Päiväretkien rypäs Rukalla

Kun suunnilleen puoli Suomea suuntasi heinäkuun alussa pohjoiseen, päätin itse suunnata autoni renkaat kohti eteläistä Lappia: Posiolle ja Kuusamoon. Tiedän, tiedän, Kuusamo ei kuulu Lapin maakuntaan, mutta monet Lapille tunnusomaiset piirteet siellä kuitenkin täyttyvät: Kuusamo on poronhoitoaluetta ja siellä sijaitsee Rukan tunturikeskus, jonne minäkin päädyin lomailemaan vajaaksi viikoksi.

Lehdissä oli alkukesän ajan kirjoiteltu kauhustooreja eteläisen Lapin valtavista sääskimääristä, joten olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan kuin mitä hyttysparvet todellisuudessa olivat. Toki vesistöjen läheisyydessä inisijöitä riitti, mutta tunturien ja vaarojen päällä jatkuva tuulenvire karkoitti nuo retkeilijöiden häiritsijät.

Majoituin sukulaisteni asuntoautossa Rukatunturin rinteessä, josta pääsin kätevästi päiväretkeilemään kahteen kansallispuistoon eli Riisitunturille ja Oulankaan.

Riisitunturin kansallispuisto

Riisitunturin kansallispuisto

Kiutaköngäs Oulangan kansallispuistossa

Kiutaköngäs Oulangan kansallispuistossa

Nämä kolme päiväretkikohdetta ovat maisemiltaan ja maastoltaan yllättävänkin erilaisia, vaikka välimatkaa ei ole kuin kymmeniä kilometrejä.

Kuusamo: Valtavaaran huiputus lisälenkillä 10 km

Valtavaara sijaitsee ihan Rukatunturin kupeessa, joten ensimmäinen kolmesta kohteestani oli helposti saavutettavissa. Sain tälle retkelle seuraksi vanhempani, vaikka he olivatkin reissanneet Rukalle pääasiassa suunnistamaan. Lähdimme matkaan Rukan puoleiselta parkkipaikalta, toinen vaihtoehto olisi ollut vaaran pohjoispuolelta eli Konttaisista.

Valtavaaran huiputuksen reitti on merkitty selkeästi ja päätimme kiertää sen suositusten mukaisesti myötäpäivään. Alkumatkan nousuvoittoinen taival vaaran päälle oli yllättävänkin hapottava. Käsivarren suurtuntureiden ja Pohjois-Norjan vuorien jälkeen olin tietysti lähtenyt etelään takki auki mukamas keveästi köpöttelemään, mutta ylimielisyyteni karisi pois jo ensimmäisissä mäissä.

Vaaran huipulla oleva alun perin palovartijan tuvaksi rakennettu päivätupa oli kuvauksellinen. Huipulta oli muutenkin jopa tällaisena sadekuuroisena päivänä hienot maisemat. Palovartijan tuvalta jatkoimme matkaa Suolammelle, jonne kulkeva polku oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Valtavaara on muuten luonnonsuojelualuetta, joten polulta ei pidä poiketa. Olin ottanut pulahduskamppeet matkaan, mutta Suolammella oli sen verran paljon porukkaa ja sääskiä, että jätin uikkarit tällä kertaa reppuun. Ukonilmaa enteilevä hiostava keli olisi kyllä houkutellut viileään lampeen hikeä huuhtomaan.

