Unelmista

Havahduin muutamia vuosia sitten siihen, että omiksi unelmikseni kuvittelemani haaveet olivatkin muiden haaveita. Eivät kenenkään tietyn ihmisen haaveita, vaan enemmänkin yhteiskunnan, median ja sosiaalisten piirieni luomia ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia.

Silloin ihan tosissani luulin, että ne tärkeänä pitämäni tavoitteet todella olivat omia unelmiani – halusivathan ympärilläni niin monet ihmiset juuri niitä asioita, ja minulla oli silloin valtava tarve kuulua joukkoon.

IMG_3303.jpg

Erään silloisen Lapin reissun päätteeksi päätin kirjata ylös unelmiani. Sillä kertaa tiedostaen, mitkä niistä olivat omiani. Yksi selkeimmistä oli Lapissa asuminen. Silloin tuo unelma tuntui vielä kaukaiselta tulevaisuuden haaveelta, joka toteutuisi ehkä joskus, jos koskaan. En oikein itsekään uskonut, että se ihan oikeasti joskus voisi toteutua, sillä en saanut tälle unelmalleni tukea oikein keneltäkään. Niihin aikoihin nimittäin kaipasin kaikille mielipiteilleni, siis jopa unelmilleni, muiden vahvistusta.

Jälkikäteen ajatus tuntuu hölmöltä: miksi ihmeessä omat unelmani tarvitsisivat kenenkään muun verifiointia?

Unelmien seuraaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja etenkin jos niiden eteen vaaditaan isoja uhrauksia tai elämänmuutoksia, on muilta saatu tuki kovinkin tervetullutta.

Tiedän monien muidenkin eteläisessä Suomessa asuvien haaveilevan Lappiin muuttamisesta, mutta arvottavan sen vuoksi tehtävät uhraukset liian suuriksi: työura, parisuhde tai muut tärkeät ihmissuhteet merkitsevät lopulta enemmän.

Unelmia tavoitellessa joutuukin yleensä punnitsemaan useiden asioiden painoarvoja.

Yksi suurimmista vaihtokaupoista Lappi-haaveeni toteutumiselle on ollut se, että monet läheiseni ovat nyt kaukana. Näen heitä huomattavasti harvemmin, enkä pysty millään olemaan jatkuvasti mukana heidän elämänsä tärkeissä hetkissä tai paikan päällä auttamassa silloin kun he apua tarvitsisivat. Poden myös huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa matkustaa kuin kerran vuodessa tapaamaan esimerkiksi isovanhempiani tai kummipoikaani ja hänen sisaruksiaan.

Mutta unelmien seuraaminen on usein myös itsekästä.

IMG_3311.JPG

Lappi-unelmani eläminen ei tarkoita sitä, että jokainen päiväni olisi pelkkää iloa, rakkautta ja onnellisuutta. Välillä on vaikeita ja raskaita päiviä, viikkojakin, jolloin joudun arvioimaan uudestaan unelmani hohdokkuuden.

Oletko katunut päätöstäsi hetkeäkään? on klassikkokysymys, joka minulle hyvin usein esitetään ja johon vastaan aina epäröimättä ja koko sydämestäni, että en päivääkään.

Vaakakupissa painaa edelleen eniten se, että saan asua pohjoisessa. Vaikka pienen nanosekunnin ajan erehdyn välillä kyseenalaistamaan valintani, unohtuu epäröinti heti kun astun ulos ovesta upeaan luontoon.

IMG_3627.jpg

Kun elämässä tulee eteen arvaamattomia muutoksia, saattaa unelmiaan joutua päivittämään tai muokkaamaan realistisemmiksi. Joistain haaveista voi joutua olosuhteiden pakosta kokonaan luopumaan. Hyvin moni ihminen on myös sellaisessa asemassa, että unelmien tavoittelu vaatisi heiltä aivan kohtuuttoman suuria ponnisteluja, jopa mahdottomuuksia. Unelmien tiellä voi siis olla myös asioita, joihin ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan.

Olen valtavan kiitollinen siitä, että unelmieni toteuttaminen on ollut kiinni lähes pelkästään omista valinnoistani.

