Lapinalppiruusu

Harvemmin olen kukista näin kovasti innostunut, mutta harvinaisen lapinalppiruusun löytäminen ja kuvaaminen tunturinrinteellä oli hieno hetki. Tuskinpa olisin tätä harvinaisuutta osannut lähteä edes etsimään, ellei hortonomiystäväni Kirsi olisi ehdottanut kukkaretkeä Käsivarren tuntureille.

Lapinalppiruusu
Lapinalppiruusu

Lapinalppiruusu on rauhoitettu, joten emme poimineet kukkia juhannukseksi tyynyn alle. Ensimmäisen kukan paikantamisen jälkeen astelimme myös ympäristössä varoen, ettemme vahingossakaan tallaisi näitä upeuksia.

Lapinalppiruusu
Lapinalppiruusu

Suomessa lapinalppiruusua on löydetty vain Enontekiön ja Utsjoen tuntureilta, Utsjoeltakin vain harvakseltaan. Kukka muistuttaa kovasti pihoille istutettuja alppiruusu-sukulaisiaan, mutta kooltaan se on aivan mikroskooppisen pieni niihin verrattuna.

Lapinalppiruusu
Lapinalppiruusu

Lapinalppiruusu kukkii muutaman viikon ajan välittömästi lumien sulettua eli Käsivarren suurtuntureilla juhannuksen aikoihin.

-Laura


Kaunis kesäilta joella

Ilman sen suurempaa agendaa ajattelin vain ilmaista kuvin ja sanoin, että mielestäni kotimaan kesän parasta antia ovat nämä tyvenet sateen jälkeiset kesäillat. Tällaisina iltoina kaikki tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta. Pikkulinnut ravistelevat sulkiaan ja kuivattelevat itseään puiden oksilla. Sorsat lilluvat tyynellä joella. Taivaanvuohi määkii korkeuksissaan. Tässä hetkessä mikään ei ole pielessä. Eivät edes satapäisenä laumana kimppuuni hyökänneet sääsket onnistuneet pilaamaan tätä hetkeä minulta. Mutta ne muistuttivat, että pitäisi käydä apteekissa ostamassa pihkasalvaa pistoihin.

public.jpeg
public.jpeg
public.jpeg

-Laura

Kesä alkoi kierroksilla

Kävin ottamassa varaslähdön kesähelteisiin Etelä-Suomessa, jossa jo toukokuun lopulla kukat kukkivat täydessä loistossaan ja linnut suorastaan huusivat kosintalaulujaan kilpaa vertaistensa kanssa.

Saaristomeri oli kaunis, mutta kovin erilainen kuin tunturiluonto. Samoin kauniita olivat Espoon tuntemattomammat luontopolut sekä Turun keskustan festarihenkisyyttä huokuva livemusiikin ja puistoihin pikiniköityineiden ihmisten täyttämä kaupunkimiljöö Aurajoen varressa.

Palattuamme pohjoiseen nautimme Muron kanssa kesän alkamisesta uudelleen täällä: sateen jälkeisen metsän tuoksusta, kosteista jängistä, kirkasvetisistä järvistä, yöttömien öiden pehmeästä valosta, käkien kukkumisesta ja koivunlehtien havinasta kovassa tuulessa. Sääskistä me emme niin välitä, mutta nekin kuuluvat pohjoisen kesään ja niiden kanssa oppii elämään kun on pakko.

Minä nautin myös kirjojen lukemisesta mökin kuistilla samalla kun Muro vahtii pihalla mahdollisia tapahtumia; kutsuttujen kyläilijöiden saapumista tai odottamattomien vieraiden ilmestymistä mökkitielle. En ole vieläkään varma, tulenko koskaan tottumaan lappilaiseen kyläilykulttuuriin, jossa ruukataan vain tupsahtaa kahville ilmoittamatta.

IMG_7927.JPG

Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja sukupolvelleni ominaisista kokemuksista: merkityksellisyyden kaipuusta, elämän tarkoituksen ajoittain jopa pakkomielteisestä etsimisestä sekä jatkuvasta ja perinpohjaisesta riittämättömyyden tunteesta. Jotkut hakevat merkitystä elämäänsä urheilusta, toiset perheen perustamisesta, osa työstä tai matkustamisesta. Minulle se merkitys on tällä hetkellä Lapin luonnossa. Vaikka välillä onkin kiva käydä muualla, niin tänne se ajatus aina halajaa vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Kaiken kauneutensa lisäksi pohjoisen luonto saa minut toimimaan armollisemmassa rytmissä ja irtaantumaan etelän kiireisistä kierroksista, jotka jäävät päälle vielä useiden viikkojen ajaksi kaupunkikäyntien jälkeen.

Pulahdus Saivojärvessä. Kuva: Jonna Saari

Pulahdus Saivojärvessä. Kuva: Jonna Saari

Naava on puhtaan ilman merkki.

Naava on puhtaan ilman merkki.

Mutta voi veljet ja siskot, kun on kova kaipuu tunturiin. Laskeskelin päiviä siitä, kun viimeksi olin tunturissa ja siitä on ehtinyt vierähtää jo peräti 64 päivää – aivan liian pitkä aika!

-Laura

Y-sukupolvelle lukusuosituksia riippumattoon:

Dolly Alderton - Kaikki mitä tiedän rakkaudesta

Heini Maksimainen - Vauvattomuusbuumi

Tuija Sorjanen & Annina Vainio - Millenniaalit: uuden vuosituhannen tekijät

Eeva Kolu - Korkeintaan vähän väsynyt: Eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä