtokilometrit tuli hiihdettyä vasta joulun välipäivinä. Kätkänkierroksella näkyi myös pilkahdus aurinkoa kaamoksen jälkeen.

Talven ensimmäiset hiihtokilometrit tuli hiihdettyä vasta joulun välipäivinä. Kätkänkierroksella näkyi myös pilkahdus aurinkoa kaamoksen jälkeen.

Lopuksi

Jokaiselle Lappiin muuttavalle muotoutuu omanlainen polkunsa pohjoisessa ja se riippuu paljon eteen osuvista ihmisistä ja tilaisuuksista. Olen kiitollinen Lapin-taipaleelleni tähän mennessä sattuneista ihmisistä ja mahdollisuuksista, joihin olen myös uskaltanut tarttua.

Tiivistettynä ensimmäisen Lappi-vuoteni aikana olen tavannut paljon ihania ihmisiä, ystävystynyt ja rakastunut. Päättänyt ja aloittanut opintoja sekä työt matkailun parissa.

Olen päiväretkeillyt ja roadtrippaillut ympäri Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa. Käynyt syysvaelluksella sekä kulkenut mukana kalastus- ja metsästysretkillä.

Mutta ennen kaikkea olen oppinut paljon uusia puolia itsestäni ja kasvanut ihmisenä. Suorittanut aikaisempia vuosia vähemmän ja ollut enemmän läsnä hetkissä. Olen oppinut kuuntelemaan intuitiotani sekä löytänyt omia ajatuksiani ympäröivän hälinän hiljennyttyä. Näitä oivalluksiani ajattelin jakaa seuraavassa blogitekstissäni.

Kokisin ensimmäisen Lappi-vuoteni milloin tahansa uudestaan kaikkine tunnemyrskyineen. Kaikki oli alussa vielä uutta ja jännää, aina hauskoista murresanoista nopeasti vaihtuviin vuodenaikoihin.

Ainoa uudenvuodenlupaukseni on nauttia tulevastakin vuodesta yhtä täysillä kuin menneestäkin! Lapin-seikkailuni on nimittäin vasta ihan alussa ja koettavaa ja opittavaa on vielä paljon.

Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!

-Laura

Unelmista

Havahduin muutamia vuosia sitten siihen, että omiksi unelmikseni kuvittelemani haaveet olivatkin muiden haaveita. Eivät kenenkään tietyn ihmisen haaveita, vaan enemmänkin yhteiskunnan, median ja sosiaalisten piirieni luomia ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat tavoiteltavan arvoisia.

Silloin ihan tosissani luulin, että ne tärkeänä pitämäni tavoitteet todella olivat omia unelmiani – halusivathan ympärilläni niin monet ihmiset juuri niitä asioita, ja minulla oli silloin valtava tarve kuulua joukkoon.

IMG_3303.jpg
IMG_3292.JPG

Erään silloisen Lapin reissun päätteeksi päätin kirjata ylös unelmiani. Sillä kertaa tiedostaen, mitkä niistä olivat omiani. Yksi selkeimmistä oli Lapissa asuminen. Silloin tuo unelma tuntui vielä kaukaiselta tulevaisuuden haaveelta, joka toteutuisi ehkä joskus, jos koskaan. En oikein itsekään uskonut, että se ihan oikeasti joskus voisi toteutua, sillä en saanut tälle unelmalleni tukea oikein keneltäkään. Niihin aikoihin nimittäin kaipasin kaikille mielipiteilleni, siis jopa unelmilleni, muiden vahvistusta.

Jälkikäteen ajatus tuntuu hölmöltä: miksi ihmeessä omat unelmani tarvitsisivat kenenkään muun verifiointia?

IMG_3466.JPG
IMG_3491 2.JPG

Unelmien tavoittelu ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja etenkin jos niiden eteen vaaditaan isoja uhrauksia tai elämänmuutoksia, on muilta saatu tuki kovinkin tervetullutta.

Tiedän monien muidenkin eteläisessä Suomessa asuvien haaveilevan Lappiin muuttamisesta, mutta arvottavan sen vuoksi tehtävät uhraukset liian suuriksi: työura, parisuhde tai muut tärkeät ihmissuhteet merkitsevät lopulta enemmän.