Helmiäispilviä. Näitä harvinaisia ilmiöitä voi nähdä muutaman kerran vuodessa nimenomaan Länsi-Lapissa Skandien lähistöllä.

Helmiäispilviä. Näitä harvinaisia ilmiöitä voi nähdä muutaman kerran vuodessa nimenomaan Länsi-Lapissa Skandien lähistöllä.

Olen viime aikoina pohdiskellut paljonkin sitä, mistä seuraavaksi haaveilen. En haaveile perinteisestä perhemallista tai naimisiinmenosta, enkä enää uraputkesta, omaisuuksista tai itseni ylittämisestä urheilun parissa. Voinko siis unelmoida esimerkiksi järisyttävän upeiden revontulien näkemisestä, tai valkoisesta ja rauhallisesti joulusta? Voinko unelmoida siitä, että saan aina asua pohjoisessa? Voinko unelmoida asumisesta vanhassa hirsimökissä hiljaisen tunturijärven rannalla?

Kyllä voin, enkä enää kaipaa näille unelmilleni muiden vahvistusta.

Hieman isomman mittakaavan haaveitani ovat sellaiset ideologiset asiat kuten se, että Suomi voisi olla sellainen maa, jossa kaikilla ihmisillä olisi aidosti hyvä olla. Yhteiskunnassamme ja asenteissamme kun on vielä paljon korjattavaa. Lisäksi toivon, ettei ilmastonmuutos sulattaisi lumisia talviamme, eivätkä luontokato ja muut ihmisten toimet ajaisi sukupuuttoon uhanalaisia eläinlajejamme kuten naaleja. Näitä haaveita en tietenkään pysty saavuttamaan omineni, mutta pyrin tekemään parhaani niiden edistämiseksi – tai hidastamiseksi.

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärveltä marraskuun lopulta.

Ensivaikutelmia Käsivarren Lapista

Helsingin pikavisiitin jälkeisenä päivänä muutto Käsivarren Lappiin tuntui henkisesti pitkältä matkalta, ja sitä se on tietysti myös maantieteellisesti. Kilometrejä mahtuu väliin 1200, joten maisemat, äänimaisema ja ilmapiiri ovat kaikki kovin erilaisia kuin Ruuhka-Suomessa.

Ensimmäiset päivät kuluivat lähinnä ikävöidessä asioita, joita täällä ei ole: havumetsää ja läheisiä ihmisiä. Mutta seuraavina päivinä keskityin jo enemmän niihin harvinaisiin asioihin, joita täällä on: hiljaisuutta ja lähes koskematonta upean karua luontoa.

Hiljaisuus ja pimeys ovat muuten molemmat täällä läpitunkevan syviä verrattuna paikkoihin, joissa olen aikaisemmin asunut. Hiljaisuuden rikkovat ainoastaan tasaisin väliajoin ohi pyyhältävät lohirekat, myrskytuulen ujellus tai kylällä ulvovat huskyt.

Lopulta päätin kääntää kaikki ajatukseni ikävästä iloksi. Lähimmät havumetsät ovat Norjan puolella lyhyen ajomatkan päässä, ja läheiset ihmiset ovat vähintäänkin puhelinsoiton päässä.

IMG-4409.jpg
IMG_0043.jpg

Eräs varsin positiivinen asia täällä on se, että me kaikki kolme nautimme, kun vapaa-ajalla pääsemme kukin helposti harrastamaan omia juttujamme: kalastamaan, kuvaamaan ja kirmaamaan. Ja olemaan niin kaukana korvessa, etteivät töiden lisäksi muut velvollisuudet tänne ylety millään. Etelässä asuessani vapaa-aikaani paloi toisinaan jopa velvollisuudelta tuntuvissa tapahtumissa, kuten tuttujen tupareissa, valmistujaisissa, synttäreillä ja get-togethereissä. Nykyisin vapaa-aikani on täysin aikataulutonta ja suunnittelematonta, ja kalenterimerkintöjen sijaan päivän sää määrittelee elämäni sisältöä.

IMG_9905.JPG
IMG_9881.JPG
Muro löysi maasta kauniit poronsarvet. Ne sopivat luontoon ja maisemaan niin hyvin, etten raaskinut ottaa mukaan.