IMG_7005.jpg
IMG_7000.JPG

Posio: Riisin rietas -rengasreitti Riisitunturin kansallispuistossa 11 km

Toisen päivän retkikohde ei sitten ollutkaan ihan niin helposti saavutettavissa. Tai olisihan se ollut, jos olisin hetken verran pidempään keskittynyt navigointiin. Ajelin naapurikuntaan Posiolle ja laitoin hätäisesti Google Mapsiin määränpääksi Riisitunturi National Park, vaikka oikea määränpääni olisi ollut Riisitunturi Starting Point. Navigaattori ohjasi kyllä kansallispuiston reunoille, mutta ei lähellekään oikeaa parkkipaikkaa. Toistin siis jälleen kerran saman virheen kuin useasti aikaisemminkin – miten en koskaan opi…

Navigointireissustani tuli jo ihan oma seikkailunsa ennen varsinaista retkeä. Päädyin nimittäin ajelemaan kapenevalle ja huonokuntoiselle soratielle puhelimen kuuluvuuksien ulkopuolelle ja vasta hetken aikaa tien ylittävältä poroaidalta eteenpäin ajeltuani viimein tajusin kääntää auton ympäri, mikä ei sekään ollut ihan helppo homma yhden auton levyisellä metsätiellä. Palattuani isolle tielle oikea parkkipaikka löytyi lopulta helposti isoin kyltein varustettuna. Ei voi muuta kuin silmiä pyöritellä omalle hölmöydelleni.

Perille päästyäni kansallispuiston parkkipaikka oli jo aivan täynnä, ja jouduin jättämään auton tien varteen. Suurin osa sen päivän kansallispuistokävijöistä löytyi heti alkumatkasta Riisitunturin päältä, mutta Riisin riettaan -rengasreitillä sain kulkea yksikseni. Reitti oli helppokulkuista ja maasto vaihteli kauniista rinnesoista avariin tunturimaisemiin. Tykkäsin reitistä kovasti, sillä maisemista huokui jokin lämminhenkinen tunnelma.

Jos en olisi retken päätteeksi ollut niin hikinen ja mutainen, olisin poikennut paluumatkan varrelle osuvaan Korpihilla-kahvilaan, joka näytti ovelta vilkaistuna erittäin viihtyisältä paikalta.

IMG_7108.JPG
IMG_7048.JPG
IMG_7098.jpg
IMG_7023.jpg
IMG_7063.JPG
IMG_7055.jpg
IMG_7075.jpg
IMG_7088.JPG

Kuusamo: Könkään keino -rengasreitti Oulangan kansallispuistossa 8 km

Viimeisenä kohteena halusin tutustua Karhunkierroksesta kuuluisaan Oulangan kansallispuistoon. Huhupuheiden mukaan Pienellä Karhunkierroksella oli heinäkuun alussa jopa puolen tunnin mittaiset jonot riippusilloille, joten päätin lähteä kansallispuiston keskiosiin katsastamaan Oulangan luontokeskuksen ja Kiutakönkään. Kiersin samalla Könkään keino -nimisen rengasreitin.

Kiutaköngäs oli lopulta koko reitin hienoin nähtävyys, muuten maisemat olivat pääosin mäntymetsää. Hienoja kelohonkia näkyi kyllä siellä sun täällä reitin varrella ja Oulankajoella näin myös useita melojia. Ylimmäisen Hiidenlammen rannassa havaitsin myös pöllön ja onnistuin ottamaan siitä kuvankin. Tunnistin sen hiiripöllöksi, mutta voin olla väärässäkin.

IMG_7123.JPG
IMG_7131.jpg
IMG_7138.jpg
IMG_7141.JPG

-Laura

Alkukesän retkiä ja tunnelmia

Loputtoman pitkältä tuntuneen kevättalven jälkeen saapui kesä kuumana Lappiinkin. Vaikka en yleensä helteestä juuri välitäkään, kahdeksan kuukauden lumisen kauden jälkeen hellejaksosta osaa yllättäen taas nauttia. On myös hassua retkeillä sortseissa vaikka tunturissa on vielä paikoitellen lunta.

Talviturkin uskaltauduin heittämään hetken mielijohteesta pienessä erämaalammessa melkein heti lumien sulettua. Vesi oli hyytävän kylmää, varmasti kylmintä missä olen koskaan pulahtanut, vaikka olen sentään käynyt Jäämeressäkin.