Unelmia tavoitellessa joutuukin yleensä punnitsemaan useiden asioiden painoarvoja.

Yksi suurimmista uhrauksistani tai trade-offeistani Lappi-haaveeni eteen on se, että monet läheiseni ovat nyt kaukana, enkä pysty millään olemaan jatkuvasti mukana heidän elämänsä tärkeissä hetkissä tai paikan päällä auttamassa silloin kun he apua tarvitsisivat. Poden myös huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa matkustaa kuin kerran vuodessa tapaamaan esimerkiksi isovanhempiani tai kummipoikaani ja hänen sisaruksiaan.

Mutta unelmien seuraaminen on valitettavasti usein myös kovin itsekästä.

IMG_3316.JPG
IMG_3311.JPG

Lappi-unelmani eläminen ei tarkoita sitä, että jokainen päiväni olisi pelkkää iloa, rakkautta ja onnellisuutta. Välillä on vaikeita ja raskaita päiviä, viikkojakin, jolloin joudun arvioimaan uudestaan unelmani hohdokkuuden.

Oletko katunut päätöstäsi hetkeäkään? on klassikkokysymys, joka minulle hyvin usein esitetään ja johon vastaan aina epäröimättä ja koko sydämestäni, että en päivääkään.

Vaakakupissa painaa edelleen eniten se, että saan asua pohjoisessa. Vaikka pienen nanosekunnin ajan erehdyn välillä kyseenalaistamaan valintani, unohtuu epäröinti heti kun astun ulos ovesta upeisiin maisemiin.

IMG_3627.jpg
IMG_3629.JPG

Kun elämässä tulee eteen arvaamattomia muutoksia, saattaa unelmiaan joutua päivittämään tai muokkaamaan realistisemmiksi. Joistain haaveista voi joutua olosuhteiden pakosta kokonaan luopumaan. Hyvin moni ihminen on myös sellaisessa asemassa, että unelmien tavoittelu vaatisi heiltä aivan kohtuuttoman suuria ponnisteluja, jopa mahdottomuuksia. Unelmien tiellä voi siis olla myös asioita, joihin ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan.

Jos unelmien toteuttaminen on kiinni pelkästään omista valinnoista, on se valtava etuoikeus ja kiitollisuuden aihe!

Helmiäispilviä. Näitä harvinaisia ilmiöitä voi nähdä muutaman kerran vuodessa nimenomaan Länsi-Lapissa Skandien lähistöllä.

Helmiäispilviä. Näitä harvinaisia ilmiöitä voi nähdä muutaman kerran vuodessa nimenomaan Länsi-Lapissa Skandien lähistöllä.

Olen viime aikoina pohdiskellut paljonkin sitä, mistä seuraavaksi haaveilen. En haaveile perinteisestä perhemallista tai naimisiinmenosta, enkä enää uraputkesta, omaisuuksista tai itseni ylittämisestä urheilun parissa. Voinko siis unelmoida esimerkiksi järisyttävän upeiden revontulien näkemisestä, tai valkoisesta ja rauhallisesti joulusta? Voinko unelmoida siitä, että saan aina asua pohjoisessa? Voinko unelmoida asumisesta vanhassa hirsimökissä hiljaisen tunturijärven rannalla?

Kyllä voin, enkä enää kaipaa näille unelmilleni muiden vahvistusta.

Hieman isomman mittakaavan haaveitani ovat sellaiset ideologiset asiat kuten se, että Suomi voisi olla sellainen maa, jossa kaikilla ihmisillä olisi aidosti hyvä olla. Yhteiskunnassamme ja asenteissamme kun on vielä paljon korjattavaa. Lisäksi toivon, ettei ilmastonmuutos sulattaisi lumisia talviamme tai luontokato ja muut ihmisen toimet ajaisi sukupuuttoon uhanalaisia eläinlajejamme kuten naaleja. Näitä haaveita en tietenkään pysty saavuttamaan omineni, mutta pyrin tekemään parhaani niiden edistämiseksi – ja hidastamiseksi.

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärveltä marraskuun lopulta.