Elämä täällä Käsivarren perukoilla on kaupunkeihin verrattuna huomattavasti yksinkertaisempaa, mutta sisällöltään mielestäni silti rikkaampaa. Riippuu toki paljon siitä, minkä kokee rikkautena. Minulle rikkautta elämään tuovat kauniit maisemat ja hiljaisuus, sekä nykyisin myös yksin oleminen ja omien ajatusten tutkaileminen. Ja tietysti retkeily. Retkijalkani vipattaakin jo malttamattomana. Mielessä olisi useita houkuttelevia kohteita, joihin suunnata kunhan syysflunssa ja jo kolme päivää riehunut syysmyrsky kumpainenkin ensin laantuisivat.

Lapissa retkeillessä minusta on kuoriutunut varsinainen hiljaisuussnobi. Jos retkikohteiden parkkipaikalla on muutamakin auto, ensimmäinen ajatukseni on, että toivottavasti en törmää näihin muihin paikalla oleviin, ja jos kuitenkin törmään, niin toivottavasti he eivät ole mekastavaa sorttia. Suurin osa luonnossa liikkujista toki tiedostaa, miten luontoa ja toisia retkeilijöitä tulee kunnioittaa, mutta liian usein joutuu silti pettymään roskaajiin ja melskaajiin.

Käsivarren Lapissa turistisesonki on juuri päättymäisillään, ja viimeistenkin sinnikkäiden ruskalehtien pian pudottua puista vaipuu Kilpisjärven kylä talvilevolle kiireisen kesäkauden jälkeen.

IMG_9974.jpg
IMG_9953.jpg
Muro oli innoissaan saaliista.

Muro oli innoissaan saaliista.

Maisemat uudella kotikylällä tuntuvat vieläkin hyvin epätodellisilta: Ympärillä on silmänkantamattomiin tunturikoivikkoa, paljakkaa, vuoria, vaaroja ja tuntureita. Ja tunturijärviä, joilla on minuun valtavan rauhoittava vaikutus jylhien maisemien keskellä.

Seuraan päivittäin kotimme ikkunasta maiseman muuttumista kelien ja vuorokaudenaikojen mukana. Aamuauringon noustessa lähistön huiput värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Auringon laskiessa taivas läikehtii hetken oranssin eri sävyissä, kunnes sinertävä hämärä laskeutuu ja lipuu lopulta sysimustaksi pimeydeksi.

Ikkunasta näkyvä maisema on jokaisena päivänä hieman erilainen. Sumuisella säällä se näyttää aivan Suomen saaristolta. Poutapäivinä tuntuu, että asuisimme Norjan puolella, sillä teräväpiirteiset vuorenhuiput näkyvät horisontissa. Välillä kylillä käydessäkin kuulee enimmäkseen norjankieltä.

Kylällä asustaa myös poroja. Porot ovat pulskistuneet huomattavasti nyt syksyllä. Marjat ja sienet ovat tainneet maistua.

Kylällä asustaa myös poroja. Porot ovat pulskistuneet huomattavasti nyt syksyllä. Marjat ja sienet ovat tainneet maistua.

Syyskuun puolessavälissä ruskan värit tummenivat. Taustalla loistava Saanatunturi on minulta vielä huiputtamatta.

Syyskuun puolessa välissä ruskan värit tummenivat. Taustalla loistava Saanatunturi on minulta vielä huiputtamatta.

Kun ensilumet satoivat lähiseudun huipuille, tajusin, että minulla on ollutkin jo ikävä talvea: narskuvaa lunta jalkojen alla, jäätynyttä järvenpintaa, hiljakseen leijailevia lumihiutaleita ja hempeänsävyistä talvitaivasta. Näiden lisäksi odotan kovasti pimeitä mutta kirkkaita iltoja, jolloin revontulet pääsevät valloilleen. Syksyn ensimmäiset kirkkaanvihreät ja vallattomina loimuavat reposet näkyivät viime perjantaina. Tuona kyseisenä iltana tuntui, että koko Lappi oli samaan aikaan seuraamassa luonnon järjestämää valonäytöstä.