Kun on kasvanut eteläisen Suomen vihreyden ja vehreyden keskellä, tuntuu arktinen tundra ja tunturipaljakka tähän aikaan vuodesta harvinaisen karulta. Tunturikoivikkokaan ei mielestäni tuoksu metsältä, ja kukatkin ovat pieniä ja vaatimattomia – mutta onneksi sitäkin kauniimpia kun tietää että ne kukkivat vain ihan hetkisen.

Varsinainen retkikesä alkoi Pallaksen Pyhäjoenpolulta, jossa keskityin nuuhkuttelemaan havupuita ja jänkiä.

IMG_6677.jpg
IMG_6657.jpg
IMG_6684.jpg
IMG_6675.jpg

Olen monestakin syystä kiintynyt Pallaksen seutuun ja sitä tulee joka kerta lähtiessä ikävä. Pallasjärvi, Särkijärvi, Jerisjärvi, Äkäsjärvi ja monet muut tuntureiden reunustamat järvet ovat kesäisin uskomattoman kauniita, ja jonkun niistä rannalla olisi hienoa joskus asua.

Särkijärveltä näkymiä Sammaltunturille ja Keimiötunturille.

Särkijärveltä näkymiä Sammaltunturille ja Keimiötunturille.

Pallasjärvi, jossa Jonna kävi jälleen snorklaamassa. Punaisella hiekalla oli jo nyt tavallista enemmän porukkaa, ja paikkaa on mainostettu ihan Helsingin Sanomissa asti, joten tänä kesänä tungosta on varmasti.

Pallasjärvi, jossa Jonna kävi jälleen snorklaamassa. Punaisella hiekalla oli jo nyt tavallista enemmän porukkaa, ja paikkaa on mainostettu ihan Helsingin Sanomissa asti, joten tänä kesänä tungosta on varmasti.

Kilpisjärvellä tietoa Norjan rajojen avautumisesta odoteltiin monta epätietoisuuden tuskistuttamaa viikkoa. Monet kilpisjärveläiset yritykset ovat hyvin riippuvaisia norjalaisista mökkeilijöistä, ja rajojen sulkeutumisen jälkeen kylällä on välillä tuntunut jopa aavemaisen hiljaiselta. Sekin harmitti, ettei rajan toiselle puolen päässyt hakemaan ensi tuntumaa kevääseen tänä vuonna ollenkaan; Norjan vuonoilla kevät alkaa nimittäin yleensä paljon aikaisemmin kuin Kilpisjärvellä.

Kun päätös rajojen aukeamisesta vihdoin tuli, alkoi kylällä heti vilinä ja vilske. Me lähdimme Norjan puolelle Lulledaleniin katselemaan kukkia. Lulledalenissa monet kukat kukkivat jo, mutta parhaaseen orkidea-ajankohtaan emme osuneet tällä kertaa.

Lulledalenissa kukat kukkivat jo, mutta paras orkidea-aika on käsittääkseni vasta loppukesästä.

Metsäkurjenpolvi. Tunturiseuduilla metsäkurjenpolvet ovat monesti kokonaan valkoisia tai hailakan vaaleanpunaisia.

Lapinlemmikki

Lapinlemmikki

Ihanaa kun on lämmin, mutta ei vielä yhtään sääskiä. Sinirintakoiraatkin visertävät koivikossa iloisia potpureitaan päivästä toiseen.

Kilpisjärvestä lähtivät jäät vasta juhannuksena, vaikka yötön yö alkoi jo kuukausi sitten. Jäidenlähtö oli hauska, joskin yllättävän lyhyt suhinakonsertti: jäälautat päättivät juhannusaaton aattona kerääntyä keskeltä järveä rantoihin toisiinsa törmäillen ja sitten yksi toisensa jälkeen sulautua osaksi kylmää kirkasta järvivettä.