Kuten saattaa huomata, on säästä puhuminen Lapissa asumiseni aikana lähtenyt aivan uusiin sfääreihin. Syrjäisissä pienissä kylissä säällä onkin ihmisten elämään huomattavasti isompi vaikutus kuin kaupungeissa.

public.jpg
IMG_1698.JPG
Norjan puoleiset huiput. Korkeimpana Paras-niminen huippu.

Norjan puoleiset huiput. Korkeimpana Paras-niminen huippu.

Säähavaintojen ja maisemakuvailujen jälkeen loppuun vielä muutama ihmisyyteen liittyvä havainto näiltä leveysasteilta.

Ensinnäkin Eränkävijöiden uusinta kautta on ollut erityisen jännittävää seurata nyt niin sanotusti paikan päältä eli paikkakunnalta, jossa asuminen tuntui minulle vuosi sitten vielä täysin utopistiselta ajatukselta.

Lisäksi minusta tuntuu, että monet täällä Suomen pohjoisimmissa kolkissa pakenevat jotakin. Minun pohjoisen pakomatkani pääkaupungista kohti yksinkertaisempaa elämää on nyt tullut päätökseensä, sillä tätä pohjoisempana tuskin tulen koskaan asumaan.

Pakomatkaani liittyneet aikuistumisen kasvukivut on nyt ainakin hetkeksi kipuiltu ja tilalle on tullut kokonaisvaltainen kiitollisuus kaikesta: menneistä, nykyhetkestä ja tulevasta. Sekä henkisestä ja fyysisestä kodista täällä pohjoisessa. Ja ennen kaikkea tärkeistä ihmisistä ja ystävistä ympäri Suomea ja maailmaakin. Lopulta elämässä kaikkein tärkeintä ovat ne rakkaat ihmiset (ja eläimet) lähellä ja kaukana.

-Laura

P.S. Uteliaille etelän epäilijöille vastauksia muutamiin kysymyksiin: kaupasta saa täälläkin kasviproteiinituotteita ja laajakaista toimii normaalisti.

Ruskavaellus: Kevon reitti

PÄIVÄ 1: Sulaoja (Suttesája) – Ruktajärvi (Ruktajávri) 12 km

Ensimmäinen reissupäivämme kului suurimmaksi osaksi tien päällä. Ystäväni oli matkustanut yöjunalla etelästä asti ja hain hänet aamulla Kolarin juna-asemalta, josta jatkoimme kohti Utsjokea. Matkalla pysähdyimme Inarissa, jossa kävimme syömässä PaPaNan burgerit, jotta metsässä ei tarvitsisi heti pysähtyä kokkailemaan trangiaruokaa. Kävimme Inarissa myös täyttämässä vesipullot ja vesirakot rinkkoihin sekä hankimme kaasua trangiaa varten. Kaasua joutuikin hetken etsimään, sillä muut ruskavaeltajat olivat jo tyhjentäneet paikallisten kauppojen ja huoltoasemien kaasupullohyllyt.

Inarista jatkoimme matkaa kohti Kenestupaa, jonne olimme sopineet kuskimme kanssa treffit kello kolmeksi iltapäivällä. Kevon reitti ei ole rengasreitti, joten autonsiirtopalvelua reitin lähtö- ja päätepisteiden välillä tarjoavat muutamat paikalliset matkailuyrittäjät. Kenestuvan valtavan mukava eläkeläisherra kuskasi meidät Sulaojan lähtöpisteelle ja ajoi automme takaisin päätepisteeseen eli Kenesjärvelle. Hintaa tälle siirrolle kertyi 120 euroa, mikä saattaa alkuun kuulostaa kalliilta, mutta kun ottaa huomioon usean tunnin edestakaisen ajelun, alkaa summa tuntua varsin kohtuulliselta.

Kumpikin meistä taisi torkahtaa ajomatkan aikana. Sulaojan lähtöpisteellä tunnelma oli edelleen väsynyt ja jopa hieman huonovointinenkin kaikesta matkustamisesta ja pakkausstressailuista. Sadekin alkoi heti kun kuskimme oli kaartanut pois näköpiiristä. Enää ei kuitenkaan voinut perääntyä.

Kello näytti vähän yli viittä kun viimein nostimme rinkat selkään. Vaelsimme ensimmäisen päivän osuuden (12km) Ruktajärvelle reippaaseen tahtiin, jotta saimme teltan pystyyn ennen pimeää. Kevo on luonnonpuistoaluetta, joten telttaa ei saa pystyttää muualle kuin merkityille telttailualueille.

Muutaman kilometrin jälkeen sade onneksi lakkasi, ja väsymys ja huonovointisuuskin oli jo unohtunut tunturimaisemia tutkaillessa. Vaelluksemme aikana ei satanut enää kertaakaan näiden ensimmäisten kilometrien jälkeen. Ruskakin vaikutti olevan parhaimmillaan! Ensimmäisen päivän kuvasaldo jäi kuitenkin rivakan kävelytahdin takia heikoksi, mutta tilanne korjaantui seuraavan kolmen päivän aikana.

Reitti Sulaojalta Ruktajärvelle on nopeakulkuista melko tasaista ja leveää polkua, joten saimme hyvissä ajoin ennen pimeää iltapalan syödyksi ja teltan pystyyn. Sympaattisella Ruktajärvellä on myös autiotupa ja tulistelulaavu. Meidän lisäksemme paikalla oli pari muutakin telttaa ja muutama autiotuvassa yöpyjä, mutta porukkaa ei ollut tungokseen asti, joten nukuimme oikein makoisat yöunet koivikon hiljaisuudessa. Sopulitkaan eivät meitä häirinneet, vaikka kuulimme myöhemmin, että jonkun vaeltajan rinkka oli joutunut sopulihyökkäyksen kohteeksi sisällä olleiden kuivattujen banaanilastujen vuoksi.

(Alla olevat kuvat ovat toisen vaelluspäivän reitiltä.)

Ruska kevo
IMG_0252.jpg
IMG_0266.jpg
IMG_0318.JPG
Kevon ruska
IMG_0589.jpg
IMG_0345.JPG
IMG_0328.JPG
IMG_0378.JPG
IMG_0385.JPG
IMG_0387.jpg
IMG_0567.jpg
IMG_0395.jpg
IMG_0363.JPG
IMG_0558.JPG
Kevon kanjoni

Kevon kanjoni. Kuvaaja: Iina

IMG_0660.jpg

PÄIVÄ 2: Ruktajärvi (Ruktajávri) - Fiellogahjohka 18 km

Toisen päivän aamu valkeni kuulaan syksyisenä. Emme pitäneet kiirettä aamutoimien kanssa, vaan nautiskelimme aamupuurot kaikessa rauhassa tyhjässä autiotuvassa, jossa yöpyneet vaeltajat olivat jo lähteneet meitä aikaisemmin liikkeelle.

Aurinko pilkahteli välillä pilvien takaa kun viimein ponnistimme rinkat taas selkään. Varsinainen Kevon luonnonpuiston alue alkaa Ruktajärven koillispuolelta, ja luonnonpuiston kyltin kohdilla tuntuikin siltä, että nyt varsinainen vaellus vasta käynnistyi.

Maisemat myös selkeästi muuttuivat luonnonpuiston puolella. Toisen päivän reitti kulki pääosin avotunturissa ja laskeutui aina välillä alas puroille ja joille, joista saimme raikasta vettä kokkailuun sekä juomapuolloihin. Virtaavista vesistä joimme suoraan, seisahtaneempaa keitimme tai suodatimme.

Kävelytahtimme hidastui nyt toisena päivänä huomattavasti, sillä tasaisin väliajoin oli pysähdyttävä katselemaan maisemia, lisäämään tai vähentämään vaatekerroksia tai kuvailemaan poroja. Kuvasin poroja kaukaa pitkällä putkella, sillä porojen rykimäaikaan suositellaan pysyttelemään etäisyyden päässä erityisesti kiimaisista porohirvaista.

Maasto on Kevolla melko helppokulkuista (verrattuna esimerkiksi Islannin Laugavegurin vaellusreittiin) ja nousumetrejä ei ole liiaksi, mutta silti kulkiessa joutuu katselemaan mihin astuu, ettei nyrjäytä nilkkoja kivikoissa.