IMG_6775.jpg
IMG_9735.jpg
IMG_6841.JPG

Päätimme juhannusaattona lähteä katsomaan, josko Norjan puolella olisi hieman Kilpisjärven Liikuntajuhannuksen hulinoita rauhallisempaa. Idea osoittautui erittäin hyväksi, sillä Lyngenin Blåisvatnetilla oli ihan vain muutamia retkeilijöitä meidän lisäksemme, vaikka oletin että paikalla olisi ollut monia muitakin sinisen jäätikköjärven ihastelijoita.

IMG_6822 2.JPG
IMG_6798.jpg
IMG_6805.JPG
Blåisvatnet
DSC_0342.JPG
Kukkakuvien vakiophotobombaaja. Kuva: Ville.

Sielikkö ja kukkakuvien vakiophotobombaaja. Kuva: Ville

Koronakevään jättämistä jäljistä huolimatta olo on tulevaisuuden suhteen toiveikas; vielä hyvin hähmäinen ja epävarma, mutta toiveikas. Ideoita ja suunnitelmia syksyn varalle on jo kertynyt. Heinäkuun kesälomallenikin on jo kertynyt kaikenlaisia Lapin luontoon liittyviä retkisuunnitelmia.

-Laura

Sivupolkuja:

Retkipaikka - Juhannusretki Pohjois-Norjaan satumaiselle Blåisvatnet-jäätikköjärvelle

Retkihaaveita

Kiertoreittini piti olla vaellusmatka läpi kotimaan kansallispuistojen. Alkuperäinen ideani oli tutustua päiväretkien ja pidempien vaellusten kautta Suomen eri paikkakuntiin ja monimuotoiseen luontoon. Ja samalla hivuttautua askel askeleelta etelästä kohti pohjoista.

Mutta elämänmuutokset kuljettivatkin minut etelästä pohjoiseen isoin harppauksin; aluksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeeseen ja siitä vielä pohjoisemmas Saanatunturin juurelle.

Retkireittini kiertelevät nykyisin enimmäkseen Tunturi-Lapissa ja Pohjois-Norjassa, ja koronasta johtuen tällä hetkellä lähiluonnossa.

Muro on pienestä koostaan huolimatta oikein energinen retkikaveri, joka on kulkenut mukana tunturissa ja tuiskussa.

Muro on pienestä koostaan huolimatta oikein energinen retkikaveri, joka on kulkenut mukana tunturissa ja tuiskussa.

Kilpisjärvellä on vielä talvista, mutta lumi on alkanut hiljalleen sulaa, joten voin alkaa haaveilemaan sulan maan retkistä lähikohteisiin.

Lähistöltä, enintään sadan kilometrin päästä, löytyy upeita kohteita, kuten Mallan luonnonpuisto, Rovijoen vesiputous, orkideoistaan tunnettu Lulledalen, Steindalsbreenin jäätikkö, Blåisvatnet-jäätikköjärvi ja historiallinen Bollmannsveien – sekä hieman kauempaa Senjan saari täynnä hienoja päiväretkikohteita. Syksyllä tekisi myös mieli vaeltaa pieni pätkä Kalottireittiä.

Riekko hyvin maastoutuneena.

Riekko hyvin maastoutuneena

Tästä veijarista tulee helluni retkiseuralainen riekonpyyntiin, kunhan tuosta ensin vähän kasvaa. Kira on käyttölinjainen gordoninsetteri eli seisova lintukoira.

Tästä veijarista tulee helluni retkiseuralainen riekonpyyntiin, kunhan tuosta ensin vähän kasvaa. Kira on käyttölinjainen gordoninsetteri eli seisova lintukoira.

Vaikka koirat ovatkin ihan mahtavaa retkiseuraa, niin sosiaalisen erityiseristäytymisen jälkeen olisi ihanaa, jos kesällä pääsisi retkeilemään myös ystävien seurassa.

-Laura