Tällä toisen päivän reitillä oli kaksi selkeää nähtävyyttä eli Kevon kanjoni ja Fiellun vesiputous, jonka vieressä myös yövyimme.

Kanjonia lähestyessämme huomasimme, että meitä kohti lensi kovaa vauhtia ja äänettömästi kaarrellen jokin tumma hahmo. Vasta kohdalla tajusimme, että kyseessä on hornetti. Emme ehtineet muuta kuin tunkea sormet korviimme ennen kuin hornetin ääni saapui jälkijunassa jylisemään pitkin kanjonia ja tuntureita. Suorastaan mahtipontinen hetki.

Juuri ennen yöpymispaikkaamme Fiellun putouksen kupeessa reitillemme osui ensimmäinen joenylitys, Fiellogahjohka. Loput kolme ylitystä Kevojoen yli osuivat kahdelle viimeiselle päivälle. Vaikka vedet olivatkin tähän aikaan vuodesta matalalla ja pienten purojen yli pääsi kengät jalassa kiveltä toiselle hyppien, täytyi joet silti ylittää crocsit jalassa lahkeet käärittynä. Jokien ylityspaikoilla oli onneksi vaijerit helpottamassa tasapainottelua liukkailla kivillä. Muutoin reitillä oli tähän aikaan vuodesta sen verran kuivaa, että pärjäsimme hyvin lyhytvartisilla vaelluskengillä.

Aamu-usvaa Fiellun putouksen telttapaikalla kolmannen vaelluspäivän aamuna.

IMG_0838.jpg

Risteys, josta käännytään pidemmälle vaellukselle eli Kuivin reitille. Me jatkoimme suoraan.

IMG_0894.JPG
IMG_0938.JPG

Kartanlukuhetki. Reitti on merkitty niin selkeästi, ettei karttaa tarvinnut usein vilkaista. Käytimme karttaa lähinnä henkisenä apuna arvioidessamme matka-aikaa seuraavalle taukopaikalle tai telttapaikalle.

IMG_1082.jpg

Jokien ylitykset onnistuivat helpoiten crocsit jalassa.

IMG_1064.jpg
IMG_1075.jpg
IMG_1098.JPG

PÄIVÄ 3: Fiellogahjohka - Gaskkamuš Njaggaljávri 22 km

Yö Fiellun putouksen laaksossa oli kylmä ja kostea. Ei ihmekään, että telttailualueella ei meidän lisäksemme ollut ketään muita. Yhteydetkään eivät pelanneet, joten olimme täysin omillamme. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut.

Aamulla teltasta kömmittyämme ymmärsimme, miksi teltan katosta oli yöllä tippunut kylmiä pisaroita naamaan: Putous keräsi kaiken kosteuden laaksoon, jonne auringonsäteetkään eivät yltäneet kuivattamaan ja lämmittämään. Koko laakso oli usvan peitossa.

Kolmannen päivän reittimme oli kaikista pisin, ja olimme varautuneet taukoilemaan usein. Pidimme sopivin välein evästaukoja ja kartanlukuhetkiä. Välillä pysähdyimme myös kuuntelemaan syvää hiljaisuutta, joka tuulettomilla tuntureilla tuona päivänä vallitsi. Ainoastaan porohirvaiden rykimä-ääniä kantautui korviimme silloin tällöin. Suopöllökin lehahti edestämme äänettömästi liitelemään. Muita vaeltajia näimme vasta ihan viimeisillä kilometreillä ennen yöpymispaikkaamme Njaggaljärvellä.

Kevon karttaan on merkitty selkeä havumetsän raja, joka kulkee Kevojoen vartta molemmin puolin. Lähestyessämme Kevojokea maisema alkoikin vehreytyä huomattavasti. Avotunturipaljakan ja ruskan väreissä läikehtivien tunturikoivikkojen jälkeen oli ihanaa piipahtaa välillä satumaisessa havumetsässä. Havumetsän tuoksu on myös todella rauhoittava.

Lähestyessämme reissun viimeistä telttapaikkaa alkoi vasen polveni väsyä etenkin alamäissä. Kipua alkoi tuntua viimeisissä portaissa, jotka laskeutuivat telttailualueelle. Onneksi seuraava eli viimeinen päivämatkamme tulisi olemaan reissun lyhin.

IMG_1136.JPG
IMG_1186.jpg
IMG_1196.jpg
IMG_1216.jpg

PÄIVÄ 4: Gaskkamuš Njaggaljávri – Kenesjärvi (Ganešjávri) 11 km

Viimeisen päivän aamu alkoi lämpimänä ja jouduimme vähentämään vaatetta jatkuvasti matkan edetessä. Nautiskelimme vielä viimeisestäkin päivästä, vaikka mielessä pyörikin jo ajatus rasvaisesta pizzasta, lämpimästä saunasta ja puhtaista hiuksista. Myös polveni kipeytyi jokaisella askeleella lisää. Atleettiselta näyttävä sauvakävelyaskel muuttui viimeisten kilometrien ajaksi ähkimiseksi, puhkimiseksi ja kiroiluksi vaellussauvoja kainalosauvoina käyttäen.

Onneksi myös tämän neljännen päivän reitille mahtui paljon vaihtelevia maisemia aina havumetsästä värikkäisiin vaivaiskoivuihin ja tyyniin tunturijärviin, joten polven kipu välillä unohtui.

Päätepisteessä eli Kenesjärvellä olo oli uupunut, mutta onnellinen!

Kevon vaellus oli myös minulle getaway arjesta, vaikka nykyinen arkeni onkin hyvin retkeilypainotteinen. Vaellusten fyysinen ja henkinen raskaus yhdistettynä upeisiin maisemiin ja suklaan mutusteluun taukopaikoilla on loistava kokonaisuus nautiskelua ja itsensä ylittämistä. Lisäksi mobiiliyhteyksien (lue: sosiaalisen median) ulottumattomissa oleminen tekee todella hyvää!

Kevon reitin tarkempi kuvaus ja ohjeistus löytyvät Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta. Ohjeistus kannattaa lukea huolella läpi ennen vaellusta. Kevon luonnonpuisto on suosittu vaelluskohde, ja jotta jokaisen meidän kokemuksemme siellä olisivat positiiviseen sävyyn unohtumattomia, tulee meidän kaikkien noudattaa ohjeita.

Luotan siihen, että jokainen vaeltaja on halukas pitämään huolen esimerkiksi siitä, että:

  • roskia ei päädy luontoon,

  • autiotuvat pysyvät siisteinä,

  • reitillä ei turhaan metelöidä,

  • kulku tapahtuu vain merkityillä reiteillä, jotta hauras maasto ei kulu ympäriltä,

  • tulia ei tehdä muualla kuin merkityillä tulentekopaikoilla,

  • koiria ei pidetä vapaana, jotta lintujen pesintä tai muutkaan eläimet eivät häiriinny,

  • astiat tiskataan kuivalla maalla (ei rannassa) pelkällä vedellä tai enintään biohajoavalla pesuaineella, jotta vedet pysyvät puhtaina ja juomakelpoisina.

Iso hatunnosto vielä Metsähallituksen työntekijöille ja mahdollisille talkoolaisille Kevon reitin palveluista, kuten telttailualueiden kuivakäymälöistä ja tulentekopaikoista sekä polttopuista, siisteistä autiotuvista, joenylityspaikkojen vaijereista, jyrkkien kohtien portaista, suoalueiden hyväkuntoisista pitkospuista sekä selkeästä reittiviitoituksesta. Ja kaikki tämä meille vaeltajille vieläpä täysin ilmaiseksi!

Vaelluksen jälkeisen päivän palautumista Pallasjärvellä

Pallasjärven Punainenhiekka

Pallasjärven Punainenhiekka

PALAUTUMISPÄIVÄ Pallaksella

Vaellusta seuraavana päivänä kävimme Pallasjärvellä tekemässä kylmähoitoa väsyneille jäsenille. Sen jälkeen tankkasimme vielä helluni aamulla pyytämää ja valmistamaa koppeloa kermakastikkeessa. Palautumisen ja levon jälkeen jaksaa taas suunnitella tulevia vaelluksia!

-Laura

Sivupolkuja:

Kevon reitti - Luontoon.fi